27.6.2011

Vauvahuuruja ja takkuilevaa toipumista

Pienin täytti perjantaina viikon ja sai sen kunniaksi ihkaoman navan. Niisk. Elämä on rauhallista, hassua miten tuttua ja silti kuitenkin erilaista kuin kaksi vuotta sitten. Nyt ainakin tiedän, että tämä vähän epätodelliselta tuntuva aika on lyhyt. Liikutun jo valmiiksi kaikista ensimmäisistä kerroista, joita lähiviikkoina on luvassa. Yritän nuuhkia vauvaa varastoon ja nauttia siitä, että emme tee mitään. Samaan aikaan kuitenkin arkirutiinit pyörivät Igen kanssa, minkä ansiosta emme elä ihan yhtä irrallaan ympäröivän maailman ajasta kuin viimeksi.

Toistaiseksi olen ollut varsin stressitön, jos ei lasketa sitä, että haluaisin olla kunnossa myös fyysisesti ja turhaudun aika ajoin kaikkeen hankaluuteen, jota istumakyvyttömyys aiheuttaa. Vauva syö välillä jatkuvasti, mutta yritän muistaa, että kyse on vain muutamasta viikosta. Ja ah autuutta, syöminen sujuu ilman rintakumeja, ilman pumppua, ilman kommervenkkejä! Sen kun vaan nostan sen rinnalle, ja leuka alkaa liikkua ylös-alas. Hämmästyttävää. Painonnousu vähän mietityttää, tietenkin, mutta huomenna sekin selviää, kun neuvolantäti tulee kotikäynnille. Ainakin vaippaa vaihdetaan ahkerasti eikä pikkutyyppi vaikuta ihan niin kuivan kesän oravalta kuin sairaalasta tullessa.

Vatsavaivoista pieni ikävä kyllä pääsi osalliseksi jo nyt, sillä allekirjoittaneen taisteluvaurioihin tuli tulehdus ja olen tupla-antibioottikuurilla. Onneksi olo helpottaa jo, oli nimittäin varsin helvetilliset pari päivää, kun uskoin puhelimessa äitiyspolin päivystäjää, joka oli puhelimessa vähän sitä mieltä, että turhaan ruikutat, sen kuuluukin olla kipeä. Hassu yhteensattuma muuten, että päivystämässä oli synnytyksestä vastannut lääkäri, joka otti minut sisään ohi jonojen. Sanoi muistaneensa minut heti nimen perusteella ja halunneensa, että pääsen tällä kertaa vähän helpommalla, kun synnytys oli sen verran hankala. Kovasti hän lohdutti, että kyllä se alakerta paranee ja kehui siistiä ulkonäköä - ja mikäs oli kehuessa, kun on itse sen ommellut. (Kurkin kyllä sinne itsekin peilillä, kun ajattelin, että parempi kohdata karu totuus heti tuoreeltaan, mutta ei se näyttänyt mitenkään vaaralliselta, vaan ihan normaalilta muutamaa näkyvää tikkiä lukuunottamatta.)

Aion viedä lääkärille skumppaa, jahka menen sinne äitiyspolille aikanaan jälkitarkastukseen. Hieno nainen, joka piti puoliani myös synnytyksessä sektiota liputtanutta kätilöä vastaan ja oli edelleen sitä mieltä, että ratkaisu oli oikea, vaikka sainkin siinä hommassa kolmannen asteen repeämät (eli tikkejä tuli ihan sinne asti, minne aurinko ei paista, vaikka onneksi lihas ei mennyt kokonaan poikki) ja melkoisen eli siis parin litran verenhukan (kiitos vaan verenluovuttajille!). Kuulemma meidät naiset on rakennettu siten, että tuo alue on vähän niin kuin suunniteltukin toipumaan tällaisista vammoista. Ja vaikka takana on varsin tuskaisa viikko, niin silti olen ollut paljon toimintakykyisempi ja jotenkin paremmin mukana koko hommassa kuin sektion jälkeen - olkoonkin, että sektiosynnytykseni oli kuin oppikirjoista eli komplikaatioton ja siisti.

Synnytyksestä tekee mieli kirjoittaa enemmänkin, kun koko show on vielä tuoreessa muistissa. Yritän saada ajatuksia ylös mahdollisimman pian.

***

Ajatus katkesi, tuli jotain muuta. Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta tämän vaatimattoman tekstin kirjoittamisen aikana, joten pahoittelen sekavuutta ja hyppelehtimistä aiheesta toiseen! Anyways, vauva on ihana, kuinkas muuten. Olen nauttinut pienestä ihmisestä sylissäni ja kainalossani - olin unohtanut, miten lämpimältä ja pehmeältä nukkuva vauva tuntuu. Tuommoinen pötkö pökäle! Avuton ja uusi, ja kuitenkin niin valmis. Ihan omanlaisensa ja -näköisensä pieni ihmeinen, vaikka muistuttaakin ulkoisesti veljeään.

Igge on ainakin toistaiseksi vain innoissaan "lillaboosta", vauva pitää esitellä heti mahdollisille vieraille ja "Igge paipai vauvaa" sekä "hatii vauvaa" koko ajan. Välillä Igge kuitenkin komentaa, että "vauva papan kyykkyyn", kun vauva on jatkuvasti minun sylissäni syömässä (eli siis igeksi vauva titti namnam). Igge pitää huolen myös siitä, että "mamma laittaa titti piipoon", kun syöminen on ohi.

En ihan vielä tajua, että meillä on oikeasti kaksi lasta. Käsittämätöntä. Sitä me ihmeteltiin miehen kanssa, kun ajettiin kotiin Naistenklinikalta - että meillä on takapenkki täynnä ihmeitä. Kaksi lasta ja farmariauto, siis mehän ei pelkästään toteuteta normeja, me OLLAAN suomalainen normi. Ainakin paperilla. Eikä se edes ahdista.

8 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon uudesta vauvasta!! Pakko kommentoida, nimittäin mulle tuli esikoisen syntymässä reilut puoli vuotta sitten ihan samoin nimitetyt vauriot. Sain kauhean kammon alatiesynnytystä kohtaan. Nykyäänkin käyn fysioterapeutilla kun peräpäätä koitetaan kuntouttaa entisenlaiseksi... Oonkin vahvasti päättänyt etten halua enää ikinä muuta kuin sektion. Lapsia haluaisimme jo lisää,synnytys vaan pelottaa niin että henki salpaa.
    Nyt kuitenkin sun tekstin luettuani on pakko uskoa että oon voinut olla vähän turhan herkkä, koska sä tiedät millaista sektiosta on palautua myös. Ja ainahan alatiesynnytys on lapsen kannalta parempi vaikka äiskä repeäisikin.. Kerro ihmeessä lisää fiiliksistäsi, oot eka jonka bongaan puhuvan tästä sen jälkeen kun mulle kävi kuinka kävi. Kätilö muuten kertoi, että sairaalassa jossa synnytin näin käy noin 12 kertaa vuodessa...

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa oikein tutulta, kolme vkoa sitten imukupilla autettiin poika maailmaan, ja leikkaamisen lisäksi sain kolmmannen asteen repeämät. 7cm repeämä mainittiin synnytyskertomuksessa... Fyysiset kivut, joo, pahalta tuntuu edelleen, mutta pahinta oli se, kun mut kärrättiin leikkuriin paikattavaksi melkein suoraan kun poika oli maailmassa. Saivat alakerran tilanteen kuulostamaan tosi vakavalta ja ne elämäni pisimmät 3h jotka siellä ja heräämössä vietin ei unohdu aivan heti. Lapsi ja mies keskenänsä viettivät ensi tunnit ja mulle ei kukaan kertonut kuinka siellä jaksetaan.
    Fyssarit ja muut kyllä kävi jälkikäteen osastolla ohjeistamassa, mutta henkisen puolen hoito oli Kättärillä ainakin hakusessa. Sain juteltua kursineen lekurin kanssa koska itse sitä pyysin. Se jeesasi kyllä.
    Mulle muuten sanottiin, että tuon luokan taisteluvauriot omaavana voin seuraavan kohdalla vain ilmoittaa haluavani sektion ja se järjestyy ilman kummempia perusteita..
    Kyllä tämä kai tästä, nyt pystyn jo nousemaan sohvalta vauva sylissä. Mutta uimaan olisi kiva päästä, siinä tavoite tälle kesälle.

    VastaaPoista
  3. Onnea, onnea! Minäkin jouduin tupla-antibioottikuurille synnytyksestä tulleen tulehduksen takia, joka iski seitsemän päivää (alatie-)synnytyksen jälkeen. Annoin rintaruokinnassa olleelle pienelleni Rela Dropseja 5 tippaa/pv eikä hän kärsinyt yhtään vatsavaivoista kuurini takia - eikä muutenkaan.

    VastaaPoista
  4. Fanny, huuruissa on mukavaa :)
    Jane, kiitos! Mulla ei ainakaan toistaiseks oo ollut mitään toiminnallista vaivaa, kunhan vaan koskee. Onneks sitäkin huomattavasti vähemmän nyt, kun se antibiootti ilmeisesti on alkanut purra kunnolla! En osaa edes oikein selittää, mikä on erilaista kuin sektion jälkeen, mutta en edelleenkään vaihtais tätä synnytystä sektioon. Mut katotaan mitä mieltä oon, jos tässä parantumisessa tulee vielä jotain yllätyksiä...
    Hanna, onnea uudesta ihmeisestä! Mulle taas tässä synnytyksessä oli jotenkin tosi tärkeää just se, että sain pitää vauvaa edes ne muutamat minuutit paidan alla ja nähdä, kuinka se avasi silmänsä ensimmäistä kertaa. Sektiossa vauvaa vaan vilautettiin nopeasti poskea vasten valmiiksi kapaloituna, ja sitten sitä vietiinkin jo isän kanssa punnittavaksi jne. Kun edelliskerralla makasin heräämössä, olin vaan vähän että häh, ai onko mulla lapsi jossain täällä samassa talossa, niin nyt mua vaan hymyilytti kaikesta show'sta huolimatta. Oon myös ihan tosi, tosi tyytyväinen Naistenklinikan lapsivuodeosastoon, sain tukea ja kehuja ja kiireestä huolimatta useampikin kätilö jutteli synnytyksestä kanssani. Varmaan siksikin mulle jäi hyvä fiilis ja oon myös aika ylpeä itsestäni. Tosi harmi, jos sulle on sattunut huonompi kokemus eikä kukaan kertonut esim. vauvan voinnista. Meillä mies tuli heräämöön mua katsomaan ja sain kuulla mitat ja muut jo siellä.
    Anonyymi, kiitos! Mekin otettiin Relat kehiin ja vaikuttais siltä, että ainaskaan ilma ei vaivaa ihan yhtä paljon kuin kuurin alussa. Toivottavasti suuntaus jatkuu!

    VastaaPoista
  5. Ja hei, kyllähän sinne farkun takatilaan vielä kultainen noutajakin mahtuu, eikös? :)

    onnea paljon, ja lasillinen kylmää skumppaa!

    VastaaPoista
  6. Hui hai, mukavalta kuulostaa arkeen totuttelu kohtuullisesta fyysisestä ryöpytyksestä huolimatta. Aika sissi olet, että tuonkin kokemuksen jälkeen liputat synnytyksen etkä sektion puolesta, kun voisi kuvitella, että ajatus menisi helposti samoin kuin näillä muutamalla kommentoijalla. Miksi ihmeessä minä pelkään noita vammoja kuin ruttoa??

    Kiva kuulla, miten imetys on lähtenyt käyntiin. Toivotaan, että sama kaavaa jatkuu. Ja jos täälläkin päässä tämä toinen yksilö tajuaisi päästää mamma vähän helpommalla näissä hommissa eli tarraisi vaan kiinni.

    VastaaPoista
  7. Salamatkustaja, juu tietenkin... :) Shamppanja on jo kylmässä, mutta tää mun lääkekuuri on antabusvaikutteinen - siis MITEN epäreilua elämä voikaan olla, kysyn vaan?

    Iskunvaimentimen Mama, ehkä mun ajatuksiin vaikuttaa se, että oon sen sektionkin kokenut. En vaan itse nää sitä mitenkään automaattisesti helpompana vaihtoehtona tai minään oikotienä. Ei se avattu alavatsa oo mikään kiva juttu sekään... Oon ehkä vaan valinnut luottaa siihen, että suurin osa synnytysvaurioista paranee kuitenkin ihan hyvin, eikä nää mun damaget lopulta eroa kivuiltaan paljon perusepparista (ainakin tuntuu, että kipu tuntuu eniten nimenomaan siinä).

    On tosiaan ihan hämmentävää, että imetys voi mennä näinkin. Toivottavasti tää jatkuu, koska elämä on huomattavasti helpompaa näin! Eikä muuten lisämaidonkaan antaminen joissain tilanteissa tunnu yhtään pahalta, kun se ei oo pakko, vaan oma valinta.

    VastaaPoista