15.6.2011

Täällä vaan

Joo-o, arvatkaa vaan, mikä olo, kun viime yökin meni valvoessa. Jumppapallon päällä istuskelu ja kuuma suihku tekivät olosta siedettävän, makuuasennossa en voinut olla oikeastaan ollenkaan. Soitin jo aamuvarhain Naistenklinikalle, mutta siellä oli sulku, joten jäin vielä kotiin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että aamun valjetessa supistuksetkin taas laimenivat ja harvenivat.

Viime yö oli kyllä kaikenkaikkiaan kuin huonosta komediasta: ei siinä mitään, että minä tuskailin olohuoneessa pallon päällä, mutta lisäksi Igge itkeskeli koko yön ja mies yritti parhaansa mukaan saada sitä rauhoittumaan. Aamulla lääkäri totesi lapsen molempien korvien tulehtuneen, joten ei ihme, että itketti.

Kahden vuorokauden valvominen alkaa tuntua, eniten päässä. Mietin, että en ehkä kestä enää kolmatta vuorokautta putkeen ilman 10 minuuttia pidempää unipätkää, ja soitin synnärille kysyäkseni neuvoja, vaikka tiesin, että ihan synnytyshommiin tässä ei vielä päästä. Sieltä käskettiin tulla näytille, ja lopputulos oli, että kohdunsuu on alkanut avautua, mutta kun fyysisesti olen ensisynnyttäjä, niin God only knows että miten kauan tässä vielä menee.

Olisin saanut jäädä osastollekin nukkumaan, mutta valitsin kuitenkin mieluummin vaihtoehdon b eli sain mukaan kotiin vähän perus-Panadolia vahvemmat napit ensi yöksi. Lisäksi mieskätilö (!) suositteli kuumaa kaakaota ja reilunkokoista konjakkia. Ainakin jälkimmäisen aion todellakin ottaa. Jos supistukset valvottavat lääkityksestä huolimatta ensi yönäkin, niin kuulemma en saa jäädä kotiin kärvistelemään, vaan sitten on soitettava uudestaan.

Turhauttaa ihan helvetisti, kun MITÄÄN järkevää ei tapahdu. Samalla kuitenkin väsyttää niin paljon, että aion nyt mennä kuumaan suihkuun, vedellä napit ja konjakit naamaan ja painua peiton alle ja toivon mukaan saan nukuttua muutaman tunnin. Sitten voisikin olla ihan tosi hyvä aika lähteä synnyttämään pirtein mielin. (Mitä en kyllä usko itsekään, mä alan olla heittänyt toivoni jo koko helvetin homman suhteen. Pysyköön siellä sitten, jos ei kelpaa tulla ulos, kele.)

7 kommenttia:

  1. Äh, ut med dig ungen!
    Kyllä varmaan turhauttaa, mut nyt kaikki napit ja tropit naamaan ja toivottavasti unta palloon joku oikein hyvä ja syvä pätkä joka palauttaa voimat ja rentouttaa kropan ja avot kun heräät, alkaa ne tehokkaat supistukset jotka tekee työtä käskettyä. Ja huomenaamulla kello 11.30 sulla on käärö sylissä, loistavasti menneen synnytyksen jälkeen.
    Eiks niin? Näin se sieluni silmin nyt menee, ja pidän kaikki ulokkeet ristissä että oon selvännäkijä.
    Niin, ja Iggen korvatulehdukseen löytyi tietty heti just oikea tehokas lääke joka lopettaa kivun top tykkänään ja takaa myös hänelle hyvät unet.

    VastaaPoista
  2. Hyviä öitä teille kaikille ja toiv. huomenissa tapahtuu!

    VastaaPoista
  3. Paljon tsemppiä!! Toivottavasti olet saanut viime yönä edes hieman nukutuksi. Täälläkin kärvistellään, vaikka tullaankin muutama päivä teidän jälkeen. Olen vihjaillut Nyytille, että tänään olisi ihan kiva päivä syntyä! Taitaa vain ipana olla yhtä itsepäinen kuin äitinsä eikä todellakaan tule houkuttelemalla pihalle. Puuh!

    VastaaPoista
  4. Mä en tiedä miksi mua alkoi ihan hirveästi liikuttaa toi mieskätilö ja sen juomasuositus... Ihana. Toivottavasti jeesasi ja sait unta! Pidän peukkuja <3

    VastaaPoista
  5. Mieskätilö, jännää! Parilla kaverilla on ollut synnytyksessä mieskätilö, siinä on jotain ihan mahtavaa. Tää on nyt ihan offtopic mut muistan kun lennettiin Ranskasta Kuubaan ja lennon spiikkasikin naispuolinen kapteeni! Olin ollut jotenkin ihan vilpittömästi siinä uskossa, että naiset ei voi olla lentokapteeneja. Ja oon sentään vakaumuksellinen feministi ollut siitä lähtien kun mitään mistään aloin tajuta :D

    Konjakkia! Saatat saada sitä myös synnytyksen jälkeen, mä sain kun ei meinannut pissaaminen heti sujua katetrin poisoton jälkeen. Jos mut tällä kertaa katetroidaan, aion ehkä narrata ettei taaskaan pisi luista, että saan sitä konjamiinia. Se nimittäin meni päähän kuin ahma 9 kk raittiuden ja verenhukan takia, ah.

    Jee, voipi olla että kun tätä näpyttelen, oot siellä tositoimissa tai ehkä jo pötöläinen sylissä. Jännää!

    VastaaPoista
  6. Toivottavasti hiljaisuus tarkoittaa sitä, että olet päässyt hommiin. Joka tapauksessa hurjasti tsemppiä!

    VastaaPoista
  7. Jipiiiiii, jihuu, jahuu!! Ei mulla muuta.

    VastaaPoista