18.1.2011

Tytöistä ja pojista

Huomenna raskaus on laskennallisesti puolivälissä, mikä on tietenkin huijausta. Oikeastihan kahtena ensimmäisenä viikkona en edes ollut raskaana, seuraavat vajaat kolme menivät vielä onnellisessa epätietoisuudessa ja vielä on mahdotonta sanoa, josko tätä onkin vielä jäljellä vaikka 22 viikkoa.

Tänään käytiin joka tapauksessa puolivälin rakenneultrassa, ja mieskin ehti vastoin odotuksia mukaan. Ihanaa huomata riemastuvansa melkein kuin elokuvissa, kun se laukkasi odotushuoneeseen viime minuuteilla. Hymyilytti. Sotakirves on haudattu, levätköön rauhassa.

Vauva vastasi viikkoja ja kaikki osat olivat paikallaan. Tutkimuksen tehnyt kätilö oli piristävän puheliasta sorttia, selitti koko ajan tarkasti, mitä etsii ja missä näkyy mitäkin. Igen rakenneultrassa oli pitkiä hiljaisuuksia, jolloin ehdin jo kuvitella vaikka mitä. Nähtiin maailman suloisimmat pienet jalat ja todistettiin volttia perätilasta pää alaspäin.

Sukupuolensakin vauva esitteli heti alkuun, jopa niin, että kaltaiseni maallikkokin sen tunnisti. Ei varmaan siis ole vaikea arvata, että Igge taitaa saada pikkuveljen.

Niin. Etukäteen ajattelin, että molempi parempi, tuli sitten yksi kumpaakin tai veljekset. Ja vähän siltä tuntuu, että näinhän sen piti mennäkin. Mutta en olisi rehellinen, jos väittäisin, että en olisi halunnut tytärtä. Varsinkin, kun voi olla, että meidän lapset on tässä. (Vaikka kätilö kyllä ehdotti, että tuutte sitten vuoden päästä uudelleen, niin katotaan teille silloin se tyttö. Mies ei lämmennyt ehdotukselle.)

Tiedän, että olen onnellisessa asemassa, jos mun pettymys on sitä luokkaa, että voi ei, meille tuleekin kaksi maailman ihaninta poikaa. Tai en oikeastaan edes voi sanoa pettymys, vaan ennemminkin olen vähän haikea. Oikeastihan kyse ei ole mitenkään tästä lapsesta itsestään - se on oma itsensä ja rakas sellaisenaan, kaikesta kitinästäni huolimatta mua melkein sattuu välillä onnesta, kun ajattelenkin tuota sisuksiani monottavaa pientä olentoa - vaan mun omista haaveista. Olen kuunnellut jo Igen odotusajoista asti miehen haaveilua kaikista "poikien jutuista", ja olisin halunnut itsekin kokea sen. Olla äiti olennolle, joka kokee niitä samoja asioita kuin itse olen kokenut kasvaessaan naiseksi. Tehdä yhdessä tyttöjen juttuja - en tarkoita välttämättä mitään shoppailua - vaan ihan mitä vaan, mikä innostaa ja kiinnostaa molempia.

Minä en edelleenkään tiedä mitään siitä, millaista on olla poika tässä maailmassa, mutta tyttönä ja naisena olemisesta minulla on pian 32 vuoden (voi hyvä jumala että mä olen muuten vanha) kokemus. Väitän, että on olemassa asioita ja kokemuksia, joihin ei törmää ja joita ei kokonaan ymmärrä, ellei itse ole tyttö, ihan niinkuin pojan elämässä ja kehityksessä on asioita, joista minulla on vain toisen käden tietoon perustuva aavistus

Jännä juttu kyllä, koko kysymys lapsen sukupuolesta. Eihän koko asiaa enää edes mieti, kun pötkylä on ulkona. Silloin on ihan itsestäänselvää, että totta kai meille tuli juuri tämä lapsi, olipa vehkeiden malli millainen tahansa. Minusta oli ihanaa, kun kerroin ystävälle, joka riemuitsi ihan aidosti, että ihanaa, saatte veljekset, vau. Olin aivan järkyttynyt, kun tässä joskus joku bloggaaja (pahoittelen, en enää muista kuka ja missä) sai samankaltaisiin uutisiinsa kommentin, jossa ihan oikeasti pahoiteltiin asiaa ja todettiin, että no voihan ne nyt sitten edes käyttää samoja vaatteita, vaikka onhan se laiha lohtu. Siis mitä helvettiä - tarvitaanko siihen oikeasti lohdutusta, jos jollekin luvataan jo toista tervettä lasta? Pitää olla aika kieroutunut ajatusmaailma ihmisellä. Eihän se lapsi itsessään ole mikään pettymys.

Sitäkin olen tässä miettinyt, että minähän olisin jossain päin maailmaa oikein unelmavaimo, kun synnytän pelkkiä miespuolisia perillisiä ja suvunjatkajia. Mistä pääsinkin siihen, että onhan se kyllä oikeastaan aikamoinen onni, että täälläpäin tyttövauvat ovat yhtä tervetulleita kuin pojatkin.


Se kyllä vähän harmittaa, että mulla olisi ollut nimi valmiina tytölle, mutta pojalle ei mitään. Ja olisin niin halunnut ostaa edes jonkun koltun. Totesinkin tuossa miehelle, että ei auta, kyllä meidän on yritettävä vielä kerran tämän jälkeenkin. Vaikka epäilemättä lopputulos on se, että viiden vuoden päästä meillä on kolme poikaa.

17 kommenttia:

  1. Onnea hienoista uutisista! <3

    Kuule ihan samaa mietin tässä. :D Siis tuota tyttö vai poika -juttua. Toisaalta olisi niin kivaa että tulis toinen tyttö, niin voisivat sitten käyttää samoja vaatteita ja kikattaa yhdessä samoille jutuille. Nimiäkin olisi vaikka kuinka ehdolla. Pojalle ei vielä yhtään... Mutta kun ajattelen sitä pientä poikaa joka voisi tulla niin voi sentään miten ihana se olisi... Haluaisin molemmat. Mutta mulla oli myös aina ennen lapsia sellainen olo, että haluan AINAKIN tytön. Ehkä se on sama juttu kun miehet haluavat pojan... kai sitä tuntee jotenkin pystyvänsä enemmän samaistumaan? Tiedä häntä.

    Mutta onneksi voitte tehdä myös poikien kanssa sellaisia äiti-poika -juttuja. Sellaisia mitkä kiinnostaa just teitä. Ja ajattele mikä asema: pääset joskus antamaan pojillesi hyviä neuvoja ja kertomaan että miten meidän naisten kanssa kuuluu elää ja miten kannattaa tiettyihin asioihin suhtautua. ;)

    Mutta ihanaa, veljekset. Ne on sit ku ilvekset. :D Kaverit jotka mennä viilettää pitkin maita ja mantuja. Ja eihän mikään tosiaan estä (no toivottavasti) tekemästä joskus sitä kolmatta... sitä tyttöä. :)

    VastaaPoista
  2. Hei mahtavaa! JA toi haikeus on musta kaikinpuolin ymmärrettävää. Kyl se mies siitä viel lämpee ja sit saatte laittaa ittenne samaan jamaan kun mun vanhemmat aikoinaan... :D T: nimim. neljä isoveljeä :P

    VastaaPoista
  3. Minun kaksi ystävääni saivat toisen lapsen syntymän jälkeen säteilevän tyytyväisiä kommentteja, "Voi miten hienoa, nyt teillä on tyttö ja poika! Molemmat! Nyt ei tartte enää tehdä lapsia!"

    ...joo, justiinsa siksihän niitä penskoja alapäästä puserretaankin, että saadaan tyttö ja poika. Vain rivari, Volvo ja kultainen noutaja puuttuu.

    VastaaPoista
  4. Pakko avautua tuosta sukupuoliasiasta. Olen itsekin törmännyt aika uskomattomiin asenteisiin lapsen sukupuolen suhteen. Kun sain tuon pojan, niin sain kuulla kommentteja, joiden mukaan on jotenkin "hienompaa" ja "parempaa", kun esikoinen on poika. Sitä perusteltiin mm. sillä, kun meillä on niin naisvaltainen suku (olen aika monen sukupolven jälkeen ensimmäinen, joka sai esikoisena pojan). Vastaavasti ystäväni sai kuulla tytön ensimmäisenä saatuaan, että sen "olisi pitänyt" olla poika!

    Wtf, sanon minä!? Ihan niinkuin esikoisena syntynyt tyttö tai tytön jälkeen syntynyt poika olisi jotenkin vähempiarvoinen kuin esikoispoika? Minunkin olisi siis ilmeisesti pitänyt aikoinaan syntyä pojaksi?

    Itsekin toivoisin vielä joskus saavani tytön, samankaltaisista syistä kuin sinäkin Hups, mutta ei se todellakaan tarkoita sitä, että mahdollinen poika olisi yhtään sen vähemmän rakas, vaan kumpi tahansa olisi aivan yhtä tervetullut aivan omana itsenään.

    Eräs tuttuni puolestaan, itseäni nuorempi, oli tokaissut saatuaan kuulla odottavansa pojan jälkeen tyttöä, ettei olisi halunnut tyttöä. En voi käsittää, en mitenkään.

    Mutta tosiaan, onnittelut tulevasta vauvasta! :)

    VastaaPoista
  5. Ymmärrän ton haikeuden, mä olin rakenneultraan asti jotenkin ajatellu että siskokset olis kivat. Kun mulla ei oo siskoa, ja olisin halunnu että mun lapsella on. En meinannu lainkaan käsittää kun kätilö sitten rakenneultrassa ilmotti että pojan vehkeet löytyy. Nimiäkin oli vaan tytölle.

    Mut niinku sanoit, nythän siihen on niin tottunu että tietenkin tuo on poika, että ei muunlaista vaihtoehtoa enää ymmärräkkään.

    Jossain telkkaridokkarissa muuten joskus käsiteltiin lapsen suhdetta samaa ja eri sukupuolta olevaan vanhempaan, ja todettiin että vastaikkaista sukupuolta olevaa vanhempaa lapsi rakastaa varauksettomammin kuin samaa sukupuolta olevaa. Tytöt kritisoi enemmän äitejä, joten sulla on luvassa leppoisa tulevaisuus kahden pojan äitinä ;)

    VastaaPoista
  6. Onnea ihanista uutisista!
    Ja muista, kyllä ne pojat tuo niitä tyttöjäkin kotiin, sitten jossain vaiheessa ;) (näin mulle sanoo mun miehen äiti, jolla on siis 5 poikaa eikä yhtään tyttöä)

    VastaaPoista
  7. Onnea! Hienoa, että kaikki oli kunnossa! Arvatenkin tästä tulee samanlainen hurmuri kuin isoveljensä. :)

    Ja tohon edelliseen postaukseen ois paljonkin kommentoitavaa kohtalotoverihengessä, mutta Tirppanainen ARKISTOI täällä siihen malliin tärkeitä papereita, että nyt on pakko mennä...

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille yhteisesti onnitteluista! Ootte kivoja. :)

    Elina, sun kommenttis sai mut kyynelehtimään kuin mikäkin vesiputous, se oli jotenkin ihanan aito ja lämmin. Mä en kestä itkemättä tuota ajatusta kahdesta pienestä kaveruksesta, voi apua. Tota mäkin oon ajatellut, että onneks mä voin edes vaikuttaa siihen, millaisia miehiä tähän maahan kasvaa. Ja hei, mä saan sit olla tän perheen ainoo prinsessa. Eikä naisten saunavuorolla ainakaan oo ruuhkaa. :D

    Maiju, joo, geenit siihen olis ainakin olemassa - mun isä on vanhin viidestä, joista neljä ensimmäistä on poikia. :) Tosin mä epäilen, että me saatais kyllä kasaan vaan seitsemän veljestä ja ihan siihen en oo valmis!

    Fanny ja Vanilla, ihan käsittämättömiä kommentteja, voi luoja. Mä ehkä vähän pelkäänkin, että vaistoan jonkun säälivän mua, kun meille tulee toinen poika - olis ihan kamalaa edes rivien välistä lukea, että mun lapseni ei kelpaa sellaisena kuin on. Ja tää siis koskee molempia sukupuolia, tietenkin. Mun lapsuudenperheessä on vaan tyttöjä (kaikki kaks) enkä mä muista ikinä edes aavistelleeni kenenkään olleen sitä mieltä, että meidän olis pitänyt olla jotain muuta.

    Tiina, joo, mun naapuri ja Kasperin parhaan leikkikaverin äiti odottaa myös kakkosta ja oli aivan ällikällä lyöty kuullessaan, että tällä kerralla tulossa onkin poika. Ihan samalla tavalla kuin mä sillon Iggeä odottaessa. Tällä kertaa poikauutinen ei tuntunut kuitenkaan ihan yhtä omituiselta, olisin ollut yllättyneempi, jos siellä jalkojen välissä ei olis heilunut niitä vehkeitä... :)

    Onnenhippuja, sitä mäkin sanoin, että tuohan nämä herrat sitten jossain vaiheessa tyttöjä mukanaan. Ja muistutin itseäni, että ensimmäisiin ei saa kiintyä liikaa, ettei teiniero oo mutsille vaikeampaa kuin pojille :D

    Kukkis, kiva kuulla susta, meidän olis syytä päivittää kuulumiset ja vertaistukea toisiamme ihan irl! Mä ajattelin sitä ainakin viikoittain, mutta mihin hittoon nää päivät oikein katoaa? Teilläkin alkaa jo Tirppanaisen vauvavuosi vedellä viimeisiään, ihan uskomatonta.

    VastaaPoista
  9. Onnea tulevasta pojasta. Ekaa kertaa tänne eksyin. :D Ite jotenkin tiesin tuo pojan kohdalla jo viikosta 8, että poikaa tulee. Ja jännitin rakkeultraa ihan kauheasti. ( halusin todistaa olevani oikeassa )..

    Olen aina tahtonut, että ensimmäinen lapsi on poika. En tiedä miksi :)

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, pikkuveikka! :) Onnea kovasti!

    -tuuli

    VastaaPoista
  11. Sini, kiitos kovasti ja tervetuloa uudelleenkin :) Mä vähän arvasin tästä kanssa, että poika sieltä tulee, mutta se tais johtua enemmän siitä, että en enää jotenkin osannut kuvitella tyttöä saavanikaan kun ekakin oli poika kuin siitä, että mulla olis mitään ennustajan lahjoja... Ekasta olin aivan pihalla, kun sanottiin, että poika sieltä tulee - en ollut jotenkin tullu edes ajatelleeks moista vaihtoehtoa! :D

    Tuuli, kiitos :) Tää sukupuolikysymys oli kyllä sinänsä kiva arvonta, että tässä oli vaan hyviä vaihtoehtoja, kun muuten kaikki näytti olevan kunnossa!

    VastaaPoista
  12. Onnittelut täältäkin pienen poikasen johdosta! Tunnustan että ensimmäistä odottaessa toivoin kovasti että tulisi tyttö. Rakenneultrassakaan ei paljastunut joten oli sitten yllätys loppuun saakka. Mutta kyllä se pikkiriikkinen pettymys hävisi kuin pieru Saharaan sillä sekunnilla kun oma pieni poikani tuotiin ensimmäistä kertaa näkösälle. Jos toista lasta meille suodaan, niin totta kai se olisi ihanaa jos tulisi myös tyttö, mutta kyllä se pojanpallero olisi tasan yhtä ihana!
    Jotain muutakin mun piti kirjoittaa mutta hukkasin ajatuksen. =)

    VastaaPoista
  13. Mähän tavallaan toivoin meille enemmän toista tyttöä, koska olisin halunnut E:lle siskon - sen jota olen aina Itselleni kaivannut. Mutta nyt sitten taas on tosi ihanaa, että tuleekin se poika, niin saan osallistua kummankin sukupuolen kasvatukseen, jos se luku nyt sitten onkin jo tässä. Molempi parempi siis.

    Mutta mua on kyllä ihan hirveästi ärsyttänyt vanhempien sukulaisten kommentit just siitä, että onpa hienoa kun sitten teillä on ne molemmat. Ei olisi paremmin voinut mennä. Tämä on se jokaisen unelma. WTF? Joka kerta tekee mieli sanoa, että mitäs sitten jos se olisikin ollut tyttö? Ettekö Te olisi sitä hyväksyneet? Koska Meille olisi tyttökin ollut enemmän kuin tervetullut.

    En nyt oikein osaa kirjoittaa mitä ajatuksia nämä kysymykset herättää, mutta siis samoja juttuja olen pohtinut kuin sinäkin ja ihmetellyt mielessäni ihmisten reaktioita.

    Niin ja onnea! :) Ihanaa kun kaikki oli ultrassa hyvin!!

    VastaaPoista
  14. Mishrak, kiitos :) Mä taisin sitä jo tonne johonkin kirjoitellakin, mut eka kerralla mulla ei jotenkin tullut ennen rakenneultraa mieleenkään että se lapsi tosiaan vois olla poikakin. En edes jotenkin muista miettineeni koko sukupuolta juurikaan, varmaan koska viimeks meni se eka puolikas ihan vaan siihen raskauteen itseensä sopeutuessa.

    Petuli, mulla on sisko ja mä taas sellasena esiteininä haaveilin, että olispa mulla lisäks vähän vanhempi isoveli, jolla olis söpöjä kavereita... :D Mutta ihan totta, omituisia tollaset kommentit varsinkin, kun sataprosenttinen varmuus siitä sukupuolesta kuitenkin useimmissa tapauksissa saadaan vasta, kun lapsi on syntynyt. Mä oon miettinyt, että mitäs ne ihmiset sitten sanoisivat, jos paljastuisi, että pojaksi luultu onkin tyttö tai toisinpäin?
    Varmaan noissa kommenteissa on paljon ihan semmosta ajattelematonta höpinää, jota puhuja ei ehkä tarkoita sen vakavammin, mutta kyllä mä loukkaantuisin, jos joku antaisi ymmärtää, että mun lapseni on sukupuolensa takia jotenkin pettymys.

    Juu ja kiitos onnitteluista :)

    VastaaPoista
  15. Älä ajattele että olet vanha, saatat saada ystäväsi ja vanhat kollegasi tuntemaan itsensä vieläkin vanhemmiksi. :)

    Ja nuo tunteet on niin tuttuja. Me salaa toivottiin tyttöä ja rakenneultrassa meille se luvattiin.

    Varmasti seuraavalla mahdollisella kierroksella - jos meille vielä toinen mahdollisuus suodaan - toivomme salaa poikaa. Ehkä sitä vaan haluaa kokea "kaiken". Ja sitten onkin onnellinen terveestä lapsesta.

    Mutta kyllä mua jännittää miten paljon tulen tytärtäni ärsyttämään. Samalla tavalla kuin äiti ärsytti minua: miten se puhui tai teki jonkun ilmeen tai toimi. Ja mä tuun olemaan NIIN nolo ja ärsyttävä. Pojan silmissä en varmasti sitä niin voimakkaasti olisi.

    Ja sitäpaitsi me voidaan tehdä vaihtareita. Mennään yhessä shoppaamaan. Osta sä mekkoja ja mä ostan ihania farkkuhaalareita ja sammareita. Tulee tyydytettyä pinkit ja autokuosit. :)

    Pus!! Ja onnea toisesta poikasesta. Naapurin tytöt tulee olemaan ihmeissään teidän kahden hurmurin ympärillä. Varo vaan.

    VastaaPoista
  16. Kurkkimassa. :) Palaan paremmalla ajalla takaisin lukemaan tarkemmin. Lisäsin jo blogisi suosikkeihini.

    VastaaPoista
  17. K1su, kiitos :) Mä muuten just puhuin tästä äiti-tytär-suhteesta L:n kanssa tänään, ja totesin, että mulla on ilmeisen ruusuinen kuva äidin ja tyttären suhteesta, koska mä oon käynyt ne kovimmat taistelut isän enkä äidin kanssa. Mun äiti on niin kiltti, että en ole ikinä ottanut sen kanssa pahemmin yhteen. Toisaalta oon aina ollut - yhteenotoista huolimatta tai ehkä jopa niiden takia - tosi läheinen myös isän kanssa, mikä todistaa, että ei se läheisyys lapsen sukupuolesta oo kiinni myöhemminkään. Pienenä merkitys on varmaan vielä pienempi, enkä mä ainakaan toistaiseksi koe jääneeni ihan outsideriksi Igen maailmassa. Meilläkin on niitä ihan omia juttuja, enkä mä usko, että ne tässä vaiheessa olis kovin erilaisia, vaikka Igge oliskin tyttö (mikä on kyllä ihan hullu ajatus!).

    Äni, tervetuloa takaisin siis myöhemmin. :)

    VastaaPoista