Piis, pliis!

Mua edelleen vähän harmittaa tuo edellisen postauksen jälkihässäkkä, jolla ei sitten lopulta ollut ihan kamalasti tekemistä koko alkuperäisen tekstin kanssa. Haluan nyt kuitenkin tehdä selväksi, että tarkoitukseni ei ollut pahoittaa kenenkään teistä kommentin jättäneistä mieltä. Myönnän kyllä, että joskus kurkin joitakin sellaisia blogeja, joiden tiedän saavan verenpaineeni nousemaan, mutta ne eivät kyllä ole lukulistallani enkä käy niissä "nimelläni" kommentoimassa. Olen joskus aiemminkin kirjoittanut tuosta oman lapsen taidoilla kehuskelusta, ja myös silloin olin haistavinani, että ihan väärät ihmiset ottivat tekstistä vähän itseensä ihan turhan takia. Minusta oman lapsen ja hänen taitojensa ihailu on ihan luonnollista, mutta minua ärsyttää se, jos ihailusta paistaa läpi, että omaa lasta pidetään selvästi muita samanikäisiä älykkäämpänä ja taitavampana ja kuvitellaan, että lapsen taidot ovat vanhempien "valmennuksen" ansiota.

On totta, että esimerkiksi lukemisen on ihan tutkimuksissakin todettu korreloivan kielen kehittymisen kanssa, mutta vaikutus ei varmasti ole ihan niin suoraviivainen ja yksinkertainen, että esim. jonkun tietyn lapsen kielellisen kehityksen tahdin voisi sanoa johtuvan ahkerasta lukemisesta tai lukemattomuudesta. Sitä paitsi minä vähän uskon, että osittain näihin lukemisen ja kielen kehityksen korrelaatiota todistaviin tutkimuksiin vaikuttaa se, että lapsi, joka on luontaisesti kiinnostunut kielestä ja/tai omalla kehityskaarellaan juuri otollisessa iässä, myös lukee ja luetuttaa enemmän kirjoja. En siis tiedä, voiko kukaan varmuudella sanoa, johtuuko kielen kehittyminen ahkerasta lukemisesta vai ahkera lukeminen kielen kehittymisestä. (Ja niin, kai mun nyt on pakko vielä selventää, että Igge tykkää kirjoista ja luemme niitä yhdessä päivittäin, joten nämä avautumiseni eivät johdu syyllisyydestä. Igen kielellinen kehitys ei myöskään ole mitenkään jäljessä tai erityisen hidasta, joten en myönnä olevani kateellinenkaan. :)

Toivon myös, että edellisen postauksen kommenttikeskusteluun osallistuneet ja sitä lukeneet eivät kukaan tunne itseään minun takiani loukatuksi, koska se ei tosiaan ole ollut tarkoitukseni. Mietin pitkään kommenttien poistamista, mutta toisaalta olen sitä mieltä, että minä en ole vastuussa aikuisten ihmisten sanomisista ja sitä paitsi oli aika hankalaa poistaa vain osaa kommenteista ilman, että toisista olisi kuitenkin käynyt selville, mistä oli kyse. Koko keskustelun poistaminen taas tuntui turhalta, koska minusta siellä oli ihan hyviä pointteja myös alkuperäiseen aiheeseen liittyen.

Summa summarum, toivon, että en ole tahattomasti ampunut kovin isoja herneitä kenenkään nenään. Piis ja laav, eikös?

Nonni, sitten muihin kuulumisiin. Ollaan Igen kanssa lomailemassa täällä "mummun" ja "kukin" hoivissa, ja on kyllä aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa, että mäkin ehdin ottaa vähän rennosti. Oon jo ehtinyt kahteen otteeseen ilman lasta kaupungille alennusmyynteihin (aika lahoin tuloksin tosin, mutta löysin sentään muutaman paidan POPista Igelle ja pari tarpeeksi pitkähihaista halpispaitaa itselle) sekä lisäksi hammaslääkäriin, kun yksi poskihammas alkoi vihoitella. Jälkimmäisellä ei valitettavasti ollut alennusmyyntiä, mutta pakkohan se hammas oli hoitaa, kun se jomotteli niin ikävästi. Kävi ilmi, että hampaassa oli halkeama, johon oli kehittynyt pieni reikä, mutta nyt se on paikattu.

Raskausrintamalla ei oikeastaan oo muuta uutta kuin näemmä uusi viikko. Ulospäin ei oo kyllä enää epäselvää, että onko siellä pulla uunissa, mutta näin sisäisesti tuntuu hieman epävarmalta, kun liikkeet ei vielä(kään) tunnu kovin selvästi eikä usein. Katsoin just, että Igge alkoi juuri tällä samalla viikolla tökkiä ihan havaittavasti, joten nyt olen kehittänyt itselleni angstin siitä, että entäs jos tuolta ei tällä viikollakaan kuulu mitään. En kestä, nytkö se hiivatin hermoilu sitten alkaa, mä kun luulin säästyneeni siltä tällä kertaa. Järki sanoo, että turha mun on tässä vaiheessa vielä huolehtia, mutta kun minkäs teet. Muutenkin oon jotenkin yliherkkänä, kyynel nousee silmään milloin mistäkin ja yleisin olotila on huolensekainen vitutus. Aika hehkeetä.

No, tästä on toivottavasti suunta vaan ylöspäin. Taidan kuitenkin jäädä hautomaan synkkiä ajatuksiani ens vuoteen asti. Hyvää uutta vuotta siis itse kullekin säädylle ja palataan asiaan ensi viikolla! Luvassa on ilmeisesti mm. ratkaisu lapsenhoitodilemmaan, kerron siitä lisää sitten.

Loppukevennysedit vähän myöhemmin: Igge katsoi äsken isovanhempien kanssa uutisia. Kun ruudussa näkyi ilmassa lentävä mäkihyppääjä, ukkeli innostui aivan valtavasti ja huusi TITTA, TINTU! No aivan, lentäähän ne linnutkin :D