Pokspoks, muksmuks, klipklip

Juttusarjamme "Kekseliäät otsikot" jatkuu. Ei oikeastaan ole mitään asiaa, paitsi ajattelin kirjailla ylös vähän raskauskuulumisia viikolta... jaa mikäs viikko mulla nyt onkaan. Näköjään 22+1. Sehän siis tarkoittaa kai, että se Kelan vaatima 154 päivää on takana. Hullua.

Oikeastaan nyt on menossa raskauden ehkä tylsin vaihe. Eka puoliskollahan riittää jännitettävää (ja hermoiltavaa) vaikka kuinka: alkaako ne vai eikö ne ala, mitä se testi näyttää, onko se oikeassa paikassa, näkyykö siellä syke, pysyykö se siellä, milloin tulee 12 viikkoa täyteen, mitä siellä nt-ultrassa sanotaan, koska raskaus näkyy ulospäin, milloin liikkeet alkavat tuntua, milloin ne tuntuvat ulospäin, onko kaikki kunnossa rakenneultrassa (ja mahdollisesti näkyykö se vauvan sukupuoli) ja sitten bang, yhtäkkiä ei olekaan juuri muuta odotettavaa kuin laskettu aika. Jos nyt ei erityisesti odota kömpelöitymistä, erinäisten kremppojen lisääntymistä, vessakäyntien tihentymistä ja mitäs kaikkea mukavaa tässä nyt vielä onkaan luvassa. Ehkä niissäkin oli vielä jotain hohtoa eka kerralla, mutta nyt tuntuu vähän siltä, että voisin skipata seuraavat kolme kuukautta ja siirtyä suoraan sinne toukokuulle odottelemaan synnytystä. (Paitsi että tietenkään en oikeasti halua, koska voihan olla, että tämä on viimeinen kerta näissä hautomishommissa, ja onhan siitä otettava kaikki irti.)

Se hauska puoli tässä bloggaamisessa on, että voin nyt käydä helposti katsomassa, mitä Igen odotuksessa tapahtui milloinkin. Esimerkiksi tuli tässä eilen yhtäkkiä mieleeni, että en ole edes ajatellut tunnustella potkuja vatsan päältä, ja katsoin, että Igestä olin tuntenut ne ensimmäisen kerran viikolla 22+, ja katsos, eilen kun sitten asiaa tunnustelin, niin kyllä vain pienten kantapäiden monotus tuntuukin jo ihan selvästi myös ulospäin. En vaan tullut aikaisemmin ajatelleeksi koko asiaa! Muutenkaan liikkeitä ei tosiaan tarvitse nykyään odotella ja tunnustella, vaan pikkupulla on varsin vilkkaan oloinen kaveri.

Muuten olo on varsin ok, eikä kumpu ole vielä kovin pahasti tiellä. Igen pukemiset ja vaipanvaihdot sujuvat lattialla, eikä ylösnousussa ole ongelmia. Liika reuhtominen tuntuu kyllä iltaisin kivuttomina supisteluina ja epämukavana olona, eikä tässä nyt mihinkään maratonille varmaan lähdettäisi, mutta olosuhteisiin nähden voin ihan hyvin. Ne riivatun liitoskivutkaan eivät ole lainkaan samaa luokkaa kuin edellisellä kerralla, ilmeisesti koska en joudu istumaan kovin pitkiä pätkiä paikallani. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ihan kiroilematta en ole kestänyt pitkiä päiviä jaloillaan ja loskassa kärryjä puskien. Nimimerkillä Talven riemut my ass.

Igen kuulumisista sen verran, että pienestä kuumeesta huolimatta ukkeli pääsi tänään ensimmäistä kertaa parturin tuoliin. Lapaluiden väliin yltäneet kiharat alkoivat muistuttaa siinä määrin slovakialaisten jääkiekkoilijoiden frisyyriä, että leikkauskeikkaa ei voinut välttää. Mun vauvasta tuli ihan ison pojan näköinen! Snif. Itse toimitus sujui erinomaisesti heti, kun ymmärsin, että Muumi-kirjan sijaan ipanalle kannattaa "lukea" Tekniikan Maailmaa autoineen ja moottoripyörineen. Että se siitä sukupuolineutraalista kasvatuksesta taas.

Sanavarastoon on vakiintunut nyt kaksi sanaa, joita Igge käyttää molemmilla kielillä. Ensimmäinen oli kenkä/sko (äännettynä kuu) ja toinen on aivan tuore kiito, vihdoin - taaak kun oli ihan niitä ensimmäisiä sanoja. Kiinnostavaa on, että useimmiten ipana vieläpä käyttää sanoja ihan "oikeiden" ihmisten kanssa, ts. esimerkiksi kiikuttaa minulle kenkää ja isälleen (s)kon.

Olen unohtanut myös kirjata 1,5-vuotisneuvolan terveiset, kun en ollut itse mukana, vaan kärvistelin samaan aikaan hammaslääkärissä. Igge oli 86 cm ja 11,2 kiloa, eli aika pitkä poika. Katselin jollain nettilaskurilla, että nykyisillä mitoilla pituudeksi povataan 184,4 cm eli ihan reilusti yli suomalaismiesten keskipituuden, mikä on minusta kovin koomista, kun itse olen tällainen pätkä! Muutenkin kaikki oli kunnossa, lääkäri oli vain kirjannut korttiin jotain sen tyyppistä, että hienosti kasvava ja kehittyvä poika. Seuraavaksi neuvolavuorossa olenkin pitkästä aikaa minä, maanantaina (muistaakseni) on äitiysneuvola numero 2.