10.2.2013

Yyhooviikkoa odotellessa

Mies lähtee huomenna Norjaan palatakseen torstaina puolenyön maissa. Sehän tarkoittaa, että herra on seuraavan kerran lasten valveillaoloaikaan kotona perjantai-iltana. Olen luuhannut tänä viikonloppuna melko lailla perheestä erossa, mutta silti ahdistaa. Ja luuhasimme kahdestaankin miehen kanssa Farangissa illallisella. Ruoka oli todella hyvää, sellaista, että välillä oli laitettava silmät kiinni ja vain nautittava. Palvelu, joka sinänsä oli kyllä ystävällistä, ei toiminut ihan niin hyvin kuin tuon (hinta)tason ravintolassa pitäisi. Jos ateriasta juomineen maksaa sellaisen satasen ruokailijaa kohden, tulisi homman sujua ilman turhaa sähläystä.
Alkavalla viikolla ei ole rauhallisia aterioita ihan heti näköpiirissä. Lastenhoitaja on menossa huomenna lääkäriin ja saikku varmaan jatkuu. Eihän se toki tätä tahallaan tee, mutta ajoitus on syvältä. Mulla olisi menoa koko tiistain ja graduryhmän tapaaminen keskiviikkona ja muutenkin melkoisesti hoidettavia asioita, ja hoitajajärjestelyt eivät toden totta ole ihan yksinkertaisia. Joudun perumaan ja siirtämään ja järjestelemään ja se kiroiluttaa.

Uusi, työkykyinen hoitaja on haussa. Tendeasta tulee jatkuvasti ilmoituksia uusista viesteistä, mutta niitä lukeakseen pitäisi maksaa jäsenyydestä, vaikka ilmoituksen jättäminen oli ilmaista. Vähän ärsyttää, enkä ole vielä varma, kannattaako asian takia kaivaa kuvetta. Ainakin ensin tapaan erään toista kautta tulleen kiinnostava kandidaatin - kuka tietää, ehkä hän on juuri sellainen ihminen, jota haemme.

Sen selvittämistä varmaan helpottaisi, jos osaisin määritellä edes itselleni, millaista hoitajaa oikeastaan haemme. Ennen ajattelin, että mieluummin vähän kokeneempi kuin parikymppinen tyttönen  - tai poikanen, yllätyksekseni yhteydenottoja on tullut myös miespuolisilta hakijoilta. (Ja kaikista tasa-arvoisuuspyrkimyksistäni huolimatta huomaan suhtautuvani heihin hämmentävän epäillen, en vain osaa kuvitella meille kotiin ketään nuorta miestä lapsia hoitamaan. Älkää kivittäkö kovin kovaa, kiitos) Nyt olen vähän kallistumassa sille kannalle, että ehkä sittenkin mieluummin nuori ja innokas ihminen, jolle kaikki työkokemus on vielä tärkeää ja jolla riittää virtaa leikkiä lasten kanssa.

Aikaisemmin ajattelin myös, että väliäkö sillä, onko hoitajalla koulutusta. Nykyinen hoitajamme on opiskellut alaa ja ollut pitkään töissä kaupungilla samoissa hommissa. Sen kyllä huomaa, olen oppinut itsekin paljon seuratessani, miten hän toimii lasten kanssa. On jotenkin hienoa ja itselle kasvattavaa seurata, miten hommaansa perehtynyt ihminen esimerkiksi ohjaa lapsia omatoimisuuteen. Pedagoginen ote on jotenkin niin luonnollinen - sitä ei oikeastaan edes huomaa, mutta jos tilannetta tarkkailee pedagogisen näkökulman tiedostaen, se onkin läsnä koko ajan. Olen myös käynyt hoitajamme kanssa hyvin antoisia keskusteluja lapsista, lasten temperamenterista ja lastenkasvatuksesta, mikä tuskin onnistuisi ihan periusabiturientilta.

Toisaalta moni ammattilainen on jo itsekin perheellinen tai muuten sellaisessa elämäntilanteessa, että sitoumuksia on jo muuallekin. Minä haaveilen salaa, että löytäisimme jonkun, joka olisi valmis tekemään tarvittaessa myös ilta- ja viikonloppukeikkaa. Se taas kallistaa vaakaa jonkun nuoren opiskelijan puolelle.
En tiedä. Toivoisin, että joku tuntuisi heti oikealta. Tärkeintä nyt tietysti joka tapauksessa on se, että lapset viihtyvät hoitajan kanssa ja että me voimme jättää ipanat huoletta hänen kanssaan. Sitä taas ei voi oikein mitenkään aukottomasti paperilla todistaa, joten on luotettava myös kohtaamiseen perustuvaan intuitioon.

Toivottavasti intuitioni on vähän paremmassa jamassa kuin tämänhetkiset fiilikset muuten. Loska ärsyttää. Pöly ärsyttää. Gradu ärsyttää. Allerginen reaktio rakennekynsistä ärsyttää. Mies ärsyttää. Oma laiskuus yhdistettynä kärsimättömyyteen ärsyttää. Aloin jopa syödä macajauhetta, vaikka yleensä naureskelen kaikille superfoodeille. Kellertävä pulveri maistuu aivan kamalalta, mutta oli niin kallista, että pakotan itseni nielemään kaksi teelusikallista sekoitettuna milloin mihinkin. Ehkäpä aivan lähipäivinä saan hurjasti energiaa, libido alkaa kukoistaa, aineenvaihdunta vilkastuu, mieliala parantuu, vastustuskykyni peittoaa minkä vaan vatsapöpön ja räkätaudin, stressi ja uniongelmat häviävät, muisti terästyy ja keskittymiskykykin nousee yli keskiveromarakatin tason. Ja epäilemättä voitan myös lotossa ja keksin mitä haluan tehdä isona.

Macalla olisi nyt pikkuisen hoppu ryhtyä ihmetekoihin, sillä ylimääräiselle energialle, hyvälle ja tasapainoiselle mielentilalle kuin myös levolliselle unelle on tulevalla viikolla varsin paljon tilausta. Paitsi sen libidon kanssa nyt ei ole niin kiirettä tietysti. Vaikka kyllä sillekin on ehkä pian taas käyttöä, kun pikkuvelikin muutti lastenhuoneeseen. Olen vatvonut tuota lastenhuoneeseen siirtoa noin puoli vuotta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Mies sitten otti ja kärräsi sängyn seinän taakse. Se vei melkein kokonaisen minuutin. Lapsista samassa huoneessa nukkuminen on ainakin toistaiseksi hitti, mutta minä vielä totuttelen tyhjään paikkaan makuuhuoneessamme. Mulla on ikävä sitä pientä pyjamabanaania, enkä oikeasti ole yhtään harmissani, jos se jostain syystä muuttaa aamuyöllä kainaloon.

9 kommenttia:

  1. Ollaan mietitty tuota lastenhoitajan palkkaamista kotiin mutta palkkauskuvio vaikutti jokseenkin sekavalta systeemiltä. Osaatko asiaan perehtyneenä kertoa kiemurat kustannuksineen pähkinänkuoressa? Toi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein tästä ihan oman postauksensa, mut kustannukset muuten jäikin tosta postauksesta, huomaan nyt. Lisään ne sinne ihan just!

      Poista
  2. Tartun ehkä epäolennaisimpaan: allerginen reaktio?! Millainen, kuinka nopeasti, onko ennen tullut?
    Itse käyn jatkuvaa puntarointia että ottaisko rakennekynnet vai eikö.. Yritän ekohippeillä kaikkeen kemikaaleihin liittyvässä, niin kynsinen laittaminen tuntuu hmm arveluttavalta mut ah ku ne ois niin ihanat!
    Jospa kompromissina alottaisin geelilakkauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut elämäni kolmannet kynnet mut tällä kertaa kaikista pisimmän aikaa, viime vuoden huhtikuusta asti. Luulin pitkään, että mulle on puhjennut joku ruoka-aineallergia, kun aloin saada omituisia iho-oireita. Tällä kertaa sit puhkesi heti kynsihuollon jälkeen nokkosihottuma käsiin ja toinen käsivarsikin turposi aika huolella, ja kädet kutisi niin järjettömästi että meinas kyllä itku päästä.

      Sitä kun sitten googlettelin, niin tajusin, että oonhan mä oireillut ennenkin, sormet on turvonneet ja kädet kutisseet. En vaan osannut yhdistää oireita kynsiin. Kaikissa rakennekynsissä on akrylaatteja, joille siis ilmeisesti olen nyt herkistynyt. Ilmeisesti se on myös aika yleistä.

      Googlaa vaikka rakennekynnet ja allergia, jos kiinnostaa! On kyllä kieltämättä vähän kuumottavaa, että mun kynsissä on ollut kuukausitolkulla ainetta, joka tekee tollasia reaktioita. Mut kaikista eniten kuitenkin harmitti luopua niistä ihanan kestävistä, siisteistä kynsistä. Mä kun oon muuten maailman laiskin kynsienhoitaja...

      Poista
  3. Hoitokuviot, tästä voisin kirjoittaa pitkään. Hyvä hoitaja on niin kullanarvoinen. Meillä on onneksi muitakin tukiverkkoja käytettävissä joten olemme pärjänneet varsin hyvin, mutta tulevaisuudessa pitänee keksiä jotain uutta.

    Pyjamabanaani <3 On melkein poliittisesti epäkorrektia tunnustaa että on ihanaa kun lapsi kiipeää yöllä kainaloon. Voishan sitä itse nukkuakin mutta kun pitää tuijotella ja nuuhkia sitä pientä ihmistä. Ja äkkiä oppii nukkumaan myös niin että joku potkii selkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olen todennut, että jos on oikein huono yö, niin mieluummin nukun edes osittain potkivan pyjamabanaanin kanssa kuin seison jossain sängyn vieressä enkä nuku ollenkaan! Ja on ne vaan jotenkin niin liikuttavia kun ne tuhisee siinä kainalossa, ei ne sinne loputtomasti kuitenkaan tuu. Vaikka toki välillä on kyllä ihan kiva nukkua rauhassakin!

      Poista
    2. Meidän pikkuinen muutti omaan huoneeseen - miehen aloitteesta - noin 2 kk sitten. Minulla on vieläkin välillä niin ikävä, että kömmin aamulla pinnasängyn viereen lattialle kuuntelemaan tuhinaa. Ja jo nyt kirpaisee ajatus, että kun kesällä syntyy pikkusisarus, niin esikoinen joutuu yksin nukkumaan omassa huoneessa, kun koko muu perhe nukkuu yhdessä seinä takana. Salaa haudon ajatusta, että esikoinen muuttaa takaisin meidän makuuhuoneeseen heti kohta kun vauva on tuotu laitokselta :)

      Poista
    3. Meillä isoveli kyllä nukkui ihan mielellään omassa huoneessaan aluksi, epäilen, että se ei oikein tajunnut koko asiaa. Mutta jossain vaiheessa se alkoi protestoida, että miksi hänen pitää nukkua yksin kun kaikki muut ovat toisessa huoneessa, ja siihen ei sit ollutkaan kovin helppo vastata. Paitsi että isompi saa nukkua rauhassa kun pienempi itkee. No jossain vaiheessa se isompikin alkoi hiippailla öisin meidän väliin, ja se oli aika söpöä, kunnes sit meni hieman hermot siihen, että selkä oli jumissa eikä nukkumisesta tullut oikein mitään...

      Poista
    4. No niin minäkin luulen, että yhdessä nukkuminen (ainakin samassa sängyssä) olisi söpöä vain pienen hetken, ja ärsyttävää aika nopeasti. En oikeastaan niinkään kaipaa lasta kainaloon, kuin katselu- ja kuunteluetäisyydelle.

      Poista