9.1.2011

Little miss Sunshine

Onkohan tämä jatkuva v*tutus joku raskausoire? En edes tajua, miten jaksan kipinöidä jatkuvasti jostain. Tänä viikonloppuna eniten ovat kiroiluttaneet:

- turha reissu vasta viikon päästä alkavaa vauvauintiin puskien kärryjä läpi kinosten
- kiukutteleva, kanavia ja tallennettuja ohjelmia kadottava uusi digiboksi, en vaan jaksa säätää (ja mä säädän meillä tällaset, mies vastaa piuhoista etc.)
- lastenhoitajan valinta, hakemuksia on tullut aika tolkuton määrä ja on ihan mahdotonta päätellä, kuka olis meille paras
- taas vaihteeksi jotkut nettikirjoitukset, miksi mä aina päädyn ennemmin tai myöhemmin lukemaan jonkun fanaatikon tai muuten vaan hihhulin juttuja synnytyksestä, imetyksestä ja vastaavista aiheista, vaikka en erityisesti ko. aihetta edes etsi?
- se, että lapsi herää tietenkin päiväuniltaan just silloin, kun vanhemmilla olis kovin mukavaa ihan keskenään
- vesiloskapaska tuolla ulkona
- jo viime raskaudesta tuttu ärtynyt iskiashermo (mutta hei, niitä riivatun liitoskipuja on toistaiseksi vähemmän ilmeisesti, koska istun paikallani huomattavasti vähemmän kuin töissä)

Plussiksi laskettakoon vihdoin ja viimein saapunut aikuiskoulutustukipäätös sekä selvästi aktivoitunut elämä navan takana. Silti koko homma tuntuu taas/edelleen hyvin epätodelliselta. En ole hankkinut vauvalle mitään, en osaa. Mun mielestä on aina vaan jotenkin hämmentävää, miten eri tavalla ihmiset odotukseensa suhtautuu - toisilla on tässä vaiheessa jo rattaat odottamassa ja vaippavalinnat selvillä. Ja mä oon sentään toista kertaa asialla, eka kerralla olin vielä enemmän pihalla siitä, mihin tässä oikein ollaan menossa. No, kokemus on myös osoittanut, että kaikenlaisia hankintoja ehtii kyllä varsin mainiosti tekemään myös vaikka vasta äitiysloman alettua, tosin tällä kertaa on vissiin vähän muutakin tekemistä kuin roikkua verkkokaupoissa ja Stockmannilla.

En tiedä, johtuuko se sitten siitä, että en ole sisäistänyt koko asiaa, mutta mulla on jotenkin kovin huoleton olo sen suhteen, että ensi kesänä meillä on kaksi natiaista. En ole pohtinut Igen mustasukkaisuutta (epäilemättä Igge on mustasukkainen, mutta tottunee tilanteeseen ennemmin tai myöhemmin, eikä se edes tule muistamaan aikaa, jolloin oli ainoa lapsi), en ikäeron sopivuutta tai epäsopivuutta (kuvittelen, että sillä ei pidemmällä aikavälillä ole kovin suurta merkitystä, onko ikäero vajaat kaksi vuotta vai reilut kolme vuotta, ehkä eroa on vasta siinä, jos vuosia alkaa olla välissä viisi tai seitsemän tai kymmenen), en omaa jaksamista (onhan tästä selvinneet muutkin, en jaksa ottaa suuria paineita), en parisuhteen tilaa (tuntuu vaan niin luonnolliselta, että me ollaan me ja luulen, että tarvitaan muutakin kuin muutama pikkulapsivuosi, että asioiden tila muuttuisi), en käytännön järjestelyitä (niitä ehtii miettiä keväällä). Jotenkin vaan haahuilen luottaen siihen, että kaikki järjestyy.

Tosin viimeksikin kuvittelin, että mulla säilyy järki päässä all the way. Ihan niin ei käynyt, vaan se hiivatin imetyssirkus otti aika koville ja tunteet veivät naista varsin huolella. Näin jälkikäteen omat purkaukset onneks myös naurattaa, eikä ainoastaan itketä häpeästä. Aika harva siitä alusta taitaa selvitä ihan tyylipuhtaasti, vaikka kuinka siltä näyttäisi, että muut ne vaan mennä posottaa pötköt kainalossa ilman huolen häivää. (Ja parin eka viikon perusteella ei muuten kannata vetää mitään johtopäätöksiä, ne on yleensä ne helpoimmat. :)

No joo, saa nähdä, miten tällä kertaa käy. Ainakin tiedän, että ei se imetys todellakaan siihen kaadu, että vauva saa välillä pulloa, eikä mikään vaihe kestä ikuisesti, vaan ajan myötä useimmat asiat järjestyvät - ja uusia ihmetyksen aiheita tulee tilalle. Mä uskon, että vauvaa ei kannata yrittää kovasti tulkita, koska ne ei noudata mitään logiikkaa, ainakaan aikuisen ymmärrettävää. Helpommalla pääsee, kun ei liikaa ajattele eikä varsinkaan sorru itseänikin usein vaivaavaan perusvirheeseen, jatkuvaan tiedonmetsästykseen ja itsepäiseen pyrkimykseen löytää kaikelle joku selitys.

Olen myös viime kertaan verrattuna oppinut tuntemaan itseni äitinä. Kaikki kunnia niille, jotka jaksavat vääntää itse soseita luomuvihanneksista ja käyttää pelkkiä kestovaippoja ja pitää lasta ihokontaktissa liinassa ja olla käyttämättä tuttia ja täysimettää puoli vuotta ja hieroa vauvaa säännöllisesti ja laulaa sille jo kohdussa ja tulkita vessahätäviestejä ja whatnot - musta ei sellaiseen ole enkä mä rehellisesti sanottuna edes usko, että lapsen elämän eväät ovat tuollaisista asioista kiinni. Jotkut vetoavat mielellään "lapsensa parhaaseen", minkä voi syyllistyessään tulkita niin, että toisia valintoja tehneet eivät ajattele lapsensa parasta. Henkilökohtaisesti en usko, että noilla asioilla loppujen lopuksi juuri muuta tekemistä lapsen parhaan kanssa kuin se, että joku voi olla tyytyväisempi äiti toimiessaan niin. Ihan niin kuin itse tiedän olevani parempi äiti ja puolisko, kun käytän aikani ja energiani johonkin muuhun.

Ensi viikolla onkin sitten luvassa ainakin kevään opintosuunnitelman tekoa, lastenhoitajan valinta, norjalaisten joulujuhlat ja reilun viikon päässä häämöttävän rakenneultran odotusta. Ja toivon mukaan vähän vähemmän loskaa ja kireetä pinnaa kuin tänään.

10 kommenttia:

  1. Amen tälle, erityisesti postauksen tokavikalle kappaleelle. Meillä ainakin rehellisesti kestoillaan äidin turhamaisuuden, ei lasten muka-parhaan tai maailman pelastamisen takia :D Suorat sanat kunniaan, se on tän blogisi suola ja sokeri :)

    VastaaPoista
  2. Mä osakestoilen aika pitkälti siksi, että musta ne vaipat on niin hienoja :D Mitään rumia vaippoja meillä ei kattella, valkkaan ne ihan puhtaasti ulkonäkönormein (toki tietty myös käytännöllisyys ja toimivuus on plussaa). Vessahätäviestinnästä en tajua MITÄÄN, kuuntelin kerran selalisen radio-ohjelman jossa joku nainen oli opettanut nelikuisen vauvan sisäsiistiksi (ja oli tyypilliseen hihhulitapaan hirvittävän ylimielinen) lukemalla sen viestejä. Siinäpä olisikin puuhaa, kytätä jotain ähisevää pökälettä tunnista toiseen ja miettiä, onko toi öhähdys nyt ehkä mahdollisesti pissa tahi kakka?

    Lapsilla on nerokas tapa sabotoida vanhempiensa oma kiva, kaippa ne pelkää että saavat pienen kilpailijan :) Mutta onneks me ollaan (toistaiseksi) niitä viisaampia ja kyetään juonimaan sitä aikaa tavalla tai toisella. Spontaanius kyllä kärsii huomattavasti...

    VastaaPoista
  3. Amen tosiaan tälle. Veit suoranaisesti sanat suustani. Pitäs vaan enemmän uskoa siihen, että itse tietää mikä on paras ja toivivin juttu meidän perheessä, meidän lapselle.

    Kun meidän typy oli ihan pieni, olin ihan satavarma että sillä on jonkin sortin refluksi. Siitä tuli ihan pakkomielle. Jokin vaivahan tuolla täytyy olla, jokin mitä minä en paskana mutsina ymmärrä. Luin kaikki nettikirjoittelut aiheesta ja mitä enemmän luin oireita, sitä varmemmaksi tulin, että se se on. Ja voi, että olin tyytyväinen kun sain edes sen Disfatyl-pullon apteekista ja lääkitsin lastani sillä. En olekaan paska mutsi. Kun typy kasvoi, pulauttelu väheni ja nyt en enää muista edes niitä vaivoja.

    Jokin hirveä tarve sitä on todistella, jos ei muille, niin vähintään itselleen, että kyllä minä olen hyvä äiti ja osaan tämän homman. Ja ennen kaikkea juuri sitä "parasta lapselle".

    VastaaPoista
  4. Uskon vahvasti siihen, että toisen lapsen syntyessä ei tarvitse enää jokaista vaivaa googletella. Ihan kaikesta ei varmaankaan jaksa huolestua, kun tietää että kaikki todennäköisesti menee ohi itsestään.

    Itse skippaan nykyään yli kaikki googlen tarjoamat linkit vauvakeskustelupalstoille. Keskustelupalstojen Hyvien äitien neuvot imetyksestä sun muusta vauvan hoidosta nostavat lähinnä vain verenpainetta. Keskivertoäitiys kunniaan!

    VastaaPoista
  5. Ne asiat, joista vauvapalstoilla väännetään ja joista monet äidit stressaavat, ovat aika toisarvoisia lapsen kokonaishyvinvoinnin kannalta. Neuvoloissa nähdään koko lapsiperheiden kirjo ja vuorossa saattaa olla ensin joku huostaanoton partaalla keikkuva lapsi ja sen perään lapsi, jonka vanhempien suurin murhe on se, että tämä on kerran ennen puolivuotispäiväänsä saanut korviketta. Hyvin niillä tädeillä silti pokka pitää...

    Meillä muuten tutittomuus ei ole kummankaan lapsen kohdalla ollut mikään valinta, ei ainakaan vanhempien valinta. Se hiivatin mukula vain sylkäisi tutin suustaan ihan joka kerta, kun sen sinne pisti. Ja sama juttu tuttipullon kanssa. Toisen kanssa en kyllä jaksanut yhtä sitkeästi yrittääkään, koska tiesin ilmankin pärjäävän.

    VastaaPoista
  6. Hei kiitti tästä, tuli hyvä mieli! En siis ole onnellinen sun vitutuksestasi, mutta hirveän täysjärkisen ja tasapainoisen kuuloisesta loppuosioista sitäkin enemmän. Palaan tähän, KUN saan huono äiti -syndrooman ensi kuussa jostakin vielä tuntemattomasta ilmiöstä.

    Niin, ja kyllä mulla ainakin tavallista alhaisempi ärsytyskynnys ja aggressio on ihan selkeästi liittyneet raskautettuun olotilaan. Odotan edelleen niitä pinkkejä laseja, onhan täs vielä hetki aikaa.

    VastaaPoista
  7. Hei vaan kaikki ja kiitos kovasti! Oon saanut kommenteistanne paljon iloa, vaikka oonkin säätänyt kaikkee muuta ja ollut huono vastaamaan. Mut nyt on lastenhoitaja palkattu (huraa!) ja ehdin taas tännekin.

    Maiju, kiitos ja voi vitsi että mä arvostan ihmisiä, jotka osaa nauraa itselleen! Huippua!

    Lupiini, mä yritin joskus osakestoilla, mutta meillä ei ehkä ollut tarpeeks hienoja kuoseja... :D Ja joo, todistettavasti noita voi harhauttaa. Onneks Iggekään ei sentään vielä pääse itse hiipimään pois sängystään, vaan ilmaisee heräämisensä kiljumalla sieltä - ei ilmestymällä yhtäkkiä oviaukkoon. Mä en tiedä, kumpi meistä tarviis sellaisessa tilanteessa enemmän terapiaa...

    Laika, just näin. Mulla se pakkomielle oli siitä syömisestä, jokainen viisiminuuttinen yli omassa päässäni asettamani ruokinta-ajan tuntui kamalalta ja olin ihan varma, että siihen se nyt sitten kaatuu ja lapsi ei kasva ja ties mitä. Ne ei taidakaan olla vaan lapset, joilla on erilaisia hankalia vaiheita... :)

    Liisa, loistava iskulause toi keskivertoäitiys kunniaan! Joskus tosiaan tuntuu, että on vaan kaks vaihtoehtoa - joko teet kaiken by the book tai sitten oot ihan p*ska.

    Riitta, joo, Iggekään ei sitten enää isompana huolinut tuttipulloa, kun olisin halunnut sen juovan siitä. Tyypillistä :) Mä tiedän, että kaikki lapset ei vaan suostu tutteilemaan, ja ootan kauhulla, että mitäs sitten jos tää meidän tuleva kuuluu niihin. Voisin nimittäin kirjoittaa oodin sille kumiselle pikkukapistukselle, niin paljon siitä oli etenkin ensimmäisen reilun vuoden aikana apua. Tosin nyt on sit tietysti edessä se ei-niin-kiva juttu eli vieroittaminen...

    Hilla, mulle ne lasit ilmaantui (joskin enemmänkin haaleana roosana kuin pinkkeinä :) vasta Igen syntymän jälkeen. Niissä hormonihöyryissä oli kyllä jotain aika maagista, aijai. Joten sitä odotellessa, enää viis kuukautta kestoketutusta jäljellä! Oon vähän kade, kun sulla se on edessä ihan just... :)

    VastaaPoista
  8. Ai vitsi kun olis hyvä jos linkkaisit suoraan niihin blogeihin ja kirjotuksiin, josta olet ärsyyntynyt. Ei kävis sitten niin että "väärät henkilöt" vetää herneet nenään. Mäkin nyt kovasti mietin, että olenko mä oikea henkilö loukkaantumaan vai en. Ilmeisesti mun blogi kuuluu niihin joita käyt kurkkimassa ja olen mainitsemistasi aiheista kirjottanu :/

    VastaaPoista
  9. Hei et tosiaan, se mikä mua tätä kirjoittaessa ärsytti oli kyllä jotain ihan muuta... Tais olla jotain sellasta, miten vauvat kärsii keisarinleikkaksen jälkeen pitkittyneestä shokista, koska se ensimmäinen hengenveto häiriintyy. Ja siinähän sitten on ihmislapsen elämä pilalla jo heti alkuunsa.

    Ei mulla oo mitään sitä vastaan, että ihmiset kirjoittaa ko. aiheista, mä vaan vierastan kovin yksioikoisia ja syyllistäviä mielipiteitä. En silti halua osoitella ketään sormella, kun monesti nää mun avautumiset ei edes mitenkään suoraan johdu kenenkään yksittäisestä kirjoituksesta, vaan esim. jossain käydystä keskustelusta tai sitten vaan sellaisesta yleisestä tympääntymisestä verkossa vellovaan vauhkoamiseen. Mut kun en näköjään osaa pysyä poissakaan! :)
    Että herneet on ihan turhia, mä luen kyllä sun blogia ja just eilen viimeks kävin etsimässä juttua niistä sisarusrattaista. Pitikin tulla kysymään, että ehtisitkö laittaa jotain kommentteja niistä nyt, kun ne on olleet jonkun aikaa käytössä!

    VastaaPoista
  10. Ok, no hyvä sitten :) Joo voisin koittaa saada lähiaikoina jonkun postauksen aikaseks. Mut kahdella sanalla: suosittelen edelleen.

    VastaaPoista