Sekavaa ystävänpäivää!

Istun kotona ja yritän kirjoittaa oppimispäiväkirjoja (VIHAAN oppimispäiväkirjojen kirjoittamista, kun on pakko keksiä jotain lätistävää, vaikka itse luento olisi ollut surkea) ja mulla on kamala ikävä mun lasta. Vaikka se on hoidossa vaan naapurissa, pihan toisella puolella. Kumman ristiriitaista, samaan aikaan on ihanaa ehtiä tekemään omia juttuja ja samaan aikaan on niin haikea ja vähän syyllinen mieli. Aika kuluu niin äkkiä, mun vauva ei olekaan enää vauva ja vaikka meillä kohta on uusi vauva, niin epäilemättä yllättävän pian tulee sekin hetki, että yhteinen aika kutistuu kokonaan iltoihin ja viikonloppuihin.

Aamu alkoi aurinkoisesti, kun sisko soitti saaneensa töitä. Ihana, iso asia! Jospa nyt olis nämä lähipiirin työttömyydet vähäksi aikaa käsitelty. Sitä lajia on saatu käsitellä viimeisen parin vuoden aikana ihan tarpeeksi. Itse en ole saanut kovin paljon aikaiseksi tänään, luin Freudia ja nukahdin. Tunnin päiväunien jälkeen olen ollut jotenkin yliliikuttuneessa tilassa. Luin Hesarin nettisivujen Perhe-osion juttuja, ja aivan liian moni oli joku kamala itkuaihe, surullisia ja rikkinäisiä vanhempia ja lapsia. Pahan mielen karistaminen takeltelee, vaikka kaikki on ihan hyvin.

Kirjoittaminenkin tökkii, kun ajatukset pyörii ympyrää. Tänään on ystävänpäivä, josta en kuitenkaan oikein saa otetta. Tavallaan kannatan kaikkia kivoja juhlia, minusta on vähän naurettavaa rutista näitä nomuteiköjokainenpäiväooystävänpäivä-juttuja, mutta en oikein tiedä, pitäiskö tänään keskittää huomionosoituksiaan ystäviin vai alkuperäisen mallin mukaan vähän romanttisemmissa merkeissä tuohon meillä asuvaan mieheen. Kompromissihengessä olen päätynyt jakelemaan toivotuksia vähän joka puolelle, ei kai yksi sulje pois toista. Joten hyvää ystävänpäivää myös sinulle! :)

(Eikä se sitäpaitsi niin kaukaa haettua ole muistaa miestäkään ystävänpäivänä. Mietin viime yönä, mitä sanoisin miehelle, jos pitäisin sille puheen meidän häissä, jos siis joskus saan narrattua sen naimisiin. Ehkä niiden ajatusten innoittamana laitoin tänään matkaan hieman sentimaalisen tekstiviestin, jossa kiitin miestä siitä, että se on mun paras ystävä. Koska sitä se on, ihminen, joka tiuntee mut paremmin kuin muut, tietää minusta enemmän kuin muut ja on aina mun puolella. Nauraa samoille asioille ja tietää, miten mua ärsytetään. Ja kaikista yhteisistä vuosista huolimatta se saa yhä sukat pyörimään mun jaloissa. Min kära man. <3)