Kävin neuvolassa, kaikki hyvin. Tyyppi on vilkas ja eläväinen, minkä olen kyllä viime viikkoina huomannutkin. Viime yönä mua potkittiin sekä ulkoa (Igge) että sisältä (pikkupulla). SF-mitta oli 20,5 cm eli aika lailla keskikäyrällä. Proteiiniliuska näytti vähän vihreältä, täytyy käydä viemässä labraan purkkinäyte varmuuden vuoksi. Iloisena yllätyksenä hemoglobiini oli peräti 126, viimeks näillä viikoilla lukema oli 110 - mun itse aloittama rautakuuri siis toimii. Punainen liha ei uppoa ollenkaan, joten olen ottanut Obsidania 1-2 kapselia noin joka toinen päivä (mikä sopii mun vatsalle paremmin kuin jokapäiväinen rautalisä).
Huomenna aamulla on tentti, johon olen lukenut huonosti. Pitää vielä vähän kerrata. Igellä on korvatulehdus; hoitaja soitti tänään, että lapsi on lämmin ja hankaa korvaansa. Miehellä on norjalaisia firmavieraita, mutta se ehti sentään käyttää Igen Mehiläisen päivystyksessä, joten sain tunnin verran lukuaikaa. Jossain välissä kokkasin ruokaa lapsille huomiseksi (tällä viikolla hoito tapahtuu meillä) ja pesin pyykkiä ja mitä vielä. Ja lauantaina on taas tentti, johon pitäisi vielä jossain välissä lukaista pari kirjaa. Ihan niin kuin ei olis muuta, niin piti sitten ryhtyä tätäkin päivittämään. Mutta hitto että on hyvä fiilis, kun saa asioita aikaan!
Perjantaina istuin lukemassa Wayne'sissä ja nautin. Päässäni puhaltaa raikas tuuli, kun olen osittain aikuisten maailmassa. Olen suunnitellut, että jatkan opiskeluhommia samalla tavalla kolme päivää viikossa syksyllä 2012 eli kun Igge on kolme ja pienempi vuoden ja 3-4 kuukautta.Taidamme myös pitää tämän hoitajan palkkalistoilla syksylläkin, vaikka hoitopäiviä tulisi vähemmän tai ainakin lyhyempinä. Olisi varmasti iso apu, jos joku käyttäisi isompaa lasta puistossa tai perhekahvilassa pari-kolme kertaa viikossa.
Taloudellisesti yksityisen hoitajan pitäminen on aika edullista niin kauan kuin Igge on alle kolme, joten luulisin, että sellainen ratkaisu olisi meille paras. Päiväkotiin en Iggeä vielä halua laittaa, enkä muutenkaan hoitoon kaikkina päivinä - en usko, että sille on tarvetta enkä myöskään halua, että Igestä tuntuu, että se tuupataan pois kotoa uuden vauvan tieltä. Ajatus vaan tuntuu minusta kovin vieraalta, kun Igge on kuitenkin vielä niin pieni. Eiköhän me muutama päivä viikossa pärjätä kolmistaankin - ja miksi ei pärjättäisi. Ei kai se ole elämää kummempaa.
Välillä tuntuu, että eri tuuteista tunkevat äitiyspaineet ja varoitukset aiheuttavat sen, että omaa jaksamista epäillään jo etukäteen turhankin paljon. Tai siis helposti alkaa ajatella, että lapsen kanssa kuuluu tehdä niin ja näin ja sitten iskee paniikki, kun ajattelee, että ei siitä mitään tule, jos näitä nappuloita on enemmän. Mun filosofia on, että joskus saa mennä siitä, missä aita on matalin, eikä aina tarvitse niin kamalasti suorittaa. Mitä sitten, jos meillä katsotaan muutaman kuukauden ajan enemmän dvd:itä tai syödään eineksiä, pääasia, että ollaan yhdessä. Ja sitten, jos tuntuu, että arjesta ei kertakaikkiaan tule mitään, niin voihan sitä hoitohommaa miettiä uusiksi. En vaan jotenkin osaa kuvitella, että niin kävisi. Ei mun tarvitsekaan joka päivä päästä keskustan kahviloihin hengailemaan vauvan kanssa (vaikka kivaa sekin on!).
Joskus mietin myös, että tarvitseeko lapsi lisää virikkeitä, mutta taitaa vähän olla niin, että ajattelen asiaa enemmän omasta näkökulmastani. Pienillä ihmisillä ilo irtoaa kovin pienistä jutuista: pallon heittämisestä tai Late Lampaasta tai siitä, että osaa itse laittaa oman kenkänsä (väärään) jalkaan. Olin itse kotona äidin ja pikkusiskoni kanssa (olin 3,5-vuotias, kun sisko syntyi), enkä todellakaan muista, että minulla olisi ikinä ollut tylsää. Seurakunnan kerho pari kertaa viikossa ja pihan/puiston muut lapset riittivät vallan mainiosti sosiaaliksi kuvioiksi, vaikka olin selvästi vanhempi kuin Igge. Joten tuskin Igen kehitys kovin pahasti kärsii, vaikka se saisi olla mamman kainalossa vielä jonkun aikaa. Sitä paitsi tylsyys on välillä hyväksi, se kehittää mielikuvitusta.
On muuten ihana tulla kotiin, kun vastaan juoksee Hangon keksi, joka huutaa riemuissaan MAMMA, MAMMA ja hyppää kaulaan ja rutistaa. Miten joku noin pieni voi olla niin rakas? Viikonloppuna olin makuuhuoneessa suljetun oven takana lukemassa, kun kuulin Igen huutavan kysyvästi mammaa. Huusin takaisin, että täällä ollaan, ja kohta oveen koputettiin. Riemastunut pikkumies kiskoi minut kädestä olohuoneeseen, missä telkkarista tuli juuri Tartu mikkiin -uusinta, ja vei äitinsä tanssiin. Pidettiin käsistä ja huojuttiin puolelta toiselle. Biisin lopuksi annettiin isot aplodit ja sitten se istui potkuautonsa selkään ja vilkutti heiheii, heiheii ja pöristi tiehensä. Minulta pääsi pieni itku, kun mietin, että jonain päivänä se istuu oikean auton rattiin ja vilkuttaa mulle heiheit ja lähtee maailmalle. Snif.
Haluan uskoa, että kahden kanssa pärjää ihan hyvin, kunhan rima on tarpeeksi matalalla :). Yksikään lapsi ei varmasti mene pilalle Maisa-dvdstä tai purkkiruoasta.
VastaaPoistaKun tultiin kakkosen kanssa sairaalasta kotiin, syötettiin esikoiselle pizzaa. Kaikille maistui ja sitten katsottiin pari tuntia piirrettyjä dvd:ltä.
Kyl sä pärjäät. Hetken aikaa saattaa mennä ihmetellessä kaikilta osapuolilta, mutta jotenkin ne asiat sitten sutviutuu (kun pakko on). Toi oli hyvä pointti, että ei se oo elämää ihmeellisempää! Sekä isompi että pienempi kestää sen että joskus joutuu hetken odottamaan vuoroaan. Pääasia että se vuoro tulee.
VastaaPoistaTämä on ikuisuusmielenkiintoisuusaihe. Mehän ollaan kovin eri linjoilla näiden pärjäämis- ja hoitojuttujen kanssa ja siksi keskustelu on mielenkiintoista.
VastaaPoistaMusta sun perustelut on ehdottoman hyviä ja ihan noin se varmasti menee. Kodin ei tarvi olla virikehäkki, kaiken ei tarvi kiiltää, kaikkea ei tarvitse jaksaa ja ulkopuolinen hoitopaikka ei välttämättä ole pienen lapsen paras paikka.
Olen silti myös ehdottomasti sitä mieltä, että toisenlainen vaihtoehto ei ole automaattisesti pahasta. Tiedätkin, että aiomme laittaa Tärpästikkelin hoitoon ja pitääkin hänet siellä osittain myös toisen lapsen syntymän jälkeen ainakin osittain. Toiseen suuntaanhan asioita voi aina palauttaa eli lapsen kotiin ja "pehmeämpiä" järjestelyjä. En silti koe olevani ollenkaan edesvastuuton tai jotenkin liian mukavuudenhaluinen tai väsymystä pelkäävä näin päättäessäni. Perusteita päätökselle on monia meidän lähtökohdistamme ja ajatuksistamme. Eivätkä ne perustelut ole pelkästään väsymyksen pelkoa, riittävien virikkeiden tarjoamista tai pelkoa siitä, ettei homma kahden lapsen kanssa onnistuisi. Minusta ulkopuolinen hoito vaan voi olla kertakaikkiaan toimivakin vaihtoehto, aika monilla se nimittäin toimii muodossa tai toisessa ihan ilman ongelmia.
Mites tämän pointin nyt sanoisin, kun ei tässä varsinaista pointtia ole, kun tästä asiasta ei tarvitse tulla johonkin sellaiseen johtopäätökseen, että vain toinen ratkaisu olisi oikea.
Minusta on vain mielenkiintoista ylipäänsä keskustella näistä vaihtoehdoista ja aiheista ja ehkä se on oikeasti jotakin vanhemmuutta parhaimmillaan, että miettii omia arvotuksiaan, omaa tilannettaan ja sitä, mikä tuntuu omalle perheelle parhaalta. Eikä pyri tekemään sitä, mikä on yleisessä keskustelussa hyväksytyin ja parhaimman äidin tittelin takaava vaihtoehto.
Se on niin kiinni äidistä ja lapsista sekä perheen muusta lähipiiristä, millaiseksi elämä muodostuu. Jos päiväkoti on jo osa lapsen maailmaa, niin ei kaverisuhteita välttämättä kannata katkaista. Jollain tasolla kannattaa ottaa selkoa, mitä mieltä lapsi itse on, tuntuuko päiväkotiin meno joutumiselta vai pääsemiseltä.
VastaaPoistaToisen lapsen kanssa en kaivannut mihinkään vauvakahviloihin tms., vaan minulle oli tärkeää saada nukkua kunnon päiväunet vauvan vieressä. Se onnistui vain sellaisina päivinä, kun esikoinen ei ollut kotona, koska esikoinen oli jo niin iso, ettei nukkunut päiväunia, mutta vielä niin pieni, ettei häntä yksin leikkimään voinut jättää. Toisaalta esikoisen kotipäivinä nukuttiin kyllä kaikki pidempään enkä niitä päiväunia niin kaivannutkaan.
Tähän ei päiväkotiin vai ei -asiaan ei varmasti ole vain yhtä parasta ja moraalisinta ratkaisua. Perheet ja elämäntilanteet ovat niin erilaisia. Täytyy muistaa, että me, jotka ylipäätään voimme valita laitammeko lapsen päivähoitoon, hoidammeko kotona itse vai palkkaammeko hoitajan, olemme tässä maailmassa melkoisen etuoikeutettuja.
VastaaPoistaTuli muuten tippa linssiin tuosta Igen matkaanlähdöstä... Snif. Kun tuo munkaan vauva ei enää parin viikon päästä ole vauva, jaiks.
Liisa ja Tiina, kiitos, just tollasia kommentteja mä halusin kuullakin!
VastaaPoistaMama M, jotenkin arvasin, että sä tartut tähän... ;) Lisää aiheesta uudessa postauksessa, mutta totean vaan, että en missään tapauksessa kirjoittanut tätä arvostellakseni kenenkään muun ratkaisuja.
Riitta, just näin. Myös tosta aamu-unisuudesta on kommentti uudessa postauksessa... :)
Laura, arvaa vaan vollotinko mä kuin vesiputous. Musta on hyvää vauhtia tulossa just sellainen äiti, jota lapsi häpeää koulun juhlissa, kun se tyrskii kovaäänisesti liikutuksesta. Vaan minkäs teet!