15.3.2009

Onnenpotku

Tänään papi-to-be tunsi myös ensimmäistä kertaa mojovan potkun. Tyyppi loikoi kerrankin pää alaspäin, ja antoi tulla muutaman oikein terävän osuman kylkiluiden alle oikealle puolelle.

Kutsuin miehen kokeilemaan, ja aika pian pieni jalka kenkäisi pappaa käteen. Miehen silmät levisi lautasen kokoisiksi. Mua alkoi taas vaihteeks itkettää, kun se oli niin liikuttavaa.

(Hullua muuten, että tässä vaiheessa sitä nyyhkii onnesta, kun tyyppi potkaisee isäänsä. Muutaman vuoden päästä reaktio tuskin olisi yhtä positiivinen.)

2 kommenttia:

  1. Eikö olekin kivaa, kun mieskin pääsee tuntemaan pikkutyypin muksimiset! Ja tuosta itkemisestä, tuntuu että melkein joka päivä saa olla jostain asiasta vollaamassa. Puolet telkkariohjelmista on ainakin sellaisia että itkettää... Jotain hormoniherkistymistä ilmassa siis.

    VastaaPoista
  2. No juu, kiva kun mieskin saa jotain kontaktia lapseensa. Onhan se ihan eri juttu kuin vaan kuulla mun selittävän, että siellä se taas mellastaa!

    Missähän välissä telkkariohjelmat ja lehtijutut on tosiaan muuttuneet niin kovin liikuttaviksi...? Varsinkin jos niissä on lapsia, niin padot aukenee takuuvarmasti. Viimeks tänään nyyhkin ääneen (!) lukiessani juttua isästä, joka ei ehtinyt mukaan synnytykseen, vaan tuli vasta kun vauva oli jo äitinsä kainalossa. Alkoi kyllä itteenikin naurattaa kun kerroin, mikä on hätänä!

    VastaaPoista