14.6.2011

Kärvistelyä

Eilen oli neuvola, missä täti totesi kaiken muun olevan hyvin, paitsi että vauvan syketaso on matalampi kuin aikaisemmin. Siis suomeksi syke oli alhaisempi kuin tähän asti, mutta ei kuulemma kuitenkaan tarpeeksi alhainen (siis suomeksi vielä normaalin rajoissa), että saisin lähetettä äitiyspolille heti. Varattiin kuitenkin torstaiksi kontrolli, ja siellä tilanne arvioidaan uudelleen. Muutenhan menisin sitten yliaikaiskontrolliin ensi maanantaina, jos ei pökäle ulostaudu siihen mennessä.

Hieman jäi vaivaamaan se sykeasia, ja muutenkin jotenkin tuntuu, että oman mielenrauhan takia lääkärin tilannearvio olisi paikallaan. Varasin siis tälle päivälle ajan omalle lääkärilleni (siis yksityiselle), mutta päädyin sitten kuitenkin lopulta perumaan sen, kun viime yön unet jäivät niin vähiin supistusten takia. Ne ovat muuttuneet sellaisiksi, että en pysty puhumaan ja välillä oli pakko nousta pallon päälle pyörittelemään lantiota, kun makuuasento oli kertakaikkiaan liian tuskallinen. Jossain vaiheessa valvoessani innostuin jopa lataamaan kännykkään supistuslaskurin (mikä oli miehen mielestä tavattoman huvittavaa :), ja parhaimmillaan (tai pahimmillaan) vajaan minuutin mittaisia supistuksia tuli noin 8-12 minuutin välein.

Jossain vaiheessa tilanne kuitenkin vähän rauhoittui, ja päästin miehenkin aamulla töihin. Kipeät supistukset ovat jatkuneet enemmän ja vähemmän koko päivän, mutta selvästikään niissä ei vielä ole tarpeeksi tehoa eikä tiheyttä. Googlettelin (tietenkin) asiaa, ja luin joidenkin kärvistelleen samassa tilassa vuorokausitolkulla. Toivon kovasti, että tämä homma saisi pian vauhtia, koska useampi uneton yö kuulostaa todella hajottavalta. Lisäksi Igen kanssa oleminen on aika työlästä, kun nostelu ja kumartelu laukaisevat helposti tosi kipeitä supistuksia, eikä ipana tietenkään tajua, miksi mamma ei ota "kyykkyyn" heti vaan nojailee tuoleihin kaksin kerroin aivan hiljaisena.

Odottelu jatkuu, mutta toivottavasti ei enää ihan tolkuttoman kauan. Eihän? Maailmankaikkeus, kuule mua!

Ällötysbonuksena mainittakoon, että jotain merkkejä lähestyvästä synnytyksestä on bongattu myös vessareissuilla. (Pahoittelen liikaa informaatiota, mutta haluan sen itselleni ylös johonkin.)

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä loppukärvistelyihin ja paljon onnea synnytykseen! :) Kohta teillä on nyytti käsivarsilla :)

    VastaaPoista
  2. No et sä sinne ya-kontrolliin asti ainakaan yhdessä kasassa ole, siitä laittasin melkein pääni pantiksi. Jaksamisia loppusenteille ;)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä! Kuulostaa kovin tutulta, itselläni oli kivuliaita supistuksia 6-10 (muutama pidempi tauko välissä) minutin välein lähemmäs 2 vuorokautta ennen kuin tyttö oli ponnistettu ulos. Se kärvistelyhän siinä pahinta olikin, olisin halunnut saman tien päästä ponnistushommiin :) En yritä mitenkään masentaa! Mutta en usko minäkään, että joudut yliaikaiskontrolliin! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikki, toivotaan, että homma sais lisää vauhtia... Nimimerkillä Turhautunut

    VastaaPoista
  5. Laura, harmi kyllä täällä ollaan :)

    VastaaPoista