31.10.2010

Kevättä odotellessa

Marraskuu on ryöminyt mun sisälle, muutamaa päivää etuajassa vielä, pirulainen. Kiukuttaa koko märkä ja kylmä ja pimeä. Iggekin on kiukkuinen nuhanunnu, viime yönä ei kelvannut muualla kuin mun vatsan päällä. Arvatkaa vaan, paljonko minä nukuin.

Reilun viikon päästä olis tentti, tai kaksikin, mutta toisen jätän suosiolla uusintaan. Ensi viikolla ei nimittäin jää kovinkaan paljon aikaa lukemiseen, kun mies reissaa muissa Pohjoismaissa kolme päivää viidestä. Oh, kuinka odotankaan kokonaista viikkoa käytännössä yksin kipeän lapsen kanssa! Pää hajoaa pelkästä ajatuksesta. Viikonlopuksi on tarkoitus mennä famun ja fafan luo maalle, ja siellä on varmasti taas ihan mukavaa, vaikka etukäteen ahdistun ja huokailen pitkiä illallisia ja matalia pöytiä antiikkiesineineen. Tai en niinkään niitä, vaan Igen sopeutumista ympäristöön. Ja lisättäköön vielä, että ihan turhaan, koska Igge on siellä kyllä hyvin, hyvin toivottu vieras.

Kaiken kitinöimiseni keskellä on kivojakin juttuja, muun muassa kuukauden päässä odottava Damin matka. Piristinkin itseäni eilen Amsterdamin matkaoppaalla (no, myös Dubain, jos vaikka sitten päästäis sinne kevättalvella), ja nyt tuli mieleen, että olisi kiva saada muitakin vinkkejä siitä, mitä siellä kannattaa tehdä ja nähdä. Oliskos teillä arvon lukijoilla sellaisia?

4 kommenttia:

  1. Ehdottoman tärkeä vinkki: http://www.kaasland.com/

    Ja toinen: älkää jättäkö juustoja pussissa hotellin lattialle. Damissa on hiiriä.

    VastaaPoista
  2. Ei niitä muutenkaan voi jättää, kun Igge on sellanen juustohiiri, että se epäilemättä tuhoaisi herkut ennen aitoja hiiriä... :) Ja thanks, tsekkaan!

    VastaaPoista
  3. siteeraan ohessa paikallisen ystäväni ravintolavinkit: kävin envyssä ja peukutan. Lapsimyönteisyydestähän en sit tiedä mitään näissä..

    http://envy.nl/ vois olla kiva, vieressa http://vyne.nl/ missa saat hienot wine-flightit
    naa molemmat prinsengrachtilla 9 kadun laheisyydessa
    www.restaurant-pulpo.nl on hotlan [conscious Museum Square:toimhuom] lahella
    hyvaa indonesialaista mutta hiukan turisti-puitteissa saa
    www.kantjil.nl
    kallis mutta sen arvoinen italilainen jossa ehdottomasti pitaa ottaa se 6 lajin menu
    www.bussia.nl

    VastaaPoista
  4. Thanks beibe, pakko päästä testaa ainaski joku noista! Ainaski etnisissä (meinasin kirjoittaa että eettisissä) ollaan yleensä ihan lapsiystävällisiä. Ja ihailtavan ruokapainotteisia vinkkejä teiltä, haa :)

    VastaaPoista