Sain kamalan itkukohtauksen, kun puolisko otti oluen. Itkin, että en saa juoda viiniä, en syödä homejuustoa, en salmiakkia, en juhlia kolmekymppisiäni, itkin ,että me ei päästäkään Balille ja itkin miljoonaa muuta asiaa, joista pitää luopua. Vaikka en mä tätä silti pois vaihtaisi. On vaan kovin ristiriitaiset tunteet.
Eikö kukaan muu käy näitä läpi? Kaikkialla on vaan onnellisia plussanneita, jotka hehkuu ja hehkuttaa. Vai eikö kukaan vaan uskalla sanoa ääneen, että tunteet menee laidasta laitaan?
Yritin soittaa neuvolaan, mutta en saanut sieltä tätiä kiinni. Pohdin yksityistä puolta.
Moi! Bongasin blogisi hetki sitten Blogilistan vastikään päivittyneistä, ja koska vaikutti siltä, että kirjoitat jotakuinkin samasta aihepiiristä kuin minä, oli pakko tulla kurkkimaan. Itse olen vasta mieheni kanssa (klinikka-)lapsentekoon ryhtymässä, mutta olen ehtinyt jo noin niin kuin teoreettisella tasolla pohtia noita mainitsemiasi onnellisia ja hehkuvia plussaajia & onnellisia ja hehkuvia äitejä. Miksi niin harvoin kuulee äitien/tulevien äitien kertovan negatiivisista olotiloistaan ("äiti on vähän väsynyt" -jargonia lukuunottamatta)? Ihan kuin vaatimus sataprosenttisesta riemusta kuuluisi äitiyden normistoon. Postauksesi on minusta tätä taustaa vasten ehdottoman virkistävä. :) Jos/kun saamme jälkikasvua alulle, aion minäkin pitää kiinni oikeudestani ajoittaiseen kaihoon ja satunnaiseen murinaan!
VastaaPoistaVoi kyllä! Minusta tuntui juuri tuolta. Vaikka raskaus oli toivottu ja suunniteltu, oli silti ihan kamalaa kun ei saanut syödä mitään.
VastaaPoista