Siinä maha missä mainitaan

Mun on pakko paljastaa, mistä tuossa edellisessäkin postauksessa puhutaan. Valmistautukaa kirkumaan ja pyörtyilemään - saanko esitellä: allekirjoittaneen vatsa viikolla 34+3!

Siinä se siis kellottaa. Mun mielestä se on ihan normaali, mutta voin toki olla väärässäkin. Tästä eteenpäin lupaan kuitenkin yrittää olla kriiseilemättä kaikenmaailman ihmisten kommenteista ja muistaa vaan ne kivat ja kauniit sanat.

Huomenna ohjelmassa on myös lymfaterapiaa Helsinki Day Spassa, aah. Ehkä mun tynnyriolo helpottuu vähän lisää, kun nesteet lähtee liikkeelle!

Itse olet läskipallo

Viikonloppu meni sukuasioissa: ensin edustettiin perjantaina miehen veljen tyttären valmistujaisissa, sitten tulivat mun vanhemmat ja lauantaina oltiin serkkuni lakkiaisissa/tädin viiskymppisillä iltapäivästä yöhön asti. Sunnuntaina lounastettiin Merimakasiinin terassilla ja syötiin jäätelöä Hietsun torilla, ennen kuin saateltiin parenteesit kotimatkalle.

Juhliminen oli kivaa, PAITSI se jatkuva vatsan koko -keskustelu. Taisin pari kertaa ilmoittaa aika napakasti, että nyt riittää.

Asioita, joita minulle on sanottu:
- kamala kun sä oot iso
- no kukas se sieltä vaappuu
- hohhohhoo, onpas susta tullut tukeva/lihava sitten viime näkemän
- onko siellä varmasti vaan yksi
- hahhaa, norsu
- hahhaa, tankki

Siis mitä vi**ua? Miten helvetissä se, että nainen on raskaana, antaa muka oikeuden arvioida häntä sanoilla, joita samat ihmiset eivät varmasti käyttäisi keskustellessaan lihavien keski-ikäisten tuttaviensa kanssa? Erityisesti miehillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että naisen koosta ja painosta puhuminen on ihan ok, kun siellä vatsassa on lapsi eikä pelkkää suklaata.

On muuten harvinaisen viehkeä olo jatkaa juhlimista, kun joku ilmoittaa, että hohhohhoo sähän olet varsinainen tankki.

Onneksi juhlissa oli myös ihania naisia, jotka vastapainoksi sanoivat, että näytän hehkeältä ja että ei mun vatsa edes ole iso. Kätilötätini todisti asian oikeaksi ja kokeili vielä, että kuula on pinkeä eikä lainkaan mikään läskipallo. Muuten olisinkin varmaan lähtenyt kotiin itkemään ja piiloutunut peiton alle loppuajaksi.

Positiivisia asioita:
- Rattaat tuli! Ei voi kuin kehua saksalaisen verkkokaupan toimintaa: asiakas pidettiin koko prosessin ajan hienosti ajan tasalla, toimitus kesti reilun viikon ja paketti tuli ehjänä ja hyvin pakattuna kotiovelle. Siellä ne nyt pönöttää vauvan tulevassa huoneessa, iik.
- Vauvan huoneen remontti valmistui! Nyt on enää kaikista kivoin eli sisustus jäljellä (no joo, koko remontin osalta myös tää olohuone). Kävin tilaamassa Marimekon oranssit Karkuteillä-verhot, niiden pitäis olla valmiit viikon päästä. Tulevat isovanhemmat toivat mukanaan sen Aarnion oranssin Puppyn, josta haaveilin. Muutamat huonekalut vielä tarvittais, ja lamppu ja sohvaan päällinen.
- Bebbe melskaa aktiivisesti ja vaikuttaa siis voivan hyvin. Se näyttää nyt parkkeeranneen niin, että peppu heiluu oikealla kylkiluiden alla ja jalat viuhtoo vasempaan kylkeen. Laskettuun aikaan on tänään tasan 40 päivää eli reilu kuukausi. Parin viikon päästä ollaan jo siinä vaiheessa, että jos tää sattuis haluamaan ulos, ei synnytystä enää laskettaisi ennenaikaiseksi. Jos saa esittää toiveita, niin siinä heti juhannuksen jälkeen saa tulla milloin vain, ei siis tarvitse odotella sitä heinäkuun 11. päivää tai myöhemmäksi... Vaikka mä oon ihan varma, että minua rankaistaan kärsimättömästä luonteestani, ja tämä paistuu tuolla vatsassa vielä heinäkuun lopulla. Mutta saahan sitä ihminen toivoa!