Homo Ludens - Leikkivä ihminen

"Leikki on varsinkin lasten mielihyvänsävyistä toimintaa ilman hyötytarkoitusta, usein määrättyjä sääntöjä noudattaen." (Wikipedia)

Olen viime aikoina seurannut suurella mielenkiinnolla Igen leikkejä. On ihan huimaa, miten ne muuttuvat ja kehittyvät!

Ensimmäiset merkit leikkimisestä olivat lelukaaren lelujen huitominen ja rapisevan pehmokirjan rutistelu 3-4 kuukauden iässä. Näillä osittain tahattomilla ja yleensä uteliaisuuteen perustuvilla leikin alkeilla ei ollut mitään sääntöjä: "leluksi" tai oikeastaan tarkasteltavaksi esineeksi kelpasi mikä vain helposti käsiteltävä tavara.

Muutamassa kuukaudessa leikeistä on tullut jo huomattavasti monipuolisempia. Helistimien ja muiden kilisevien ja kolisevien asioiden heiluttaminen on hirmuisen kivaa. Pöytien, tyhjiä pulloja sisälleen nielevän peltitynnyrin ja hissin kumisevan seinän rummuttaminen samoin. Erilaisten narujen venyttely ja imeskely vangitsee pienen mielenkiinnon pitkäksi aikaa, etenkin jos narut ovat - ooh! - kiinni KENGÄSSÄ ja ne voi purkaa pois rei'istään.

Puisen palapelin palojen ja puisen tornin renkaiden irrottaminen ja niiden hakkaaminen toisiaan tai vaihtoehtoisesti erilaisia pintoja vasten on kovin jännittävää. Ja jos ei ole tarvetta tehdä kovaa meteliä, voi kirjojen tutkimiseen hurahtaa helposti monta minuuttia putkeen. Sama se, vaikka opus olisi ylösalaisin!

Muovisten, pinottavien purkkien vierittäminen lattiaa pitkin ei ole hullumpi ajanviete sekään. Katselin yhtenä aamuna vaikka kuinka kauan, kun ipana vieritti purkkeja lattialla. Ensin hauska ääni ja liike syntyivät vahingossa, mutta niistä innostuneena napero istui ja lähetti purkkeja matkaan onnistuen vaihtelevasti, kunnes lopulta osasi homman hienosti. Saatuaan purkin kaartamaan komeassa kaaressa pitkin lattiaa, hän nauliutui paikalleen tuijottamaan lumoutuneena työnsä tulosta. Ja tietysti purkkeihin on kiva huutaa!

Nuo Ikeasta hankitut muovipurkit ovat kyllä olleet hintansa arvoinen hankinta. Niiden lisäksi nyt suosiossa ovat erityisesti puulelut (Ikean rengastorni, Brion Puck-koira, Brion kännykkä, Jukka Tuotteen puinen auto, mun vanha puinen nappulapalapeli) ja kirjat. Olen myös lapsellisen (sic) ylpeä siitä, että Igge leikkii minun tekemilläni leluilla. Tai no, tekemilläni ja tekemilläni, olen muun muassa laittanut muoviseen puolen litran vichypulloon vettä ja askarteluhilettä. Yhteen leluun näin vähän vaivaakin: laitoin kahden Piltti-purkin kannen väliin riisiä ja teippasin ne yhteen, virkkasin (niin, virkkasin - olen itsekin hieman hämmentynyt) siihen päällyksen, korvat ja pitkän hännän ja viimeistelin tyylitellyn hiirulaisen villalankasilmillä ja puuhelminenällä.

Aikuisten kanssa leikittävistä leikeistä paras tuntuu tällä hetkellä olevan piiloutuminen. Ipana kyyristyy esimerkiksi olohuoneen sohvapöytänä toimivan antiikkiarkun taakse, ja kun olen aikani kysellyt, että missähän se Igge on, lapsen pää ilmestyy arkun reunan takaa onnellisessa virneessä. Minun pitää tietenkin olla hurjan yllättynyt. Piilopaikaksi kelpaa mikä vain, huivi, peitto, huonekalu - pääasia, että Igge itse ei nää. (Hän toimii siis toistaiseksi niin kuin kaniini tai strutsi.) Ota-anna-leikkikin on hallussa: Igge ojentaa esimerkiksi maissinaksun tai muun arvokkaan esineen, ja kanssaleikkijän tehtävä on antaa se takaisin. Ihan aina lapsi ei malta kuitenkaan päästä otettaan aarteestaan, pelkää varmaan, että minä tai mies syömme viimeisen maissinaksun.

On ollut myös hauska katsoa useamman suunnilleen samanikäisen lapsen leikkejä. Tämänikäiset lapsethan eivät vielä varsinaisesti leiki toistensa kanssa, vaan ennemminkin rinnakkain. Tavaroita kuitenkin vaihdetaan, otetaan ja annetaan. Jotain kontaktia toiseen tähänkin leikkimisvaiheeseen siis kuitenkin sisältyy, vaikka leikki ei vielä varsinaisesti sosiaalista olekaan.

Monessa leikissä kyse on matkimisesta: minä tai mies olemme aikamme tehneet jotain, esimerkiksi juuri mainitsemaani piiloutumista, ja nyt Igge haluaa tehdä samoin. Muutenkin matkiminen tuntuu tällä hetkellä olevan tosi pop, erityisesti äänenpainojen toistaminen ja sanojen tapailu. Tässä viime päivinä olen huvittuneena pannut merkille, että Igellä on uusi leikki. Hän nostaa leikkikännykkänsä korvalleen ja huutaa HEJJJJ, HEJJJJJ. Mistähän lienee senkin oppinut...?

Sanonnan mukaan nukkuvaa lasta, juoksevaa vettä ja elävää tulta voi katsella kyllästymättä vaikka kuinka kauan. Minusta leikkivän lapsen seuraaminen ei kyllä jää noista paljon jälkeen, on ihan huikeaa katsella, miten hän nauttii tekemisestään, iloitsee onnistumisistaan ja välillä pysähtyy ja pohtii jotain ongelmaa, kokeilee erilaisia tapoja ratkaista tilanne ja useimmiten lopulta keksiikin toimivan ratkaisun - jos nyt ei ihan siihen pulmaan, mitä lähti aluksi ratkaisemaan, niin sitten johonkin muuhun. Voi kun itselläkin riittäisi sitkeyttä ja luovuutta samalla mitalla!

P.S. Igge on nyt jo muutamana päivänä yllättänyt allekirjoittaneen seisoskelemalla ihan itsekseen ja jopa uskaltamalla siirtyä sohvalta toiselle ilman tukea. Ei niitä ihan askeliksi voi sanoa, mutta sinnepäin kuitenkin!

P.P.S. Hammas numero kahdeksan on läpi, ja yöt tuntuvat rauhoittuneen (peppar, peppar, ta i trä). Viime yönä Igge nukkui omassa huoneessaan, omassa sängyssään 21-08 heräten KERRAN ja sen ainoankin jo kymmeneltä illalla. Luksusta!

Kakkajuttuja

Me vannottiin aikanaan miehen kanssa, että me ei sitten ainakaan keskustella vauvankakasta. No yllätys yllätys ei edes päästy laitokselta kotiin, kun tajusimme käyvämme ensimmäistä Kakkakeskustelua (tm).

Aktiivisinta lapsosen jätöksistä keskustelu oli ihan alkuaikoina, kun niistä piti tulkita ravinnon riittävyyttä. Myös sen itsensä määrä oli ensimmäisinä viikkoina hyvin hämmentävä. Miten niin pieni olio voi tuottaa sellaisen määrän pask...kakkaa?

Sittemmin tilanne on - onneksi - rauhoittunut. Tietysti raportoimme kotona miehen kanssa toisillemme, että silmäterämme suoli toimii - erityisesti, jos vaipassa muhii oikein kunnioitettava läjä. Ja tietenkin kaikenlaiset kakkainsidentit on pakko jakaa, esimerkiksi se, kun multa tipahti käytetty vaippa lattialle. Siihen näyttää pätevän nk. lattialle putoavan voileivän laki, siis että leipä päätyy aina lattialle voipuoli alaspäin.

Tänään tapasin yhden tutun, jolla on Iggeä kuukautta nuorempi tyttö. Samassa seurueessa oli myös kolmikuukautisen poikavauvan äiti. Hieman hämmennyin, kun ensinmainittu äiti kysyi jälkimmäiseltä, että no montakos kertaa päivässä vauvasi kakkaa. Mistä lähtien lapsen kakkaamistahti on ollut normaali small talk -aihe kahvipöydässä, olkoonkin, että kaikilla on vauva?

Aiheeseen liittyen on vielä jaettava kanssanne kakan tulkintaopas värikuvineen kaikkineen. Myönnettäköön, että silloin ihan alkuaikoina olisin varmaan ollut tästä kiitollinen - nyt olen enemmänkin hämmentynyt. Etenkin, kun tekstin lopussa kiitetään kuvia lähettäneitä vanhempia. Siinäpä kivaa aineistoa perhealbumiin!

(Ja lupaan, että tämä on viimeinen kokonaan kakka-aiheinen postaus tässä blogissa. Seuraavaan yritän keksiä jotain muutakin sanottavaa.)

Kesäkesäkesä

Jiihaa, kesä! Niin ja joo, mainitsinko jo - kesä!

Mulla on menossa makuuhuoneen sisustusprojekti. Saatiin remonttikaaos taas hetkeksi hallintaan, ja nyt makkarin seinät ja katto hohtavat uusissa vaatteissaan. Tai siis maaleissaan.

Remontti valmistui viime hetkillä viime keskiviikkona ennen kuin mun vanhemmat tulivat vierailulle ja lapsenvahtihommiin. Miehen kanssa käytiin juhlistamassa ensin hänen isäänsä illallisella Palacessa (namnam) ja sitten vielä hengailtiin Bellyssä yömyöhään. Oli kiva olla kaksin ulkona pitkästä aikaa, sitä lajia ei ole tullut kovin ahkerasti harrastettua. Itse olen kyllä käynyt varmaan kerran viikossa ainakin viinilasillisella, joskus toisellakin. (Ja silloin tällöin jopa kolmannella, ja välillä en ole laskenut ollenkaan.) On ihanaa, ettei maitobaari enää mutkista ulkoilua, vaikka sen täydellinen sulkeminen on toistaiseksi edennyt varsin onnettomasti. Mutta kaksin siis emme ole juurikaan ulkoilleet, vaikka kuinka toisin vannoimme ennen Igen syntymää. Pitäisi varmaan vähän ryhdistäytyä tässä(kin) asiassa.

Eilen lähdetiin sitten ensimmäistä kertaa saaristoon tänä vuonna, ja voi yhden kerran, että ihmislapsen sielu lepäsi. Oli kaunista ja lämmintä ja kesäisää! Ipana pärisi onnessaan veneessä ja tutki kyltymättömällä mielenkiinnolla uutta ympäristöään. Mieluiten kuitenkin kävelytyksessä, kallio kun tuntui meidän pienen kaupunkilaispojan pehmoisiin kämmeniin ilmeestä päätellen vallan kauhialta. Ja onhan se toki shokki iskeä kätöset rouheaan kiveen, jos on koko ikänsä kontannut vain parketilla! Käytiin myös tervehtimässä ainokaisia naapureitamme (miehen veljeä vaimoineen), ja Igge sai matkustaa metsäpolulla papan hartioilla. Sieltä olikin hyvä tarkkailla puita ja muita tärkeitä tarkkailtavia asioita.

Illalla Igge kunnioitti saaristossa vallitsevaa rauhaa simahtamalla jo kahdeksalta, ja antoi vanhempiensa nautiskella kaikessa rauhassa tuoreesta parsasta, kunnon pihveistä ja täyteläisestä punaviinistä. Ihailimme auringonlaskua ja maisemaa ties kuinka monennetta sadatta kertaa. Siihen ei kai kyllästy koskaan.

Palattiin kaupunkiin tänään illalla, vaikka ei olisi oikein huvittanut. Toisaalta kesä-Helsinki on ihana - toivottavasti kesä jatkuu. Nyt edessä on jännittävä yö: Igge muutti seinän taakse omaan huoneeseen. Mamman iso pieni poika. Snif. Mutta makuuhuone on taas vain miehen ja mun (ainakin jos kokeilu onnistuu), ja se ei ole hullumpi juttu kyllä sekään!

Kymmenkuukautinen totaalikieltäytyjä

Kääk, vauvavuosi vetelee viimeisiään. Mun pupu täyttää huomenna KYMMENEN kuukautta. Huh. Näin viime yönä unta, että Igge oppi kävelemään - oli ihan hurja tunne katsoa sitä, vaikka se vaan unta olikin. No, oikeita ensiaskelia saadaan varmaan vielä odotella jokunenkin tovi, ainakin jos lapsi tulee vanhempiinsa. Mies taisi oppia kävelemään vuoden ja kahden kuukauden ja minä vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä. Hyvin on ehditty silti vaikka minne...

Kymmenenkuukautisen Iggeläisen suosikkijuttuja ovat tällä hetkellä vilkuttaminen ja suloinen "hejjjjjjjj" -toivotus (liikuttavan suomenruotsalaisesti noin kymmenellä jiillä), taputtaminen (edelleen), pään ravistaminen puolelta toiselle, tukea vasten seisominen, taaperokärryn kanssa viilettäminen, puurenkaiden pureskelu ja hakkaaminen, kakka-sanan hokeminen (ja yllättävän monta kertaa sieltä vaipasta muuten myös on löytynyt se tavara, kun napero sitä hokee - niin monta, että sitä ei oikein voi enää laittaa vaan sattuman piikkiin), omenan ja ruisleivän nassuttaminen (mikä muuten onnistuu jo varsin hienosti kiitos seitsemän eri kokoisen hampaan!), tiskikoneen tyhjentäminen sekä ihan kaiken ympärillä tapahtuvan ja olevan jatkuva tarkkailu ja tutkiminen.

Kammolistan kärjessä ovat tuttipullo ja Tutteli (mistä lisää jäljempänä), kiljahtelevat tyttövauvat sekä niistämisäänet. Kaikki aiheuttavat lohduttoman itkuparkuporun, joskin jälkimmäiseen Igge on flunssani ansiosta alkanut ilmeisesti pikkuhiljaa tottua. En oikein osaa ottaa tyttövauvojen kiljunnan aiheuttamia paniikkikohtauksia vakavasti: tyyppi kun painelee aivan surutta itseään kolme kertaa isompien lasten jaloissa, mutta jostain syystä pienemmät pötköt pelottavat.

Sen sijaan ihan todellista päänvaivaa aiheuttaa tuo pullokammo. Omassa päässäni pyörii aika vahvasti Operaatio Irti tissistä. Olin ajatellut, että tästä kymmenen kuukauden merkkipäivästä eteenpäin alkaisin vähentää päivittäisiä imetyskertoja pikkuhiljaa, noin yhden per viikko, jolloin kuukauden päästä jäljellä olisivat vain aamu- ja ehkä iltaimetys. Niistä voitaisiin sitten luopua ennen yksivuotissyntymäpäivää.

Hieno suunnitelma, eikö? Ongelmana vaan on, että tuo pieni tissikuukkelini ei suostu ottamaan maitoa pullosta, nokkamukista tai mukista. Vesi menee satunnaisesti nokkamukista ja parhaiten ihan tavallisesta mukista, Tutteli ei mistään. Olemme yrittäneet muutaman kerran, sekä mies että minä, ja siitä seuraa vaan karmivasti kirkuva, maitoa ympäriinsä pärskivä, syvästi loukkaantunut ipana, jonka rauhoittaminen ei olekaan mikään helppo juttu. En olisi IKINÄ uskonut, että ongelmaksi voisi muodostua rinnasta vieroitus, kun aluksi oli sellainen taistelu, että tyyppi ylipäätään oppi sitä syömään. Miten hemmetissä mä saan sen ottamaan sitä maitoa jostain muualta kuin minusta? Kun kai sitä maitoa nyt kuitenkin kuuluu tuommoiselle natiaiselle vielä aika paljon juottaa.

Täytyy miettiä vielä. Että ryhtyiskö vaan lisäämään maitotuotteita muuten ruokavalioon, ja hyviä rasvoja jollain tavalla myös, koska neuvolan mukaan sitä vastiketta suositellaan vuoden ikään asti erityisesti niiden rasvojen takia. Jos siis saisi maitotuotteet ja rasvat siirrettyä ipanaan jotenkin muuten, ja sitten vaan vähentelisi tissihommia ja antaisi janoon vettä. Vai miten tän nyt oikein hoitaisi...

Netistäkään ei kamalasti apua ole, vaikka en oikein ole kyllä etsinytkään, kun pelkään sitä tissillä päähän -valistusta, jonka mukaan mun pitäisi vain iloisena imettää jonnekin rippikouluun asti. Vallitseva, lähinnä syyllistämiseen perustuva imetyspainostus aiheuttaa minulle näppylöitä, enkä tosiaan haluaisi käyttää enää yhtään arvokasta minuuttiani moisen bullshitin tankkaamiseen. Kiitos, sitä lajia tuli luettua silloin viime kesänä aivan tarpeeksi!

Sama nainen?

Päässä pyörii kaikenlaisia asioita, mutta jotenkin ne eivät tahdo jäsentyä tekstiksi. Tai sitten ne ovat vielä niin hahmottumattomia, epävarmoja aavistuksia, ettei niistä voi puhua. Mutta on mielessä kuitenkin ainakin yksi asia, josta minulla on jopa jotain sanottavaa.

Tapasin hiljattain yhden ystävän, jonka kanssa ennen muinoin istuttiin useinkin maailmaa parantamassa (lue: viinilasin äärellä). Nyt laskeskeltiin, että on nähty viimeksi elokuussa.

Hän myönsi avoimesti, että ei ole oikein tiennyt, miten suhtautua uuteen elämäntilanteeseeni. Mutta ihanaa, kun olen ihan oma itseni kuitenkin: osaan puhua muustakin kuin lapsestani ja jaksan kuunnella myös toisen kuulumisia. (Vaikka sitä on ehkä tämän blogin perusteella vaikea uskoa, heh.)

No niin. Kommentti oli tietysti tarkoitettu kohteliaisuudeksi, kyllä minä sen ymmärrän. Olen saanut vastaavanlaista palautetta ennenkin. En vaan oikein osaa päättää, mitä pitäisi ajatella siitä, että ilmeisesti on yllättävää, että olen edelleen perusluonteeltani sama ihminen kuin ennen viime heinäkuuta?

Minun tuntemani fiksut naiset ovat olleet fiksuja myös äidiksi tultuaan. On aikamoista aliarviointia kuvitella, että vauva syö ystävän aivot ainakaan lopullisesti. (Väliaikaisesti voi kyllä tapahtua hienoista pään pehmenemistä, mutta se on ohimenevää. Ja osittain myös varsin ihanaa - äideille ja isille sallittakoon pieni sekoaminen, on se lapsellistuminen sen verran hullu juttu.) Kokemukseni mukaan ne, jotka eivät vauvahuuruista huolimatta ja erityisesti niiden jälkeen kykene normaaliin kanssakäymiseen, tuskin olivat mitenkään erityisen kiinnostavaa seuraa pre-lapsi-vaiheessakaan.

Jäin oikein miettimään, että onko ystävissäni yhtään naista, josta olisi tullut totaalisen erilainen ja sietämätön lapsensaannin myötä. Vaikka kuinka laskin, niin lopputulos on pyöreä nolla. Kyllähän sellaisista tapauksista kuulee, mutta jotenkin toivoisin, että ystävilläni olisi ollut vähän korkeammat odotukset minua kohtaan.

Toisaalta mietin myös, että olenhan minä muuttunut. Tuskin kukaan selviää elämänsä suurimmasta muutoksesta täysin ennallaan. Minusta tuntuu vähän äidiksi tuloni vähättelyltä sanoa, että niin olisi. En tietenkään ole kokonaan eri ihminen, minähän olen minä, mutta kyllä minussa on jotain uutta: olen vastuussa tuosta pienestä, verrattain uudesta ihmisestä, ja totta helvetissä se nyt sentään jotenkin minuun vaikuttaa. En vaan välttämättä jaksa kertoa koko ajan pelkästään ihmelapsestani, vaan enemmänkin äitiyteen liittyvät jutut ovat jotain oman identiteetin ja elämän vatvomista - ihan samalla tavalla kuin ennenkin, silloin vain nämä pohdinnat liittyivät silloiseen elämäntilanteeseen, esimerkiksi työpaikkaan tai parisuhteeseen.

En tiedä, onko naisten katoaminen vauvamaahan oikeasti ongelma vai vaan myytti, jota kerrotaan, jottei tulisi huono omatunto siitä, että yhteydenpito katkeaa, kun joku on muutaman kuukauden poissa viininjuontivahvuusdesta. Itse olin nimittäin ihan varma, että minun lapsettomat kaverini eivät katoa vauvan tultua. Osoittautui kuitenkin, että olin väärässä: yhteys joihinkin ihmisiin tuntuu kadonneen kokonaan. (Ja hei lapseton ystäväni, jos luet tätä, niin en tarkoita sinua. :)

Olen kuitenkin taipuvainen uskomaan, että yhteys näihin kavereihin olisi hiipunut joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Ilmeisesti lapsettomien ihmisten perusoletus on (ja ehkä olin itsekin vähän tätä mieltä aikaisemmin?), että lapsellinen ihminen ei voi poistua kotoaan suunnittelematta. Totuus on kuitenkin se, että pääsen vaikka kaljalle ex tempore jopa helpommin kuin ennen, kun ei tarvitse jäädä ylitöihin. Ainoa edellytys on tietysti se, että mies on kotona - muuten kotoa poistuminen ei enää vaadi mitään erityisjärjestelyjä. Ja se on kuulkaas aika hieno fiilis!

Lapsen vaatteet on mun aatteet?

Olen hämmennyksissä. Tykkään vaatteista, vaatteet on kivoja ja sattuneesta läskipoliittisesta syystä juuri nyt on kivempaa hankkia niitä Igelle kuin itselle, mutta en ole ymmärtänyt, että lapsen vaatetus on Statement isolla ässällä.

Vaikka syynään muuten ihmisiä esimerkiksi kaupungilla välillä todella tarkasti (minusta on ihmisiä on kiva katsella), voin täysin rehellisesti sanoa, että en ole juurikaan kiinnittänyt huomiota vauvojen vaatetukseen. Tai siis olen juu sillä lailla, että onpa kivan värinen paita tai suloiset kengät tuolla beibellä, mutta kertaakaan en ole ajatellut, että miten joku pukee vauvansa jollakin määrätyllä tavalla.

Mutta silmäni ovat nyt avautuneet! Hullujen Päivien Ticket to Heaven -haalaritarjous avasi padot keskustelupalstoilla, ja kiitos useampien Facebook-päivitysten, päädyin minäkin lukemaan, miten naisihmiset lätkivät lapset ja erityisesti näiden vanhemmat eri lokeroihin ulkohaalarin merkin perusteella. Huh, joutavalla jottain, vois niihin keskusteluihin todeta. Miten joku jaksaa olla kiinnostunut siitä, minkä merkkinen haalari jonkun toisen lapsella on?

Innostuin kuukkeloimaan vaateaihetta lisääkin, ja opin erinäisiltä palstoilta, että muun muassa farkkujen pukeminen vauvalle on ilmeisesti hirveä rikos, mutta toisaalta myös potkuhousujen käyttäminen on rumaa ja kamalaa. Merkkivaatteiden ostaminen on pelkkää brassailua, joten niitä ei pidä lapselle pukea, ylpistyy vielä, mutta ei kannata kyllä ostaa mitään halpisketjuvaatteitakaan, niitähän on kaikilla, kauheeta.

Igen tulevaisuus on siis ilmeisesti pilalla, kun sen vaatteet on milloin mitäkin. Meillä on sekä merkkivaatteita että niitä halpiksia. Välillä puen Igen bodyyn ja velour- tai collegehousuihin ja välillä farkkuihin ja pikeepaitaan tai huppariin. Välillä ulkona on haalari ja välillä takki, ja jalassa joskus vaan villasukat ja joskus taas kengät. Yöllä nukutaan välillä haalarissa, välillä pyjamassa ja jos uni tulee yllättäen, niin vaikka sit pelkässä bodyssa tai paidassa. Käytössä taitaa siis olla koko repertuaari, vaikka bodyjen pukeminen onkin nykyisin kauniisti sanottuna haasteellista. No joo, niitä potkuhousuja meillä ei ole käytetty koskaan, kun mun mielestä ne oli niin epäkäytännölliset vaippaa vaihtaessa, mutta se ei ole ollut millään lailla ideologinen päätös, vaan perustuu puhtaasti käytännön kokemukseen.

Väritkin vaihtelee, nyt olen ihastunut erityisesti kirkkaisiin perusväreihin: punaiseen, siniseen, vihreään, keltaiseen ja tietysti valkoiseen. Niin ja turkoosiinkin. (Väreihin liittyy myös ainoa Igen pukeutumista koskeva pienehkö pakkomielteenikin: haluan, että vaatteet sopivat toisiinsa ja erityisesti että Igen sukkien väritys sopii muihin vaatteisiin.) Luulin, että voiko-pojan-pukea-punaiseen-keskustelu ei enää olisi ajankohtainen, mutta eräs tuoreehko äiti surkutteli aivan tosissaan Kampin lastenhoitohuoneessa, että "kun ei pojalle oikein viitsi laittaa keltaista tai oranssia". Täh? Mä luulin, että ketään ei enää kiinnosta. Ei kai pojan pukeminen muuhun kuin siniseen enää 2010-luvulla ole kovinkaan vallankumouksellista? Vai?

Ilmeisesti vauvan pukemista kannattaisi välttää kokonaan, ettei tulisi tietämättään lähettäneeksi ties millaisia viestejä. Paitsi että alaston vauva se vasta epäilyttävä onkin, hui kauheeta.

(Ja ei, en mä oikeasti yöuniani menetä moisen takia, vaan Igge kulkee vastakin vaatteissa, joista minä tykkään - siis niin kauan kuin pystyn asiaan jotenkin vaikuttamaan. Kauhulla odotan sitä päivää, kun mun on pakko antaa sen laittaa päiväkotiin joku tummanpuhuva robottimonsterihirviöpaita.)

Huijausta!

Raskausaikana ainakin ensimmäistä lastaan odottaa ihminen kuulee ja lukee kaikenlaisia vauvaan liittyviä uskomuksia. Tähänastisen kokemukseni perusteella iso osa on pelkkää beeässää eli puhdasta palturia. Vai mitä mieltä olette esimerkiksi seuraavista?

"Vastasyntyneet nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta." I beg to differ. Ei ainakaan meidän vauva. Tai no joo, ihan aluksi se nukkui liikaa, eikä meinannut herätä syömään. Silloin ei voinut rentoutua, kun piti kytätä, että se ei vaan nuku liikaa. Ja sitten kun se pääsi sapuskan makuun, niin se söi koko ajan, ja tirsaili vain jotain vartin, maks. tunnin unosia herätäkseen sitten taas syömään. Ok, välillä se nukkui ehkä pidempäänkin, mutta vain sylissä tai vaunuissa. Tosi rentouttavaa joko hikoilla vauva kainalossa tai lykkiä puolikuntoisena kärryjä ympäri kylää (saati sitten jos vauva olis syntynyt pahimpaan lumisohjoaikaan, eihän sitä vankkuria meinannut saada kulkemaan vaikka fyysinen kunto oli jo jotakuinkin palautunut). Vinkki kaikille tuleville äideille: hanki nauhoittava digiboksi. Tulet viettämään sohvalla telkkarin edessä tunteja ja taas tunteja. Jatkuvasti on jano ja nälkä, joten hyödyksi on, jos mies on sillä lailla kiltti, että jaksaa kantaa kamelin lailla juovalle tuoreelle äidille vettä ja ruokaa. (Ja suojaa vauva ennen syömistä jollain. Igge ainakin sai päälleen erinäiset määrät mm. leivänmuruja ja jogurttia, kun söin sen yli.)

"Ei oman lapsen pas.. kakka pahalle haise." Just. Maailman SUURIN valhe. Kyllä se haisee, ja ihan kamalalta vieläpä. Maitovaiheessa vaippaan turahti aina sellaista pilaantuneen jogurtin (vai johtuiko se muuten sitten siitä, että söin itse sitä jogurttia?) hajuista liejua, yrgh. Ja kun ruokavalio laajeni ruokaanruokaan, alkoi se haista aivan siltä itteltään. Mulla tulee edelleen välillä yökköreaktio, vaikka kuulemma ei saisi sanoa, että kakka haisee, ettei lapselle tule traumoja. Mutta minkäs teet, ihminen mäkin vaan olen!

"Vanhemmat oppivat pian tulkitsemaan lapsensa itkuja ja tietävät, mikä lasta vaivaa." Ilmeisesti olen ihan tosi paska mutsi, sillä en edelleenkään aina tiedä, miksi Igge räyhää. Tai sitten "pian" voidaan määritellä kovin eri tavoin. Ehkä pian on vasta sitten, kun Igge puhuu. En tiedä. Selviytymisstrategiani on ollut kokeilla järjestyksessä ruokaa, puhdasta vaippaa ja unta, ja jos ei toimi, niin sitten vaan hyssytellään ja laulellaan ja hoetaan itselle, että Igge on vauva ja vauvat itkee. Tähän asti se on toiminut, ennemmin tai myöhemmin.

"Äiti erottaa oman lapsensa itkun muiden itkusta." Ööh... taidan taas pudota jonnekin paskamutsi-kategoriaan. Koska jos vaikka jossain on paljon vaunuja ja niissä nukkuvia lapsia, niin en mä kyllä erota ihan eka rääkäisystä enkä aina vielä toisestakaan, että onko se Igge vai joku muu. Onneksi en ole yksin: eräs tuore äiti kertoi juuri (terkkuja vaan sinne :) luulleensa vauvan heränneen, kun kaupan kaiuttimista alkoi kuulua Tina Turnerin laulua.

"Hormonien ansiosta äitiä ei väsytä, vaikka vastasyntynyt valvottaisi." No kyllä väsyttää. Mua ainakin väsytti - ja väsyttää - aivan jumalattomasti aina kun Igellä on levoton yö, vaikka Igge on nukkunut koko ajan ihan kohtuullisesti muutaman päivän hilluntavaiheita lukuunottamatta. Ehkä mä olen vaan tottunut liian hyvään? Muutaman yön valvominen tekee musta puolihullun, hermoheikon pirttihirmun, jolla kärähtää käämit milloin mistäkin. Ehkä siksi armas mieheni on melkein alusta asti hoitanut Iggeä aamuisin, että saan jatkaa unia edes jonkin aikaa aamuimetyksen jälkeen.

"Oman lapsensa tunnistaa heti, kun se on syntynyt." No mun täytyy kyllä tunnustaa, että en osannut yhtään kuvitella, minkä näköinen tyyppi sieltä tulisi. Kukaan ei ollut myöskään kertonut, että vastasyntyneillä on usein vähän nakit silmillä, ts. ne ovat turvoksissa. Kun Igge nostettiin mulle näytille, kiinnitin ensimmäisenä huomiota sen tötteröllä oleviin pusuhuuliin. Toiseksi ihmettelin (ja ne taisivat olla myös ensimmäiset sanat lapselleni), että kato, sieltä tuli ihan oikea vauva, ihan niin kuin telkkarissa. Kyllä se mun maailman suloisin pieni poika onneksi tuli sitten näkyviin muutaman päivän sisällä, ja nyt en osaisi edes kuvitella, että Igge näyttäisi joltain muulta - sehän näyttää tietysti ihan itseltään.

"Imetys on rauhallinen, euforinen tapahtuma, jonka aikana äiti tuntee lapsensa kanssa aivan erityislaatuisen yhteyden." En tiedä, johtuuko se meidän hankalasta alusta vai mistä, mutta minusta imetys on lähinnä kohtuullisen kätevä tapa ruokkia ja joissain tapauksissa rauhoittaa lapsi. Ei se vastenmielistä ole, vaan joskus jopa ihan mukavaa, mutta usein se on myös aika tylsää tai työlästä, kun ipana venkoilee ja hilluu, eikä ollenkaan jaksa keskittyä itse asiaan. Välillä imettäminen on myös ollut todella tuskallista, erityisesti silloin, kun Igge on saanut uusia hampaita. Jollain tavalla tunnen pientä haikeutta, kun ajattelen, että pian imetysaika on ohi, mutta kyllä mun ja Igen ihanimmat kaikista ihanimmat ja rakkaimmat hetket ovat kuitenkin ihan jotain muuta.

"Vauva-aika on kamalaa, hirveää, hermojaraastavaa, tuskallista - sanalla sanoen täyttä helvettiä." ONNEKSI tämäkään ei sitten pitänytkään paikkaansa. Ehkä elo Igen kanssa on tuntunut odotuksia helpommalta siksi, että olin jotenkin varautunut jonkinlaiseen kuukausien boot campin ja Guantanamo Bayn vankileirin risteytykseen. Monessa suhteessa me olemme varmasti päässeet aika helpolla: Igge on ollut terve, meillä ei ollut koliikkia, tähän asti kaikki ruoka-aineet ovat ainakin pienen totuttelun jälkeen sopineet, yöt ovat olleen kuitenkin ainakin kohtuullisia ja Igge tuntuu olevan muutenkin valoisa persoona. Silti olen taipuvainen uskomaan, että olisi ollut paljon vaikeampaa, jos en olisi varautunut täyteen kaaokseen. Mutta niinhän se on, että pessimisti ei pety!

Hujoppi

Tänään oli vihdoin se kahdeksan kuukauden lääkärineuvola, josta tuli siis tohtorin sairastelun takia yhdeksänkuukautistarkastus. Kaikki oli hienosti, lapsi keräsi kehuja ja me tietysti puhkuttiin ylpeyttä vieressä, kun Igge esitteli juttelu- ja taputustaitojaan.

Arvailtiin miehen kanssa eilen, mitkä mahtavat olla Igen mitat, kun edellisistä mittauksista on kulunut jo kolme kuukautta. Painossa mies osui jotakuinkin oikeaan (se oli reilut 8,8 kiloa), mutta pituuden kohdalla mentiin kyllä melkoisesti metsään 71 ja 71,5 cm:n arvauksillamme. Igge oli venähtänyt kolmessa kuukaudessa noin KUUSI senttiä ja pituus oli siis nyt 74,4 cm. Ilmiselvästi äitinsä pituusgeenit, nimimerkillä Hädintuskin metrikuuskööt.

Neuvolakäynnin kunniaksi käytiin myös hankkimassa Igelle ensimmäiset ihan oikeat kengät. Stockalle ei sattuneesta keltaisesta syystä huvittanut mennä, joten käytiin Sokoksella. Sieltä saatiin bonuskorttialennuksella komeet pikkupoposet hintaan 47,90 (norm. 59,90). Kalliita ovat mokomat mutta oli pakko sijoittaa edes yhteen kunnon kenkäpariin, jonka asiansa osaava myyjä valitsi, kun meillä ei ollut mitään hajua siitä, millaisia ja minkäkokoisia jalkineita Igelle kannattaisi hankkia.

Kengistä puheen ollen, seisominen on taas todella korkeassa kurssissa, ja yöt on olleet pikkuisen levottomia, kun tyyppi vaan punkee seisomaan. Lisäksi Igge protestoi mun lauantaista baarikeikkaa hillumalla kahdesta viiteen, suostumatta juomaan pullosta tai päästämään mua näköetäisyyden ulkopuolelle ja heräämällä sitten kokonaan 7.15. Olin "hieman" väsynyt.

Muutenkin vauhtia riittää. Ipana tutkii maailmaa sellaisella vauhdilla, että oksat pois. Milloin se kiipeää tiskikoneeseen, milloin juuttuu tuolin alle, milloin availee tv-tason laatikot ja levittää kaiken löytämänsä roinan lattialle. Eilen jätin Igen hetkeksi yksin, kun menin vessaan pesemään hampaita. Igge oli epäilyttävän hiljaa, ja oli pakko mennä kurkkaamaan, että mitä se oikein touhuaa. Löysin eteisestä yhden kappaleen lapsia, joka oli avannut hoitolaukun, tyhjentänyt sen sisällön lattialle, löytänyt maissinaksupussin ja istui siinä onnellisena naksu huulessa. Kun Igge huomasi minut, hän (sen sijaan että olisi osoittanut asiaankuuluvaa kunnioitusta äitiään kohtaan) virnisti onnellisena ja totesi vaan, että NAMNAM.

Riemukas pieni otus on hän!

Viuh!

Sanoi aika ja hujahti. Igge on ollut maailmassa about yhtä kauan kuin mahassa, eli yhdeksän kuukautta lipsahti täyteen öö... eilen? Olen nukkunut ihan luvattoman huonosti, lähimuisti pätkii. Kaikki muut nukkuu, paitsi minä - liekö joku keväthulluus vai mikä.

Tänä aamuna meni hermot, kun Igge kerrankin koisi aamulla vielä vähän ennen kahdeksaa, mutta mies unohti laittaa herätyksen pois suihkuun mennessään ja tietysti Igge heräsi, kun kelloradio rämähti päälle. Kele. Väsyneenä kiukuttelin hieman kohtuuttomasti, ja lopputuloksena oli lämmin, mukava aamuhetki koko perheen kesken, joka päättyi suunnilleen sanoihin haista ja paska. Mutta tästähän on suunta vain ylöspäin, eikö?

Igestä mun piti kuitenkin, merkkipäiväpostausta nimittäin. En oikein tykkää taitolistauksista, joten todettakoon, että istuu, konttaa, törröttää tukea vasten ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Ipanasta on myös ihan hiljattain kuoriutunut esiin varsinainen herra Herkkä, joka saattaa äityä parkumaan suuria, kirkkaita kyyneliä, jos joku muu lapsi itkee. Muutenkin välillä väsyneenä tulee sellaisia hetkiä, että pitää päästä maman syliin, halata rutistaa kaikin voimin ja työntää nuuskunenä kaulakuoppaan. Kylläisenä ja levänneenä kaveri sen sijaan painelee pitkin ja poikin yli esteiden ja läpi pienten rakosten eikä paljon sylissä viihdy, ellei sitten syliin liity jotain hytkytystä, pompotusta, heiluttelua tai kävelytystä.

Vuorokausirytmi on hieman muuttunut sitten edellisen kirjauksen, milloin se nyt sitten olikaan. Jotakuinkin näin se menee:

7-8 herätys, ämmää
noin 8.30 aamupuuro
ruoan päälle erinäistä hilluntaa ja asioiden paukuttelua
11-12 lounas, ämmää sekä iso purkki Hippiä tai Pilttiä tai vastaavaa
lounaan päälle unet, nykyisin aika usein jopa 1,5 - 2 h
heräämisen jälkeen taas hillutaan
14-15 välipala, vauvajugurttia tai hedelmäsosetta ja usein myös vähän leipää tai maissinaksuja, maitoakin usein jossain välissä tässä iltapäivällä, ainakin jos ollaan kotona ja jos lapsi jaksaa keskittyä moiseen
neljän maissa pikkutirsat, puolesta tunnista tuntiin
17-18 päivällinen, taas iso purkki lastenruokaa ja maitoa
leikkihommia
19-20 iltapuuro, iltapesu, hammaspyykki, mahdollisesti vähän leikkiä, iltasatu, iltatissi, sataseitsemän vieteriukon palautusta vaaka-asentoon, 13 kertaa Lohikäärme Puff, parit Siniset unet ja ihan melkein itsestään ukkeli simahtaa sänkyyn
20-21 alkaen zzzz, usein unet jatkuu tonne aamuseitsemään ihan kohtuullisesti, eli ehkä kerran tai pari pitää käydä palauttamassa ylöspäin pyrkivä unipeikko takaisin nukkuma-asentoon ja laittamassa tutti suuhun (joskin kyllä niitä hilluöitä on täälläkin, tosin maitobaarissa meillä on tarjoilu kielletty 22-06 välisenä aikana, joten rauhoittelu on sitten silitystä, syliä ja hyräilyä tai ääritapauksessa kainaloon ottamista)

Olen kyllä tyytyväinen sekä Igen nukkumisiin että syömisiin (kopkop, näin kun sanon niin salettiin kohta alkaa joku kamala hurlumhei), ainoastaan unille meno käy välillä hermoille. Mutta minkäs teet, kun ei kai sitä lasta voi oikein paikalleenkaan sitoa - kaipa tuo rymyäminen joskus loppuu (loppuuhan, oi sinä kokeneempi vanhempi?).

Täysin puolueettoman tarkasteluni perusteella Igge on kyllä kaikinpuolin loistava vauvayksilö. Joskus aina mietityttää, että paljonkohan lapsukainen oikeastaan ymmärtää. Taitaa välillä nauraa vanhempiensa kustannuksella ihan tahallaan. Tässä eräänä aamuna mies yritti saada Iggeä sanomaan "pappa".

- Säg pap-pa. Pap-pa. Pap-pa. Paaap-pa.

Igge killitti miestä suoraan silmiin ja kajautti kirkkaalla, kuuluvalla äänellä:

- MAMMA!

Meinasin pudota sängystä nauraessani.

Myös pääsiäisenä Igge osui nauruhermoon, kun istuttiin anoppilassa pääsiäisillallisella. Kynttilät paloivat ja tunnelma oli juhlava. Igge istui pöydän päässä matkasyöttötuolissaan (on muuten ollut loistohankinta!) ja päästi muutaman todella mehevän, pitkän pierun. Eikä siinä kaikki, kakara vielä nauraa hörötti päälle. Pokka petti kyllä myös muilla, vaikka hienostunut tunnelma ehkä snadisti kärsi Igen esityksestä.

Siitä puheenollen aion nyt mennä syömään, kun Igge vielä nukkuu. Mielessä on näinä unettomina öinä pyörinyt monta juttua, joista haluaisin kirjoittaa, mutta päivät ovat menneet Iggeilyn lisäksi muun muassa Ikeassa, muskarissa, kaupungilla, sisustaessa ja vieraiden kanssa iltaa istuessa. Pitäisi muistaa ainakin kerran vielä avautua isosta Iistä eli imetysaiheesta, pohdiskella tulevaisuutta sekä listata asioita, joissa olen kääntänyt takkini samoin kuin vauvoista väitettyjä asioita, jotka osoittautuivat ihan fuulaksi.

Ehkäpä viikonloppuna, jos synttärijuhlimiseltani ehdin (jep, huomenna on taas myös se aika vuodesta - viime vuonna vietin syntymäpäivän aattoa hieman erilaisissa tunnelmissa)! :)

Niin ja peeäs, MILLOIN mä kykenen taas nukkumaan vatsallani? Maitobaari tuntuu edelleen maha-asennossa kahdelta jalkapallolta, very uncomfortable indeed.

Rakas vieteriukko

Tultiin eilen illalla takas kotiin, mutta perjantaina lähdetään taas, tällä kertaa tosin ihan eri suuntaan eli Bromarviin pääsiäisen viettoon. Igge viihtyi hyvin mummi-ukkilassa, ja hiihtoreissulta palannut pappa ei ollut uskoa silmiään/korviaan, kun näki, mitä viikon aikana oli tapahtunut.

Heti reissun alkajaisiksi Igge kiskoi itsensä pystyyn sohvaa vasten. ja nyt seisominen on sitten TODELLA in. Unillemeno on melkoista show'ta, kun pikku vieteriukko punkee pakolla pinniksessään seisomaan ja mölisemään. Se huitoo, hakkaa pinnoja ja puree sängynlaitaa, vaikka uni painaisi pienissä silmissä niin, että hyvä kun auki pysyvät. Haaveilen jonkinlaisesta tarrapuvusta, jolla ukkelin saisi kiinni patjaan. Meinaa hermo mennä, kun saa jatkuvasti olla kippaamassa kaveria takaisin vaaka-asentoon, muuten kun ei uni tule.

Muutenkaan ipana ei pysy enää lainkaan paikallaan. Mummin ja ukin luona se paineli portaita ylös, kiipesi pöydän alatasolle, availi ovia, kiskoi alas alahyllyjen tavarat, jahtasi imuria hurjien ilon kiljahdusten kera ja katosi silmänräpäyksessä huoneesta toiseen tullen vain välillä kurkkaamaan, ettei äiti ole kadonnut mihinkään. Äiti on kaiken kaikkiaan tosi pop, tyyppi ilmaantuu jatkuvasti kiinni lahkeeseen. Ensimmäisenä päivänä Igge ei kestänyt edes mun saunareissua itkutta, vaikka mummi toi lapsen kylppäriin leikkimään. Lopulta minä istuin alalauteella niin, että reppana sai hiplata oven ali mun varpaita.

Samaan syssyyn Igge on tuottanut itselleen etuhampaat. Ensimmäinen on selvästi läpi ja toinenkin jo pilkistää. Niitä olikin kiva testailla muun muassa ruisleipään. Mummi antoi lapsen myös harjoitella itse lusikalla syömistä, äiti kun on ollut toistaiseksi niin laiska, ettei ole jaksanut sitä sotkua... (Eikä meillä muuten mitään pottaharjoituksiakaan pidetä, vaikka kaikki muut tuntuvat niin tekevän, koska mun mielestä siinä vaan ei ole toistaiseksi ollut mitään järkeä. Varmaan se pottakin pitäisi kuitenkin pikkuhiljaa hankkia, kai.)

Viime viikon aikana kuulin aika monta surullista uutista, mikä sai miettimään, miten kamalaa oman lapsen menettämisen täytyy olla. Ei sitä pysty edes ajattelemaan, kun sydäntä alkaa puristaa niin että sattuu. Nostin nukkuvan, unenlämpöisen lapsen kainaloon ja nuuhkin pehmoista tukkaa. Ajattelin, miten ipana on rakkaampi koko ajan.

Alussa rakkaus pientä kohtaan oli melkoisen yksipuolista ja lähinnä ihmetystä, liikutusta ja suojelunhalua. Nyt tunteessa on paljon uusia ulottuvuuksia, joita on ihan mahdotonta täysin määritellä. Jotenkin ne kuitenkin liittyvät lapsen persoonaan ja siihen, että hän osaa osoittaa hellyyttä ja vastarakkautta. (Yhtään väheksymättä muita tunteita, minusta on hienoa - joskin välillä rasittavaa - että lapsi osaa myös olla kiukkuinen ja pettynyt.)

Myös Igestä erossa oleminen on ihan erilaista kuin silloin ensimmäisinä kuukausina. Silloin Igen hoitoon jättäminen oli helppoa - eihän vauva vielä reagoinut siihen oikeastaan millään lailla. Nyt se on jo paljon hankalampaa, sillä viimeistään palatessa sydän särkyy, kun lohduton pikku-ukkeli tarraa kaulaan ja niiskuttaa sydämensä pohjasta. Paitsi isän hoidossa, mikä onkin siunauksellista, sillä olen päässyt viime aikoina esimerkiksi viinille ja jumppaan varsin vaivatta ja kohtuullisen useasti. Mies sanoi, että olen paljon siedettävämpi, kun käyn vähän ulkona, joten pakkohan se on uhrautua perheen hyvinvoinnin eteen...

On joka tapauksessa ihanaa olla lapselle jo muutakin kuin ruoka-automaatti, pyllynpesuri ja nukutuskone. On ihanaa, että lapsi nauraa, kun laitan housuvaipan päähän ja isken sille silmää tai kirkuu ilosta kun laulan twist and shoutia ja sheikkaan beibeä. Igge on ihan huippu pieni ihminen, joka kaiken muun hyvän lisäksi arvostaa mun huumoria. Aika rok!

Hanki parempaa jne.

Me lähdetään kohta ensin uimaan ja sitten huristellaan Igen kans Pendolinolla viikoksi mummilaan. Mies lähtee hiihtoreissulle Lappiin, joten me mennään evakkoon, ettei tarvi kaksin kukkua täällä kotona koko viikkoa.

En tiedä, ehdinkö kirjoittaa tänne mitään ensi viikolla, mutta sain vihdoin ja viimein päivitettyä tuonne sivuun seuraamiani blogeja, joten lueskelkaa ihmeessä vaikka niitä!

Tuhattaituri

Täytyy varmaan perinteisesti ensin päivitellä, että hurjaa miten äkkiä lapsi petraa uutta taitoaan. Vielä muutama päivä sitten Igge liikkui lähinnä peruuttelemalla ja kierimällä, nyt se konttaa läpsyttelee pitkiäkin matkoja. Mä en vielä ole ihan tottunut siihen, että vauva ei enää pysykään siellä, mihin sen jättää. Eilenkin kun menin suihkuun ja jätin Igen leluineen kylppärin matolle, niin eikös ipana ilmaannu kohta sieltä kulman takaa ja läiskyttele onnessaan märkää lattiaa. Mulle tuli kiire huuhdella shampoo tukasta ja pelastaa lapsi kastumiselta!

Autoin Igen myös ylös tv-tasoa vasten, ja sehän seisoskeli siinä muina miehinä pitkät tovit ja taputteli pöytää. Ihan ei taida vielä voimat riittää siihen, että hän kiskoisi itsensä ylös asti itsekseen, mutta hyvä niin - meidän pitää vielä vähän lapsiturvallistaa kotia. Tv-tason laatikot pitää varmaan lukita jeesusteipillä tai jollain, niiden avaaminen on NIIN kiinnostavaa. Mistä noi oppiikin ihan ilman koulutusta avaamaan laatikot, kaivamaan kukkamultaa ja kiskomaan johtoja? Kaikilla lapsilla tuntuu olevan ihan samat kiinnostuksen kohteet.

No joo, itse asiassa mun piti kirjoittaa vähän muista taidoista. Nimittäin sellaisista ihanista, liikuttavista taidoista, joita arvostetaan aivan liian vähän. Kaikkia kiinnostaa, että joko se istuu/ryömii/konttaa/puhuu/kävelee/lukee/kirjoittaa ylioppilaaksi, mutta miksei kukaan koskaan ole kiinnostunut siitä, miten lapsi oppii esimerkiksi osoittamaan hellyyttä? Onhan kuitenkin vaikkapa kuolapussaaminen kuitenkin aivan erinomainen taito, eikö?

Igge on ollut innokas pussailija jo useamman kuukauden. Kun sanon pusipusi, Igge antaa ihanan, märän kuolapusun. Lisäksi Igge osaa muun muassa halata, vilkuttaa (ainakin välillä :), nostaa syliin halutessaan kädet ylös, hokea "mamma, mamma" (vaikka tuskin se tajuaa, mitä sana tarkoittaa, mutta liikuttavaa se on silti), taputtaa käsiään yhteen, nauraa höperöiden aikuisten viihdytysyrityksille, taputtaa poskea (ja tissiä), hymyillä aseistariisuvasti kaikilla kahdella hampaallaan, takertua unisena ihan kiinni äitiin, hurmata mummot ja naapurintädit sekä järjestää olohuoneeseen leluista ja lehdistä ainutlaatuisen hienon kaaoksen.

Minusta siinä on aika monta ihan olennaisen tärkeää taitoa, joista on varmaan elämässä vielä paljon hyötyä!

10+1 vinkkiä vauvan kanssa matkailuun

Lupasin jakaa helmikuun matkalla kertyneen vauvamatkailuviisauteni, joten here goes.

Ihan aluksi ilouutinen sinulle, joka pelkäät, että vauvan maailmaan saapumisen jälkeen olet tuomittu unohtamaan matkustamisen . Tadaa, vauvan kanssa voi kuin voikin matkustaa moneen paikkaan! Meillä oli hieno loma, vaikka tietysti reissaaminen oli erilaista kuin ennen vanhaan kaksistaan.

No niin, sitten niitä vinkkejä...

1) Preferoi suoria lentoja ja eturivin paikkoja. Lennon pituus ei niinkään ole ongelma, mutta hengailu vauvan kanssa lentokentillä jatkoyhteyksiä odottelemassa tuskin on ihan optimaalinen tapa käyttää lomapäiviä - etenkin, koska ruokkimiset ja vaipanvaihdot ja nukkumiset on huomattavasti helpompaa hoitaa koneessa eikä niiden toteutumista tarvitse odotella passintarkastusjonoissa, turvatarkastusjonoissa, boordausjonoissa ja ylipäätään jonoissa. Satsaa siis suoriin lentoihin, jos vaan mahdollista. Kannattaa myös ehdottomasti varata etukäteen ns. vauvakoripaikka, jos se on mahdollista. Vauvakori on aika pieni (pituus kai n. 70 c), mutta Igge nukkui siinä silti, kippuralla tai sitten jalat reunan yli roikkuen. Näillä paikoilla on myös normaalia enemmän lattiatilaa, ja Igge viihtyi pitkiä aikoja lattialla korissaan istuen ja leikkien. Eikä siitäkään ole haittaa, että jalkatilaan saa kaikenlaista lennon aikana tarvittavaa tavaraa helposti käsien ulottuville.

2) Ota mukaan joku kantoväline kentälle. Meillä oli mukana Manduca, ja se oli kyllä hyvä ratkaisu. Olisi saattanut hauis olla aika krampissa, jos olisi pitänyt rontata tuota pötkylää kainalossa kaikki ne jonotukset. Lisäksi meillä oli mukana matkarattaat (Gesslein Swift) ja en voi kuin suositella, ne oli tosi hyvät. Erityisesti se, että selkänojan saa laskettua alas, oli meille kullanarvoinen ominaisuus - Igge tykkäsi nukkua päikkärit rattaissa. Rattaat piti kuitenkin jättää sekä Suomessa että Thaimaassa muun matkatavaran kanssa jo lähtöselvityksessä, joten Manduca oli tarpeen.

3) Varaa tutti tai vesi-/maitopullo nousuihin ja laskuihin. Igge söi tuttia nousut ja laskut, eikä oikeastaan kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Imettäminen olisi ollut ainakin meillä ihan mahdotonta turvavöissä, ja sitä paitsi lentoemäntä ohjeisti, että vauvan on hyvä olla kasvot eteenpäin, ettei mahdollisessa äkkijarrutustilanteessa pää heilahda sivulle.

4) Buukkaa hyvä hotelli. Me yritettiin aluksi käydä (muuten aivan tosi siistillä ja kauniilla Surin Beach -nimisellä!) rannalla, mutta se oli hankalaa. Rattaat ei kulje hiekalla, viileää paikkaa ei löydy mistään, vauvaa ei viitsi viedä mereen ja hiekkaa on joka paikassa. On paljon helpompaa ja stressittömämpää hilpaista aamulla siihen hotellin uima-altaalle, jossa baari toimii, ilmastoituun hotellihuoneeseen on lyhyt matka (Igge ei esim. oikein meinannut syödä kuumassa), vauvaa ja vanhempia voi vilvoitella altaassa (vauvauinti on muuten tässä hyvä pohja, siis se, että vauva on jo tottunut veteen), suihkut ja vessat ovat ihan vieressä ja muutenkin on siistiä ja mukavaa. Ei kannata turhaan tehdä asioista liian hankalia. Me myös tilattiin muutamana iltana ruoka huoneeseen ja syötiin siellä, koska välillä tuntui, että on ihan armeliasta antaa Igen leikkiä rauhassa omassa huoneessa eikä aina roudata lasta iltaisinkin mukanaan, etenkin jos oltiin jo päivällä oltu jossain.

5) Kuumaa ilmastoa ajatellen kannattaa opetella vedenjuontia jo kotona. Igge ei suostunut oikein juomaan vettä tuttipullosta, mutta latki sitä mielellään ihan tavallisesta vesipullosta, ja samaa olen kuullut myös monelta muulta.

6) Ota etukäteen selvää vauvanruokien ja -tarvikkeiden saatavuudesta. Phuketista sai kyllä oikeastaan kaikkea, paitsi ehkä näitä meidän puurojauheita. Vaippoja oli tarjolla tosi hyvin, samoin jauhemaisia äidinmaidonvastikkeita näytti olevan Tesco Lotuksessa pitkät rivit, jos sellaisia käyttää. Me otettiin varuilta mukaan muutama Tutteli-purkki, lähinnä siltä varalta, jos mulle olisi iskenyt joku kamala vatsatauti tms. Muuten kuumuus ja se, että Igge otti päivisin mieluummin maitohuikkaa kuin söi ruokaa, saivat aikaan sen, että pitkästä aikaa piti välillä pumpata pinkeää rintavarustusta tyhjemmäksi. Ota siis rintapumppu mukaan, jos imetät!

Meillä oli mukana omat purkkiruoat ja puurojauheet. Puuro ei oikein uponnut lämpimässä ilmastossa, vaan Igge söi mieluummin hedelmäsoseita. Niitä sai onneksi lisää jo mainitsemastani Tesco Lotuksesta. Valikoima ei ollut suurensuuri, mutta ainakin löytyi mango-omenasosetta, mansikkabanaanisosetta, omenakaurapuuroa, metsämarjahyytelöä ja näytti siellä olevan myös maissisosetta ja jotain muutakin vihannesruokaa. Reissussa Igen ruokavalio muuttui siten, että aamulla syötiin hedelmäsosetta tai hedelmiä (ja joinakin aamuina myös puuroa), päivällä hedelmäsosetta tai vauvajogurttia, illalliseksi purkkiruokaa (pääasiassa Semperin Pasta Bolognesea, jota saa muovipurkissa) ja myöhemmin illalla, kuten myös ruokailujen yhteydessä ja muutenkin päivän mittaan tarpeen mukaan ämmää.

Jos vauva syö maissinaksuja, ota ihmeessä niitä mukaan pakasterasiassa tai vastaavassa. Me ostettiin niillä monta kertaa ruokarauha - myös sillä kerralla, kun tutti jäi hotellille ja nukkumassa ollut Igge alkoi jostain syystä kitistä just, kun oli saatu ruoka nenän eteen. Maissinaksun imeskely rauhoitti lapsen takaisin unille.

7) Pakkaa mukaan vauvalle parasetamolia, suolaliuostippoja ja nenänniistin. Melkein kaikki tapaamamme vauvaperheet kertoivat, että pienellä oli ollut nuha reissussa - johtuisko sitten ilmastoinnista vai lentokoneilmasta vai mistä. Nenä-Friidasta oli apua, vaikka Igge kyllä protestoi käsittelyä niin äänekkäästi, että välillä pelkäsin jonkun soittavan respaan, että me varmaan sahataan vauvalta raajoja irti tylsällä veitsellä.

8) Ota aurinkosuojavaatteet ja -voiteet vauvalle jo Suomesta. Et halua käyttää aikaa niiden etsimiseen paikan päältä. Apteekista saa Eucerinin aurinkosuojaa, joka sopii jo yli puolivuotiaille. Sen kerroin on 25. Ilmeisesti jollain brändillä on olemassa myös vastaavaa viidenkympin kertoimella, mutta en sitten ehtinyt koskaan etsiä sitä ennen matkaa. UV-suojavaatteet olisivat varmasti olleet hyvät, mutta me käytettiin ihan lierihattua, uikkaria ja t-paitaa ja pidettiin Igge varjossa, ja hyvin pärjättiin.

9) Varaa mukaan leluja ja vauvan oma viltti tai pari. Molemmista on hyötyä niin lennoilla kuin paikan päällä.

10) Nauti, älä stressaa. Tehän olette lomalla! Lapsi ei välttämättä syö tai nuku samalla tavalla kuin Suomessa, mutta pääsette kaikki helpommalla, kun teette niin kuin homma parhaiten toimii. Meillä vuorokausirytmin muuttaminen vei molemmissa päissä pari yötä, joten aika vähällä päästiin. Ruokailun kanssa oltiin ensin vähän ihmeissään, mutta kun Igge oli iloinen ja tyytyväinen vähemmällä ruokamäärällä (ja enemmällä maidolla) kuin kotona, niin ei sitten jaksettu ottaa siitäkään suurta stressiä. Kotona palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen eikä Igge pistänyt ollenkaan hanttiin.

+1) Käsidesiä ja vauvojen puhdistuspyyhkeitä kannattaa pitää mukana koko ajan! Niillä voi putsata rinnat aurinkovoiteesta, desinfioida maahan pudonneen tutin ja muutenkin edes yrittää huolehtia hygieniasta, vaikka ei siinäkään tietysti kannata hysteeriseksi ryhtyä.

Kaiken kaikkiaan Thaimaan valloituksemme oli oikein onnistunut. Millekään reppureissulle en vauvan kanssa lähtisi (ja tuskinpa enää tekisin sitä muutenkaan, sen verran mukavuudenhaluinen musta on tullut...), mutta hyvin suunnitellulle matkalle olisin valmis uudestaan vaikka heti. Minusta vaikutti myös, että Igge nautti reissusta ja kaikista uusista elämyksistä, ja se on tietysti tärkeintä.

Thaimaa on erittäin lapsiystävällinen kohde, sillä paikalliset ovat ihan aidosti hyvin lapsirakasta porukkaa. Lapsille riittää hymyjä ja huomiota, ja he ovat hyvin tervetulleita esimerkiksi ravintoloihin. Myös joustavuutta löytyy, esimerkiksi kotimatkalle lähtiessä lentokentällä oli (kuulemma tavallisesta poiketen) aivan uskomattomat jonot turvatarkastukseen ja sitten passintarkastukseen, ja näytti siltä, että emme ehdi juuri muuta kuin juosta portille, jos jäämme jonoon seisomaan. Kanssamatkustajien ja omia hermojani ajatellen päätin kuitenkin, että Igen on saatava ruokaa ennen koneeseen siirtymistä, joten kävelin suoraan jonojen ohi thaidiplomaattien tiskille ja selitin tilanteen. Ymmärrystä löytyi ja päästiin koko perhe jonottamatta läpi passintarkastuksesta.

Kivaa reissussa oli myös se, että uusia tuttavuuksia syntyi ihan huomaamatta, kun Igen ansiosta tuli bondattua muiden lapsiperheiden kanssa. Oli tosi kiinnostavaa jutella eri maalaisten äitien kanssa ja vertailla eri maiden tapoja ja suosituksia. Etenkin suomalainen äitiysloma- ja hoitovapaasysteemi sai kovasti positiivista huomiota, mikä oli tietysti allekirjoittaneellekin ihan hyvä muistutus siitä, että monessa muussa maassa Igge olisi joutunut jonkun muun hoitoon jo aika päiviä sitten. Hurja ajatus kyllä, että olisin saattanut olla töissä jo viisi-kuusi kuukautta - minusta kun tuntuu, että töihinpaluu olisi vielä nytkin liian aikaista, vaikka varsinainen äitiysloma (tai no, vanhempainvapaa) on ihan loppusuoralla!

Summa summarum, vauvan kanssa oli loppujen lopuksi aika vaivatonta matkustaa. Voisin kuvitella, että pitkät lennot ovat paljon hankalampia jonkun liikkuvaisen, uhmaikäisen taaperon kanssa. Tämän kokemuksen perusteella olen joka tapauksessa varma siitä, että me reissataan myös tulevaisuudessa - ja siitä olen iloinen, sillä matkustaminen on yksi rakkaimpia harrastuksiani. On ihanaa saada näyttää myös Igelle tätä ihmeellistä maailmaa!

Blääh

Olen yrittänyt kirjoittaa tänne monta kertaa, mutta ei oikein irtoa nyt. En tiedä miks, ei vaan huvita. Inspiraatio iskee kovin harvoin juuri silloin, kun olisi aikaa istahtaa koneelle.

Päivät vaan hujahtaa ohi. Meillä on kirpparipöytä Kaivopuiston Kanuunassa yhdessä naapurin kanssa, siellä on käyty päivittäin järjestelemässä. Tästä tulee sinne ihan hyvä päiväkävely, ja samalla ehtii hyvin tuulettaa päätään. (Naapurin pari kuukautta Iggeä nuoremman tyttönaperon äidistä tuli kaveri loistavan neuvolantädin ansiosta. Täti päätteli, että me saatettais tulla hyvin toimeen, ja oli aivan oikeassa - ihan huippua, että korvaamatonta vertaistukea sekä hyvää vaunuttelu-, jumppa- ja joskus myös viiniseuraa on tarjolla samassa talossa!)

Lisäksi on käyty muskarissa, vauvauinnissa ja muuten vaan ulkoilemassa. Reissun jälkeen olen puskenut kärryjä tuolla sohjossa varmaan pari tuntia päivässä. Liikkumisesta tulee hyvä fiilis. Lasken kärryttelyn ansioksi ainakin sen, että en vastoin kuvitelmiani kuollutkaan ekalle spinningtunnille sitten toissa talven. Huomenna on vuorossa pilates - jospa se auttaisi jumittavaan alaselkään ja hartioihin.

Iggekin meni ja täytti kahdeksan kuukautta, mutta siihen ei oikeastaan liity mitään suuria uutisia. Tällä viikolla piti olla lääkärineuvola, mutta lääkäri oli sairastunut, ja seuraava aika saatiin vasta huhtikuulle. Liikkumishomma vähän ärsyttää, tai siis se, että Igge ei edelleenkään pääse eteenpäin. Ryömimistä se ei ole harrastanut sen jälkeen, kun tajusi nousta konttausasentoon, mutta myös kontatessa suunta on taaksepäin. Niinpä Igge osaa hienosti mennä istumaan ja laskeutua istumasta takaisin konttausasentoon, mutta en tiedä, mikä siinä liikkumisessa oikein mättää. Mua turhauttaa ja ärsyttää selitellä, että ei, ei se ryömi eikä konttaa. Joo on kahdeksan kuukautta, mutta ei silti. Kaikki liikkeet on hanskassa, mutta jostain syystä se ei vaan tajua mennä eteenpäin.

---

JA NYT SE NÄKÖJÄÄN KONTTAA. Siis uskokaa tai älkää, jäin äsken tuon edellisen kirjoitettuani katselemaan lattialla touhuavaa lasta, ja se vaan muina miehinä konttasi kirjansa luokse. Ihan niin kuin se osannut sen aina. Oon hieman ällistynyt.

En enää muista, mitä mun piti kirjoittaa, ja lisäksi huomasin juuri, että meillähän on jo kiire vauvauintiin. Ehkä mä vielä joskus onnistun kirjoittamaan ihan oikean tekstin, jossa on alku ja loppu ja edes joku pää tai häntä. Tästä jäi nyt puuttumaan nyt ihan kaikki järki.

Maassa taas

Suomen maassa siis. Palattiin sunnuntai-iltana, ja arki vielä vähän kangertelee. Syiden top 3 on selvä: räntä, loska ja aikaero. Mutta hei, kolmen kuukauden päästä on jo kesä! Ainakin kalenterin mukaan, vaikka noiden kinosten katoaminen kestää varmaan heinäkuulle.

No mutta, reissu oli hieno. Vauvan kanssa voi kuin voikin matkustaa! (Googlatkaapa huviksenne joskus "vauvan kanssa Thaimaassa" tms. Tulette huomaamaan, että vauvan kanssa matkustaminen on lähes rikollisuuteen verrattavaa toimintaa. KUKAAN kunnon vanhempi ei vie lasta ulkomaille, varsinkaan herranjestas minnekään Aasiaan, siellä kun on aivan kamalaa, taudit iskee ja lapsi ja rahat ryöstetään ja aika varmasti myös henki menee. Tai vähintään kanssamatkustajien hermot, koska se VAUVA, tuo kaiken pahan alku ja juuri, haisee ja huutaa ja häiritsee - toisin kuin esimerkiksi kaljaa kittaava Pertti Perusturisti, jonka matkan kohokohta on pingpong-show jossain surullisessa tyttöbaarissa.) Kauhukuvat jäivät tällä kertaa toteutumatta, ja yllätys, yllätys, siellä oli paljon muitakin vauvaperheitä.

Perhelomailu oli mukavaa - erilaista kuin ennen, mutta mukavaa. Ajatuksena on kirjata tännekin vinkkejä vauvamatkailuun, jahka saamme arjen taas jollain lailla sujumaan. Vuorokausirytmi alkaa onneksi olla jo kohdallaan, vielä kun saisi pyykkivuoren raivattua ja kämpän siivottua, niin voisi taas keskittyä kivempiin asioihin, kuten bloggaamiseen!

Ihanaa muuten, että mua/meitä oli kaivattu! Tässä siis Igen kuulumisia lyhyesti:
- aktiivisuus näkyy ruokahalussa, ja olemme siirtyneet 4-5 kiinteän aterian malliin alkaen eilen
- pinnasänky on laskettu alatasolle, koska jollain konstilla ipana on löytynyt sängystään mm. istumasta sekä kiskomasta itseään ylös pinnoja pitkin
- uusia motorisia (?) taitoja ovat ainakin karhukävelyasennossa keikkuminen, istumasta konttausasentoon laskeutuminen, tutin asennus omatoimisesti, tavallisesta vesipullosta juominen sekä taputtaminen
- miinuspuolelle laskettakoon ensimmäinen flunssa. Liekö sitten ilmastoinnin kyseenalaista ansiota vai mitä, mutta reissussa Igelle iski nuha ja yskäryskä, mutta onneksi tauti on käytännössä ohi eikä siitä seurannut mitään korva-, keuhkoputken- tai muitakaan tulehduksia, minkä kävimme vielä lääkärillä varmistamassa
- tavuvaraston suosikkeihin kuuluvat äitäitäin, mammatuksen ja papatuksen lisäksi nyt myös vauvauvauvau, nännännännää sekä nannannnaannaa
- litroittain valuvasta kuolasta, kaiken eteentulevan järsimisestä ja ajoittaisesta kitinästä johtuen epäilen, että Igen kaikki kaKsi hammasta ovat saamassa kavereita. Toivottavasti pian, muuten meille tulee vesivahinko...

Allekirjoittaneen päästä vielä sen verran, että jostain syystä viime aikoina olen käynyt läpi jotain ahdistusta Igen synnytykseen liittyen, siis siihen, että Igge syntyi suunnitellulla sektiolla. Ehkä se johtuu siitä, että päässä on tilaa muullekin kuin vauvalle, osittain ehkä myös siitä, että ympärillä on lähikuukausina syntynyt/syntyy enemmän ja vähemmän vauvoja (ylihuomenna nään uusimman pökäleen! <3) ja aihe on siksi pinnalla. Päänsisäinen ahistus yltyi siihen pisteeseen, että tyrskin miehelle pettymystäni. Mulla kun on välillä sellainen olo, että muut on kiivenneet sinne Himalajalle ihan itse, mutta mut vietiin helikopterilla. Joskus synnytyskokemusten vertailu ahdistaa, koska mulla ei ole hajuakaan, miltä se synnyttäminen tuntuu. Kuvittelen, että mua pidetään mukavuudenhaluisena vapaamatkustajana, kun olen päässyt niin "helpolla" (mikä lainausmerkeissä, koska en ole ikinä elämässäni ollut kipeämpi kuin sektion jälkeen). Ja tunnustin vielä, että niin naurettavaa kuin se onkin, niin olisin halunnut, että mies olisi kyynelsilmin kehunut suoritustani ja ollut musta ylpeä urakan jälkeen, niin kuin leffoissa. (Ja joo, tiedän, että ei ne tunnelmat aina ihan niin ruusuisia ole minkään synnytyksen jälkeen...)

Mies totesi, ettei ihan ymmärrä, miksi se, että alakertani olisi repeytynyt kappaleiksi tekisi minut onnellisemmaksi. Sitten hän muistutti, että ainakin jos synnytykseen osallistuvan henkilökunnan määrällä mitataan, sektio ei ole mikään vähiten vaativin vaihtoehto, ja että enhän valinnut sektiota itseni, vaan Igen takia, ja että suurin ihme on se, että miten mun sisällä saattoi kasvaa ihan oikea ihminen - ei se, mitä kautta vauva tuli ulos. Ja että hän on minusta ylpeä.

Onneksi joku pitää huolen siitä, ettei mun moponi aivan karkaa lapasesta.

Seitsemän kuukautta

Igge täyttää tänään (kello näyttää olevan nyt tasan 0.00) seitsemän kuukautta. Taas mun pieni on kuukauden vanhempi, huiskis vaan! Vaikka tätä merkkipaalua ei nyt sitten juhlistetakaan neuvolalla, koska Helsinki säästää, niin kirjattakoon silti ylös kuukauden saavutuksia.

Istumistaito on vahvassa nosteessa. Syöttötuolissa Igge istuksii aivan muina miehinä, ja melko tukevasti myös lattialla. Ympäristön on kuitenkin syytä olla pehmustettu, sillä innostuksissaan kaveri huitoo ja heiluu kuin heinämies, jolloin pää vetää helposti lopunkin kropan painopisteen yli, minkä seurauksena sankarimme kellahtaa kumoon.

Konttauskykyä tavoitellaan ahkerasti. Ryömimishommat ovatkin nyt aivan last season, ja sen sijaan urhea pieni mies kiskoo itseään konttausasentoon huojumaan tahi mielenkiintoiseen, jonkinlaista jooga-asanaa muistuttavaan asentoon, jossa hän pönöttää tikkusuorana pelkkien varpaidensa ja kämmeniensä varassa. Jollain kumman keinolla Igge myös liikkuu pitkiäkin matkoja ympäriinsä, vaikka perinteistä vatsaryömintää en ole todistanut. Ilmeisesti eteneminen tapahtuu enimmäkseen taaksepäin ja akselin ympäri pyörien.

Motoriset taidot tuntuvat edistyneen taas paljon. Pienten kiinnostavien asioiden tutkiminen muistuttaa jo pinsettiotetta, ja tavarat siirtyvät vaivatta kädestä toiseen, pöydälle tai lattialle ja taas käteen. Tutin suuhunvientikin onnistuu, ja joskus kärsivällisyys riittää myös pyörittelemään sitä niin kauan, että tiensä odottavaan kitaan löytää nimenomaan se kumi(tai no, silikoni-)osa eikä tutin kova reuna. Ihanista ihaninta on tarrata äidin tukkaan ja viuhtoa käsillä, äiti vaan on tylsä eikä oikein tykkää tästä leikistä. Motoriikan kehittymisestä kertoo kai sekin, että tissintuskissaan Igge alkaa pokkana kiskoa kaula-aukkoa ja/tai liivien olkaimia ja löytää kyllä tiensä lohdun luokse melko omituisissakin asennoissa.

Ruokapuolella on siirrytty vastikään neljän kiinteän aterian malliin. Aamupalaksi nautitaan maidon lisäksi puuroa tai hedelmäsosetta, lisäksi päiväohjelmaan kuuluvat lounas, päivällinen ja iltapuuro. Maidontarpeen täyttää toistaiseksi pelkkä äidinmaito, ja vedenjuontia harjoitellaan lähinnä tulevaa reissua silmällä pitäen. Omin avuin Igge on napostellut muun muassa päärynää, omenaa ja tietenkin suurta suosikkiaan maissinaksuja, joissa ei äidin mielestä ole muuta vikaa kuin se, että ne sotkevat aivan jumalattomasti.

Yöt ovat taas vähän rauhoittuneet (kop, kop). Lapsen rauhoittamista tissillä, lauluilla ja muilla erikoisaktiviteeteilla on vähennetty ja tilalla on käytetty tassuttelua. Aluksi siitä aiheutui melkoisia raivareita, mutta nyt tuntuu, että välillä homma jopa toimii. Igge syö nyt 1-2 kertaa yössä, mikä on toistaiseksi ihan ok. Heräilyä on välillä enemmän, välillä vähemmän - viime yönä ipana nukkui putkeen välin 22.30 - 07.30, mutta toissa yönä taas heräiltiin varmaan neljä viisi kertaa.

Oma tahto on vahvistunut ja tulee esille aiempaa selvemmin. Kun kaveri päättää, että joku homma ei huvita, niin se ei sitten todellakaan huvita, mikä ei myöskään jää kenellekään epäselväksi. Igge räyhää ja sätkii, kun ei saa tahtoaan läpi, mutta eikös se ole niin, että vanhempien tehtävänä on myös opettaa lapsi käsittelemään pettymyksiä. Sitä meillä siis jo kovasti harjoitellaan.

Äänimaailma laajenee (ja voimistuu) päivä päivältä. Suosikkeja ovat edelleen äitäitäitäi, mamamamama ja papapapa. Välillä kuuluu myös vauvauvau tai väyväyväy. Lisäksi Igge pärisee useammallakin tavalla ja tekee huulilla naksutteluääniä. Juu ja hekottaa ääneen huvittaville asioille, kuten esimerkiksi tänään sille, kun mä ruuvasin kasaan yhtä hyllyä ja huokaisin sitten kovaan ääneen että puuh. Se oli jostain syystä aivan järjettömän lystikästä, tyyppi kätkätti minuuttitolkulla, että nytpä vasta vitsin murjaisit. (Lienee turha edes lisätä, että minä tietysti puuhkin naurunmetsästysinnossani puoli iltaa niin, että hyvä ettei happi loppunut.)

Yksi askel pois vauvamaailmasta otettiin toissapäivänä, kun vaunujen kantokoppa purettiin lämpöpussiksi ja Igge siirtyi matkustamaan rattaissa. Mulle tuli tippa linssiin, kun mietin, miten pieni tirppana tuo pikku otus oli heinäkuussa. Eihän se täyttänyt edes puolta siitä kopasta, vaan koppaan mahtui vaivatta myös ostoskassi. Ja nyt mun pieni vauva jo matkustaa rattaissa. Niisk.

Pikkuhiljaa olen alkanut miettiä myös rinnasta vieroittamista. Kun tullaan matkalta, Igge on kahdeksan kuukautta. Miksikään taaperoimettäjäksi minusta ei ole, joten ehkäpä tuossa kahdeksan, yhdeksän kuukauden kohdalla voitaisiin ryhtyä siirtymään pikkuhiljaa muihin juomatapoihin. Sitä en vielä tiedä, että milloin tässä maitobaarissa annetaan valomerkki, mutta veikkaisin, että tuolla vapun ja juhannuksen välissä. (Sellainenkin ajatus mulla vähän on, että olishan se kiva ehtiä olla muutama kuukausi ihan normaalitilassa ennen kuin Igelle toivon mukaan sitten syssymmällä tai talvemmalla mahdollisesti aletaan hautoa sisarusta...)

Mutta nyt ei haudota kyllä mitään muuta kuin sitä, että huomenna pääsen Anna Puun konserttiin ja viinille. Tulee TODELLA tarpeeseen, pinna on ollut aika pinkeenä täällä puolin ja toisin (viittaan armaaseen puoliskooni, en Iggeen). Siihen auttaa erinomaisesti hyvä punkku tai skumppa, avautumismahdollisuus sekä toivon mukaan hieno keikka.

Maanantaina alkaa sitten melkoisen ohjelmantäyteinen viikko, joka huipentuu siihen, että lauantai-iltana startataan kohti lämpöä. Heihei hanget ja hämärä, ei tuu ikävä!

Vauva harrastaa

Yhden pötkylän kanssa on helppoa lähteä kotoa ulos Suureen Maailmaan, ja Suuri Maailma tarjoaakin äideille ja vauvoille jos jonkinlaista ajanvietettä. Me ollaan Igen kanssa melkoisesti liikenteessä, melkein päivittäin käydään ainakin ulkoilemassa ja useamman kerran viikossa myös kahvittelemassa, lounastamassa tai harrastamassa jotakin vauva-aktiviteettia.

Harrastus onkin oikeastaan varsin osuva nimitys monillekin aktiviteeteille: meno on välillä vähän turhankin harrasta. Se on harmi, sillä vauva-äiti-harrastuksissa on minusta usein aivan loistavaa komiikkaa, mutta sille naureskelijaa katsotaan helposti vinoon. Harrastaminen on ilmeisen vakava asia, eikä sille parane nauraa. Hyi pois moinen epäkunnioitus ja eikun suorittamaan!

Mutta minua vaan alkaa aivan mahdottomasti naurattaa, kun esimerkiksi muskarissa mammat - minä mukaanlukien - hiihtelevät villasukissaan pökäleet sylissä pitkin jumppasalin lattiaa ja täti soittaa kanteletta ja laulaa kovin korkealta. Kuvitelkaa nyt! Vauvat lähinnä toljottavat hämmentyneen näköisenä kuka mihinkin, joku syö sormiaan, toisella valuu suupielestä metrin kuolajojo ja kolmas röyhtäilee kovaäänisesti. Igge tykkää lauluista ja loruista, mutta kun paikalla on muita vauvoja, hän keskittyy yleensä lähinnä tuijottelemaan heitä. Äidin epätoivoiset katsekontaktiyritykset (varhainen vuorovaikutus jne.) eivät paljon nappaa, kun lähistöllä PALJON mielenkiintoisempia asioita, kuten about samankokoisia kääryleitä, kattolamppuja tai omat sormet.

Entäs sitten nyt jo päättynyt vauvahieronta? Kaksi aikuista tätiä hieroi vauvanukkeja, ja me ringissä omia kullannuppujamme. Poikkeuksetta vatsan hieromisesta seurasi hurja piereskely (onneksi kuitenkin vauvojen taholta), ja rentoutuneet vauvat pissivät vuoronperään äitiensä päälle. Joku sai aina raivarin, johon puolet porukasta yhtyi samalla kun tädit yrittivät kertoa rauhallisella äänellä, miten esimerkiksi "ruotsalainen lypsäminen" suoritetaan oikeaoppisesti. Yritin ehdottaa, että eikö me voitais opettaa vauvoja hieromaan äitejä, mutta mua ei otettu oikein vakavasti. (Toisen kerran täti sanoi alussa, että no niin, nyt otetaan sitten vaatteet pois. Yritin keventää tunnelmaa kysäisemällä, että ai siis vauvoiltako, mutta täti ei oikein ymmärtänyt huumoria.)

Vauvauinti on oma - ja ymmärtääkseni myös Igen - suosikki, mutta onhan sekin aika huvittavaa. Pieni, lämmin allas täyttyy lähinnä innokkaista aikuisista, joiden seassa huljutellaan muutamaa uimapuvussaan kieltämättä melko hellyttävän näköistä ipanaa. Näiden reaktiot vaihtelevat iloisesta kiljunnasta kauhistuneeseen kiljuntaan. Osittain toiminta muistuttaa muskaria piireineen ja lauluineen, joskin sillä erotuksella, että tällä kertaa mukana ovat äitien lisäksi myös isät eikä kellään ole villasukkia. Eikä juuri muitakaan vaatteita.

En missään nimessä ylenkatso vauvaharrastuksia, pois se minusta. Minusta harrastaminen on hauskaa, etenkin kun epäilen, että tällainen touhuaminen ei onnistu ainakaan ihan samassa mittakaavassa, jos ja kun lapsia toivottavasti on joskus tulevaisuudessa ainakin kaksi. Ja toki suurin osa suhtautuu asioihin ihan rennosti. Mutta miksi joukossa lähes aina on niitä, joiden on ihan mahdotonta nauraa vähän itselleen? Miksi joillekin jopa vauvan kanssa touhuaminen tuntuu olevan suoritus, jota ei saa pilata nauramalla? Melkein kuin pääasia olisi, että kaikki tehdään ohjekirjan mukaan, eikä suinkaan se, että tekeminen olisi hauskaa...

Kukkuva kiukuttelija

Meille on muuttanut joku tommoinen yökukkuja, joka on alkanut kaupan päälle vielä kiukutellakin oikein tunteella. Että se niistä hyvistä yöunista, kele. Viimeiset pari-kolme viikkoa ovat olleet (mun mittapuulla) ihan hulinaa. Igge heräilee 3-5 kertaa yössä niin, että ei onnistu nukahtamaan ilman apua. Välillä riittää tutti, mutta välillä homma karkaa aivan lapasesta ja kaveri saa aivan tolkuttoman raivarin, kun halvatun mutsi ei hyppää ihan hänen pillinsä mukaan. Siis Igge ei itke, vaan raivoaa - kirkuu ja räyhää. Rauhoittuminen kestää, ja välillä ei auta muu kuin tissi, minkä vuoksi yösyöntejä on nykyisin poikkeuksetta 2-3.

Mua taas ei huvittaisi lainkaan istuskella lapseni tuttina tai kanniskella raivoavaa tirriäistä ympäri kämppää, joten ensimmäinen askel on lisätä ruoan määrää päivällä, mikä tahtoo siis sanoa, että nyt aletaan keittelemään aamupuuroa ja vaihdetaan puuron nesteeksi maito (tähän asti olen keitellyt puurot veteen). Toinen askel on kerätä henkisesti voimia siihen, että lapsi opetetaan nukahtamaan itse ja syömään vain kerran yössä.

En tiedä, liittyykö tämä levottomuus jotenkin liikkumiseen. Igge on nyt viikon verran kiskonut itseään konttausasentoon, ja ährää itsensä välillä unissaankin vatsalleen, mistä taas seuraa itkua, kun hämmentynyt lapsi ei saa itseään takaisin nukkuma-asentoon. Toistaiseksi varsinainen liikkuminen tapahtuu kuitenkin takaperin, mikä tietysti sopii hyvin herran tähtimerkkiin, rapu kun on. Yllättävän nopeasti lattialle laitettu lapsi löytyy jostain nurkasta tai muusta pinteestä. Jos itku ja ähinä eivät paljasta lapsen sijaintia, niin vaihtoehtoisesti voi myös seurata vuolasta kuolavanaa.

No niin, nyt nukkuva lapsi heräsi ja alkoi itkeä, eikä papan rauhoittelu auttanut, vaan siellä taas raivotaan. Kristus mikä kirkuminen. Mä olen aivan zen... Ommmm.... Ommmm... (kelekelekele) Ommmm....

Tavarataivaan hyvät, pahat ja rumat

Ellin äidin innoittamana päätin vihdoin kirjata ylös (miksiköhän muuten ruotsiksi kirjoitetaan alas ja suomeksi ylös?), mitkä hormonihuuruissa vauvaa varten tehdyistä hankinnoista ovat osoittautuneet tarpeellisiksi ja mitkä taas ovat jo kirpparikasseissa.

Ensimmäistä odotellessa oli ainakin allekirjoittaneella aivan liikaa aikaa miettiä, mitä kaikkea tuleva pyllerö tarvitsee, ja hankintoihin oli kohtuullisesti varaakin. Tavaraa tuli siis hankittua aika paljon, öhöm. Toisaalta tein kyllä tietoisen päätöksen siitä, että olen ensimmäistä kertaa raskaana vain kerran, minkä vuoksi saan vähän hurahtaakin ihan hyvällä omallatunnolla. Googlailu ja vauvatavara-arsenaalin kartuttaminen olivat myös iso osa elämänmuutokseen valmistautumista. Siksipä olen antanut itselleni anteeksi myös ne ei-niin-onnistuneet ostokset - ensi kerralla olen paljon viisaampi (ja sitä paitsi silloin ei tarvitse aloittaa nollasta).

Aloitetaan niistä onnistumisista:

Gessleinin F6-rattaat. Toimivat, tukevat, helpot koota ja taittaa kasaan. Pienillä eturenkailla tosi näppärät käänneltävät, isot renkaat taas ovat olleet tänä talvena korvaamattomat. Heittoaisa on näppärä ahtaissa tiloissa kuten hisseissä, ratikoissa jne. Puolikova koppa ei ole liian raskas raahattava edes lapsen kanssa, meillä kun rattaat on jätettävä alas ja hissikin tulee vain puoleen kerrokseen. Lisäksi kopasta saa lämpöpussin, kun lähitulevaisuudessa siirrymme käyttämään vaunuja rattaina. Gessleinit ovat olleet käytössä melkein joka päivä ja olivat ehdottomasti hintansa arvoinen ostos.

Hoitopöytä. Meillä hoitopöytänä on Ikean Pax-sarjan matala kaappi, ja se on ollut tosi toimiva ratkaisu. Kaappiin mahtuvat Igen vaatteet ja hoitotarvikkeet, ja on helppoa, kun kaikki on yhdessä paikassa. Sitä paitsi kaapista tuli tosi kiva, kun päällystin ovien muoviset muka-ikkunat liitutaulukontaktimuovilla.

Aventin sähköinen rintapumppu. Tämä oli aluksi todella ahkerassa käytössä, huh... Hyvään pumppuun kannatti tässä tapauksessa sijoittaa. Myös Aventin pullot olivat hyviä eka kuukausina, vaikka nykyisin ne eivät jostain syystä kelpaa.

Hoitolaukku. Lahopäisyyden ja kiirelähtöjen kannalta on erinomaisen hyvä, kun kaikki vaipat, puhdistuspyyhkeet, varatutit, varavaatteet ja muut pakolliset lisävarusteet ovat koko ajan valmiina laukussa, eikä joka kerta ulos lähtiessä tarvitse erikseen miettiä, mitä pitäisi ottaa mukaan. Laukun saa kätevästi rattaiden aisaan roikkumaan, missä se kulkee mukana ilman sen suurempia kommervenkkejä.

Leikkimatto. Igge jaksaa edelleen tutkia mattoa ja lelukaaren leluja, milloin selällään, milloin vatsallaan, milloin taas istualtaan.

Rapiseva pehmokirja. Igen suuri suosikki jo kolmen kuukauden ikäisestä asti - tällä on "ostettu" monta ruokarauhaa. Sittemmin suosikkeihin on noussut muitakin leluja (ja epäleluja, mm. tyhjä C-vitamiinipurkki :), mutta tästä Igge innostui ensimmäisenä.

Äitiyspakkauksen makuupussi. Menee rattaissa lämmikkeenä, leikkialustana lattialla ja matkoilla peittona. Oletettavasti haisee tutulta ja tuntuu turvalliselta missä vaan (siis vauvan mielestä).

Imetystyyny. Tämä on yllättäen ollut ihan tosi kovassa käytössä! Loppuraskaudessa nukuin tyynyn kanssa, sen kanssa sai kohtuullisen helposti hyvän nukkuma-asennon. Vauvan synnyttyä tyynyä käytettiin paitsi ruokailualustana, myös sitterinä - lämmin, vauvan mukaan muotoutuva tyyny oli jossain vaiheessa ainoa paikka, johon Igen saattoi siirtää sylistä nukkumaan ilman kiljumista. Nyt tyyny toimii sängyssä selän tukena syöttäessä (Igge on sen verran iso, että muuten tyyny on imettäessä jo turha), Igen varmistimena istumaharjoituksissa ja usein myös läppärin alustana sohvalla. :) Varsinainen monikäyttövehje siis!

Imetystyynyn monikäyttöisyys oli mulle yllätys - jos olisi pitänyt etukäteen veikata, niin olisin arvellut, että se saattaa mennä hutipuolelle. Toisin kävi, mutta toki turhuuksiakin tuli hankittua.
Ensimmäisenä mieleen tulevat seuraavat:

Kestovaipat. Ei ne vaan ole meidän juttu. Olen kokeillut muutaman kerran, mutta me ollaan niin paljon liikenteessä, että kestoilu vaatisi ihan eri asennetta. Musta ei vaan ole vaihtamaan vaippaa tunnin välein, kun ipana kitisee märkyyttään. Saati sitten kaapimaan kakkaa irti vaipoista... Riittää, että puhdistan lapsen. No, never say never, ehkä me vielä jossain vaiheessa innostutaan, mutta ainakin ne pienimmät kestovaipat taitavat mennä kiertoon.

Kestovaippailuhärpäkkeet, siis kiinnittimet, lanoliinitusaineet, riisipaperit, lisäimut ja ties mitkä. Kts. edellinen kohta.

Manduca. Toistaiseksi tällä kalliilla vehkeellä ei ole ollut meillä oikeastaan mitään käyttöä. Kotona Igge on ollut joko sylissä, sängyssä, sitterissa tai lattialla ja kodin ulkopuolella taas kärryissä, joten en ole oikein keksinyt, että mihin tätä käyttäisi. Muutaman kerran on käyty kaupassa lapsi Manducassa, siinä se. Tosin on mahdollista, että tämä muuttuu kevään tullen, ja aion kyllä ottaa repun mukaan myös Thaimaan reissulle. Ehkä se siellä pääsee ahkerampaan käyttöön.

Musiikkimobile. Igge lähinnä riehaantui, ei suinkaan rauhoittunut pään päällä hyrräävistä asioista. Enkä voi moittia, tuskinpa itsekään olisin kovin innokas nukahtamaan, jos yläpuolellani kiertäisi ympyrää muun muassa pari hirtettyä lehmää. Tämä menikin jo myyntiin melkein käyttämättömänä.

Iso osa äitiyspakkauksen vaatteista. Olen huomannut, että en ole ihminen, joka pukee vauvansa potkuhousuihin. Minusta ne ovat epäkäytännöllisiä, ja jotenkin Igge näytti niissä vähän puolipukeiselta. Käyttämättä jäivät. Sen sijaan toppapuku on käytössä, vaikka kuvittelin jossain vaiheessa haluavani jonkun muun puvun. Hyvä kuitenkin, että en sattunut löytämään - harmaa puku on ihan kelvollinen, varsinkin omilla asusteilla.

(Sivumennen sanoen, seuraavalla kierroksella en varmaan enää ota äitiyspakkausta, vaikka ei se rahasumma tietysti kummoinen ole. Äitiyspakkauksen suurin anti minulle oli kuitenkin se kaikki muu kuin ne perusvaatteet: hoitovälineet, peitto, makuupussi, lakanat jne.)

Mä tiedän, että näitä hittejä ja huteja oli jotain muitakin, koska olen miettinyt tätä listaa ennenkin. En vaan kykene muistamaan, mitä ne olivat.

On kyllä kamalan vaikea etukäteen tietää, mitä tarvitsee. Esimerkiksi vauvan ruokailuun liittyvien juttujen tarve paljastuu vasta, kun ipana on ulkona - meillä käytettiin niin rintakumeja kuin pullojakin, toisilla ne taas ovat jääneet kokonaan kaappiin. Epävarmoja ja hämmentyneitä esikoisen odottajia osataan kyllä rahastaa aika taidokkaasti, ja markkinoilta löytyy jos vaikka mitä hilavitkutinta, jota ilman tasapainoinen lapsuus ei kerta kaikkiaan ole mahdollinen, ainakin jos niiden markkinoijilta kysyy. Mun suuri suosikki on se kamala kohtuamme, joka - kuten eräs ystävä osuvasti totesi, terveisiä vaan sinne :) - on oikeastaan vain muovinen ämpäri, jolla on ällöttävä nimi. Propsit kuitenkin tämän keksijälle, ilmeisesti ämpäri on löytänyt myös ostajia (ainakin sen perusteella, paljonko niitä kaupataan Huuto.netissä)!

Ärsyttää

Ihan hirvee ärsytys päällä koko ajan. Ärsyttää, kun kotona on kaikki levällään (meneillään on kaappien uudelleenjärjestely ja heinäkuussa vähän vaiheeseen jäänyt Igen huoneen sisustaminen ja olohuoneen viimeistely ja valokuvakollaasin kerääminen ja "edustusruokapöydän" tuolien päällystäminen ja muutama muu pikkuproggis), ja ikinä ei oo aikaa laittaa asioita järjestykseen rauhassa. Saan aina vain vartin sieltä ja puolituntisen täältä, eikä se riitä. Ärsyttää, kun aina jää hommat kesken.

Ärsyttää, ettei mies ole ehtinyt olla ipanavahtina enempää, ja ärsyttää, että Igge on nukkunut niin huonosti koko viikon, että nekin hetket, kun olen saanut olla rauhassa, ovat menneet lähinnä sohvalla istumiseen, kun ei vaan jaksa. Ärsyttää, kun Igen hienot yöt ovat olleet kadoksissa, ja muutenkin koko kakara on ollut vähän ini-ini-kiti-kiti. En tiedä, tuleeko sille ehkä lisää hampaita (mihin viittaisi jatkuva nyrkin/äidin/ihan minkä vaan järsiminen), vai johtuuko levottomuus ehkä liikkeelle pyristelystä. Vaikka ei se kyllä edelleenkään pääse kuin taaksepäin, ja sekin ärsyttää, kun kaikki muut maailman lapset ilmeisesti osaavat ryömiä jo kolmikuisina, vaikka ei pitäisi tietysti verrata, ja ärsyttää, että kuitenkin sitä teen.

Ärsyttää, kun heräilyyn ei ole auttanut muu kuin tissi, vaikka tällä hetkellä koko imetys ja varsinkin kaikki imetysvouhotus ärsyttää oikein erityisesti. Pelkkä imetys-sanakin ärsyttää. Ärsyttää, kun Igge tahtoo taas maitoa noin miljardi kertaa vuorokaudessa - sen piti vähentyä eikä lisääntyä. Ärsyttää sekin, että Igge on purrut vasempaa rintaa muutaman kerran niin kipakasti, että se on ihan arka. Eikä se pääse parantumaan, kun Igge tarvitsee sitä jatkuvasti.

Ärsyttää kaikki besserwisserit ja tiukkapipot ja hihhulit ja vouhottajat ja ilonpilaajat ja muuten vaan typerät ihmiset. Ja marttyyrit, nepä ne vasta ärsyttääkin. Niin ja oman olemassaolonsa anteeksipyytelijät ja oikein erityisextrapaljon ärsyttää kaikki surkeuskilpailijat, joilla on aina kaikki vaan niin helvetin paljon huonommin kuin muilla.

Ärsyttää, että mun hormonitoimintani on ilmeisesti palautunut ja nämä kuukausittaiset riemupäivät ovat täällä taas. Ei oo ollut ikävä. Ärsyttää, etten pääse huomenna edes vauvauintiin näiden takia.

Ärsyttää, kun mun äitiyspäiväraha loppuu huhtikuussa. Ärsyttää olla rahaton (sekä nyt että tulevaisuudessa). Ärsyttää, että joutuu soittelemaan ja järjestelemään asioita. Ärsyttää, kun Kelan asiakaspalvelusta ei osattu kertoa, että kenelle ja miten mun pitää konkreettisesti ilmoittaa, kun haluan siirtää viimeiset 12 vanhempainvapaapäivää miehelle. (Vastaus oli, että Kelaan. No shit, Sherlock! Ai ei esim. pankkiin tai kirjastoon? Kai mä nyt sen tiesin, mutta millä välineellä ja kelle siellä Kelassa!)

Ärsyttää. Ärsyttää. Ärsyttää. Ja jos jollekin vielä jäi epäselväksi, niin voi pojat, että mua ärsyttää!