30.11.2008

Neuvolauutisia ja valitusta

Yleisön pyynnöstä... :) Eka neuvola oli keskiviikkona, eikä siellä oikein tapahtunut mitään. Kiva täti antoi lasketuksi ajaksi 8.7., itse olin laskeskellut, että 11.7. No, ultrassahan se sitten selviää. Ultraan pitäisi päästä 18.12. tienoilla, kutsu tulee postissa.

Hämmentävintä oli valita synnytyssairaala. Jotenkin ajanlaskuni päättyy tällä hetkellä siihen 12 viikkoon, enkä ole edes ajatellut koko synnytystä. Päädyttiin sitten Naistenklinikkaan, kun tuleva pappakin (meillä eletään siis kaksikielistä arkea) on syntynyt siellä. Haikaranpesä-systeemi on kuulemma Suomessa romutettu jo aikoja sitten (siis se, että sama kätilö olisi mukana sekä ennen synnytystä, synnytyksessä että synnytyksen jälkeen), ja perhehuoneita löytyy molemmista. Naistenklinikallekin on kuulemma vastikään tehty uusia.

Vaa'assa piti käydä, ja siinä meinas tulla pyörrytys: 7 kiloa vajaassa kahdessa kuukaudessa. Täti rauhoitteli, että joillekin käy niin, siitä on iso osa turvotusta, ei huolta, mutta nieleskelin silti jonkin aikaa. Pakko on kuitenkin puputtaa jotakin koko ajan, kun muuten tulee paha olo. Tuntuu sitä paitsi, että kaikki kilot on vatsalla.

Verikokeeseen en jaksanut jäädä jonottamaan, täytyy käydä joku toinen päivä. Siellä tutkitaan kuulemma kuppa ja HIV ainakin. Pissanäytteestä katsottiin valkuainen ja proteiini, ne oli kunnossa ja sitten otettiin verenpaine, mistä tuli erityiskehuja.

Arvon silti edelleen, että pitäiskö siirtyä sinne yksityiselle. Julkisella esimerkiksi pissanäyte, paino ja verenpaine otetaan itsepalveluna. Ja se pissa testataankin itse uittamalla siellä sellaista raskaustestiä muistuttavaa tikkua. Verikokeisiin oli kamala jono. Seuraava neuvolakäynti olisi ohjeiden mukaan vasta MAALISKUUSSA, kun olen nuori ja terve, mutta täti lupasi, että saadaan kuitenkin tulla jo tammikuun lopulla.

Olo on ihan ok, tänään ei edes kuvota kovin pahasti. Tällä viikolla pahinta on ollut aivan jumalaton väsymys. Töissä on kiire ja stressi ja kaaos, mikä ei ainakaan auta. Nukun huonosti, kun päässä pyörii kaikki, ja lisäksi ravaan jatkuvasti vessassa. Eniten ahdistaa nyt se, että tiedän kahden myynti-ihmisen työsuhteen loppuvan koeajalla maanantaiaamuna. Onneksi en sentään joudu sanomaan kumpaakaan irti itse. Sitä paitsi olen eri mieltä toisesta tapauksesta, enkä oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Olen viihtynyt työssäni hyvin, mutta viime aikoina on tapahtunut sellaisia muutoksia, että saattaisin hyvinkin etsiä uutta paikkaa, jos ei olisi tätä salaisuutta.

Pomokin huomautteli väsymyksestäni. Esimiesasemassa ei kuulemma saa näyttää siltä, että prakaa hetkellä millä hyvänsä. Voi kun voisin jo kertoa, miksi väsyttää. Viikonlopun olenkin lähinnä nukkunut, vaikka tänään pitäisi vielä tehdä töitä - viime viikko meni sekaisin, kun olin maanantain jumissa siellä Arlandalla.

Mutta on tässä viikonlopussa jotain hauskaakin! Mies oli eilen lelukaupassa ostamassa lahjoja sukulaislapsille. Se tuli kotiin paitsi lahjusten, myös valtavan autoradan kanssa. Vietettiin siis lauantai-ilta rakentamalla autorataa ja ajamalla kilpaa. Samalla naurettiin itsemme tärviölle. Se teki hyvää, ja tänään on paljon pirteämpi olo kuin eilen.

1 kommentti:

  1. No voi hippula. Kirjoitin jo kommentin, mutta se katosi bittiavaruuteen.

    Löysin blogisi vasta nyt, enkä ole ehtinyt pidemmälle lukea, kun oli jo pakko kommentoida pomosi kommenttia. Miten voi joku sanoa tuolla tavalla?! Ymmärrän toki, että esimiehen tulee käyttäytyä tietylla tavalla, mutta ettäkö pitäisi olla aurinkoinen koko ajan. Kyllä on nykyään tyly ja kylmä työelämä (tosin en tiedä mitä se on ollut esim. 15 vuotta sitten...)

    Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista