9.2.2011

Päivähoidosta

Koska edellinen, melko jäsentelemätön teksti näyttää herättävän keskustelua, enkä jaksa runoilla kaikkea asiaani (ja sitähän riittää...) tuonne kommenttilaatikkoon, selvennän vielä ajatuksiani päivähoidosta. Itseasiassahan tuossa edellisessä postauksessa ei ollut tarkoitus ottaa kantaa päivähoidon tai päiväkodin tai kotihoidon tai minkään vaihtoehdon puolesta tai vastaan, kunhan pohdin, mikä ratkaisu juuri tässä tilanteessa käy MEILLE ja olenko ehkä itse ihan epärealistinen, kun en osaa pelätä tai stressata etukäteen elämää kahden lapsen kanssa.

Mutta koska keskustelu - ei tietenkään kovin yllättävästi - kääntyi päiväkoti- vai kotihoitoakselille, haluan tehdä selväksi seuraavat asiat:

a) En missään tapauksessa ole päivähoitovastainen tai sitä mieltä, että kaikki lapset tulee hoitaa kotona ainakin 3-vuotiaiksi. Päin vastoin: jos molemmat vanhemmat haluavat mennä töihin tai esimerkiksi taloudellisista syistä eivät saa edes vapautta valita, minusta heillä on oikeus tehdä niin syyllistymättä.

Uskon kyllä, että jos lapsi saa valita, hän viettää suurimman osan valveillaoloajastaan mieluiten vanhempiensa kanssa - se on kai ihan luonnollista. Silti EN usko, että lapsen kehityksen tai onnellisuuden kannalta hoitomuodolla tai -paikalla on pitkällä aikavälillä mitään sen kummempaa väliä, kunhan hänen perustarpeisiinsa vastataan ja lapsi tuntee olevansa vanhempiensa hyväksymä ja rakastama. Hei, minut itseni laitettiin hoitoon yhdeksänkuukautisena, ja ei minustakaan tämän hullumpi tullut.

b) En myöskään ole päiväKOTIvastainen. Päiväkodeissa lapset saavat poikkeustapauksia lukuun ottamatta (mikä tietysti pitää paikkansa minkä tahansa hoitomuodon, myös omien vanhempien kotona tarjoaman hoidon suhteen!) hyvää hoitoa, mahdollisuuksia leikkiin ja oppimiseen sekä säännöllisesti ruokaa ja ulkoilua. Tietenkään huomiota ei riitä jokaiselle lapselle samalla tavalla kuin kotona, mutta tärkeämpää on, että sitä sitten saakin juuri omilta vanhemmiltaan. Mitä isompi lapsi on, sitä isompi merkitys on tietenkin myös kavereilla.

Jälleen kerran: pienempikin lapsi pärjää ihan varmasti myös päiväkodissa, eikä ihan varmasti ainakaan siitä syystä joudu aikuisena pulittamaan omaisuuksia terapiasta. On totta, että isossa ryhmässä ne kaikista pienimmät jäävät helposti vähän jalkoihin, eihän päiväkoti tietenkään voi olla samanlainen paikka kuin koti ja oman vanhemman hoito. Mutta lapsen onnellisuus ei varmasti riipu siitä, onko hän päiväkodissa vai ei.

Väittäisin tietäväni aika hyvin, mikä päiväkotien tilanne on: erityisesti koska äitini on KT ja lastentarhanopettaja ja edelleen työelämässä. Kyllä, työntekijöitä on kroonisesti liian vähän, koska sijaisia ei kovin helposti palkata ja kyllä, työmäärää lisäävät koko ajan kaikki ei-lastenkasvatukselliset asiat, kuten raportoinnit sekä erityistarpeisten lasten, esimerkiksi maahanmuuttajien, hoito. Mutta silti valtaosa päiväkotien työntekijöistä tekee työtään ihan aidosti sydämellä - ja eipä siihen hommaan kyllä tosiaan kukaan varmaan rahan takia ryhdykään, palkkataso on melkoisen surkea.

Kaikki sanomani ei tietenkään tarkoita, etteikö päiväkoteja ja päivähoitoa ylipäätään saisi arvioida kriittisesti: sehän on melkeinpä vanhempien velvollisuus yhteiskunnan jäseninä ja lastensa kasvattajina. Täytyy vaan pitää mielessä, että kriittisyys ei ole syyllistämisen, haukkumisen tai tuomitsemisen synonyymi.

c) Kuten Laura tuolla aiemmissa kommenteissa huomautti, meillä on aihetta olla kiitollisia siitä, että ylipäätään voimme valita. Kumpi tahansa vanhempi voi olla kotona pidempään tai lyhyempään oman perheen tarpeen mukaan ja palata aikanaan työpaikkaansa: harvassa maassa on tällaista mahdollisuutta.

Minusta on silti ihan aiheellista kysyä, onko järkevää, että jokaisella lapsella on automaattisesti oikeus kokopäiväiseen hoitopaikkaan myös silloin, kun toinen vanhemmista on syystä tai toisesta kotona, etenkin kun päivähoitopaikoista muutenkin on pulaa. Jos minä saisin päättää, laittaisin etusijalle ne, joilla oikeasti on tarvetta kokoaikaiseen hoitoon joko vanhempien työssäkäynnin, opiskelun TAI muun syyn, esimerkiksi sitten vaikka uupumuksen, toisen vanhemman työn luonteen tai erityislapsen takia. Muille pitäisi olla mahdollisuuksia osa-aikaiseen hoitoon esimerkiksi avoimisissa päiväkodeissa, päiväkerhoissa ja yksityisten hoitajien avulla - mikä siis tietysti nytkin on jossain määrin mahdollista.

Ainakin Helsingissä alle kolmevuotiaiden yksityisen hoidon tuki on hyvä, ja siksi mekin olemme siis päätymässä siihen, että nykyinen hoitaja jatkaisi myös syksyllä vieden isommat lapset (oman ja naapurin siis) esimerkiksi puistoon tai perhekahvilaan leikkimään ja tapaamaan muita lapsia vaikka kolmena päivänä viikossa. Näin pääsen helpommin hoitamaan asioita ja voin välillä levätä tai muuten vain tehdä asioita vain vauvan kanssa.* Minusta tuntuu, että tarvetta enempään hoitoon ei ole, mutta sehän on vain MINUN näkemykseni ja koskee vain MEIDÄN tilannettamme. Lisäksi - kuten jo aiemmin mainitsin - ajatus toisen lapsen päiväkotiin laittamisesta uuden vauvan tultua on minulle henkilökohtaisesti jotenkin ihan vieras, en edes ollut tullut ajatelleeksi moista ennen kuin tutuille alkoi ilmaantua kakkosia.

Epäilemättä moni voi tuomita meidänkin ratkaisumme ja pitää minua varsin epäkelpona kotiäitinä (mitä kyllä epäilemättä olenkin, mutta väitän, että olen silti ihan kohtuullinen äiti), kun epäilen jaksavani raahautua joka aamu puistoon imeväisikäinen pökäle kärreissä ja uhmaikäinen pätkä seisomalaudalla. Ja herranjumala, meillä käy vielä lisäksi siivooja, enkä mä edes silitä koskaan! No, ainakin tiedän olevani etuoikeutettu, kun voimme järjestää asiat näin, joskaan avun palkkaaminen ei ihan oikeasti ole niin kallista kuin itsekin kuvittelin. Ja voin aina laastaroida omaatuntoani sillä, että työllistämme ainakin osittain kaksi ihmistä.

Lopuksi haluan todeta, että pidätän oikeutenani muuttaa mielipidettäni hoidon tarpeesta milloin vain.

*Sitä paitsi olen melkoisen laiska ja aamu-uninen, ja lapsen pukeminen ja valmistaminen muualle hoitoon aamuisin tuntuu minusta kamalan työläältä. Siksi se, että kiva täti tulee hakemaan lapsen kotoa asti ja taistelee kiemurtelevalle kaksivuotiaalle vielä haalarinkin päälle, kuulostaa varsin houkuttelevalta.

13 kommenttia:

  1. Päivähoitoaktivisti tuli tänne heti kommentoimaan, kun piti tulla jo tuohon aikaisemmin jättämääni kommenttiin lisäämään, että mä en missään tapauksessa koe sun näkemyksiä arvosteluksi ainakaan itseäni kohtaan.

    Minä nimenomaan arvostan suunnattomasti sun erinomaisesti perusteltua näkemystä aiheesta. Se on jo aikaisemmin herättänyt itsessä paljon tarpeellisia ajatuksia ja tuonut tosi hyvää perspektiiviä. Monestihan tämän aiheen keskustelu on tosi mustavalkoista joko tai asettelua, mitä homma ei minusta tosiaankaan ole. Päivähoito ei ole kotihoidon negatiivinen vastakohta vaan molemmissa on tosiaan omat hyvät ja huonot puolensa.

    Ja mitä tähän postaukseen tulee, jälleen hyviin koottuna ne pointit, mitä olet aikaisemminkin korostanut.

    Mulla itselläni heräsi tästä vielä halu pohtia aihetta väsymys ja sen vaikutusta meidän päätökseen. Kirjoittelen siitä tässä pikapuoliin omassa blogissani, koska mulla korostuneen suhtautumisen taustalla väsymiseen on selkeä fyysinen syy: kilpirauhasen vajaatoiminta, joka vaan kertakaikkiaan vaikuttaa tämän mamman toimintakykyyn. Mutta se on tosiaan jo toinen juttu.

    VastaaPoista
  2. :)

    Meidän tytsyllä on ihanat hoitajat päiväkodissa. ONNEKSI. Ja muutenkin loistava paikka, mulla ei tosiaan ole mitään valittamista.

    Mut jos joku tulis nyt sanomaan et hei, sun ei tarvii aamulla lähteä rämpimään lumessa aamu seitsemältä lapsen kanssa yli kilsan matkaa päiväkotiin niin olisin onneni kukkuloilla. Et jos teillä on kotihoitajaan mahis niin WAU! :D

    Mä haaveilen että tyttö sais mennä sellaiseen ns. virikehoitoon kun vauva syntyy. Se tekis hyvää sekä tytölle että mulle, et se on aina välillä hoidossa meuhkaamassa kavereiden kanssa. Mä en itse varmaan kehtais laittaa kokopäivähoitoon kun vauva syntyy. Enkä haluaiskaan. :)

    VastaaPoista
  3. Minä uskon, että paras asiantuntemus arvioida hoidon tarvetta löytyy perheistä. Vanhemmat voivat tehdä virhearvioita, mutta vahinko on paljon pienempi kuin, jos päivähoitopaikat jaetaan sen mukaan, miten hyvin vanhemmat osaavat ja jaksavat hoidontarpeen perustella. Nykyjärjestelmä varmistaa sen, että kotihoidossa olevia lapsia kotivanhemmat tosiaan myös haluavat hoitaa.

    Järjestelmä on myös rakennettu niin, että hoitopaikoista on aina "pulaa". Jos lasten määrä päivähoidossa pienenee, niin päiväkoteja suljetaan.

    VastaaPoista
  4. Minusta on tosi kiva juttu, että lapseni päiväkotiryhmässä on sellaisia lapsia, joiden vanhemmat ovat kotona. Nämä lapset nimittäin tekevät lyhyempää päivää, ovat silloin tällöin arkena vapaalla eivätkä siksi ole yhtä väsyneitä ja levottomia, kun pitkää päivää tekevät lapset. Tämä taas vaikuttaa heti ryhmän ilmapiiriin.

    VastaaPoista
  5. Mama M, hyvä, koska ei sitä oltu arvosteluks tarkoitettukaan. Eikä näillä pohdinnoilla siis sinänsä oo edes mitään tekemistä sun kirjoitusten kanssa, vaan asia on vaan täälläkin nyt ajankohtainen, kun mun hoitovapaa loppui ja joku hoitoratkaisu piti keksiä. Päiväkotipaikkaakin haettiin, mutta osa-aikaisen paikan saaminen tästä läheltä oli mahdotonta ainakaan sillä aikataululla, kun me olisimme sitä tarvinneet.

    Elina, itse asiassa toi yksityinen hoitaja ei maksa ainakaan enempää kuin päiväkoti. Meillä on siis samalla hoitajalla kaks alle 3-v. lasta, jotka molemmat saa yksityisen hoidon tukea 650 e/kk, joten osa-aikaisen hoitajan (25 h/vko) palkka kuittautuu niillä. Maksetaan itse vain työnantajamaksut, jotka on luokkaa 170 e/kk/perhe. Ei kai se päiväkotimaksu ainakaan paljon pienempi ole? Toki siinä palkkaamisessa ja paperishow'ssa oli melkoinen homma, mut mulla on itse asiassa työn alla postaus koko prosessista. Jahka täs kerkiän... :)

    Riitta, me ollaan ihan ilmeisesti tästä asiasta eri mieltä. Mä nimittäin uskon, että perhe, joka on kykeneväinen arvioimaan avun tarpeensa itse, kykenee myös perustelemaan tarpeensa, jos siis syy ei ole mikään ilmiselvä kuten työssäkäynti. Sitten on tietysti aina erilaisia marginaalitapauksia, mutta näiden perheiden pärjääminen ei ole pelkästä päivähoidosta kiinni. Ts. jos perhe saa muutenkin tukea pärjäämiseensä, päivähoito olisi luontevasti osa sitä.

    Ainakin täällä Helsingissä paikkoja on ihan aidosti liian vähän, oli syy mikä tahansa. Silti en vastusta nk. subjektiivista päivähoitoa vain sen takia, vaan minun mielestäni systeemi vaan on ihan järjetön. Sen sijaan, että pyöritetään päiväkoteja, joissa osa lapsista vie kokoaikaisen paikan, vaikka ihan ilmiselvästi tarvetta sille ei ole - kuten kommenttisi kotona olevien lasten lyhyemmistä päivistä todistaa - olisi minusta järkevämpää panostaa erilaisiin joustavampiin ratkaisuihin, jotka palvelisivat niin kotona olevia, osa-aikatöitä tekeviä, opiskelevia, työttömiä kuin muitakin ei-kokopäivätöissä olevia vanhempia, joita kuitenkin on enenevässä määrin. Kokoaikaiset paikat kuuluvat minusta ensisijaisesti niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

    VastaaPoista
  6. Se, että kykenee perustelemaan tarpeen itselleen, ei vielä takaa sitä, että pystyy ja jaksaa (jos on esimerkiksi masentunut) täyttämään kaikki vaadittavat lippuset ja lappuset sekä hankkimaan todistukset, joilla hoitopaikka irtoaa.

    Täälläpäin suositellaan hoitopäivän kestoksi seitsemää tuntia (8-15), jos toinen vanhemmista on kotona. Työssäkäyvien lapset tekevät pääsääntöisesti pidempää päivää. Ainakin lasteni päiväkodissa henkilökunnan määrä on mitoitettu sen mukaan, että osa lapsista myös tekee tällaista lyhyempää päivää. Ennen kahdeksaa ja kolmen jälkeen on työntekijöistä paikalla vain osa.

    En ymmärrä, miten tämä kommentti lyhyemmistä päivistä "todistaisi", ettei tarvetta kokoaikaiselle paikalle olisi. Tuo hoitoaika kattaa juurikin sen, mitä kokoaikaiseen hoitoon sisältyy, muttei mitään ylimääräistä odottelua, mitä työssäkäyvien vanhempien lasten päiviin väistämättä sisältyy.

    Minusta lapsiryhmä, jossa kaikki ovat paikalla joka arkipäivä vuoden ympäri kello 8-17 olisi lapsen kannalta ikävä ryhmä. Tiedän kyllä, että kuntien talouspuolen ihmiset kovasti toivoisivat tällaista päivähoidon tehokäyttöä. Siinähän voi työntekijä päästä liian vähällä, jos jonain päivänä hänen vastuullaan on seitsemän sijasta vain viisi lasta. Ja lapsetkin saavat tuolloin enemmän huomiota, mitä byrokraatti on riittäväksi katsonut.

    VastaaPoista
  7. Kommenttisi mukaan kotona olevien vanhempien lapset tekevät lyhyempää päivää ja ovat silloin tällöin arkena vapaalla. Minusta se juuri todistaa, että tarvetta kokopäiväiseen hoitoon ei ole. Jos olisi, lapset olisivat hoidossa kokopäiväisesti viisi päivää viikossa.

    Mutta tämän enempää mua ei huvita vääntää tästä, sillä en pidä tätä kovin hedelmällisenä keskusteluna. Sulla on oikeus mielipiteeseesi, ja mulla on oikeus olla eri mieltä. Toistaiseksi en ole kuullut yhtään perustelua, jonka takia katsoisin aiheelliseksi tarkistaa kantaani, ja siihen on ikävä kyllä sinunkin tyytyminen.

    VastaaPoista
  8. Juu, nyt ymmärrän ja olet ihan oikeassa: ei yksikään lapsi (paitsi ehkä joku lastensuojelutapaus) oman itsensä takia tarvitse niin pitkiä hoitopäiviä, mitä monet työssäkäyvien lapset tekevät.

    Minun ihannemaailmassani päiväkotien yhteydessä toimisi kerhoja, joihin lapset voisivat siirtyä silloin, kun vanhemmat ovat kotosalla. Osa toiminnasta (esimerkiksi ulkoilut) olisi järjestetty niin, että "kerholasten" yhteys päiväkotikavereihin säilyisi.

    VastaaPoista
  9. Hui.

    Tätä asiaa minäkin olen paljon pohtinut, kun toivetila olis, että pikkukakkosen (joka ei ole siis vielä alulla) syntyessä Joonas olis about 2,5 vuotias. Silloin se on ollut vuoden jo perhepäivähoidossa, enkä ole varma mikä olis sit järkevä tehdä. Meillähän on perhekahvila tossa 5 min. kävelymatkan päässä, ja siellä ohjelmaa ti-pe eli käytännössä joka päivä. Et voisin toki ottaa sit Joonaksen kotiin perhepäivähoidosta. Mutta...

    Nyt kun syksyllä tein tota kolmipäiväistä työviikkoa niin huomasin et miten hyvää kavereiden seura hänelle teki (ja joo, tiedän että psykologit on paljon kirjottanut siitä miten ton ikänen ei kavereita kaipaa). Kun ne kotipäivät oikeasti oli jo semmosia, et koko ajan olis seuraa pitänyt pitää. Kun hän sai sen kolme päivää leikkiä hoidossa, niin meillä oli aina tosi mukava loppuviikko (to-su). Luulen, et molemmat meistä oikeen odotti sitä yhteistä aikaa.

    Elokuussa kun rapu oli 13 kk, aloin huomata tota kyllästymistä kotona kun sillon olin vielä lomalla. Mitään ei oikeen enää saanut itte tehdä vaan koko ajan piti pitää seuraa. Rapu ei oo yhtään semmonen "itsenäinen" laps (kavereilla olen semmoisiakin nähnyt) vaan ei osaa leikkiä/huvittaa itseänsä yhtään yksinään. Ok, telkkaria katsoessa...maybe.

    Olen tosi tyytyväinen syksyyn. Joonas on oppinut ihan älyttömästi asioita siellä hoidossa, siis niiltä isommilta pojilta (ok, myös vähän tylsiäkin asioita kuten tyrkkiminen ja vaatteista repiminen). Ja hoitaja on tukenut mua noissa pottailu yms. asioissa, joita en olis varmasti itse jaksanut. Ja selkeä rytmikin on löytynyt hoitoon menon myötä. Siinä on siis paljon positiivisia asioita.

    Silti mietin jatkoa. Perhepäivähoito ei musta ehkä ole kuitenkaan "virikehoitoa", et en tiedä onko järkeä viedä se toiseen paikkaan jossa tyyliin 3-4 lasta vai olla kotona. Kokeeko laps sen hylkäämiseks (kaksplussalla tästä riideltiinkin toissapäivänä), vai meneekö se oikeasti mielellään sinne leikkimään kavereiden kanssa muutamana päivänä viikossa? Moniulotteiset kysymykse. Jos jaksan, kirjoitan postauksen meidän valinnasta ja kokemuksista, mut katsotaan nyt.

    VastaaPoista
  10. Riitta, ei me siis sittenkään oltu ihan eri mieltä. :) Joku tuollainen "kevythoito" vois olla hyvä vaihtoehto, varsinkin siis sellaisille lapsille, jotka ovat jo olleet päiväkodissa ja joilla on siellä kavereita. Mun mielestä olis hyvä, jos kaikkia paukkuja ei laitettais vain päiväkoteihin, vaan kannustettaisiin ja tuettaisiin myös erilaisia osa-aikaisia hoitomuotoja - joihin ainakaan täällä päiväkodit ei tosiaan kannusta.

    Iiris, tilanne on tosiaan varmaan eri, kun lapsi on jo ollut hoidossa. Silloin just joku Riitan ehdottama malli olis varmaan paras, mutta pph:lle ei taida saada lasta osa-aikahoitoon. No, onneks nää hoitoasiat nyt kuitenkin on sellaisia, että jo tehtyjäkin ratkaisuja voi aina tarkistaa tilanteen mukaan suuntaan tai toiseen.

    Ostin uusimman Vauvankin just sen takia, että siinä oli juttu pikkusisaruksen tulosta, ja huvittava yhteensattuma oli, että jutussa haastateltu psykologi otti kantaa myös tähän sisaruksen hoitoon. Hänen kantansa oli aika samansuuntainen kuin omani, siis että kokopäivähoito voi olla varsinkin pienelle lapselle aika kova vaihtoehto, jos äiti on kotona vauvan kanssa. Hän toi esiin paitsi sen, että isompi voi tuntea itsensä hylätyksi, jos vauva saa olla kotona äidin kanssa, myös sellaisen pointin, että sisaruksen kanssa kasvaminen on hyväksi vauvalle ja päinvastoin. Hän kannatti just osa-aikaisia hoitoratkaisuja sellaisessa tilanteessa, kun ikäero on suht pieni.

    No mutta anyway, pakko vaan vielä sanoa, että oikeesti on kyllä aikamoinen etuoikeus saada edes miettiä tällaisia - ei tällainen päivähoitojärjestelmä (puutteistaan huolimatta) ole todellakaan mikään itsestäänselvyys! Mä uskon edelleen, että rakastava ja tasapainoinen vanhempi ei pysty ihan hirmuisen suurta vahinkoa lapselleen tekemään, olipa ratkaisu ihan mikä vaan.

    VastaaPoista
  11. Mun täytyy sen verran korjata, että tosiaan ainakin meillä kyllä voi pph:llekin viedä osapäivähoitoon. Nimenomaan Joonas oli koko syksyn kolmipäiväisiä viikkoja. Eli sinänsä ei ole merkitystä onko päiväkoti vai pph.

    Enemmän mietin itse sitä, että ollako siellä pph:lla esim. kolmen ryhmässä (josta joku voi olla jopa 1-vuotias) vai kotona äidin ja ihan pienen vauvan kanssa.

    Että onko siitä niin paljon etua olla perhepäivähoidossa "virikehoidossa" kun silloinhan isompi sisarus voi olla jo sen porukan vanhin... päiväkodissa ymmärrän että on monen ikäisiä, mutta meidän kunnassa perhepäivähoitoon pääasiallisesti yritetään saada kaikkein nuorimmaiset.

    Jäin itse miettimään semmoista, kun kirjoititkin, että siis tilanne on eri jos lapsi on ollut jo hoidossa... onhan se tosiaan aika erilainen tilanne myös äidille, eikä vain lapselle. Kysymyksessä periaatteessa on aika iso näkemysero siitä, että äiti on lähtenyt aikaisemmin jo töihin (eikä jäänyt kotiin esikoisen kanssa) ja vienyt lapsen hoitoon. Eli ne äidit, jotka tässä tilanteessa saavat toisen lapsen, ovat vähän erilaisia kun ne jotka ovat jo kotiäiteinä olleet vähän pidempään.

    Kyllä minä itsekin kannatan kotiäitiyttä/isyyttä ja jos siitä ei olisi minulle rahallisesti tai urallisesti mitään haittaa, niin varmasti olisin jäänyt pidemmäksi aikaa. Mutta kukaan ei maksa siitä kunnon eläkettä ja töissäkin tapahtuu paljon asioita mihin ei voi vaikuttaa.

    Se on minullekin vähän outo asia, että olisi ollut esim. 2 vuotta esikoisen kanssa kotona ja pikkusisaruksen syntymän jälkeen sijoitettaisiin esikoinen ihan "kylmiltään" hoitoon. En varmaan itsekään tekisi tuommoista päätöstä, ellei olisi aika vahvaa syytä (uupumus, masennus, koliikki tms.) siihen. Täältä löytyy seurakunnan, MLL:n, kunnan yms. perhekerhoja ja kahviloita joten ehkä tuommoisessa tilanteessa hyödyntäisin niitä enemmän. Ja eikö joka kunnassa ole puistotoimintaa? Meillä on esim. 9-13 mahdollisuus viedä lapsi puistoon leikkimään.

    On kyllä tosi ajankohtainen ja tärkeä aihe, kiitos että kirjoitit siitä!

    VastaaPoista
  12. Okei, toi osa-aikahoito pph:lla voi siis vaihdella. Mun yks tuttu yritti just saada vanhemman lapsen kp-hoidon muutettua osa-aikaiseksi, kun jäi itse äitiyslomalle pikkusisaruksen takia, mutta heidän hoitajansa ei siihen suostunut. Ja tosiaan, niinhän sä kirjoititkin, että poika oli aluksi osa-aikaisesti samalla pph:lla...
    Ja niin, tuo onko osa-aikaisessa hoidossa järkeä riippuu varmaan myös siitä hoitajasta ja äidin jaksamisesta. Siis kuinka paljon hoitaja jaksaa touhuta lasten kanssa tai kuinka paljon äiti jaksaa lähteä just perhekahviloihin ja muihin, missä lapsi voi tavata muita lapsia. Mä olin silloin itse ollut hoitajalla 9-kuukautisesta asti ja jäin äidin kans kotiin 3,5-vuotiaana, kun pikkusisko syntyi. En ainakaan muista, että se olis ollut mitenkään erityisen hankalaa tai että olisin kaivannut hoitokavereita, sillä pääsin sitten (vuotta etuajassa kuulemma :) päiväkerhoon pari kertaa viikossa, ja se oli ihan tarpeeksi jännää. Plus me asuttiin silloin rivitalossa, ja mun paras kaveri Jussi oli kans kotona, joten leikittiin paljon sen kanssa pihalla. Mut täähän vaan todistaa, että kaikki riippuu niin monesta asiasta, että mitään yhtä patenttiratkaisua ei tosiaan ole!

    VastaaPoista
  13. Olen oman kymmenkuisen lapseni kanssa ihan hirmuisen konkreettisesti tajunnut, että ne lapsetkin vaan on erilaisia. Meidän lapsi selkeästi nauttii jo tässä iässä siitä, kun mennään kerhoon tai ylipäätään "ihmisten ilmoille". Ja kun vertaan häntä muihin samanikäisiin, niin meidän kaveri ei tosiaankaan vierasta ja lähtee rohkeasti tutustumaan uudessa paikassa ympäristöönsä. Voihan olla, että tilanne muuttuu jatkossa, mutta nyt olen alkanut ajatella, että meidän lapsi saattaa jo aikaisemmin kaivata muiden lasten seuraa / kodin ulkopuolisia virikkeitä kuin kenties joku ujompi tai itsekseen viihtyvä lapsi. Uskoisin siis tämän perusteella, että joku lapsi voi tosissaan kaivatakin kavereiden seuraa ollessaan äidin kanssa kotona ja joku toinen sitten kokeekin enemmän ikävää ja kurjuutta siitä, jos joutuu olemaan hoidossa, kun äiti on pikkusisaruksen kanssa kotona. Yleensä puhutaan vain, että perheiden ratkaisut ovat erilaisia ja vaihtelevat vanhempien tilanteen / töiden ym. mukana, mutta jotenkin keskustelusta tuntuu unohtuvan se, että lapset ovat kovin erilaisia ja se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Olen miettinyt sitäkin, että aiheutuuko tämä hirmuinen päivähoitokeskustelusota aina siitä, että vanhemmat jollain asteella kuitenkin tuntevat syyllisyyttä tekemistään valinnoista ja haluavat / yrittävät viimeiseen asti perustella oman ratkaisunsa paremmuutta suhteessa muihin ratkaisuihin, jotta olisi itsellä sitten parempi ja helpompi olo. Olen itse ollut jopa hieman hämmästynyt miten yleistä näyttää olevan se, että vanhempi lapsi on päivähoidossa ainakin kolme päivää viikossa, kun nuorempi lapsi syntyy. Tuntuu, että se on ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Suhtaudun siihen kyllä itse hieman kriittisesti. Vaikka antaahan ihmiset koiriaankin pois lapsen synnyttyä, mitä en myöskään ymmärrä ollenkaan. Ja ei, en nyt rinnasta näitä mitenkään toisiinsa, mutta tarkoitan vain, että en aina ihan ymmärrä muiden ratkaisuja. En itse ainakaan oletakaan, että toisen lapsen synnyttyä päivät olisivat yhtä leppoisia kuin yhden lapsen kanssa. Välillä tuntuu, että äidit haluavat laittaa sen esikoisen päivähoitoon ihan vain siksikin, että pääsevät päiväksi kauppakeskuksiin pyörimään ja kahvittelemaan kuopuksen kanssa rauhassa, kun sitä samaa harrastivat jo sen esikoisenkin vauva-aikana. Ja tämä taas ei mun mielestä ole ollenkaan hyvä peruste laittaa sitä esikoista päivähoitoon.

    VastaaPoista