Takaumia osa 2

Koko viikonloppu on juhlittu, ensin eilen miehen perheen perinteistä joululounastelua, joka jatkui illanistujaisina ja tänään Igen pikkuserkkuja, joista kaksi täytti joulukuun alussa kolme ja yksi itsenäisyyspäivänä yhden. Aikuisjuhlissa, joissa kuitenkin oli varmaan yli 20 ihmistä, Igge juosta viipotti kuin hurjapää tuntitolkulla, veti milloin ketäkin mukanaan narussa ja tirsaili välillä lattialla jatkaakseen taas juoksemista. Pikkuserkuilla kolmen tytön vauhti oli ilmeisesti niin hämmentävä kokemus, että ipana lähinnä tuijotti menoa huuli pyöreänä.

Kuten taisin kertoakin, kirjailin alkuraskauden tuntemuksia nt-ultraan asti. Tässä siis loput alkuraskauden kirjanpidosta eli viikot 9-12.

9. viikko

Oireisiin alkaa tottua. Tai no, kuvotus ja väsymys käyvät kyllä hermoille, varsinkin kun Igge sairastaa ja mies työreissaa enkä saa levättyä tarpeeksi. Soitan vihdoin ja viimein neuvolaankin, ja saan ajan jo seuraavalle päivälle. Neuvolassa nyt ei mitään uutta ja ihmeellistä tule, paitsi tällä kertaa pitää viedä itse pissanäyte labraan - sellaista seulontaa ei ollut viimeksi. On jotenkin epätodellinen olo, kun muistan vielä niin hyvin sen ihan ensimmäisen kerran Iggeä odottaessa. Harmi, että mun maailman ihanin neuvolantäti on jäänyt eläkkeelle, mutta onneksi tämä uusikin (jolla siis Iggekin käy) on ihan hauska tapaus.

10. viikko

Mitä mä horisin, että oireisiin alkaa tottua. Aivan karsea olo melkein tauotta ja laattakin lentää taas. Uh. Enää pari viikkoa ensimmäisen kolmanneksen täyttymiseen, mihin tää aika oikein menee?

11. viikko

Taas uusi viikko. Olo alkaa ilmeisesti vähän helpottaa, en oksenna kertaakaan ja lähelläkin on harvemminkin kuin ennen. Välillä epäilyttää, että mahtaako tuolla ketään ollakaan. No, enää ei ole pitkä aina nt-ultraan, se on (neuvolan laskutavan mukaan) viikolla 11+5.

12. viikko

Joka kerta kun kuvittelen, että olo helpottaa, kohta taas oksettaa. Yrgh. Muutenkin on aika nuiva olo, turvottaa ja ällöttää. Vatsaa ei enää saa vedettyä sisään, muistelen inhonneeni tätä vaihetta viimeksikin. Näytän vain lihonneelta ja väsyneeltä. Viikon lopulla käyn Naistenklinikalla nt-ultrassa. Hermoilen edellisenä yönä koko alkuraskauden edestä, eikä uni maistu. Onneksi kaikki näyttää olevan niin kuin kuuluukin: tyyppi viuhtoo ja heittää voltteja, niskaturvotus on 0,9 mm ja kaikki osat, jotka tässä vaiheessa kuuluu näkyä, ovat paikallaan. Hullu fiilis, olen jotenkin paljon liikuttuneempi kuin viimeksi kun tiedän paremmin, mikä tämän projektin tulos on. Meinaan pillahtaa itkuun, kun katselen labraan jonottaessani pikkuruisen käärön kanssa Naistenklinikalta poistuvaa paria. Kesäkuussa toivottavasti ollaan taas samassa tilanteessa mekin, lasketuksi ajaksi kirjataan 8.6.

Näiden kirjoittamisen jälkeen suurin "uutinen" lienee se, että nyt voin jo varmasti sanoa tuntevani välillä jotain liikettä. Jotain tuntemuksia on ollut jo varmaan pari viikkoa, mutta niiden aiheuttajasta en kyllä ole varma. En nimittäin usko, että normaalitilassa kiinnitän sen suurempaa huomiota navantakaisiin tuntemuksiin, vaikka siellä joku paikka nykisikin. Muuten olemus on siinä hankalassa välivaiheessa, että omat housut eivät enää mahdu ja äitiyshousut ovat vähän turhan suuret. Ongelma kuitenkin on epäilemättä väliaikainen.