30.5.2011

Uskaltaisinko uskoa?

Kävin (taas) neuvolassa, ja nyt on oikein ultralla todistettu, että ipana on dyykkaamassa ulos pää edellä. Sitä paitsi se pää on kuulemma niin syvällä lantiossa, ettei täti saanut siitä enää lainkaan otetta, joten hän lupaili kyllä, että siellä on ja pysyy. Viimeksi pää tuntui vielä selvästi vähän vasemmalla, mutta ehkä viime päivien kävelyt ja ahkera jumppapallolla istuskelu ovat edesauttaneet oikean lähtöasennon löytymistä. Uskaltaisinkohan jo uskoa asennon pysyvyyteen itsekin, ettei tarvitsisi joka kerta huolestua, kun kaveri myllää navan alla?

Olen huolestuttavan hyvävointinen (kopkop), siis ajatellen sitä, että nyt alan olla valmis luopumaan raskaudesta ja siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Lauantaina olin kolmisen tuntia kävellen kaupungilla ja illalla vielä entisten työkavereiden kanssa syömässä ja yökerhossa ja kävin jopa tanssilattialla kokeilemassa, voiko muumi veivata. Voi se, ja vielä korkkarit jalassa! Okei, kyllähän päivän hilluminen tuntui mahassa ja kropassa ylipäätään, mutta olen silti aika ylpeä itsestäni. Puoliltaöin kurpitsan oli poistuttava, ennen kuin taika raukesi. Oli kiva ilta ja kannatti lähteä, vaikka iltapäivällä tuntui, että kotisohvan kutsu on vastustamaton.

Iltaisin tuntuu, että kyllä siellä jotain tapahtuu. Ainakin lantio tuntuu antavan periksi, ja välillä supistaa ihan napakasti. Aamulla, jos ja kun olen saanut nukkua yön ainakin kohtuullisesti, kaikki ennusmerkit tuntuvat pelkältä kuvitelmalta ja olen ihan varma, että tämä pökäle vielä joudutaan häätämään pihalle lääketieteen keinoin joskus juhannusviikolla.

No, kai se sieltä joskus tulee. Sillä aikaa keksin itselleni vaihteeksi vähän muuta mietittävää. Koska kouluprojektit ovat nyt paketissa ja vauvavalmistelutkin pulkassa, päätin tässä aikani kuluksi tehdä jotain sen eteen, että minusta ensi keväänä vihdoin tulisi nk. kunniallinen nainen (vaikka taitaa olla myöhäistä). Olen surffaillut hääpaikkoja ja ottanut tarjouksia ja oho, nyt on sitten paikka alustavasti varattu. Katsotaan, onnistutaanko saamaan vielä kirkko samalle päivälle... Muuta en kyllä ajatellut niiden kekkereiden eteen sitten ennen syksyä tehdäkään, mutta onpahan jotain edes!

6 kommenttia:

  1. Hih, siinä oliskin itsepäinen mukelo, kun itsensä vielä nurin päin kääntäis :D Usko pois, lähtökuopissa on ja vieläpä peppu kauniisti taivasta kohden kallistettuna! Komiaa :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä hyvä! Kyllä se nyt siellä oikeissa lähtötelineissä pysyy.

    Ja ai että mä olen lähes kade tuosta sun kunnosta. Tai toivon, että olen yhtään samassa jamassa heinäkuun helteillä. No, jos on helteet niin korkkarit jätän kyllä suosiolla..

    Toisaalta jaksoinhan mä taapertaa Puolassa just päivät pitkät ja illatkin siihen perään ja viiden kuuden tunnin yöunilla mentiin. Että ei vielä mitään hätää, vaikka olemus on valtamerilaivasta seuraava.

    VastaaPoista
  3. Onpa hienoa kuulla että kaikki on kunnossa! Tsemppiä vielä loppurypistykseenkin! Aivan mahtavaa on ollut lukea tämän toisen odotusaikasi kuulumisia, etenkin sinun vointisi suhteen. Toivottavasti itselläkin sitten joskus odotus menisi vähän mukavammin kuin ensimmäinen. =)

    VastaaPoista
  4. Laura, niin onki! Paitsi että voihan se sektioon mennä vieläkin, mut ei ainakaan ykkösvaihtoehtona. Jee sille :)

    Maiju, äitinsä poika kun on, niin en menis vannomaan... Mut nyt näyttää kyllä aika hyvältä! Alkais vaan tulla jo, niin ei tarttis enää jännittää.

    K1su, kurpitsat rokkaa :)

    Mama M, toivotaan, toivotaan... Ei ton sunkaan kunto mitenkään huonolta vaikuta, hyvin tehty! Nyt alkais kyllä täällä tuntua siltä, että muumimuoto riittää jo. Vaikka tällä kertaa oonki kuullu useammin, että mun maha on jotenki pieni - ikinä ei oo hyvä. Johtuu varmaan siitä, että turvotus on astunut kuvaan vasta ihan viime päivinä.

    Mishrak, kiitos :) Näköjään näinkin voi olla, että vaikka alku oli rankempi kuin eka kerralla, niin kokonaisuutena tää on (toistaiseksi!) mennyt huomattavasti vähemmällä tuskailulla kuin edellinen. Pidän sullekin siis peukkuja!

    VastaaPoista