21.5.2011

Vaadin lepoa ja arvostusta!

"Käytä mahdollisuuksiasi! Olet vapaa käyttämään päivät haluamallasi tavalla. Ja sitä vapautta tarvitset. Jotkut hieman pelkäävät, että päivistä tulee pitkiä ja odotusaika alkaa tuntua entistäkin pidemmältä. Tottakai niinkin voi käydä. 

Useimmat kokevat kuitenkin nämä viikot erittäin arvokkaina ja tarpeellisina. Rauha laskeutuu, ja keho saa tarvitsemaansa vaihtelua ja lepoa. Mielen voi täyttää kokonaan muilla asioilla kuin työllä. Monet odottavat äidit kertovat, että eivät oikein pysty ajattelemaan muuta kuin sitä, mikä on aivan välttämätöntä valmistautumiseen. Seuraavat viikot ovat sinun – joten tee mitä haluat! Jos olet uupunut lepää, jos kaipaat liikuntaa ja raitista ilmaa, tee pitkiä kävelyretkiä!"

Näin minulle kertoi vau.fi. Vau.fi ei vaan ole tainnut koskaan tulla ajatelleeksi, että läheskään kaikki eivät odota ensimmäistä lastaan. Alle kaksivuotiaan kanssa harva on "vapaa käyttämään päivät haluamallaan tavalla".

Eikä vau.fi:llä ilmeisesti ole myöskään töissäkäyvää miestä, joka ei taida ihan tajuta, että vaikka raskaana oleva puoliso voisi olosuhteisiin nähden kuinka hyvin, jokainen vartti kello 17 jälkeen on tuskaa, jos mies ei ole kotona. Että yhdeksän tuntia eräänkin alativilkkaan kanssa jatkuvine kumarteluineen ja kyykkimisineen ja nostelemisineen ja touhuamiseen todella tuntuu illalla. Että niitä asioita voisi hoitaa vähän järkevämmin, eikä niin, että tänään yksi juttu ja huomenna toinen ja keskiviikkona kolmas ja sitten mulla olikin se sulkapallo ja ai niin auto pitäis pestä ja tadaa - mies on allekirjoittaneen mittapuun mukaan ajoissa kotona yhtenä iltana. Ja ei, kello kuusi ei ole ajoissa.

Olen esittänyt asiani rauhallisesti, huumorilla, kiljunut, huutanut, kiroillut, räyhännyt, itkenyt, potkinut seiniä ja kaiken kahdella kielellä, mutta ilmeisesti mun pitää varata paikka jostain lataamosta, että saan levätä hetken ennen tämän pökäleen ulostautumista. Ja tietenkin panikoin sitä, että mitä elämästä tulee muutaman viikon sisällä: olen taas sohvassa kiinni uuden elämän kanssa ja koko huusholli kaatuu niskaan, kun en jaksa vahdata kaikkea. Minusta on kovaa vauhtia tulossa ihan kamala harppu, jäkätän joka asiasta ja huomauttelen pienimmistäkin laiminlyönneistä, koska en vaan JAKSA pyörittää koko rulettia yksin.

Ensinnäkin hoidan päivän aikana ipanan ja huushollin. Vain toinen pienen lapsen kanssa päivänsä viettävä voi tietää, kuinka paljon hommaa yksikin tuollainen natiainen saa aikaan. Välillä tuntuu, että käytän päivästäni vähintään kaksi tuntia ihan vaan puhtaasti tavaroiden kuskaamiseen omalle paikalleen. Arvatkaa, paljonko huvittaa siihen päälle siivota vielä yhden aikuisen miehen sukkia/astioita/papereita/urheiluvaatteita/työkaluja ja sitä joka jumalan aamu vessan lattialta löytyvää perkeleen Hufvudstadsbladetia.

Sitten on tietysti ruokahuolto. Se on siinä mielessä yksinkertaista, että siitä huolehtii yksi ihminen - minä. Muuten meillä varmaan syötäisiin nakkeja ja ranskalaisia ja noutopizzaa, koska toiselle meistä ei vaan yksinkertaisesti tule mieleenkään vilkaista jääkaappiin ja tsekata tilannetta. Ja koska toinen meistä ei seuraa tilannetta, ruokakaupassa käynti vaatii mukaan koko perheen tai ainakin valmiin listan, josta siitäkin puolet jää puuttumaan... Niin tai sitten käy niin kuin tässä taannoin, kun mies oli lukenut kaupassa taskusta löytämäänsä viikontakaista listaa, mutta eipä lopu kuulkaa meidän huushollista puolukkahillo ihan heti. Ruoan valmistus on luonnollisesti minun vastuullani, kuten myös jääkaapin tyhjentäminen vanhentuneista asioista ja keittiön siistiminen noin 80 prosenttia kerroista. Luonnollista on, että hommat ovat enemmän minulla, kun olen enemmän kotona, mutta hei, voisitko JOSKUS vaikka siivota keittiön ilman eri pyyntöä, kun olet kuitenkin saanut istua valmiiseen pöytään?

Mites sitten pyykit? Riittää varmaan, jos sanon, että ostimme uuden pesukoneen joskus maaliskuun alussa eikä mies ole toistaiseksi käyttänyt sitä kertaakaan. Koska eihän sitä nyt jaksa enää mitään pyykkejä työpäivän jälkeen pestä, kun pitää olla lapsen kanssa. Kysymys kuuluu, että miten ihmeessä minä sitten ehdin hoitamaan asian - kuten ne satamiljoonaa muutakin hommaa - päivisin, kun minäkin olen täällä sen saman lapsen kanssa?

Tiedän varsin hyvin, että asiat voisivat olla hullumminkin. Mies on oikeasti rakas, vilpitön, leikkisä, utelias ja nauraa kanssani samoille asioille. Se rakastaa minua ja lastaan ja isyyttään ja elämää ja lisäksi sillä on oikein hyvinmuodostunut takamus. Mutta onko se pakko olla välillä niin kamalan... mies? Miksi oikeastaan jokaisessa tuntemassani pikkulapsiperheessä taistellaan jatkuvasti samoista asioista, vaikka kuinka muka edustamme jotain sivistyneistöä ja modernia maailmankatsomusta? Vai johtuuko se juuri siitä, olisimmeko kuitenkin onnellisia, jos vaan ninamikkoslaisittain olisimme oikeasti sitä mieltä, että naisen tehtävä on huolehtia kodista ja voisimme aidosti saada kiksimme siitä - ja vain ja ainoastaan siitä?

Olen joskus miettinyt, miksi turhaudun välillä tähän huushollaamiseen niin totaalisesti, kun oikeasti tykkään siitä että on edes ihmismäisen siistiä ja tykkään sisustamisesta ja ruoanlaitosta ja sellaisesta (joskaan en sentään käsitöistä). Ennen kaikkea turhaudun, kun ympäristö ei tee niin kuin MINÄ haluan ja MINUSTA on paras - vaikka mikä minä olen sanomaan, että likaisten sukkien on parempi olla pyykkikorissa kuin lattialla. Veikkaan myös, että turhautuminen liittyy jotenkin tunnustuksen ja arvostuksen kaipuuseen. Työelämässä olen tottunut siihen, että saan tekemisistäni palautetta ja että minua arvostetaan älyllisten ominaisuuksieni perusteella. Täällä kukaan ei muista erikseen kehua kykyjäni, vaikka pyykkikori on tyhjä ja olen löytänyt kaikille sukille parin ja tarjolla on hyvää ruokaa ja vieläpä kalasta, jota tulee syötyä aivan liian vähän. (Viimeisin korsi, joka katkaisi kamelin selän, oli se, että mies lusikoi valmistamani lohipastan päälle muina miehinä läjän kaikki maut peittävää pestoa maistamatta edes ruokaa ensin. Kysyin vaan, että otatko ketsuppia kans ja aloin sitten itkeä. Siis perkele, olis ollut aivan sama tarjota sille pelkkää pastaa, kun koko sotku maistui kuitenkin vaan pestolta! Argh!)

Tänään mies lähti Igen kanssa maalle. Mua itketti tietenkin, koska lapsi oli niin ihana, kun se antoi lähtöhalin ja oli niin touhuissaan menossa "papan autoon" ja huuteli vaan heippaa. Mutta kuulkaa, ei ole huono asia olla vähän yksin kotona. Tässä ei tenttiinluku ja kandintutkielman viimeistely tunnu missään, kun kukaan ei roiku lahkeessa eikä järjestä kaaosta kiihtyvällä tahdilla. Keittiö on ihan siisti ja se Höbläkin on lehtikorissa.

Illalla menen ulos katsomaan ihmisiä ja meinaan kestää reissun korkkareissa. Hah! Sitä ennen sutaisen viimeiset korjaukset kandipläjäykseen ja puhkun ehkä vielä hetken omaa erinomaisuuttani. Suosittelen viimeistä kohtaa myös muille, hyvä sinä! (Ja minä!)

20 kommenttia:

  1. Kirjoitat sen mitä minä ajattelen, mutta jätän sanomatta ääneen/kirjoittamatta ylös. Paitsi, että minulla on sentään vain tuo yksi lapsi, joka ei edes sotke kun on niin pieni, mutta silti kämppä kaatuu niskaan. Ja mies.. käy nukkumassa täällä.

    Tsempit sinne, nauti omasta ajastasi!

    VastaaPoista
  2. Vastaus kysymykseesi: miehet eivät oikeasti osaa tehdä kahta asiaa kerralla (olla lapsen kanssa ja pyykätä). Ihmettelin samaa kauan, miksi mies ei tee kotitöitä iltaisin ennen kuin lapsi nukkuu? Tajusin pian, että vastaus on: koska hän on silloin lapsen kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on ehkä poikkeuksellinen mies... kuulostaa kaikkinensa ihan mahdottoman vanhanaikaiselta asetelmalta, mistä täällä keskustellaan. Meillä ei ikinä ole tarvinnut vääntää kättä tai rautalankaa moisista asioista, vastuu kotihommista menee ihan tasan ja tilannetta päivitetään sen mukaan, kummalla on enemmän poissaolopakkoa töiden takia. Kumpikin huolehtii jopa liikuttavan paljon oman ajan käytöstä tyyliin "sun pitäis kyllä välillä käydä uimassa tai kaljalla" tms.. Eikä me olla mitään vastarakastuneita, meillä on pian kaksi pientä lasta ja yhdessä ollaan oltu 10 vuotta. En minä sietäisi samanlaista käytöstä, mitä teille on kohdalle osunut. Kyllä miehet osaa ottaa vstuuta, mun lähipiirissäkin on tästä paljon loistavia esimerkkejä. Tai sitten mun mies on feministi! :) Mutta ei vaan, en halunnut vääntää veistä haavoissa, vaan kertoa, että asioiden ei ole pakko olla noin. Kokemukseni mukaan parasta on sanoa kaikki, siis ihan kaikki, tosi suoraan ennen kuin ollaan marttyri-itkutasolla. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä hei! Ja jaan ajatuksesi - täysin. Vau.fi-sivusto on itsekidutusta. Mutta silti luen sitä välillä, ehheheeh.

    Meillä toi tilanne menee toisinpäin: mä oon useammin töissä ja mies kotona tekee käytännössä kaiken, koska mä saan parempaa liksaa. Näin yhteisiä työtunteja kertyy vähemmän ja ehditään olla enemmän jompi kumpi vanhemmista himassa.

    Mutta kesä on meillä surkeaa aikaa - koska silloin kaikki vuoristo-oppaat (including him) ovat töissä. Eli meillä ei paljoa kesälomia tai mökkiviikkoja vietetä. Se on hanurista, ja heinäkuun helteillä vituttaa olla yksi himassa ja hoitaa kaikki. Niih.

    Ja hyvä sinä, aika moista vetää opintoja kasaan tuon kaiken muun työn keskellä! Oot kone :D

    VastaaPoista
  5. Miia kiitti, samoin sinne! Meillä mies tajus vasta sitten, miten paljon vauva vie aikaa, kun ne alkoi jäädä kahdestaankin välillä - Siperia opettaa... :)

    Neppe, tota mä juuri kans epäilen! Itseasiassa luen just sellasta kirjaa, jossa kerrotaan mm. tyttöjen ja poikien aivojen rakenteellisista ja kehitykseen liittyvistä eroista, ja nekin tukee tota teoriaa. Vaan silti joskus riipii, kun kaikki (lue mies) ei tee asioita niin kuin minä... :)

    Anonyymi, piti oikein jäädä miettimään, että mikä tossa sun kommentissa ärsytti ensilukemalta aika lailla. Se ei ole se, että teillä on niin kovin auvoisaa, vaan ehkä toi "en sietäisi tuollaista käytöstä" -osio. Mä kun koen, että sillä luokittelet esimerkiksi minun mieheni ja meidän parisuhteemme johonkin sellaiseen lokeroon, johon ne eivät kuulu. Esimerkiksi se, että mies ei ottaisi vastuuta, ei pidä paikkaansa - joskaan hän ei ehkä kanna sitä vastuuta siitä ruoanlaitosta. Oikeastaanhan tossa jossain kohtaa yritin sanoakin, että osittain kyse on siitä, että myös mun on vaikea jakaa vastuuta määrätyistä asioista, kun olen niin jääräpäinen, että haluan, että ne hoidetaan tietyllä tavalla - eikä se tietenkään ole miehen vika.

    No, ehkä sulla jäi huomaamatta, että teksti oli tarkoituksella varsin kärjistettyä ja mrttyyri-itkutkin liittyvät kyllä enemmän hormoneihin ja yleiseen väsymykseen kuin mihinkään muuhun. Todellisuudessa en koe ole olevani mikään kotiorja - ainakaan koko aikaa :) - mutta välillä vaan palaa pinna.

    Salamatkustaja, thanks. Vau.fi on saatanasta, mutta jostain mun pitää aina välillä tarkistaa, että missä tässä mennään!

    Mietin just eilen, että meillä tilanne oli myös joskus toisinpäin, vaikka silloin ei ollut edes lapsia. Mies oli muuttanut takas Suomeen ja oli puolisen vuotta ilman töitä, kun mä taas kävin töissä. Silloin se jäkätti mulle siivouksesta... :) Siis varmaan kyse on paljon myös siitä, että se, joka on kotona, turhautuu ja ehtii myös hermostua moneen sukkaläjään ihan eri tavalla kuin se, joka viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella. Ja kyllä mä senkin muistan ja ymmärrän, että pitkän työpäivän jälkeen ei huvittais ensimmäisenä ryhtyä mitään pyykkejä lajittelemaan. En mäkään niin tehnyt.

    Vuoroin vieraissa siis ja niin edelleen, mut vituttaahan se silti! Täytyy sanoa, että teidän heinäkuu ei kuulosta lainkaan kadehdittavalta. Mä luultavasti joutuisin hoitoon, jos mies olis käytännöllisesti katsoen poissa kuukauden. Tai edes viikon. Mikä ei oo ihme ottaen huomioon, että mulla menee hermot jo sen viikottaiseen sulkapallovuoroon, kun silloin se ei ehdi himaan ennen kahdeksaa illalla. :)

    VastaaPoista
  6. Neuvominen on vaikea laji ja anonyymi teki sen kyllä ihan mehtään, siksiköhän juuri anonyyminä? Mulla on koko elämän nousseet karvatupet pystyyn "miten sä voit tehdä noin"-henkisistä kysymyksistä, koski ne sitten vaikka mun kirjamakua, juomamieltymyksiä tai isompia juttuja, elämäntapaa. Se kuohahduttaa aina ja asettaa automaattisesti puolustuskannalle, josta on tosi vaikea palautua mitenkään vastaanottavaan tilaan. Ja sit kun neuvoja on olettanut valmiiksi että koska vaikka valitan perheen kotitöiden epätasaisesta jakautumisesta, olen automaattisesti alistettu kotirouva ja kaikki mun yritykset kiistää asia ovat pelkkää selittelyä

    Meillä arkea on muuten helpottanut sellainen simppeli ja ilmainen keksintö kuin Google Docs! Meillä on siellä ostoslista- niminen, L:n ja mun keskenään jakama file, jota kumpikin täydentää päivittäin tai viikottain tai niin usein kun tarvetta tulee. Kaikki harvemmin ostettavat jutut kuten liemikuutiot ja vessapaperi tulee nykyään jopa ihan oikeesti ostettuakin :D

    Mä huomaan itse kaikesta yrityksestäni huolimatta joskus kokevani vaikeaksi kontrollin luovuttamisen miehelle. Saatan varoitella sitä esim Lipsin turvallisuuteen liittyvistä asioista kunnes se ärsyyntyy. Sitten alkaakin tuntua siltä, ettei mikään aiheellinen sanominenkaan uppoa kun musta on jo tehty nalkuttaja.

    Muskari-S sai mieheltään äiteinpäivälahjaksi kolme kertaa ammattisiivouksen, sisältäen ikkunanpesun. Ihan best lahja, kerroin ton L:lle tosi monta kertaa ja ylistin immateriaalilahjojen fiksuutta. Tosin en haluais siivousta synttärilahjaks kuitenkaan vaan mielummin vaikka korvikset :)

    VastaaPoista
  7. Lupiini, kiitti, en mä taas voi olla muuta kuin samaa mieltä. Toi ostoslista google docsiin ei kuulosta ollenkaan huonolta, kaikkee ne (tai siis te) keksiikin! Se vetoaa mun excelpuoleen, joka siis listasi kotityöt ja niiden jakamisen prosentteina excel-taulukkoon. Niin ja mä en muuten KOSKAAN osta vessapaperia - mies huolehtii siitä. :D

    Meillähän käy siivooja kaks kertaa kuussa, mutta kyllä siitäkin saa käninää aikaiseksi, kun MINÄ aina huolehdin että sille maksetaan ja MINÄ aina huolehdin että täällä on niin siistiä, että täällä voi siivota ja MINÄ aina huolehdin, että se ylipäätään tulee meille jne. Mut oikeesti en kyllä enää ikinä luovu tästä saavutetusta edusta, jos ei oo ihan pakko, vaan mieluummin tingin jostain muusta. Aluks mulla oli vähän huono omatunto, kun en edes jaksa siivota itse, mutta nyt tulen vain kiitollisena siivottuun kotiin. No vieläkään en oikein kehtaa sanoa, jos joku paikka on jäänyt siivoamatta, mut ehkä mä vielä joskus opin senkin... :)

    VastaaPoista
  8. Ootpa taas asian ytimessä, tältä just tuntuu aina välillä! Mun mies on säännöllisen epäsäännöllisesti töissä vuorokauden putkeen ja sen jälkeen se luonnollisesti nukkuu kotiin tultuaan vielä puoli päivää. Vaikka silloin vetäisin kaikki kotityöt minimiin, söisin pakastepitsaa ja jättäisin vaipat pesemättä, oon seuraavana päivänä aika jumissa (ja yritän hipsutella jokeltelevan tyypin kanssa mahdollisimman hiljaa nurkissa, jotta mies saisi nukkua). Kun sitten huomaan miehen vihdoin heränneen ja istuvan koneella pelaamassa jotain aivokuollutta peliä, tekee mieli tintata lähimmällä käteensattuvalla esineellä....jumalauta, tässä on sulla lapsi, viihdytä edes sitä, jos et viitsi tehdä kotitöitä. Tämä ihan riippumatta siitä, ettei vuorokauden työvuoroissa ole mitään inhimillistä ja niiden jälkeen pitäisikin saada levätä. Kääpiön äidillä kun ei vain tunnu liikaa sitä nollausaikaa olevan, vaikka on käytettävissä ympärivuorokautisesti ihan joka päivä.

    Nautinnollista vapaa-aikaa älyllisen toiminnan parissa! ;)

    VastaaPoista
  9. Olen ihan varma, että tulen kommentoimaan jatkossa ihan samoista asioista, vaikka oma mies aika paljon kotitöitä tekeekin. Olen pohdiskellut viime aikoina, kavereiden tuoretta vauva-arkea seuranneena, että apua, mitenkähän me tullaan selviämään tuosta kaikesta?! Täytyy toivoa, että voittaa vauvalotossa ja saa jonkun helpon rääpäleen tai sitten yksinkertaisesti hormonit auttaa jaksamaan. ;)

    Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  10. Voi miten tutulta kuullostaa, kirjotin itsekin aiheesta sivuten tossa yks päivä. Meillähän tilanne on vielä siltä osin pahempi, että olen itsekin töissä ja työpäivän jälkeen + viikonloppuisin hoidan nämä kotirutiinit. Et ei ole edes koko päivää aikaa tehdä noita rutiineja.

    Mut nyt olen antanut periksi. Laps syö jo toista viikkoa purkkiruokaa ja miehelle en tee sapuskaa, syököön mitä syö. Ite pärjään hyvin vähällä. Heti kun taloudellinen tilanne paranee, otan tänne siivoojan. Mies saa maksaa puolet.

    Meillä on kans toi ongelma, et miehen työpäivät venyvät, mutta meillä on se diili, et mä menen seiskaan töihin ja hän vie pojan hoitoon. Tällöin itse pääsen aikaisemmin hakemaan lasta. Aikaisemmin käytin tuonkin ajan ruoantekemiseen, mut nyt ei vaan huvita. EVVK...

    Toivon parasta teille. Kaikki tuntemani kahden lapsen äidit ovat mulle toitottaneet kuinka se on ihan eri kun niitä on kaks. Eli ehkäpä teilläkin siippa herää todellisuuteen sitten kun nappuloita on kaksi?? Älä rasita itsees liikee, jätä vaan tekemättä jos et jaksa!

    VastaaPoista
  11. Jep, kyllä miehet ovat välillä metkoja. Mun mies ei paljoa kotitöitä tee, mutta kiittelee mua niiden tekemisestä senkin edestä :)

    Mutta se, mikä mua ärsyttää (ja usein) on miehen/miehien kykenemättömyys tehdä kahta asiaa yhtä aikaa. Jos hän esim selittää minulle jotain asiaa, niin kaikki muu tekeminen loppuu siksi aikaa. Vaikka ihan hyvin voisi jatkaa astian pesukoneen tyhjennystä tms. Ja minä melkein hyvin vierellä kärsimättömänä, koska "ihan hyvin ehtisin tehdä tuonkin asian samalla".

    VastaaPoista
  12. Tuttuja tunnelmia... Jotenkin tosiaan munkin miehellä on vaikeuksia tehdä asioita tehokkaasti, vaan saattaa kuluttaa illatkin pelkästään lasten kanssa olemiseen vaikka ohessa voisi hyvin juuri vaikka siivota keittiön pöytää, keräillä niitä sukkia lattioilta jne jne.
    Mutta: meillä kun mies on ollut molempien lasten kanssa kotona jonkun aikaa, niin silloin hän kyllä tekee ihan eri lailla myös kotitöitä.

    VastaaPoista
  13. Meillä mies huolehtii lapsesta kyllä. Siis hoitaa, antaa ruokaa, leikkii, käyttää potalla, vaihtaa vaipan. Viihdyttää. Mutta yleensä sitten muut asiat jääkin retuperälle. Pyykinpesut, astianpesukoneentäytöt yms hoidan edelleen minä vaikka mä käyn sentään myös töissä. Illalla jos nää kaks on menneet nukkumaan on kämppä räjähdyksen jäljiltä.

    Ainoo millon mun mies siivoaa miellelään ja vapaaehtoisesti tuntuu olevan se jos tulee vieraita. Pitäiskö niitä kutsua useammin? ;)

    VastaaPoista
  14. Voi tokkiinsa, miten allekirjoitankaan jokaisen rutinan! Täällä meni hella kutoselle viime viikolla täsmälleen samoista asioista, täsmälleen samoista syistä. Ja pelko on hiipinyt välillä takalistoon tulevasta kahden lapsen rallista.. Kokemus kun tälläkin mahalla konttaavana (ja työssäkäyvänä) on just se, että välillä yksikin ylimääräinen minuutti on liikaa ja tän ikäisen natiaisen kanssa kodin pyörittäminen käy ympärivuorokautisesta tosi fyysisestä työstä. Kyse ei ole meilläkään siitä, etteikö mies ajattelisi, huolehtisi tai osaisi. Joten juu, anonyymin luokittelu on hieman hataralla pohjalla.

    Nää jutut vaan on niin näitä. Mun teoria on se, että osittain tässä itse on soppansa aiheuttanut. Koska aikaisemmin meikäläiselle on ollut ihan luonteva tehdä tietty osa asioista automaattisesti itse (ihan jo siksi, että välillä on aikaa ollut itsellä enemmän kuin miehellä) ja se on ollut vaan sujuvampaa niin. Mutta nyt kun oma jaksaminen on rajoittunut ja homman määrä on kasvanut eksponentiaalisesti, en ole tajunnut itsekään riittävän selvästi päivittää miehelle todellista tilannetta omasta jaksamisesta tai hommien määrästä. Jostain tämmöisestä täytyy olla kyse, koska muuta selitystä mä en keksi sille, että mä raadan niska limassa, mies auttaa kun huuhailultaan havahtuu ja ihmettelee, miksi mä rutisen jos en kerran osaa nimetä asioita, jotka on rempallaan. Mutta kun en jotenkin jaksaisi joka asiasta vääntää ja kääntää ja pyytää tekemään vaan toivoisin, että toinen huomaisi sen homman määrän ja alkaisi oma-alotteisesti tehdä hommia
    .
    Aika usein tää muuten kulminoituu just kaupassa käyntiin, ruuan laittamiseen ja kuinka usein pesukone hurisee.

    Me kyllä pidetään säännöllisesti "kotipalavereita", joissa koordinoidaan kalenterit, mietitään mitä tartteet tehdä, milloin kumpikin saisi teoriassa tehdä omia juttujaan jne. Mutta käytäntöön ne hommat ei ihan sellaisenaan päädy..

    Lupiinin lista oli aikas hyvä idea. Se voisi ratkaista jo osan ongelmasta.

    Mä muuten aina kuvittelin, että olen omassa parisuhteessani tälläisten asioiden yläpuolella, että ne vaan ratkeaa ja hommat hoituu. Mutta jotenkin oon osannut tehdä itseni niin tarpeelliseksi,e ttä homman tasapäistäminen onkin se suurin ongelma. Eli ihan jokaisen parisuhteen perusasioista sitä saa itsekin muka niin suunnitelmallisena ja keskustelevana puljata..

    VastaaPoista
  15. Yksi harppu ilmoittautuu! Klo kuusi ei todellakaan ole ajoissa, lohipastan pilaaminen pestolla oli todellakin anteeksiantamatonta ja jumalavita jos ei sitä höblää kohta näy ikkunanpesussa kuivaimena, ni ei hyvä heilu.

    Mä rutisen niin samoista asioista ja olen niiiiin samalla tavalla osin itse kaivanut itselleni saman kuopan. Kun eihän se nyt tee niitä juttuja, mitkä minä teen täydellisesti. Mutta kyllä siinä on laiskuuttakin. Pidetään toista itsestäänselvyytenä.

    Ja teorioihin; sen lisäksi että kaksi asiaa olisi liikaa, miehet ei vaan yksinkertaisesti ajattele.

    Jos minä ajelen autolla vaikkapa Ikeaan, mietin matkalla mitä kivaa keksittäisiin viikonlopuksi, miten ratkaisen eteisen piposäilytyksen, minkäväriset kesäverhot laitetaan olkkariin ja millaista ruokaa tekisin illalla yllätykseksi.

    Mies ajaa autolla töistä kotiin ja miettii töitä, golfia tai ei mitään.

    Olen yrittänyt opetella kysymään miksi mies tekee jotain/ei tee jotain. Menee aika hyvin perille.

    Kuinka monta kertaa sinä olet pessyt tässä asuessamme (sitten v. 2006) lattian? Nii-in. Et kertaakaan. Huokaus.

    Ootko muistanu pestä lapsen makuupussit ja peitot yms? Joo-o, nekin pitää pestä joskus.

    Miksi operaattorille lähtevän modeemin postiinvieminen kestää kaksi viikkoa?

    Miksi sä tulit vasta nyt kun sovittiin että mä pääsen lähtemään ajoissa? Ai kiva, unohdatko ikinä omia menojasi?

    VastaaPoista
  16. Heippa muruseni!
    Allekirjoitan ja myötäelän täysin ton kaiken. Teen varmaan 80 % kotitöistä (en uskalla edes laskea), nalkutan vaikken haluaisi ja joskus mies kehtaa töistä tullessaan ihmetellä, miten mä oon niin kiree.
    Omakotitalossa tosin riittää hommaa niin seinien sisä- kuin ulkopuolellakin, joten vaikka mies ei tekis MITÄÄN siisteyden eteen sisällä, kyllä se ulkona jotain välillä saa aikaan. (Ja lisäksi mä aamu-unisena saan nukkua vähintään toisena viikonlopuuaamuista pitkään, vaikka mies viikollakin herää usein jo paljon ennen mua.)
    4- ja 1-vuotiaiden äitinä voin sanoa omasta kokemuksestani, että kakkosen vauva-ajan lievään kaaokseen kannattaa varautua, mutta kyllä ne rutiinit sieltä sitten taas löytyy.
    Anonyymille: en usko että sulla on niin kovin poikkeuksellinen mies, kyllä munkin tuntemista suurin osa tekee puolet tai melkein kotitöistä. Oon ajatellut, että meillä on tässä suhteessa poikkeuksellisen takapajuista, mutta näyttäähän täällä olevan muitakin samassa veneessä... Mä teen itse ihan mielelläni kotitöitä ja esim. taloa rakentaessamme olin tämän asian suhteen jopa huojentunut; mies teki töissä ja raksalla yhteensä niin paljon, että mun oli pakkokin tehdä kaikki kotityöt eikä yhtään tarvinnut miettiä, että apua miten 50-lukulaista, täällä minä naisraukka yksin raadan.
    Jos tätä asiaa oikein jäisin pohtimaan, saattaisi vituttaa se, että olen mennyt tässä suhteessa ikään kuin takapakkia, oma isäni oli 70-luvulla ekojen joukossa mukana synnytyksissä ja hiekkalaatikolla ja siivosi yhtä paljon (=vähän) kuin äitini. (Siis myös mieheni oli luonnollisesti mukana lastemme synnytyksissä ja vierailee silloin tällöin hiekkalaatikollakin, mutta 70-luvulla se oli harvinaisempaa.)
    Kaikesta huolimatta rakastan omaa, suurpiirteistä miestäni ja yritän oppia itsekin välillä relaamaan kotitöiden suhteen.
    Mutta siis: kyllä, uskon että ninamikkoslaisen äitimyytin omaksuminen takaa tyynen mielen pahimman myräkän ajaksi, ja sitten siitä selvittyä voi miettiä, pitäiskö (miehen tyypistä riippuen) a) keskustella vakavasti b) käyttää käänteispsykologiaa vai jopa c) lyödä hanskat tiskiin.
    Tältä siis tuntuu nyt, katellaan uudestaan sit syksyllä kun palaan töihin...

    VastaaPoista
  17. NIIN TUTTUAKIN TUTUMPAA JA JOKAPÄIVÄSTÄ MEILLÄKIN!! Mäkin ennen lasta kuvittelin, että olen mieheni kanssa tälläisten asioiden yläpuolella, että hommat hoituu eikä lapsi kaikkea voi näin päälaelleen muuttaa. Mutta olen kyllä ollut toistaiseksi (lapsi 11kk) varsin pettynyt mieheni toimintaan isänä. Rakastaa kyllä lastaan ja on täysillä mukana silloin harvoin kun "ehtii" muilta äärimmäisen tärkeiltä hommilta jotka pitää "just nyt tehdä". Ruoho on mm pakko leikata just silloin kun kysyn voisko se vahtia lasta pari tuntia illalla että pääsisin kävelylle tms. Ja kaiken maailman auton pesut on tosi tärkeitä kun lähdetään jonnekin juhliin. Autonhan on pakko kiiltää kuin viimeistä päivää siellä parkkiksella, viiv siitä että mä samalla huolehdin lapselle ruuat, omat vaatteet lapsen vaatteet hoitatavarat, ruuat, kolmen koiran ruokkimisen ja ulkoilutuksen ja hoitajan viikonlopun aajaksi kun ollaan reissussa koko vloppu kun juhlat on kauempana. Lisäks juhlissa huolehdin kaikki lapseen liittyvät vaipanvaihdot, ruokailut (imetys auton takapenkillä kippurassa kamojen keskellä parkkiksella kun ei ole mitään juhlavaa imetysmekkoa ehtinyt koskaan hommaamaan tai edes ajattelemaan kun ei ole aikaa vaan haahuilla shippailemassa). Lisäks kuka huolehtii lapsen juhlissa ajoissa nukkumaan vaunuihin ja sitten sielt ajoissa hotelille nukkumaan. Toinen lähtee jatkoille ja tulee aamuviideltä kamalassa käryssä huoneeseen "lepäämään". JES! Kyllä on miehet uskomattoman onnettomia tajuamaan tilannetta. Ne kun ei oikeesti tajua miten paljon ne myös menettää kun ei ota lapsesta ja kotihommista vastuuta tarpeeksi. Edesvälillä. Ne kokee että tekevät ihan yhtä paljon, vaikka eivät ehk
    ä teekkään niitä asioita mitä me niiltä enemmän toivottaisi. Eli läsnäoloa, kannustusta, tukea, arvostusta ja kiitosta ihan niistä ARKISISTA hommista.

    VastaaPoista
  18. Hei vaan, täällähän on oikea kommenttitulva, kiitos! Mä en siis mitä ilmeisimmin oo yksin tän turhautumiseni kanssa (ikävä kyllä, pitäis varmaan lisätä...).

    Mä jotenkin kuvittelen, että tilanne tasaantuu taas, kun itse aikanaan palaan töihin. Tai sitten turhautuminen johtuu nyt just siitä, että en ole ollut kokonaan kotona tänä keväänä, ja silti jotenkin työt on kasaantuneet paljon mulle. Vaikka rehellisyyden nimissä mies kyllä hoiti keittiön ja eteisen remontin suurimmaksi osaksi, paitsi että mä tietysti suunnittelin ja etsin sopivat kalusteet ja hoputin ja järjestelin ja hoidin lapsen ja maalasin ja teippasin ja ruuvasin jajaja... :) Mut mulle se oli oikeeastaan rentouttavaa, kun se oli vaihtelua tähän normiralliin!

    Ehkä eniten mulla menee hermo just siihen, että en vaan tajua, miten toinen voi kulkea niin laput silmillä. Siis että sille ei tosiaan tuu mieleenkään hoitaa joitakin asioita, jos ei erikseen sano. Se ei varmasti tee sitä ilkeyttään, mutta me vaan ollaan tässä asiassa niin kovin, kovin erilaisia. Ja toinen on just se tietty putkiaivoisuus, että ei voi tehdä kuin yhden asian kerrallaan. Se liittyy kuulemma jotenkin testosteronin vaikutukseen aivojen rakenteeseen, että ei se ihan pelkkää mielikuvitusta ole. Mut kun jostain vaan sais itse sellaiset lehmän hermot, ettei tarttis säännöllisin väliajoin kimmota seinille samoista jutuista... Harjoitukset jatkuvat, mut hei, pyykkikone on tällä viikolla tyhjentynyt ja vaatteet viikkautuneet ilman mun myötävaikutusta. Joten mitä opimme tästä? No tietysti että pieni raivari silloin tällöin tekee ihan hyvää. ;)

    VastaaPoista
  19. Pakko vielä lisätä, että miehen priorisointijärjestys ei tosiaan lakkaa ihmetyttämästä, siis just tollanen auto on pakko pestä nyt -tyyppinen ajattelu. Nykyään jo naurattaa sekin kerta, kun oltiin kauheella kiireellä lähdössä landelta pois, että mun sisko ehtii junaan ja mä yritän kuin heikkopäinen kasata tavaroita ja huolehtia lapsen kasaan ja kaivaa esille tarpeeks pelastusliivejä (oltiin siis saaressa) ja miettiä, että kaikki on lukossa jne. Sitten aloin ihmetellä, että missä mies, niin eikö se istu siellä kannon nokassa leikkaamassa varpaankynsiään! Siis nehän ne tosiaan oli se KAIKKEIN tärkein juttu siinä kiireessä... :D

    Ja joo, myös mä kuvittelin aina, että meidän parisuhteessahan ei tällasista tuu ongelmaa ja mä nyt en ainakaan ala jäkättää jostain pyykinpesusta. No kappas vaan, ei olis vissiin kannattanut uhota. Jos oon jotain oppinut tästä elämästä lapsiperheenä, niin se on että vannomatta paras. Ennen vanhaan mulla oli myös tosi vahvoja mielipiteitä lastenkasvatuksesta, mutta nykyisin useimmat niistä lähinnä naurattaa!

    VastaaPoista
  20. Sama anonyymi jatkaa (kuin tossa muutama kommentti sitten)...
    Niinkun sinäkin sen sanoit, niin kyllä se tosiaan on vaan myönnettävä että kyllä se lapsi "kaiken muuttaa voi" ja vaikka kaikkeen kuinka olisi etukäteen jotenkin asennoitunut niin nyt osaan jo varautua ja käsittää sen, että ennakkokäsitykset on vaan ennakkokäsityksia ja kaikesta oppii ajan kanssa. Turha lukkiutua omiin päähänpinttymiin, pitää antaa mennä terveellä järjellä ja muuttaa omia käsityksiään sitä mukaa kun toteaa ne vanhat näkemykset hassuiksi (välillä jopa täysin naurettaviksi;). Nykyään annan muiden tehdä miten lystäävät ja nini teen itsekin! Tsemppiä sen ukkelin kanssa. Kyllä se siitä.

    VastaaPoista