Kaikki yhes koos

Joka aamu (ja päivä ja iltapäivä ja ilta) kurkin ihan tohkeissani, että josko täällä, täällä, täällä tai täällä tapahtuisi jotain. Ja jos ei postauksia näy, niin mietin, että johtuuko se Siitä.

Sen sijaan mulla meinaa unohtua, että periaatteessahan myös allekirjoittanut voi poksahtaa ihan milloin vain. Siis vaikka tänään. Tuntuu vaan niin kovin, kovin epätodelliselta moinen ajatus. Olen fiksoitunut sektiopäivään, mutta en oikein tajua, kuinka lähellä sekin on. Siis aikaa lasketaan päivissä, ei enää viikoissa, saati sitten kuukausissa. Mihin nämä kuukaudet oikein meni?

Alitajunta varmaan pui asiaa koko ajan, sillä viime päivinä olen taas kantanut hirmuista huolta siitä, että pieni voi hyvin ja on terve. Pelottaa puhua ääneen vauvasta, kun ei halua ärsyttää kohtaloa. Päähän meinaa väkisin tulla kauhuskenaarioita siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen, vaikka kuinka yritän työntää ne syrjään. Bebbe myllertää aiempaa rauhallisemmin, varmaan sillä alkaa jo aika ahdasta, ja mua alkaa huolestuttaa heti, jos se on puolisen tuntia hiljaa. Että apua, nyt sillä on napanuora kaulan ympäri tai mä olen lytännyt sen unissani nukkumalla sen päällä (jep) tai jotakin muuta kamalaa.

Ja tietysti kyttään myös omaa vointia. Sormet on tänään aivan tolkuttomat nakit - haa, salettiin raskausmyrkytys! Varsinkin kun eilen oli vielä päänsärkyä. Ja pahoinvointia. Ahkerasti googlettamalla voi todeta, että vastaavat oireet voivat merkitä myös maksasairautta. No eikös mulla yöllä kutittanutkin toista jalkapöytää? Maksahan se siellä alkaa sanoa sopimustaan irti, tietysti. Vatsaankin koskee, mulla on varmaan joku tulehdus siellä, tai istukka irtoilee reunoistaan, tai vauvan jalka on mennyt läpi jostain selkäpuolelta. Tai ehkä mun sisään onkin istutettu joku ulkoavaruuden olento?

Kukaan ei kertonut etukäteen, että tähän liittyisi näin paljon huolehtimista. Tai ehkä mulla vaan on päässä jokin asetus väärin? No, lähden hermoilemaan Ikeaan. (Nyt jo ahdistaa, että tulee äkkijarrutus, ja turvavyö lyttää lapsen.) Ehkä sisustustyynyjen vertailu saa mut hetkeksi unohtamaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat kauheudet.

Paisti on kypsä

Bebbe on tänään virallisesti täysiaikainen, laskutavasta riippumatta. (Joidenkin lähteiden mukaanhan hän on ollut sitä jo viikon verran.)

Siellä se muhii ja potkiskelee, ilmeisesti kuitenkin yhä beba alaspäin. Kropassa tuntuu kaikenlaista, iltaisin varsinkin kolottaa ja kivistää ja kipristää. Voisi jopa kuvitella, että jotain tapahtuu.

Ehtipä ensin sitten luonto tai suunniteltu sektio, on meillä enää alle kaksi viikkoa siihen, että näemme uuden ihmisen. Apua, sitten se on tossa, pieni ja viaton ja meidän vastuulla! Ja iik ihanaa, sitten se on tossa, pieni ja viaton ja meidän vastuulla!

(Edelliseen vaivapostaukseen vielä: toi pistemäärä kyllä vaihtelee tilanteen mukaan. Tai siis se, että miten paljon mikäkin asia häiritsee. Esim. jostain syystä ne kamalat liitoskivut, jotka teki kävelemisestä ja istumisesta tuskaa, tuntuu nyt jotenkin tosi kaukaisilta. Sen sijaan turvotus tuntuu tällä hetkellä sietämättömältä. Onneks edessä on näillä näkymin enää yksi neuvolapunnitus...)

Raskausvaivat: valitusta koko rahan edestä

No niin, nyt saa valittaa! Listasin yleisimpiä raskauteen liittyviä vaivoja, jotka ovat ennemminkin ikäviä kuin vaarallisia.

Pisteytin vaivat asteikolla 0-2 (0 = ei maittavasti/ei haitaksi asti, 1 = jonkin verran, 2 = aiheuttanut useita kirosanoja ja/tai kyyneliä). Tällä hyvin tieteellisellä ja luotettavalla metodilla kuka tahansa raskautunut voi tutkia, miten paljon paremmin/pahemmin asiat voisivat olla.

Varoitus! Sisältää myös vähän eritejuttuja, sorry.

Pahoinvointi, pisteet: 1
Alkuraskaudessa ellotti ja ällötti, mutta säästyin oksentelulta saati sitten tiputukselta. Hampaiden harjaaminen tosin aiheutti oksennusreaktion pitkälle viimeiselle kolmannekselle.

Ruokahimot 0
Ei mainittavia himoja, lähinnä tekee mieli kylmää ja raikasta syötävää, kuten (pakaste)mansikoita, mehujätskiä, omenaa jne.

Tunteet pinnassa 2
Oi kyllä. Miesparka. Itkuraivareita, omaan kömpelyyteen turhautumista, sopeutumisvaikeuksia, liikutuksen/suuttumuksen/raivon kyyneleitä milloin mistäkin - mutta vastapainoksi onneksi myös onnea, iloa ja valtaisia rakastamispuuskia.

Rintojen arkuus 1
Alkuvaiheessa juu, ja nyt lopussa taas. Aijai, varsinkin alussa riisuminen sattui, ja vatsallaan nukkumisen sai unohtaa tosi aikaisin...

Raskausarvet 0
Ei toistaiseksi, kenties kiitos Body Shopin vartalovoi (alkuraskaus) ja Vichyn raskausarpivoide (loppuraskaus)?

Peräpukamat, 0
Ei toistaiseksi näitäkään, ja toivon, että pysyisivätkin poissa!

Ummetus 0
Päinvastoin (ehkä juuri siksi peräpukamat ns. loistavat poissaolollaan).

Närästys 0
Ei mainittavasti. Kerran närästi jogurtti ja kerran raaka omena, siinäpä ne.

Turvotus 2
Tätä riittää. Voi kristus, jalkaterät on ihan sämpylät, nilkat kuin tukit ja sormet nakit. Viehkeä ja kevyt kesäolo siis.

Liitoskivut 2
Silloin huhti-toukokuussa aivan järkyttävät. Välillä oli melkein mahdotonta kävellä, ja öisinkin heräsin tuskaan joka kerta, kun liikahdin. Onneksi ne katosivat! (Täytyy koputtaa puuta...)

Selkäkivut 0
Näitä on oikeastaan alkanut tuntua vasta ihan viime päivinä. Elän toivossa, että minulla ehkä sittenkin on ihan kohtuulliset selkälihakset, kun painopisteen muuttuminen ja vatsan kasvaminen eivät ole vaivanneet selkää tämän enempää.

Iskiaskivut 1
Jep. Nämä alkoivat jo joskus puolivälin tienoilla, mutta pari käyntiä naprapaatilla ja venyttelyohjeiden noudattaminen kyllä auttoivat. Nyt iskias vaivaa välillä, etenkin jos makaan liian kauan selälläni. Niitä jalka lähtee alta -tuntemuksia ei kuitenkaan ole enää ollut.

Supistukset 1
Ei haitaksi asti, tässä vaiheessa oikeastaan toivoisi jo enemmänkin...

Jatkuva pissahätä 2
Oikeastaan ensimmäinen merkki raskaudesta oli se, että vessassa piti ravata ahkerasti. Ja tässä lopussa tahti on taas kiihtynyt. Vessaan on päästävä, vaikka tulos on yleensä aika säälittävä liru. Vessapaperin kulutus on kiihtynyt huimasti, kun jäin kotiin. :)

Suonenvedot, jalkakrampit 0
Ei mainittavasti.

Nenäverenvuoto 0
Alkuraskaudessa muutamia kertoja, mutta multa tulee muutenkin helposti verta nenästä esim. nuhan yhteydessä.

Verenvuoto ikenistä 0
Hampaita pestessä joo, tavallista enemmän, mutta ei haitaksi asti.

Päänsärky 0
Hormonipäänsärkyä ei ihme kyllä ole ollut, vaikka pillerit aiheuttivat aikoinaan kamalia hedareita.

Ihon värimuutokset 0
Hyvin, hyvin hailakkaa linea negraa sekä hurjasti tummuneita nännejä lukuunottamatta ei näkyviä muutoksia.

Nenän tukkoisuus 1
Jep, mutta en tiedä, johtuuko se raskaudesta vai heinänuhasta...

Lisääntynyt valkovuoto 2
Kyllä, kyllä ja kyllä. Pöksyt on jatkuvasti kosteat, ja välillä ei ole ihan varmaa, että mitä sieltä oikein tulee. Kerran soitin jo äitiyspolillekin, ja perätilan takia halusivat tarkistaa, ettei se ole lapsivettä. Ei ollut, pelkkää kirkasta vuotoa vain. Yhhyh.

Hengenahdistus 1
Kumartuessa kyllä, muuten ei. Esim. kenkien/sukkien laitto ja tavaroiden poimiminen aiheuttavat hirmuisen ähinän. No, en kyllä ole juurikaan kiipeillyt portaita tms. viime aikoina, luultavasti happi loppuis jossain toisen kerroksen kohdalla.

Karvankasvun kiihtyminen 1
Tukasta en tiedä, mutta mitä on toi nukka mun vatsalla? Todella omituista. Lisäksi aamulla sheivatuissa kainaloissa tuntuu sänki jo illalla. Alakerran tilanne on arvattavasti villiintynyt täysin, täytynee pyytää miestä hoitamaan asia... Tän raskauden aikana parisuhteesta on kyllä hävinnyt viimeinenkin mystiikka, mutta minkäs teet.

Suonikohjut 0
Ei ole näkynyt, toivottavasti ei tulekaan. Mun äidillä on, mutta ne plopsahtivat pintaan vasta toisen raskauden aikana. Saa nähdä, miten mulle käy, jos ja kun tämä riemu joskus toistuu.

Hiivatulehdukset 1
Keskiraskaudessa useampiakin, nyt ei taas sitten pitkään aikaan. Hyvä niin.

Ilmavaivat 1
Riittävästi. Ja ne vaan jaksaa naurattaa - sekä mua että miestä, olin raskaana tai en. Olemme kypsiä aikuisia. :)

Univaivat/väsymys 2
Ei nukuta, nukuttaa koko ajan, hyvän asennon löytäminen on hankalaa, vatsa painaa, on liian kuuma, tyynyt on väärin, peitto tipahti lattialle ja juuri kun on nukahtanut, iskee vessahätä. Mietin tuossa yöllä (kun valvoin jostain syystä kahdesta puoli viiteen), että milloinkahan seuraavan kerran saan nukuttua kokonaisen yön. En koskaan? Onneks voin torkkua päivälläkin.

Vaivoja on listalla yhteensä 26, mikä tekee maksimipistemääräksi 54. Minun tulokseni on (tällä hetkellä, kun laskettuun aikaan on päivää vaille kaksi viikkoa) 21.

Tulkinta: Raskausaika ei ole ollut ihan tuskatonta, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että olishan se voinut olla paljon kamalampaakin. Oma inhokkilistani top 3 on helppo määrittää: liitoskivut, turvotus, päänhajotus (välillä vaan ahdistaa ja turhauttaa kaikki). Kummasti kyllä helpottaa tietää, että helpotusta on luvassa parin viikon sisällä - tai ainakin tuskat muuttuu erilaisiksi...

Sitä odotellessa taidan vaappua sämpyläjaloillani jäätelölle tuohon torille, jos vaan sandaalit mahtuu jalkaan. En vaan osaa valittaa ihanasta kesäsäästä, vaikka olo olis varmaan helpompi vesisateessa. :)

Ps. Jos olet raskaana, niin montakos pistettä sinä sait?

Omaa napaa (kirjaimellisesti)

Taas oli neuvolakäynti, näillä näkymin toiseksi viimeinen sellainen! Iloisinta oli, että paino ei ollut noussut yhtään sitten viime viikon, jolloin nestepöhö oli tuonut lisää 1280 g/vko. Argh. Turvoksissa ollaan edelleen, mutta tilanne ei ole pahentunut. Bebbe melskaa ahkerasti ja vaikuttaa siis voivan hyvin.

Viime päivät olen tassutellut kaupungilla, istuskellut terasseilla ja rakastanut kesä-Helsinkiä. Kutsuin myös ihanat naiset puistoon sunnuntaina. Panikoin vähän, kun tajusin, että jollei tämä lapsukainen suostu kääntämään päätään (kirjaimellisesti), niin edessä on toiseksi viimeinen lapseton viikonloppu. Olettaen tietysti, että hän ei myöskään päätä ulkoistaa itseään aikaisemmin. Joten sunnuntaisuunnitelmaan kuuluu puistopiknik ja kikattelua.

Lauantaina aiomme uskaltautua päiväksi saaristoon, uuaa! Se on siis remonttivapaa päivä. Tällä hetkellä tilanne on se, että yhdestä seinästä puuttuu vielä väri, se saa eka kerroksen tänään ja toisen huomenna. Sitten edessä onkin "vain" loppusiivous, huonekalujen kasaaminen (reilut 600 kiloa huonekalun osia on tulossa meille vielä tänään), kirjojen, levyjen ynnä muun normaalitavaran sekä vauvan asioiden järjestely, lopun vauvapyykin pesu ja muuta pientä. Mutta se on aika ihanaa, sormet syyhyää päästä laittamaan asioita paikoilleen.

Tänään oltiin myös Naistenklinikalla tutustumassa. Eka osio tuntui vähän turhalta, kun kätilö puhui oikeastaan vain normisynnytyksestä. Toinen "luento", jossa puhui synnyttäneiden osaston kätilö, sen sijaan sisälsi kiinnostavaa asiaa myös sektiosynnyttäjille. Esimerkiksi kätilö kertoi, että sillä aikaa kun äiti lojuu heräämössä, vauva on ihokontaktissa isän kanssa. Suomeksi siis vauva on vaippaa lukuunottamatta nakuna, ja hän saa nyhjöttää paidan alla isin rintaa vasten. Mua alkoi vähän liikuttaa, kun kuvittelin sitä. (Ja tietysti myös iski pieni kateus...) Vauva kuulemma viihtyy siinä rauhallisena siihen asti, että tissipari (a.k.a äiti) kärrätään osastolle.

Kirjattakoon tähän samaan syssyy fyysisiä tuntemuksia: muutaman tunnin kaupungilla kävely TODELLA tuntuu jaloissa. Vesitankkausta on syytä harrastaa aktiivisesti, vaikka se johtaakin tiheisiin vessavisiitteihin. Toisaalta vessassa tulee joka tapauksessa käytyä ahkerasti, sillä bebbe muljuttelee itseään niin viehkeästi rakon päällä, että välillä tuntuu kuin tulisi pöksyyn. Ja ne potkut/bebanpyöräytykset kirpaisee melkoisen mehukkaasti tonne alaosastolle, niin että välillä pääsee myös spontaani kivunkiljahdus, irvistyksestä puhumattakaan. Muuten kävely on huomattavasti helpompaa kuin vielä muutama viikko sitten. Ne kamalatkamalat liitoskivut ovat mystisesti kadonneet lähes kokonaan! Ainoastaan silloin, kun on istunut pidempään paikallaan, liikkeelle lähtiessä menee hetki, ennen kuin lantio vertyy. Ihmeellistä kyllä, boobsiosasto taas on alkanut kärsiä samanlaisista oireista kuin ihan silloin alussa: arkaa on.

Niin ja napa, miehen kovasti odottama paistomittari, on vihdoin ja viimein pompsahtanut ulospäin. Sen mukaan näyttää siis siltä, että tämä paisti alkaa olla loppuhauduttelua vaille kypsä.

Sanottavat kortilla

Kirjoitin jo jussista ja muusta, mutta en olis jaksanut lukea sitä itsekään. Pää on pelkkää muusia ja höttöä. Tuntuu, että asiaa olisi vaikka kuinka, mutta sitten lopulta mulla ei olekaan mitään sanottavaa.

Remontti on kesken, bebbe vaan pyllistää mun joogausyrityksille, jalat on ihan mummukamaa, lantio on jumissa ja kukaan ei tyhjennä meidän tiskikonetta. Vaatteet ahdistaa, tekee mieli vaan loikoilla nakuna valkeissa lakanoissa, kunnes sekin alkaa kyllästyttää. Kaupungillakaan ei jaksa loputtomiin haahuilla, eikä siellä voi olla alasti.

"Lepää kun vielä voit", mulle sanotaan, mutta pahoin pelkään, että lepoa ei voi hankkia varastoon ihan loputtomiin. "Tee nyt niitä asioita, joista tykkäät" - entäs jos mä tykkäisin vaan tissutella skumppaa terassilla ja maata vatsallaan laiturilla? "Nauti ystävien seurasta" - mieluusti joo, mutta kun ne on kaikki töissä. "Hemmottele itseäsi" - mutta parasta hemmottelua on matkustaminen, ja se skumppa, ja sitä paitsi lomarahat menee kirjahyllyihin.

Viikkoa rytmittävät Naikkari- ja neuvolakäynnit, on fyssarin luentoa, verikoetta, synnäriin tutustumista ja perusneuvolaa. Loppuaika menee haahuillessa. Luen naistenlehtiä ja yritän vastustaa kiusausta ostaa kaikkia niissä ylistettyjä asioita. Vauvalehtiä en jaksa enää lukea, varsinkaan niitä odotusjuttuja. Tämä odotus alkaa olla niin loppusuoralla, että tekee mieli siirtyä eteenpäin. Olen fiksoitunut sektiopäivämäärään, enkä enää tiedä, miten reagoisin, jos vauva olisikin sitten kääntynyt oikeinpäin ja leikkauspäivän aamuna meidät lähetettäisiin kotiin odottamaan. (Toistaiseksi se kuitenkin istuu tuolla lääkärin mukaan "täydellisessä perätarjonnassa".)

Tuijottelen noita pieniä sukkia ja kaikkia vauva-asioita, joita meille on ilmaantunut. Mietin, että mllainen vauva noissa vaunuissa pian matkustaa? (Paitsi täydellinen tietysti, onhan se meidän.) Hitto että minä haluan nähdä jo tämän sisälläni melskaavan pienen ihmisen, silittää sen poskea ja nuuskia sen niskaa. Omituista, miten paljon voi kaivata jotain, jota ei ole koskaan nähnyt ja joka on tuossa ihan lähellä.

Hietalahden herttua

Pikainen päivitys eilisen Naikkari-käynnin tuloksista: tyyppi istuu edelleen hanuri tiukasti mun lantiossa ja voi ilmeisen hyvin, ainakin aktiivisuudesta päätellen. Kääntöyrityskin tehtiin saman tien, mutta yritykseksi jäi. Sain piikin supistuksia edistävää lääkettä, jonka viehättäviä sivuvaikutuksia olivat käsien vapina, verenpaineen nousu sekä huimaus. Tassut tärisi kuin olisin viettänyt ensimmäistä päivää ilman alkoholia sitten Kekkosen presidenttikauden, ja päässä humisi.

Kääntäminen sattui aika lailla, koska vauva on porannut päätään vatsan yläosaan niin kauan, että vatsa on siitä kohtaa tosi arka. Lopulta yritys lopetettiin, kun mulla valui vedet silmistä. Ei kuulemma pitäisi olla ihan niin kivuliasta sen touhun.

Sitten varattiin sektioaika, ihan niin kuin olis hammaslääkäriä varannut. Että no joo, tuossa on jo täyttä, mutta käviskös teille se seuraava päivä? Mies tuli hakemaan mut pois sieltä, olin tärisevä, itkuinen, jumalattoman nälkäinen ja ihan pihalla - pää ei ehtinyt yhtään mukaan siihen, mitä siellä tapahtui. Olin varautunut vaan tavalliseen lääkärikäyntiin.

Eilinen ilta meni lepäillessä, kaupan päälle iski vielä ihan kamala päänsärky. Nyt on jo parempi fiilis, vaikka hämmentää kyllä edelleen se, että nyt tiedetään, milloin on bebben syntymäpäivä.

Jos hän ei siis sattuisi kiepsahtamaan ympäri itsekseen... Yritän könöttää edes kerran päivässä polvistumisasennossa, jonka pitäisi edesauttaa kääntymistä (sitä suositteli lääkärikin!), joskin hapensaanti tuottaa ko. asennossa hieman ongelmia. Mikäli Mekkaan päin kumartelu ei tuota tulosta, syntyy Hietalahden herttuaksi nimittämäni vauva keisarillisesti kalentereihimme merkittynä aikana (jota emme aio toistaiseksi paljastaa muille kuin tuleville isovanhemmille).

No, saatiin ainakin remontille deadline!

Välitilassa

Perätiladiagnoosi (mikä brutaali ilmaus) aiheutti välitilan. En tiedä, että mitä pitäisi odottaa. Kääntyykö se vai eikö se käänny ja jos se kääntyy, niin pysyykö se sitten oikeinpäin ja jos se ei käänny, niin mitäs sitten tehdään? Ja mitä tässä nyt sit uskaltaa tehdä, kun kätilö varoitti, että niin kauan kuin vauva on tulossa ahteriosasto edellä, mahdollinen lapsiveden meno tarkoittaa, että on asetuttava makuulle vaikka olisi ruokakaupassa ja hankittava ambulanssikyyti sairaalaan? Kaupungissahan se ei ole ongelma, mutta saaristo vähän arveluttaa. Sieltä ei kyllä makuuasennossa pääse pois kuin ehkä MediHelillä.

Ja en tiedä enää sitäkään, että miten päin toi tuolla nyt kellii. Tuntuu, että se on ihan etuperintakaperinkiemuralla ja milloin mitenkin. Liikkeitä on runsaasti (thank god), mutta ihan missä sattuu. En pysty loogisesti päättelemään, että onko se siellä pää ylhäällä, pää alhaalla vai kenties kyljellään? Ahdistaa.

Olen jo valmiiksi stressannut sitäkin, että jos vauva leikataan ulos, niin olenko mä sitten oikea äiti, kun en ole edes synnyttänyt? En ole itse koskaan edes tullut ajatelleeksi, että joku keisarinleikkauksella synnyttänyt EI sitä olisi, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Kauheet paineet siitä hommasta tulee, kun tuntuu, että joka paikasta vaan toitotetaan, miten tärkeää on, että lapsi saa syntyä alakautta. En tiedä, sen perusteella mitä olen perätilasynnytyksistä lukenut, niin siitä on luonnollisuus kuitenkin kaukana - paikalla on kai parikin lääkäriä ja kätilöt sun muut päälle, synnyttäjän ainoa vaihtoehto on ponnistaa jalat telineissä ja hätäsektioon siirrytään herkästi. Mieluummin sitten suunniteltu sellainen kuin täysnukutus ja liikaa dramatiikkaa.

Yritän järkeillä, että on ihan turha vatvoa asiaa liikaa ennen keskiviikkoa, voihan se olla, että bebbe yllättää ja onkin asettunut nätisti pää alaspäin. Vaan minkäs teet, kun oma pää ei tottele? Ja sama homma se, että tässä alkaa pikkuhiljaa kyttäillä kaikkia mahdollisia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, vaikka kuinka järki sanoo, että on ihan turhan aikaista mietiskellä moisia.

Plääh. Ulkonakin on kamala ilma, kotona on remonttikaaos ja mitään ei tapahdu. Lillun välitilassa, seuraan nilkkojeni turpoamista, odotan ja turhaudun. (Snickers-jäätelö ja hömppälehdet helpottaa kyllä vähän. Sokerihumala on jumala.)

EDIT:
1) Blogini eli jossain Tyynenmeren ajassa, nyt pitäis olla oikein.
2) Olen aivan unohtanut kertoa viimeisimmän kokemukseni nettishoppailusta. Ihastuin kuvan bodyyn nähtyäni sen jossain, ja lopulta bongasin sen täältä. Nyt etusivulla näyttää olevan ilmoitus, että koodilla JUNE saa alennusta 10 %. Silloin siinä oli joku koodi (muistaakseni TEN), joka oli juuri vanhentunut. Summamutikassa päätin kuitenkin kokeilla onneani kassalla, ja kokeilin paria eri sanaa (muistaakseni SUMMER ja tuo nyt voimassa oleva JUNE) ja jommallakummalla laskusta putosi pois 20 puntaa! Siis maksoin bodysta lopulta 2 puntaa + 6 puntaa postikuluja. Joskus käy tsägä. Olis varmaan pitänyt lototakin silloin.

Vastarannan kiiski

Ihmettelin neuvolassakin eilen, että bebbe on ollut jotenkin vaisu. Syke oli kuitenkin niin ponteva, ja innostuihan hän siinä dopplerilla tökittäessä heilumaankin, että asia jäi siihen.

Sama meno jatkui kuitenkin myös tänään. Aloin jo vähän huolestua, kun en ole tuntenut niitä vatsanahkaa venyttäviä potkuja tuolla kyljessä sitten viikonlopun, ja muutenkin tuntemukset ovat olleet enemmänkin kevyitä kutituksia tuolla alavatsalla. Se peppukin on nököttänyt jo pari päivää ihan samassa kohdassa.

Join aamupäivällä tuoremehua ja makoilin kyljelläni ja laskin liikkeitä. Tunsin siinä tunnin aikana ehkä kuutisen kertaa jotain, mutta ei mitään normaalitouhuun verrattavaa. Soitin siis Naistenklinikan päivystykseen, että pitäiskö mun huolestua vai mitä tässä pitäisi tehdä. Sieltä käskettiin tulla näytille. Soitin miehelle, joka tuli pää kolmantena jalkana hakemaan mut ja kuskasi sairaalaan. Ei se suostunut jäämään töihin, vaikka yritin näön vuoksi vastustella, että kyllä mä selviän sinne itsekin.

Kun päästiin päivystykseen, minut laitettiin käyrille. Vauvan syke oli hyvä ja vahva, mutta niitä liikkeitä tuntui edelleen heikosti. Kätilö passittikin mut sitten lääkärille.

Lääkäri totesi, että kohdunkaula on pehmeä, mutta kiinni, ja viritti monitorinsa. Ja mitäs sieltä sitten näkyikään, ellei PERÄTILA. Se paikallaan kylkiluiden alla nököttänyt pallero ei ollutkaan vauvan peppu, vaan PÄÄ. Siis tämä itsepäinen otus on ilmeisesti viikonlopun aikana kierähtänyt istumaan. Se selittää, miksi kylkipotkut ovat kadonneet ja liikkeet siirtyneet tuonne nivusiin.

On vähän hämmentynyt olo. Ensi viikolla sitten uudelleen äitiyspolille katsomaan, josko hän olisi suostunut palaamaan lähtöasentoon. Ja jos ei, niin sitten mietitäänkin ihan uusia juttuja. Esim. sitä, että syntyykö tämä sittenkin sektiolla.

Pääasia on tietysti se, että vauva voi hyvin ja vaikuttaa oikein tyytyväiseltä oloonsa. Mutta pakkoko sen nyt oli alkaa harata vastaan! Olis vaan pysynyt nätisti pää alaspäin. Oli kuitenkin aika hienoa huomata, että bebbe on käynyt niin tutuksi, että huomasin itse, että joku ei nyt täsmää. Luottamus siihen, että itseään kannattaa kuunnella, kasvoi hurjasti, vaikka aamupäivällä mietin, että ehkä mä olen vaan ihan hysteerikko ja luulosairas ja kuvittelen vaan koko homman ja mut nauretaan pihalle sieltä.

Vähän kyllä käy lapsiparka sääliksi, kun me ollaan papi-to-ben kanssa taputeltu sitä muka pepulle, että voi pientä pyllyä ja tökitty siihen, että liikus nyt vähän. Ja se onkin ollut raukan pää. Voi toista. <3

Kaikki on suhteellista

Olen virallisesti toista päivää äitiyslomalla. Eilen oli kivaa, kun oli sopivasti velvollisuuksia (neuvola), sopivasti viihdettä (päiväkahviseuraa terassilla), sopivasti laiskottelua (lehden lukemista auringonpaisteessa + iltapäiväunet sohvalla), sopivasti liikuntaa (kävelyä Viiskulman terveysasema-Iso Roba-Erottaja-Bulevardi-Hietsun tori), sopivasti rehkimistä (olohuoneen tyhjentämistä remontin tieltä) ja sopivasti hemmottelua (mies hieroi väsyneitä varpaitani). Tänään on tylsää - kotona ainoat elinkelpoiset huoneet ovat makkari, kylppäri ja keittiö, ulkona on harmaata, pitäis mennä postiin, mutta laiskottaa ja tekisi mieli siivota kaappeja (pesänrakennusvietti ilmeisesti!), mutta ei kannata, ennen kuin remontti on valmis. Blääh.

Neuvolassa oli siis kaikki mallillaan, vauva roikkuu raivotarjonnassa ja punkee ahkerasti pikkupebaansa tosta mun kylkiluun alta ulospäin. Allekirjoittaneen arvot olivat ok. Hemoglobiini on rautakuurista huolimatta vain 110, mutta kuulemma se ei ole mikään katastrofi sekään.

Mun ihana neuvolantäti on siis kesälomalla, ja seuraavat käynnit hoitaa sijainen. Tyttö oli varmaan suunnilleen mun ikäinen, ja muuten ihan kiva, mutta en oikein osaa suhtautua neuvolantädeillä ilmeisen yleiseen lässyttävään puhetapaan. Hän puhui niin kovin rauhoittavasti ja ymmärtäväisesti, että alkoi oikein ahdistaa. Tunsin itseni joko hankalaksi lapseksi tai oikuttelevaksi mielenterveyspotilaaksi, joka nauraa liian lujaa ja puhuu liikaa. Onko särmättömyys, hajuttomuus ja mauttomuus joku pääsykoekriteeri alalle?

Suosikkiahdistuslempeilyni oli juurikin hemoglobiinin ottaminen. Täti (no, täti ja täti, but you know) pisti mua sormeen ja päivitteli oikein moneen otteeseen, miten hirmuisen ikävä tämä hemoglobiinikoe on, kun se pistokohta on niin ilkeästi siinä sormen päässä ja voi että ei kai hän nyt liian lujaa painanut ja katsos tästä saat vielä laastarin, oijoi, eihän ole pipi. (Melkein odotin, että saisin tarran tai tikkarin, kun kestin tuon koettelemuksen.) Tokaisin sille, että käsittääkseni mun pitäis tässä kuukauden päästä synnyttää, joten eiköhän yksi verikoe nyt ole least of my problems. Pisteet tädille siitä, että sitä alkoi kuitenkin siinä vähän naurattaa.

Toinen ihmetyksen aihe: Vauva tulossa -ohjelma. Siinähän seurataan näitä jenkkejä vai kanadialaisiako ne nyt on, ja kuinka ne synnyttää. En voi ymmärtää, että kansa, joka haluaa gynekologillakin kulkea matkan pukuhuoneesta hoitopöydälle siveellisesti kylpytakissa, ottaa synnytykseen mukaan puolison lisäksi vanhemmat, appivanhemmat ja monesti myös erinäisen kokoelman muuta sukua ja ystäviä. Koko seurakunta tarkkailee suurella mielenkiinnolla aitiopaikalta jalkopäästä, miten äiti päkistää ulos sitä vesimelonin kokoista lapsenpäätä, ja kun se vihdoin näkyy, alkaa yleinen kiljunta, sekasorto ja älämölö.

Kai mä sitten olen vaan jotenkin rajoittunut, mutta mulle riittää, että paikalla ovat mies ja hoitohenkilökuntaa, ja mieskin tuolla olkapäälinjan yläpuolella. Jotenkin ei tuntuis kovin luontevalta ähkiä ulos vauvaa ja sitä kaikkea oheissontaa niin, että omat saati sitten appivanhemmat seisoisivat siellä kannustamassa.

Siinä maha missä mainitaan

Mun on pakko paljastaa, mistä tuossa edellisessäkin postauksessa puhutaan. Valmistautukaa kirkumaan ja pyörtyilemään - saanko esitellä: allekirjoittaneen vatsa viikolla 34+3!

Siinä se siis kellottaa. Mun mielestä se on ihan normaali, mutta voin toki olla väärässäkin. Tästä eteenpäin lupaan kuitenkin yrittää olla kriiseilemättä kaikenmaailman ihmisten kommenteista ja muistaa vaan ne kivat ja kauniit sanat.

Huomenna ohjelmassa on myös lymfaterapiaa Helsinki Day Spassa, aah. Ehkä mun tynnyriolo helpottuu vähän lisää, kun nesteet lähtee liikkeelle!

Itse olet läskipallo

Viikonloppu meni sukuasioissa: ensin edustettiin perjantaina miehen veljen tyttären valmistujaisissa, sitten tulivat mun vanhemmat ja lauantaina oltiin serkkuni lakkiaisissa/tädin viiskymppisillä iltapäivästä yöhön asti. Sunnuntaina lounastettiin Merimakasiinin terassilla ja syötiin jäätelöä Hietsun torilla, ennen kuin saateltiin parenteesit kotimatkalle.

Juhliminen oli kivaa, PAITSI se jatkuva vatsan koko -keskustelu. Taisin pari kertaa ilmoittaa aika napakasti, että nyt riittää.

Asioita, joita minulle on sanottu:
- kamala kun sä oot iso
- no kukas se sieltä vaappuu
- hohhohhoo, onpas susta tullut tukeva/lihava sitten viime näkemän
- onko siellä varmasti vaan yksi
- hahhaa, norsu
- hahhaa, tankki

Siis mitä vi**ua? Miten helvetissä se, että nainen on raskaana, antaa muka oikeuden arvioida häntä sanoilla, joita samat ihmiset eivät varmasti käyttäisi keskustellessaan lihavien keski-ikäisten tuttaviensa kanssa? Erityisesti miehillä tuntuu olevan sellainen käsitys, että naisen koosta ja painosta puhuminen on ihan ok, kun siellä vatsassa on lapsi eikä pelkkää suklaata.

On muuten harvinaisen viehkeä olo jatkaa juhlimista, kun joku ilmoittaa, että hohhohhoo sähän olet varsinainen tankki.

Onneksi juhlissa oli myös ihania naisia, jotka vastapainoksi sanoivat, että näytän hehkeältä ja että ei mun vatsa edes ole iso. Kätilötätini todisti asian oikeaksi ja kokeili vielä, että kuula on pinkeä eikä lainkaan mikään läskipallo. Muuten olisinkin varmaan lähtenyt kotiin itkemään ja piiloutunut peiton alle loppuajaksi.

Positiivisia asioita:
- Rattaat tuli! Ei voi kuin kehua saksalaisen verkkokaupan toimintaa: asiakas pidettiin koko prosessin ajan hienosti ajan tasalla, toimitus kesti reilun viikon ja paketti tuli ehjänä ja hyvin pakattuna kotiovelle. Siellä ne nyt pönöttää vauvan tulevassa huoneessa, iik.
- Vauvan huoneen remontti valmistui! Nyt on enää kaikista kivoin eli sisustus jäljellä (no joo, koko remontin osalta myös tää olohuone). Kävin tilaamassa Marimekon oranssit Karkuteillä-verhot, niiden pitäis olla valmiit viikon päästä. Tulevat isovanhemmat toivat mukanaan sen Aarnion oranssin Puppyn, josta haaveilin. Muutamat huonekalut vielä tarvittais, ja lamppu ja sohvaan päällinen.
- Bebbe melskaa aktiivisesti ja vaikuttaa siis voivan hyvin. Se näyttää nyt parkkeeranneen niin, että peppu heiluu oikealla kylkiluiden alla ja jalat viuhtoo vasempaan kylkeen. Laskettuun aikaan on tänään tasan 40 päivää eli reilu kuukausi. Parin viikon päästä ollaan jo siinä vaiheessa, että jos tää sattuis haluamaan ulos, ei synnytystä enää laskettaisi ennenaikaiseksi. Jos saa esittää toiveita, niin siinä heti juhannuksen jälkeen saa tulla milloin vain, ei siis tarvitse odotella sitä heinäkuun 11. päivää tai myöhemmäksi... Vaikka mä oon ihan varma, että minua rankaistaan kärsimättömästä luonteestani, ja tämä paistuu tuolla vatsassa vielä heinäkuun lopulla. Mutta saahan sitä ihminen toivoa!

Pois paha pöhö

Eilen oli taas neuvola. Aluksi niitä odotti ja tuntui, että seuraavaan neuvolaan oli aina ihan ikuisuus - nyt siellä saa juosta koko ajan. Sitä paitsi seuraavan kerran jälkeen käynnit tihentyy entisestään.

Fyysisesti kaikki oli kunnossa, vaikka nestettä oli kertynyt vajaassa kahdessa viikossa 1,5 kiloa! Tunsin kyllä sormissani ja jaloissani, että päällä on melkoinen nestepöhö, mutta voi herranjestas, että se vaaka alkaa ahdistaa. Joo joo kuuluu asiaan ja neste lähtee äkkiä ja niin edelleen, mutta kyllä mulla on vaan päässä sellainen henkinen raja, että silmissä sumenee kun näkee näitä lukuja. Onneks täti oli ihana ja lohdutti, että se katoaa kyllä jo laitokselle ja että turvotus ei näy kasvoissa ja että kaikki on hyvin, kun verenpaine on kohdallaan (110/70) eikä pissassakaan näy mitään.

Sf-mitta jatkoi suunnilleen sillä keskikäyrällä (taisi nyt olla puoli milliä käyrän yläpuolella) ja vauvan painoksi täti arvioi 2,3 kiloa. Siellä se taas mönki ja punkesi, ja liikkeistä tuli siis ++.

Ainoa suru-uutinen oli se, että nyt ihana täti jää lomalle ja viimeisistä neuvolakäynneistä huolehtii joku ihan vieras ihminen. Mitä jos se on joku kamala? En kestä. Tuntui kyllä hullulta, kun täti toivotteli onnea synnytykseen. Siis onnea synnytykseen, mulle ja meille?!?!? Ihan niin kuin joillekin aikuisille. Kääk.

Eilisen hyviin uutisiin kuuluu myös se, että bebben huone on nyt loppusiivousta vaille remontoitu. Kohta pääsen sisustushommiin, jei! Palkitsin ahkeran remonttiduunarini isyyspakkauksella, joka meni aika lailla nappiin. Mies oli aidosti yllättynyt ja riemuissaan.

Selitysosasto: minusta isyyspakkaus on hauska idea, ja halusin antaa miehellekin jotain, kun koko tämä homma pyörii muuten niin vahvasti minun ympärilläni. Minusta isyyspakkauksessa ei ole kyse mistään äitiyspakkauksen vastineesta, koska se äitiyspakkaus nyt on, kuten miljoona ihmistä ennen mua on todennut, enemmänkin vauvapakkaus tai perhepakkaus. Samalla on pakko todeta, että minusta nimestä vääntäminen on melkoisen tiukkapipoista - sehän tulee historiasta. Suurempi ongelma kuin äitiyspakkauksen nimi on se, jos joku todella tulkitsee sitä kirjaimellisesti.

Mutta anyways, minä tiedän, että tuossa meillä asuvassa miehessä asuu edelleen pieni poika, joka rakastaa yllätyksiä ja etenkin sellaisia paketteja, joissa riittää tutkimista pitkäksi aikaa.

Jaa mitä siellä paketissa sitten oli? Kun mjies tuli illalla suihkusta, peiton alta löytyi pahvilaatikko, jonka kannessa oli kuva kahdesta kylpyankasta (sisäpiirin juttu), isosta ja pienestä sekä teksti "Isyyspakkaus - Faderskapsförpackning". Päällimmäisenä oli sisällysluettelo, joka vapaasti käännettynä kertoi paketin sisältävän seuraavaa:

Vaipan vaihtamisen taito - starttipaketti aloittelijoille
- hengityssuojaimia
- kumihanskat
- sadeviitta (suojaamaan roiskeilta)
- suojalasit
- ekopuhdistuspyyhkeitä vauvalle
- Reilun Kaupan pumpulitikkuja navan puhdistukseen
- puhdistussuihke ympäristön siistimiseen
- Gråt inte över spilld mjölk -tekstillä varustettu siivousrätti
- kuvalliset vaipanvaihto-ohjeet

Vaatteita:
- Min pappa är starkare än din pappa -body
- Motskari-leikkipuku (Kuva ja puku täältä)
- Bebelle valkoinen body, jonka rinnassa on musta siluettikuva poikaansa kolmipyöräisellä polkupyörällä työntavästä isästä ja selässä oranssi Superbaby-logo sekä papi-to-be:lle samanlainen American Apparelin T-paita, jossa tosin on Superbaby-logon sijaan vasemmassa hihassa pienempi oranssi Superdad-logo (teetin nämä täällä)

Hauskaa molemmille:
- 2 cd-levyä (Arne Alligator & Djungelrumman + Paukkumaissin Popkornitorni)
- pimeässä hohtava kylpyankkasaippua
- moottoripyörälehdet molemmille (MP-Maailma + Fräcka motorcyklar & bilar -kuvakirja)
- Prutt!-kuvakirja, jossa joka sivulla on nappi, jota painamalla kuuluu hauska ääni (mm. kikatus, paukku ja haukotus)

Muuta hyödyllistä:
- kaksi äänenvaimenninta (tutteja)
- korvatulppia
- tulitikkuja silmien aukipitämiseen
- Muumi-laastareita pikkuhaavereita varten
- Kom ihåg -tarra eli tarra, jossa lukee "Plånbok, Nycklar, Telefon" (mies käyttää joka aamu aikaa sen miettimiseen, mitä pitää ottaa mukaan, ja joka aamu vastaus on nuo samat kolme asiaa)

Bara åt pappa:
- hyvä sikari (ainakin Stockan sedän mukaan se on hyvä sellainen)
- sikarileikkuri
- Red Bullia
- Baby Blues -sarjakuvakirja
- Våga fråga -kirja, jossa on vastauksia mahdottomiin kysymyksiin (esim. mikä on Jeesuksen sukunimi ja montako uimaria tarvitaan hinaamaan loistoristeilijää)

Käytin melkoisesti aikaa metsästäessäni asioita netistä ja kaupoista, mutta se ei mennyt hukkaan. Mulla oli hauskaa ja mies oli yllättynyt ja tohkeissaan ja suunnitteli tulevia tekemisiä vauvan kanssa. Niin ja kaupan päälle pussaili mua kovin, heh. <3

Ihmepakkaus ja korkokateus

Se äitiyspakkaus siis tuli vihdoinkin! Loppujen lopuksi lähetys oli perillä nopeasti: päätös oli tehty 14.5., kirjattu 15.5. ja lähetetty maanantaina 18.5. Ilmoitus paketin saapumisesta tuli jo saman viikon perjantaina, vaikka välissä oli yksi pyhäpäivä.

Päästiin kuitenkin hakemaan paketti vasta eilen, kun oltiin koko pitkä viikonloppu landella nauttimassa saaristoilmasta (ja kylläpäs se kuulkaa tuoksuikin hyvältä, ihanaa kun tulee kesä!). Mies sai kunnian kantaa paketin kotiin asti. Mietin kyllä, että mites se paketinhaku mahtaa onnistua esim. yksin odottavilta, multa ei nimittäin olis tässä vaiheessa enää irronnut edes lyhyehkö kävelymatka melkein 9 kilon laatikon kanssa.

Jännä hetki koitti illalla, kun päästiin kotiin yksistä edustuskekkereistä. Pakkohan se paketti oli vielä avata, vaikka kello oli lähempänä puoltayötä. Taivasteltiin siinä sitten juhlaasuissamme, mitä kaikkea sieltä löytyikään. Ainoastaan se hailakka persikanoranssi oloasu sai allekirjoittaneelta täystyrmäyksen, muuten tykkään paketin neutraaleista väreistä ja perusvaatteista. Jostain syystä perusvaatteita enemmän mua kiehtoo kuitenkin paketin muu sisältö: makuupussi, kestovaipat, retrohelistin jne. Bodyja, potkareita ja muita vaatteita meillä on jo tuolla hmm... melkoisesti ihan omasta takaa. Jotenkin kaikki vauvan tarvikkeet tekevät taas tästä asiasta pikkuisen konkreettisemman. Suunniteltiin jo, miten laatikosta tulee täksi kesäksi hyvä matkasänky landelle. Oi valmistuis tää meidän remontti, niin pääsisin pesemään ja laittamaan noita kaikkia vaatehommia!

Vaatehommista puheenollen, mainitsinkin jo lyhyesti eiliset kekkerit. Ne oli firman juhlat, ja pukukoodi oli juhlava, joskin vapaasti määriteltynä eli ei iltapukupakkoa sentään. Lyhyet mekot eivät kuitenkaan oikein innosta tällä nilkkaturvotuksella, joten käytin eilen useamman tunnin pitkän mekon metsästykseen. Löysinkin lopulta sellaisen, jolle vois olla käyttöä myös mahakauden mentyä. Muotihan on tällä hetkellä siinä mielessä kivaa, että raskaanakin on mahdollista löytää vaatteita ihan tavallisista kaupoista (housuja nyt ehkä lukuunottamatta). Kivaa oli sekin, että ennen kemuja meillä oli ammattimeikkaajat ja -kampaajat laittamassa firman leidit hohdokkaiksi. Tykkäsin erityisesti tukasta, joka oli sellainen vähän toispuoleinen kiharapöheikköhärdelli.

Ilta oli yllättävänkin viihtyisä. Innostuttiin jopa tanssahtelemaan armaan avecini kanssa, mikä kyllä tuntuu tänään aika maukkaasti jaloissa. Eikä mulla edes ollut kunnon korkoja! Se kaiveli kyllä: mulle iski kamala korkokateus, kun muut askelsivat elegantisti kymmensenttisillään. Listani "Asioita, joita kaipaan raskaana ollessa ja joista otan kyllä ilon irti heti kun mahdollista" kasvoi taas yhdellä asialla: korkokengät. (Muita ovat mm. viini, vatsallaan makoilu, sushi, kyky kumartua ja liikkua normaalisti sekä sormukset.)

Samoissa juhlissa oli muuten myös mallituomari-Saimi (onko hän nyt sit Hoyer vai Nousiainen?). Jos ei muuten oma koko ahdista, niin käykääpä huviksenne hetki seisoskelemassa rouvan vierustalla. Päätin, etten jatkossa väistä kaduillakaan mitään täysperävaunurekkaa pienempää, koska mä olen mitä ilmeisimmin kaikkea muuta suurempi. (Tosin mulla on tietysti tähän keskivartalokertymään parempi syy kuin useimmilla keski-ikäisillä suomalaismiehillä.) Meinasin ihan kevennykseksi käydä kysäisemässä, josko pääsisin vielä mustana hevosena mukaan Huippumalli haussa -kilpailuun. Ajattelin sitten kuitenkin, että ehkä mulla ei pituus riitä, varsinkaan kun en niitä korkkareita oikein toistaiseksi kykene käyttämään.

Keskikäyrien kulkija

Kävin tänään lääkärillä ultrassa katsomassa, että tyyppi on kasvanut sopivasti ja varmistamassa senkin, että se köllii varmasti ylösalaisin, kuten kiltin vauvan kuuluukin.

Oikeastaan lääkäri vain vahvisti sen, mitä neuvolassa oli jo sanottu käsikopelolta: tällä hetkellä vauva painaa noin 2,1 kiloa (2087 grammaa, jos tarkkoja ollaan) ja arvioitu syntymäpaino laskettuna aikana olisi siis 3,6 kiloa. Kaikki mitat - pään halkaisija ja ympärysmitta (n. 8 cm ja 30 cm), reisiluun pituus (6,6 cm) sekä vartalonympärys (28,6 cm) kulkevat nätisti keskiarvokäyriä pitkin. Lapsivettä on normaalisti ja muutenkin kaikki näytti kuulemma oikein hyvältä. Eikä sukupuolesta tällä kertaa jäänyt epäilystäkään, sen verran paljastavassa kuvakulmassa kaveri siellä esitteli kulkusiaan, kuten lääkäri asian ilmoitti. Voi pientä. <3 (Vauvaa, ei lääkäriä!)

Tuleva exitreitti oli toistaiseksi vielä täysimittainen ja kiinni, joten ihan näinä päivinä ei olla vielä menossa synnyttämään, vaan haudutushommat jatkuvat toistaiseksi suunnitelmien mukaan. Seuraavaksi tällä rintamalla on vuorossa neuvola ensi viikolla.

Töissäkin kävin tänään olemassa puolisen päivää, mutta sitten luovutin, kun hanuri oli aivan tuusannuuskana siitä työtuolissa istumisesta. Onneks on tämä kesäloma. :) Vielä on tarkoitus hoitaa loppuun muutama juttu, mutta parin viikon päästä luovun jo ihan suosiolla niistäkin.

Jaa niin, rattaat on nyt muuten tilattu! Koska saatiin valita itse, eikä kukaan kaikkitietävä ilonpilaaja ollut kertomassa, että "ihan älytön tollanen vaalea väri jäkäjäkä", niin tilattiin uhallammekin nätit, joskin epäilemättä melko usein pesua vaativat kärrit. Mutta välillä on pakko saada pyllistää kaikille järkipuheille, ja valita juttuja, joista tulee hyvä mieli, nih. Toimitusaika on kuutisen viikkoa, joten tsägällä vaunut ehtivät meille ennen vauvaa. Mun isi oli kuulemma jo ollut kovin huolissaan, että ei ikinä saada sitä asiaa hoidetuksi. Täytyykin soittaa sille ja kertoa, että vaari (hah) voi nukkua yönsä rauhassa ainakin tältä osin.

Eikä siinä vielä kaikki: myös Kela on vihdoin ja viimein päättänyt suuressa viisaudessaan myöntää minulle äitiysavustuksen ja -rahan. Pakkaus on kuulemma laitettu postiin eilen - saas nähdä, kuinka kauan sen saapuminen kestää. Jänskättää jo vähän!

Gratulationer Norge!

Mun vatsassa mellastaa pieni varttinorjalainen, ja Rybakin voittokappale saakin siellä käyntiin melkoisen hallingtanssin potkuineen päivineen. (Halling on siis norjalaista tanhuamista, sitä, mitä ne Rybakin taustatanssijat esitti.)

Tässä huushollissa Euroviisu-voitot on nyt 1-1 (joskin mies yrittää väittää kaksoiskansalaisuutensa takia voittaneensa sekä nyt että Lordin vuonna). Norjalla oli kyllä loistava show ja valloittava esiintyjä eli hyvä paketti kaikinpuolin. Waldo taas oli niin laimea, että hyvä, kun pääsi edes finaaliin. Keski-ikäinen mieshenkilön habitus yhdistettynä ysäridanceen, väärinpäin päässä keikkuvaan lippikseen ja noloihin joujou-käsimerkkeihin ei välttämättä ole maailman toimivin kokonaisuus. Henkilökohtaisesti annoin kuitenkin 12 pistettä saksalaiselle tyylitajulle ja maan miespuolisen edustajan tiukoille, hopeisille paljettitrikoille. Uuh, Euroviisuja on pakko rakastaa!

Tänään rakastuttaa moni muukin asia. Aurinko paistaa, syötiin kaikessa rauhassa aamiaista ja Anna Puu soi. Olen ihastunut siihen Melankolian riemut -biisiin. Sitä paitsi mulla tuntuu pitkästä aikaa olevan paljon energiaa, eikä mihinkään koske ihan kamalasti. Kohta maalataan vauvanhuoneen seinät, ja eka kerroksen kuivumisajaksi meinaan mennä terassilimulle. Kevätkevätkevät! Jei! Ja sitten kesäkesäkesä!

Mistä tuli mieleeni, että laskettuun aikaan on enää alle kahdeksan viikkoa, ja pitäis tehdä vielä vaikka mitä. Ehkäpä me tänään saataisiin tilattua ne vaunutkin. Pitkän harkinnan jälkeen päädyttiin Gessleinin f6 -malliin, vaikka tämän takia pitikin tutkia vielä kerran myös Briot. Mutta tykkään enemmän Gessleinin värityksistä, ja niistä vaihdettavista renkaista.

Vaunujen valintakriteerit olivat seuraavat:
- pitää mahtua kaikkiin ratikoihin eli maksimileveys 62 cm
- ei erillistä vaunukoppaa ja ratasosaa, vaan puolikova tai pehmeä kantokassi, joka laitetaan ratasosaan, koska rattaat pitää jättää alakertaan varastoon, ja painavan kopan kantaminen portaissa + hississä edestakaisin ei oikein houkuta (tämä siis karsi pois Bugaboot, niisk).
- kätevänkokoiset ja näppärät käännellä myös Stockalla eli kääntyvät etupyörät
- pitää toimia myös maastossa, landella ja lumisohjossa (vaihdettavat etupyörät vastaa tähän erinomaisesti)
- kokoontaitettuna mahdollisimman pienet, jotta ei tarvii vaihtaa autoa
- kivannäköiset (luonnollisesti!)
- mieluiten heittoaisa (vaikka en tiedä, onko sillä oikeasti käyttöä, mutta se kuulostaa kivalta :)

Eli Gesslein it is. Nyt vaan (miehen) Visa vinkumaan. Ja ennen kuin joku siellä miettii, että törkeää hyväksikäyttöä ja sukupuoleen liittyvien valtarakenteiden vahvistamista, niin puolustaudun sillä, että mä maksan ultrat ja lääkärit ja vauvavakuutuksen, joista tulee about sama summa.

----

Ajatus katkesi, kun puhelin soi... Mitenköhän mä olin ajatellut vetää yhteen Euroviisut, sunnuntaifiilikset, tasa-arvopohdinnan ja vaunujen valintaperusteet? Luultavasti en ollut, joten onnea vaan minulle erinomaisen sekavasta ajatuksenjuoksusta. No, oli miten oli, nyt lopetan sekoilun, vedän päälle maalausvaatteet ja alan sutimaan. Ihanaa sunnuntaita myös juuri Sinulle!

Arviolta 2,1 kiloa ehtaa vauvaa

Käytiin taas neuvolassa. Tädin mukaan bebbe mesoo raivotarjonnassa jalat mun oikeassa kyljessä. peppu oikealla pikkuisen kylkiluista alaspäin, selkä vasemmalla ja pää kiinnittyneenä lantioon. Mieskin pääsi kokeilemaan, missä tuntuu vauvan peppu ja hartiat ja selkä.

Painoarvio oli 2,1 kiloa nyt (minkä vuoksi mulla vaan soi päässä se YouTube-hitti kahen kilon siika :) ja 3,6 kg "valmiina". Ens viikolla on lääkäri ja ultra, hauska kuulla, mitä siellä arvioidaan!

Mulla painonlisäystä oli 150 g/vko, ei mitään kummoista siis. Sormet on kyllä niin turvoksissa, että en olis ihmetellyt vaikka olis tullut enemmänkin. Sf-mitta on edelleen oikeastaan tismalleen keskikäyrällä, mutta yläpaine oli pikkuisen noussut edellisestä (nyt 130/70, viimeks 117/78. Tosin mulla se kyllä näyttää aina ensin korkeempia lukemia, kunnes ehdin hetken hengähtää.

Yhyy, mun ihana neuvolantäti jää kolmen viikon päästä kesälomalle ja viimeiset käynnit ennen laskettua aikaa hoitaa sijainen. Ehditään kuitenkin nähdä vielä kerran silloin parin viikon päästä.

Tällä hetkellä olo on aurinkoinen, vaikka viime yö oli ihan tuskaa. Iskiashermo jomotti, lantioon koski eikä sopivaa asentoa löytynyt millään. Heti, kun sain itseni sellaiseen asentoon, että selkään sattui vähemmän, alkoi lapsi protestoida niin maan perusteellisesti, ettei nukkumisesta tullut mitään. Kärsin, huokailin ja kitisin, kunnes tajusin ottaa särkylääkettä. Ens kerralla voisi ehkä muistaa sen olemassaolon jo vähän aikaisemmin...

Nyt aion yrittää saada ajan sinne synnytysosastolle tutustumiseen, jos ne vaan suostuis vastaamaan puhelimeen siellä. Ja sitten käyn taas kerran Kelan sivuilla kyttäämässä, josko ne vihdoin sais sen päätöksen tehtyä. En jaksa enää odottaa!! Vakuutusvarauspäätös tuli sentään eilen postissa, joten ainakin se on kunnossa.

Ja kun asiat on hoidettu, vois olla pienten nokkaunien aika. Aah, mitä ylellisyyttä!

Edit 12.20: Ihan hyvä, että soitin Naistenklinikalle, sillä seuraava vapaa tutustumisaika oli 24.6.! Siis juhannuksen jälkeen, kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Jos olisin vielä jäänyt odottelemaan, niin eihän me oltais ehditty sinne ollenkaan ennen tositoimia.

Daytime-tv:n armoille

Toista päivää kesälomalla. Olo on lievästikin hämmentynyt. En oikein osaa ryhtyä mihinkään, eikä täällä kotona voi oikein mitään valtavaa tehdäkään, kun remontti on vallannut melkein koko asunnon. Telkkarin päivätarjonta on tullut tutuksi jo parissa päivässä.

Tuleva vauvanhuone on parin viimeisen tapettivuodan (eka ostoerä ei ihan riittänyt...) kiinnittämistä ja maalaamista vaille valmis. Siis remontoinnin osalta. Sitten oikeastaan on vasta se hauska vaihe, sisustaminen. Olen kuluttanut ahkerasti internetiä etsien verhoja ja muuta. Yksi asia on ihan varma: huoneeseen tulee Aarnion oranssi Puppy. Verhoiksi katselin vähän tuota Marimekon Karkuteillä-kuosia. Sänkynä on mun (!) vanha Muuramen valkoinen pinnasänky, ja lisäksi huoneeseen tulee sohva, mutta muut kalusteet pitää vielä hankkia. Listalla on ainaskin joku hoitopöytäratkaisu ja säilytystilaa vauvan leluille, vaatteille ja muille asioille.

Postissa on tullut lisää hankintoja, joita olen tehnyt nettikaupoista. Allekirjoittanut sai elämänsä ensimmäiset imetysliivit (kuulostaa seksikkäältä...). Tilasin Englannista Bebesin sivuilla ja muuallakin kovasti kehutut Bravado The Body silk seamless -liivit. Hintaa sieltä tuli postikuluineen kahdelle parille alle 60 euroa, kun tuolla Bebesissä samat kannattimet kustantaa melkein 50 e/kpl. Näitä on kehuttu kovasti myös raskausajan liiveinä, ja täytyy myöntää, että ensi kokemukset on positiivisia: liivit eivät paina eivätkä purista, mutta tuntuvat silti tukevilta päällä.

Lisäksi posti toi bebbelle kesäasioita: BabyBanzin aurinkolasit mallia Retro ja aurinkosuojahatun. Oletan siis, että päästään vielä loppukesästä saaristoon, ja että aurinko paistaa. Ja tokihan noille on käyttöä sitten viimeistään ensi vuoden alkupuolella, jos ja kun toivon mukaan päästään sille pidemmälle reissulle, jota ollaan kovasti suunniteltu.

Niin tosiaan, viikkokin vaihtui ja nyt on laskettuun aikaa jäljellä reilut 8 viikkoa. En osaa päättää, onko se paljon vai vähän. Tyyppi tuntuu kasvaneen, koska jumppahetket on melkoista muljumista ja koko vatsa heiluu ja tärisee, kun hän siellä oikoo jäseniään. Kuvittelen bonganneeni ensimmäistä kertaa hikan sunnuntaiaamuna, en ainakaan keksinyt muuta selitystä sille rytmikkäälle tärähtelylle, jonka tunsin.

Itse voin tällä hetkellä ihanan hyvin, mihin on varmaan vaikutusta sillä, että olen saanut nukkua pitkiä yöunia ja päälle pieniä päiväunia. Perjantain tapetinnyhtämis- ja paklaussessio lähti vähän käsistä, kun olin niin tohkeissani, että kykin lopulta lattianrajassa mitä kummallisimmissa asioissa. Se kostautui seuraavana päivänä: lauantaina kaikki liikkuminen oli todella tuskallista ja lantio huusi hoosiannaa ihan kaikesta. Onneksi nyt pystyy taas kävelemäänkin. Taidankin hiippailla tästä kauppaan, postiin ja apteekkiin hoitamaan asioita. Siitä tulee toivottavasti sellainen olo, että olen tehnyt edes jotain!

(Onneks mulla on tähän lomailuun pehmeä lasku, kun lupasin vielä tehdä muutamia juttuja valmiiksi töissä. Huomenna pääsen siis päiväksi aikuisten maailmaan.)

Tapetinraavintaa ja shoppailua

Tauti on voitettu, töitä on jäljellä enää reilut KAKSI PÄIVÄÄ (iik!) ja olo on pitkästä aikaa melko energinen (tokikin kaikki on suhteellista). Voimien palautumista edesauttanee se, että olen taas parin viikon tauon jälkeen aloittanut rautakuurin (ne tabut pääsivät loppumaan enkä vaan saanut aikaiseksi ostaa uusia) sekä se, että annoin periksi ja aloin käyttää Anita-tukivyötä ja katsos - liikkuminen on helpompaa ja lantioon/alaselkään koskee paljon vähemmän.

Reippaana tyttönä revin eilen tapetteja tulevan vauvanhuoneen seiniltä, ja enpä olis uskonut, kuinka hyvä fiilis siitä voi tulla. Pääsin purkamaan aggressioita pitkästä aikaa johonkin konkreettiseen tekemiseen, risusavotat ja muut normaalikeinot kun ovat toistaiseksi pannassa. Oli jotenkin hyvin puhdistavaa repiä paksua tapettia irti seinistä isoina paloina. (Ja niitä vihaamiani boordeja.) Mieskin tuli hyvälle tuulelle seurattuaan touhuani, ja remontin alku sujui paljon paremmin kuin odotin. Melkein kuin leffoissa, kun touhuttiin siellä kaksin ja mietittiin tulevaisuutta.

Tänään palkitsin itseni kaikesta tähänastisesta (esim. vappusairastamisesta, aloitetusta remontista, melkein loppuun asti viedystä työhommasta, siitä, että kestin talven ja painostavan pomon, siitä, että olen jaksanut tehdä hommia hyvällä draivilla loppuun asti, siitä, että silitin aamulla miehen paidan jne.) nettishoppaamalla itselleni Marc by Marc Jacobsin laukun ja korun. Kauheeta tuhlausta, I know, pitäis ostaa rattaita ja hoitopöytää ja remonttiasioita, I know, ihan tarpeetonta, I know - mutta voi jessus, että tuli hyvä mieli!

Ja tavallaan ostostelin tietysti vain lapseni etua ajatellen - eikös se mene niin, että kun äiti voi hyvin, niin lapsikin voi hyvin (seliseli :)...

Edit: Sitä piti vielä, että Kela tiedottaa aloittaneensa uuden äitiyspakkauksen jakamisen. Mistä tuli mieleeni, että mitenkähän kauan sen päätöksen saaminen kestää? Anyone?

Isn't it ironic?

Täytyy nostaa hattua jonkun ylemmän tahon ironian tajulle: vappuyö meni vatsataudissa posliiniposkea pussaillessa. Tultiin vappuaaton vietosta kotiin ennen puoltayötä, kun mua sattui vatsaan, ja ah mikä riemu siitä repesi. Eilen jäi siis vappubrunssit ja muut väliin, kun mä makasin puolikuolleena sohvassa raahautuen vain välillä vessaan yökkimään. Mies oli ihana ja haki mulle limua, Mäkkärin pirtelöä ja kaurapuuroa (+ pesi ikkunat!!!). Muuta en saanut alas, ja noistakin suurin osa taisi tulla ulos yläkautta...

Onhan mulla toki ollut vatsatauti ennenkin, mutta oman lisämausteensa tähän toi kyllä se, että mua potkittiin napakasti sisäpuolelta samaan aikaan kun yökötys kiersi vatsassa. Lapsiparka oli varmaan ihan sekaisin, että mitä siellä oikein tapahtuu, kun koko asumus kramppaa ja kuuluu outoja ääniä. Toisaalta kyllä lohdutti se, että ainakaan sillä ei tuntunut olevan suurempaa hätää mun pahoinvoinnista huolimatta.

Vatsataudin ainoa hyvä puoli on se, että yleensä tauti hellittää vuorokaudessa. Niin nytkin. Tänään oli jo herätessä aivan eri meininki, ja aamiainen maistui. Elämä voittaa!

Ja asiasta kukkaruukkuun: luin tänään Naamakirjasta, että yksi tuttu oli saanut vauvan. Ei siinä muuten mitään, mutta kun sillä oli laskettu aika kolme viikkoa ennen mua! Siis periaatteessa sama, jos tää tulis ulos kolmen viikon päästä. Scary.

Sijaistädillä

Mun ihana neuvolantäti oli pipi! Buhuu, en saanut erikoiskehuja... Käytiin siis sijaistädillä, tai oikeastaan -tytöllä, se oli varmaan mua nuorempi. Mulla oli keskenäni niin hauskaa, kun se ja mies (joka oli tällä kertaa mukana) puhui keskenään suomea samalla tavalla väärin, eikä kumpikaan tainnut tajuta, että ruotsiksi vaihtamalla kommunikaatio olis mennyt paljon sujuvammin. En sitten jaksanut vaihtaa minäkään, kunhan mielessäni salaa kikattelin joillekin luoville ilmauksille. Hyväntahtoisesti tietenkin, ei mullakaan mee aina kaikki ihan putkeen edes suomeksi, ruotsista puhumattakaan.

Käynti oli lyhyt ja ytimekäs, sf-mitta oli tismalleen keskikäyrällä, verenpaine ok, painoa oli tullut pari kiloa lisää (veikkaan kyllä, että suurin osa on turvotusta, sormet oli taas aamulla ihan nakit!), vauva liikkui ahkerasti ja tasainen syke pomppi siellä sadanviidenkympin tuntumassa.

Lantio on taas aika helv*tin kipeä, mutta en valita paljon, kun ilonaiheita on niin monta:

- bebbe voi hyvin
- mulla on kotona maailman rakkain mies
- aurinko paistaa
- töitä on enää viikko
- menen tänään dayspahan kasvohoitoon
- illalla syödään tapaksia ja nähdään kavereita
- huomenna brunsseillaan toisten kavereiden luona ISOLLA porukalla
- mulla on aika kivat vaatteet vapuksi
- saan valita tapetit vauvan huoneeseen viikonloppuna
- skumppaa saa myös alkoholittomana

Aurinkoista ja hyvävointista vappua kaikille!