Lauseita, joita en halua kuulla

"Suomessa on niin harvoin näin lämmintä, että kyllä nyt pitää nauttia."

Valitan harvoin auringosta ja lämmöstä, mutta tällä kertaa katson oikeudekseni olla hihkumatta riemusta, kun mittari näyttää varjossa +30, sormet nakkiutuvat, jalat muistuttavat sämpylöitä ja naamakin alkaa näyttää samalta kuin amerikkalaisten synnytysohjelmien valtavilla, sairaalan käytävillä laahustavilla kaapuasuisilla odottajilla. Tai sitten sitten eräälläkin nimeltä mainitsemattomalla "glamourmallilla".

Ollaan pyöritty koko viikonloppu tässä lähihoodeilla, Hietsun torilla, Kaivarissa, Koffin puistossa ja periaatteessa kaikki on hienosti. Silti vähän väliä iskee joko hillitön vitutus tai lohduton itketys, kun koko muu maailma näyttää nauttivan olostaan ja oma pinna on kireämpi kuin viulun kieli. Ei vaan huvita mikään, jokainen päivä on samanlainen kuin edellinen ja kaikista kamalinta on herätä joka aamu siihen, että tilanne on ihan sama kuin edellisenäkin päivänä. Olen myös kamalan epäsosiaalinen, tai oikeastaan valikoiva. Mua huvittaa nähdä vain harvoja ihmisiä, ja välillä tuntuu, ettei huvita nähdä ketään. (Ja itseään peilistä kaikista vähiten.)

"Ei sinne kukaan oo vielä jäänyt."

Oh really? Itseasiassa luin joskus jonkun lääkärin sanoneen, että joskus muinoin niin itseasiassa saattoi käydäkin, jos ihan tarkkoja ollaan. Nykyään niin ei tietenkään käy, mutta a) sen kuuleminen ei lohduta tippaakaan ja b) uskokaa tai älkää, minä tiedän, että se tulee ulos sieltä tavalla tai toisella. Se ei vaan kamalasti lohduta, kun koko oleminen junnaa paikallaan tämän yhden asian ympärillä. Sitä paitsi olen nyt kuullut ko. lauseen noin kolmetuhatta kertaa, eikä lasketusta ajasta sentään ole kuin neljä päivää. Miten tätä kestää vielä mahdolliset pari viikkoa päälle?

"Vieläkö sä oot yhdessä osassa?"

Tämäkin on kulunut juttu, mutta luuleeko joku ystävä tai sukulainen ihan tosiaan, että emme ilmoittaisi, kun vauva on syntynyt? Että joo, kyllähän se tuli jo viikko sitten, mutta ei vaan olla vielä ehditty tai viitsitty kertoa. Ja lisäksi vähän ärsyttää tuo "vielä". Edelleenkin lasketusta ajasta, joka nyt on aika epätarkka käsite anyways, on vasta neljä PÄIVÄÄ, ei esim. neljää viikkoa.

Mikä siinäkin on, että jokainen haluaa väkisin tietää sen tarkan lasketun ajan, vaikka kuinka yrittää puhua epämääräisemmin ja fakkiintuu sitten ihan totaalisesti siihen? Joskus ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa: miehen sisko, jolla ei ihan ilmeisesti ole mitään käsitystä aihepiiristä, kysyi ihan tosissaan päivää ennen laskettua aikaa, että mitä huomenna sitten tehdään, jos vauva ei synny. Hänen oli jotenkin hyvin vaikea ymmärtää, että ei yhtään mitään - sitten vaan odotellaan lisää. Jotenkin kuvittelisi, että järkikin sanoo, ettei tällainen homma voi olla yhdestä päivämäärästä kiinni, mutta ilmeisesti olen väärässä.

"Voi sulla on varmaan ihan kamalaa ja kuinka sä jaksat ja nyyhnyyh ja lässynlässynlää."

Olen surkea ottamaan vastaan sääliä. Tiedän, että tämä olotila on vain väliaikainen ja että maailmassa on suurempiakin suruja. En kaipaa turhaa lässytystä enkä jaksuhaleja, koska suurimmaksi osaksi olen lähinnä v*ttuuntunut. Kanssakiroilu, sopiva kuittailu ja tiedänettätoionpaskaa-kommentit (siis sellaisilta, jotka tietävät) piristävät eniten. Ja se, että joku kysyy ihan normaalisti, että mitä teette huomenna eikä keskity vain siihen, että joko sä synnytät. Asia pyörii mielessä ihan tarpeeksi muutenkin, believe me!

Jotenkin itsekin meinaa välillä unohtua, että lasketun ajan ylittäminen ei edes vielä tarkoita yliaikaisuutta, koska raskauden normaali kesto on 37-42 viikkoa (tjsp). Eiväthän ihmisvartalot muutenkaan toimi kuin koneet ja kaikki samalla tavalla, mutta kukaan tuskin kiinnittää huomiota siihen, että miksi mun kuukautiskiertoni on viisi päivää lyhyempi kuin kaverin tai miksi mulla se flunssa kesti kolme päivää ja työkaverilla vain yhden. Eihän tässä nyt periaatteessa sen kummemmasta asiasta ole kyse. Ja mistä sekin johtuu, että on jotenkin hienompaa synnyttää vähän ennen laskettua aikaa kuin sen jälkeen?

No, tuleepahan koettua tämäkin riemu. Helpottavaa purkaa tätä jonnekin, miesparka on saanut kuulla ruikutustani kyllästymiseen asti. (Muille en kehtaa ruikuttaa. :) Ja sitä paitsi tätähän minä halusin, kun toivoin, ettei tarvittaisi suunniteltua sektiota. Sitä saa, mitä tilaa, joten epäilemättä saan nauttia tästä koko rahan edestä sinne juhannukseen asti!