27.5.2011

Allekirjoittaneen piikkiin

Ei hitto vie, että voi taas ihmislasta kiukuttaa. Tällä kertaa verotus, mikä on periaatteessa aika harvinaista sikäli, että yleensä olen ihan iloinen veronmaksaja.

Soitin verotoimistoon tilatakseni uuden verokortin ennen ensimmäisen äitiyspäivärahan maksua. Viimeksi, kun olin ollut alkuvuoden töissä ja tein saman, veroprosentti putosi jonnekin neljääntoista. Tänä vuonnahan en ole saanut tai saa ollenkaan palkkatuloa, koska alkuvuoden olin opintovapaalla ja jäin siitä suoraan äitiysvapaalle. Tuloni koostuvat siis aikuisopintorahasta (vastaa suuruudeltaan noin puolta normaaleista bruttotuloistani) sekä äitys- ja vanhempainpäivärahasta. Näistä tulee yhteensä summa, joka vastaa noin reilua 60 prosenttia päivätöissä ansaitsemistani vuosituloista.

Minä tietenkin oletin, että kun kerran tuloni ovat selvästi pienemmät kuin palkkatyössä, verottaja palkitsee minut iloisesti kevyen kesäisellä veroprosentilla. Enpä olisi voinut olla enempää väärässä: maksan tulevista äitiys- ja vanhempainpäivärahoistani veroa 26,5 prosenttia! Vertailun vuoksi: jos tienaisin saman summan ansiotuloina, veroprosenttini olisi kuulemma 15. Ero johtuu kuulemma siitä, että tuista ei saa mitään ansiotulovähennyksiä (tulonhankkimisvähennykset ja mitä näitä on).

Lopputuloksena maksan siis suhteessa todella reippaasti enemmän veroa nyt, kun tulot ovat pienemmät kuin silloin, kun tienasin enemmän. Olenko se siis vain minä vai onko tässä systeemissä ehkä jonkinlainen virhe? Eikö progressiivisen verotuksen pitäisi toimia edukseni tulojeni pienentyessä, tulivat ne tulot mistä vaan? Ilmeisesti oikeudentajussani on vikaa, kun en ihan ymmärrä tätä logiikkaa. Verottajan laiskaääninen asiakaspalvelija tuntui vielä olevan sitä mieltä, että minun olisi syytä hävetä, että tukeni ovat näinkin korkeat, kun "ei se prosentti peruspäivärahalla nouse kuin kahteenkymppiin". Totesin, että minkäs minä sille voin, että sekä opintotuki että vanhempainraha ovat ansiosidonnaisia. Ilmeisesti minun olisi pitänyt pyytää palkkatulojani anteeksi. Ja huomautettakoon vielä, että en todellakaan ole tienannut mitään tähtitieteellisiä summia, vaan ennemminkin vähän alakanttiin suhteessa moneen muuhun samassa asemassa samankaltaisella taustalla työskentelevään.

No, ainakin Jussi Halla-aho kumppaneineen lienee tyytyväinen, kun minä syntinen ruotsinkielisten lasten maailmaansaattaja maksan korkeimman mukaan. Että voi ärsyttää senkin ihmisen naama, ja ihan aidosti myös huolestuttaa erityisesti Igen ja veljensä puolesta nämä suomenruotsalaisvihan lietsojat. Varsinkin kun tiedän, että moni tuntemani ihminen on joutunut teininä välttelemään ruotsin puhumista julkisissa, ettei tulisi turpaan. Ei rasismiin tarvita siis aina edes eriväristä ihoa, ja en tajua, mitä sillä voitetaan, että vanhat kieliristiriidat pitää väen väkisin herättää henkiin. Toivoisin enemmän rakentavaa"yksi kansa, kaksi kieltä" -asennetta.

Eräs asia minua on kuitenkin aina ihmetyttänyt, nimittäin ilmaus "suomenruotsalainen". Kuitenkaan kyse ei ole Suomessa asuvista ruotsalaisista eikä monillakaan ruotsinkielisillä suvuilla edes ole mitään yhteyksiä ruotsiin, vaan oikeampi ilmaus olisi ruotsinkielinen suomalainen. Erityisesti häiritsee se, että jopa ruotsinkielisessä mediassa puhutaan välillä termeillä "finnar" ja "svenskar", jotka minun mielestäni viittaavat selvästi kansallisiin identiteetteihin eivätkä kieleen. Kuitenkin kyse on - ainakin hyvin suppean empiirisen tutkimukseni perusteella - enemmänkin kieleen vakiintuneista ilmaisuista eikä niinkään kannanotosta kenenkään kansallisuuteen.

Anyway, kaikkinensa on minusta kamalan surullista ja vastenmielistä, että nyt tuntuu olevan ihan luvallista hölöttää julkisesti ihan mitä vaan mistä tahansa omasta öö.. no, perussuomalaisuudesta poikkeavasta ihmisryhmästä ja vedota sitten joko maalaisuuteensa, "kansankieleen" tai mikä vielä vaarallisempaa, johonkin populistiseen, muka-järkeenkäyvään mutkat suoriksi -käsitykseen oikeudenmukaisuudesta. Ja vielä vastenmielisempää on, että näille idioottimaisille lausunnoille tuntuu aina vain löytyvän kannattajia ja palstatilaa. Luen uutisia kovin varovasti, sillä koen jokaisen ruotsinkielisiä kohtaan esitetyn rasistisen väitteen henkilökohtaisena loukkauksena, ja leijonaäiti minussa karjuu turhautuneena, kun en voi vetää syyllisiä vastuuseen. Ei ihme, että verenpaine nousee.

Sivumennen sanottuna se verenpaine siis on muuten ollut ihan konkreettisestikin jonkin verran nousussa jo pari viikkoa, mutta maanantaina neuvolassa täti oli sitä mieltä, ettei tarvitse huolehtia, kun alapaine on vielä lähempänä 80:aa kuin 90:ää mitälieyksikköä eikä tikku värjäydy proteiinista vihreäksi eikä turvotus ole mitenkään erityisen pahaa, vaikka sitäkin kyllä tuntuis nyt olevan, nimimerkillä Nakkisormi. Painoa oli tullut viikossa n. 400 grammaa, mikä on ihan normaalin rajoissa, mutta aika korkea kyllä verrattuna tähänastiseen.

Olo on muuten ihan hyvä, vaikka pikkuhiljaa alkaa kyllä tuntua siltä (kuten Facebookissakin jo ehdin kertoa), että olisin jo valmis vaihtamaan takakenon sivistyneeseen pikkuetukenoon. Mitään kovin merkittäviä merkkejä ei kuitenkaan ole, ellei nyt lasketa sitä, että minulle iski pakonomainen tarve saada kaikki valmiiksi vauvaa varten, ja nyt sängyt ja muut ovat siis paikallaan. Yritän asennoitua siihen, että vauva ulostautuu juhannusviikolla, mutta en pettyisi, jos se tapahtuisi vähän aiemmin. En kyllä vieläkään ihan käsitä, että periaatteessa se voi tapahtua any day now - kenen tuo laskuri tuolla reunassa on, joka näyttää 12 päivää laskettuun aikaan?

5 kommenttia:

  1. No onpa kyllä kummallinen tuo veroprosentti sulla! o_O
    Ei mee munkaan järkeen ollenkaan.

    VastaaPoista
  2. Mä muistan saman asian verokorttia pyytäessäni. Tosiaan niistä ansiotuloista menee kaikki liiton maksut yms. vähennykset mitkä liittyy jotenkin työnhankkimiseen tai työssäkäymiseen, työmatkavähennyksiin jne. Mä pelkäsin kamalia mätkyjä silloin:o

    Minähän oon itekin kaksikielinen, tosin en suomenruotsalainen. En oikein oo ikinä ymmärtänyt sitä, et miks suomalaiset jaetaan muka kahteen eri ryhmään. Ja "suomenruotsalaisista" kun puhutaan niin useinmiten ne negatiiviset sävyt syntyy just jossain krunikassa asuvien tosi rikkaiden sukujen kautta. "ruotsia puhuvia suomalaisia" on täällä varsinais-suomesssa ja erityisesti tossa turunmaan saaristossa käytännössä lähes kaikki. Samanlaisia maajusseja ne sielläkin on kuin Rymättylän puolella suomenkieliset "saaristolaiset":)

    Tämmösiä väsyneitä ajatuksia...:)

    VastaaPoista
  3. verotoimisto = hermoromahdus. koitamme välttää kanssakäymistä viimeiseen asti...

    (lähetin suomen v-toimistolle juuri 50 sivua islanninkielisiä verotodistuksia, jotteivät verottaisi kahteen kertaan. ja hei, onkohan tämä vasta kolmas vuosi kun tätä samaa asiaa veivataan aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.)

    tsemppiä me!

    VastaaPoista
  4. Mä voin nyt puhua mitä sattuu, tietämättä asiasta sen paremmin, mutta etkös voisi hakea päivärahaa samojen tulojen mukaan kuin Igestä? (Näin ainakin olen ymmärtänyt, jos toinen lapsi syntyy ennen kuin ensimmäinen on 3-vuotias.) Koska ne tulot on olleet palkkatuloa, niin veroprosentinkin luulisi määräytyvän palkkatulon perusteella, ei tukien, joita verotetaan aivan käsittämättömän korkeasti suhteessa palkkaan.

    Olenkohan kartalla ollenkaan tämän suhteen? Kun jotenkin olin antanut itseni ymmärtää, että äiti voi valita, mikä on hänelle edukkaampi tapa: verotuksessa vahvistetut tulot, viimeisen puolen vuoden tulot vai aiemman päivärahan määrittäneet tulot.

    VastaaPoista
  5. Äni, älä muuta sano. Vieläkin raivostuttaa!

    Iiris, näin se kuulemma tosiaan on, ettei niitä vähennyksiä saa tehdä. vaikka mun on vieläkin vaikea sitä uskoa.
    Kaksikielisyyden pitäis oikeesti olla rikkaus, eikä mikään kummallinen kyräilyn ja kateuden kohde. Niitä pilallehemmoteltuja idiootteja kuin myös ns. rehellisiä duunareita ja maajusseja löytyy niin suomen- kuin ruotsinkielisistäkin, ja Pohjanmaalla spurgutkin puhuu ruotsia... :)
    Pakko vielä lisätä, että varakkuuskaan ei sitä paitsi aina tarkoita kusipäisyyttä. Mun mies on paperilla taustaltaan aika stereotyyppinen etelähelsinkiläinen suomenruotsalainen (paitsi että se on puoliks norjalainen :), mutta kaikkea muuta kuin muita ylenkatsova snobi tai vastenmielinen pröystäilijä. Sen vanhemmille siis kunnia siitä, että ne on onnistuneet kasvattamaan lapsensa kunnioittamaan kaikkia ihmisiä, tekemään töitä haluaminsa asioiden eteen ja olemaan ottamatta mitään itsestäänselvyytenä, vaikka materiasta ei oo ollut puutetta.

    Salamatkustaja, verotoimisto on siis yhteinen vihollisemme! Mikäs ihmisiä yhdistäis paremmin... :) Voin vaan kuvitella, mitä säätöä touhu on niiden kanssa ulkomailta käsin - tsemptsemp sinne kans!

    Eevis, joo saankin päivärahan samoilla perusteilla kuin Igestä. Mutta kun ei ole palkkatuloja tälle vuodelle, niin en saa verotuksesta mitään vähennyksiä -> maksan korkeimmat mahdolliset verot. Systeemi siis hieman mättää tällaisissa tapauksissa, ainakin mun näkökulmasta!

    VastaaPoista