16.10.2009

Onko rytmii vai ei?

Tänään väsyttää, ja siks kiukuttaa. Igge on ollut pari kolme yötä tässä jotenkin ihan tolkuttoman levoton, pyörii, hyörii ja ähisee unissaan ja minä en saa nukuttua. Lisäksi se napostelee, siis syö vähän, nukahtaa, herää tunnin päästä nälkään, syö taas vaan vähän, nukahtaa, herää ja niin edelleen puoli yötä. Ja taas mamma valvoo. En mä ole mikään popcorn-kulho!

Parina iltana ja tänään myös päivällä on täällä saatu tuta myös Igen temperamentti. Hirmuraivari on iskenyt ihan jostain mitättömästä yhtäkkiä, esimerkiksi siitä, että yritettiin siirtää puoliunessa torkkuva vauva isin syliin nukahtamaan tai tissiä on tarjottu väärään aikaan. Ehkä Igge on ihastunut omaan, viime päivinä kovasti vahvistuneeseen ääneensä, kun tuntuu, että se jää välillä itsekin kuuntelemaan huutoaan. Mutta ai että joskus meinaa tulla turhautuminen, kun väsyttää ja siihen vielä yks saa päälle kunnon räyhäraivarin. Päivällä esimerkiks, kun Igge alkoi kitistä ja tarjosin päiväkattausta maitobaarissa, niin hän loukkaantui verisesti ja alkoi huutaa. No minä tietysti laitoin baarin kiinni herraa miellyttääkseni, niin tämä huutaa vielä kovempaa ja kun taas avasin baarin, niin tarrasi aivan epätoivoisena kiinni. Niiskutti vielä kyynel silmäkulmassaan ja mulkoili mua sen näköisenä, että miten mä kehtaan tuolla lailla nälässä pitää pientä lasta. Että otapa hänestä nyt sitten selvä! Puuh. Ja just kun pinnani on kireä kuin Ricky Martinin housut, lapsukainen väläyttää mulle suloisimman ja onnellisimman hymynsä, ja sitten taas ihmettelen, että kuka se kiljukaula täällä äsken oli, eihän se voinut ainakaan olla mun aurinkoinen vauvalaiseni!

Nyt on alkanut mietityttää tämä rytmihomma. Kun siis tähän asti en oo pitänyt mitenkään kirjaa siitä, miten Igge syö ja nukkuu, vaan suurimmaksi osaksi on menty fiilispohjalta. Viikon verran on kuitenkin yritetty noudattaa edes sellaista kaavaa, että Igge söisi aina heti herättyään, sitten leikitään (tai katsotaan telkkaria, jos äitiä kovin väsyttää, öhöm) ja kun vauva alkaa haukotella, napataan laps kainaloon ja yritetään saada unille. Tavoitteena on siis se, että Igge osaisi nukahtaa ilman tissiä, jotta ei olla sen kanssa sitten pulassa tulevaisuudessa. Suurimmaks osaksi se toimiikin aika hyvin.

Mutta missä vaiheessa vauva alkaa tai sen pitäisi alkaa nukkua harvemmin ja kerralla pidempään? Miten sellaista voisi edistää? Igge ei nimittäin nuku pitkiä, yli puolen tunnin unia muualla kuin vaunuissa, eikä joka päivä vaan ole mahdollisuutta lähteä vaunuttelemaan samaan aikaan. Ja miten tuon lapsen saisi illalla aikaisemmin nukkumaan? Kun se yöunen tulo tuntuu erilaisista yrityksistä huolimatta venyvän aina sinne yhdentoista tuntumaan, ja musta olis melko kiva, jos meillä aikuisilla olisi joskus edes hetki yhteistä aikaa...

5 kommenttia:

  1. Mä en todellakaan osaa neuvoa. Meillä Elli meni yöunille kiltisti puol ysin - puol kympin välillä pitkään, mutta viime aikoina jos samaa yrittää, tuloksena on huuto. Syliin nukahtaa ja herää muutaman kerran vielä ennen klo 23 itkemään. Outoa. Mutta totesinpa itekseni että vauvan kanssa ei ole poikkeuksia jotka vahvistaa säännön, vaan niitä pelkkiä poikkeuksia juuri kun luulit keksineesi sen säännön.

    VastaaPoista
  2. Oot kyllä ihan oikeessa tossa, että vauvan elämä tuntuu olevan pelkkiä poikkeuksia. :) Mä oon tässä miettinyt, että olisko siitä maissivellistä apua, jos se tainnuttaisi ton killittelijän. Mut toisaalta taas jotkut väittää että se ei oo merkittävästi tuhdimpaa kuin Tutteli. Jotain järkee tähän kuitenkin toivois, eilenkin Igge torkkui melkein koko päivän, kun oli ensin valvonut ja valvottanut koko yön. Arvaa vaan oliko helppo saada sitä nukkumaan illalla...

    Tänä aamuna mies sai levottoman Igen rauhoittumaan ihan tutin avulla, joten ei se taida aina edes olla nälkä, mikä sen herättää. No oli mikä oli, ainakin mä sain nukuttua vähän pidempään!

    VastaaPoista
  3. Hei! Meillä on nukkunut 3 kk asti ulkounet (liikkumattomassa kopassa) 45 min ja sisällä ehkä 30 min. Nyt viime päivinä (3 kk 1 vk) poitsu on nukkunut ulkona kopassa jopa tuntia. Joten tuntuu että ainakin meillä 3 kk oli joku rajapyykki. Me ollaan opetettu nukahtamaan itsekseen joten sylittely/tissittelynukuttamisongelmaa ei ole.

    Ihanan teatraalinen teidän Igge. Meiltäkin löytyy samoja elkeitä, mutta paljon vähemmän:)

    VastaaPoista
  4. Joo miehen kans eilen naurettiin, että Igestä taitaa tulla näyttelijä... :) Iggekin nukahtaa välillä itsekseen mutta välillä ei sitten millään. Luin tuolta MLL:n sivuilta, että puolivuotiaasta eteenpäin voi sitten kokeilla unikoulua, jos ei nukkuminen muuten rauhoitu. Siellä oli muutenkin ihan hyviä vinkkejä nukkumiseen!

    VastaaPoista
  5. Mä haluan kanssa tietää, miten vauva opetetaan nukahtamaan ilman syliä/tissiä! Juurikin tuota samaista E.A.S.Y-metodia olen koittanut alkaa soveltaa, mutta kun ei tuo pikkuinen suostu ainakaan sänkyyn nukahtamaan ilman tissiä suussa, todella harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta. Ja meidän tissimiehelle kun ei tuttikaan kelpaa, niin huutohan siitä aina tulee.

    Yksi apu sisäpäikkäreihin on vauvakeinu (esim. Gracon Baby Delight, mikä meillä on ja mikä maksaa sellaisen paremman sitterin verran), siinä meidän poitsu nukkuu joskus parikin tuntia putkeen.

    VastaaPoista