Paheneva keskivartalolihavuus on aiheuttanut aivan uudenlaisen haasteen: vaatevarasto on kutistunut noin kuudesosaan entisestä. Viikonloput on melko helppoja: ostin Stockan alesta yhdet äitiysfarkut, jotka tuntuvat mukavilta päällä, ja yläosaksi sopii t-paita tai trikootunika. Vatsakin saa pömpöttää aivan vapaasti.
Sen sijaan työpäivät ovat tuskaa. Olen ostanut kahdet mustat mammahousut - toiset kapeat, toiset hieman leveämpilahkeiset. Alaosavaihtoehtoja on siis kokonaiset kaksi. Eipä ainakaan iske runsaudenpula, kun valitsen vain ne, jotka ovat puhtaat. Pahinta on kuitenkin yläosan valinta. Vaihtoehtoja ei ole ihan hirveästi, esimerkiksi entiset paitapuserot (vihaan sitä sanaa!) ja jakut ovat muisto vain. (Pikkuisen muuten harmittaa, että ostin uuden jakun kolme päivää ennen positiivista testiä. En ehtinyt käyttää sitä kertaakaan, ja luultavasti seuraava tarve tulee joskus parin vuoden päästä, kun olen taas töissä! Vapaaehtoisesti en sitä päälleni laita, eikä se varmaan kovin käytännöllinen missään hiekkalaatikon reunalla oliskaan...)
No niin, takas asiaan. Eli en ole vielä kertonut raskaudestani asiakkailleni, mikä tarkoittaa, että aina, kun olen tapaamassa jonkun heistä, joudun miettimään, mikä riepu peittäisi mahdollisimman hyvin kasvavan kummun. Lisäksi on huomioitava, että asun päälle sopii iso musta huivi, johon verhoutumalla voin kätevästi peittää kaikki mahdolliset muodot. Lopputulos: mä näytän kreikkalaiselta mummolta mustissa kaavuissani. Enää puuttuu ne viikset.
En kuitenkaan viitsisi aivan kamalasti laittaa rahaa tämän muutaman kuukauden vaatteisiin. Ja vaikka olen siitä kiitollinen kuluttaja, että rakastan uusien asioiden ostamista, tämä tila on hankaloittanut shoppailuakin: äitiysvaatteiden valikoima on rajallinen ja usein aika tylsä. Kootkin on täyttä hepreaa: normaalisti käytän kokoa M tai 38-40. Nyt vaatteet ovat kaikkea koon 34 ja L väliltä. Ei tajua. En tykkää suurimmasta osasta Halvan & Mauttoman räteistä, yritin tilailla jotain Ellokselta, mutta ne kamalat muumivaatteet meni kyllä palautukseen ja Stockallakin on kovin pieni valikoima. Oon kohta ostanut sen läpi. Vero Modan mammamerkillä Mamaliciouksella on kivoja ja kohtuuhintaisia vaatteita, mutta saiskohan niitä jostain muualtakin kuin Stockalta?
Vielä pitäis ratkaista sekin, että mitä ihmettä otan mukaani sinne reissuun, kun normaalit kesävaatteet ei todellakaan mahdu päälle. En tykkää mekoista/hameista, vihaan sitä, kun reidet hikoaa ja tarttuu kiinni toisiinsa. Stockalla (jälleen kerran) oli yhdet kivat shortsintyyppiset, mutta niistä oli jäljellä koot S ja XL. Ensimmäiset ahdisti, toisissa taas oli vähän liikaakin tilaa.
Mä olen suuressa vaarassa vieroittautua shoppailusta, kun ei ole mitään kivaa ostettavaa! Ehkä mustakin tulee sellainen juurikasvuinen lähiöäiti trikoissa ja paitulissa. Alan vähitellen ymmärtää, ettei naisella ole muita vaihtoehtoja äitiytymisen jälkeen.
Ps. Miksi ne on äitiysvaatteita? Miksei ne oo raskausvaatteita? Mun ajatusmaailmassa äitiys oikeastaan vasta alkaa synnytyksestä, ei suinkaan lopu siihen?
22.1.2009
Vatsassani on höyryveturi
Oltiin aamulla toista kertaa neuvolassa. Jännintä ja kovin liikuttavaa oli kuulla ensimmäistä kertaa beebin sydänäänet: toktoktoktoktoktoktok ja välillä isompi poks, kun se potki ja pyöri ja hyöri siellä yksiössään. Oli kuulemma aika villillä tuulella heti aamusta. Vahva syke pyöri 150 tienoilla. Reipas vauva!
Muutenkin kaikki oli hyvin, verenpaine oli 120/77 ja hemoglobiini 130. Olen tädin mukaan vatsasta aivan oikean kokoinen ja kaupan päälle tuli kehut vielä hehkuvasta ulkomuodosta (!). Painoa on tullut edellisestä kerrasta kokonaiset 100 grammaa - ilmeisesti se alun turvotus on nyt kadonnut. Täti kyseli, että enhän vaan näe nälkää. No en todellakaan, en varmaan koskaan ole syönyt näin surutta melkein mitä vaan.
Perhevalmennuksesta puhuttiin, mutta mun ja onneks myös pappa-to-ben mielestä homma vaikuttaa vähän hihhuloinnilta. Kun sanoin sen, tätiä tokaisi, että "ihanaa että sanotte noin". Se voi kuulemma olla melkoista paapomista. Sopii siis ehkä joillekin, mutta en oikein usko, että osaisin itse suhtautua moiseen.
Reissustakin puhuttiin, ja täti toivotteli vaan oikein hyvää matkaa. Tukisukat kannattais kuulemma hankkia lennolle ja juoda ja liikkua riittävästi, ettei tule veritulppaa.
Neuvolan täti on kyllä huippu, tervejärkinen, ei saarnaa eikä lässytä ja vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta siitä, mitä meille kuuluu. Olen kuullut tarinoita kovin erilaisista tapauksista, onneks meille sattui näin kiva täti.
Mietin eilen vauvaa ja meitä ja tulevaa matkaa. Tulin siihen lopputulokseen, että juuri tällä hetkellä voisin olla kateellinen itselleni. Ihania sellaiset onnen hetket.
Muutenkin kaikki oli hyvin, verenpaine oli 120/77 ja hemoglobiini 130. Olen tädin mukaan vatsasta aivan oikean kokoinen ja kaupan päälle tuli kehut vielä hehkuvasta ulkomuodosta (!). Painoa on tullut edellisestä kerrasta kokonaiset 100 grammaa - ilmeisesti se alun turvotus on nyt kadonnut. Täti kyseli, että enhän vaan näe nälkää. No en todellakaan, en varmaan koskaan ole syönyt näin surutta melkein mitä vaan.
Perhevalmennuksesta puhuttiin, mutta mun ja onneks myös pappa-to-ben mielestä homma vaikuttaa vähän hihhuloinnilta. Kun sanoin sen, tätiä tokaisi, että "ihanaa että sanotte noin". Se voi kuulemma olla melkoista paapomista. Sopii siis ehkä joillekin, mutta en oikein usko, että osaisin itse suhtautua moiseen.
Reissustakin puhuttiin, ja täti toivotteli vaan oikein hyvää matkaa. Tukisukat kannattais kuulemma hankkia lennolle ja juoda ja liikkua riittävästi, ettei tule veritulppaa.
Neuvolan täti on kyllä huippu, tervejärkinen, ei saarnaa eikä lässytä ja vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta siitä, mitä meille kuuluu. Olen kuullut tarinoita kovin erilaisista tapauksista, onneks meille sattui näin kiva täti.
Mietin eilen vauvaa ja meitä ja tulevaa matkaa. Tulin siihen lopputulokseen, että juuri tällä hetkellä voisin olla kateellinen itselleni. Ihania sellaiset onnen hetket.
19.1.2009
Kutitus
Se unohtui vielä, että useampana iltana tässä on tuntunut siltä kuin joku kutittaisi alavatsaa sisältäpäin. Välillä siellä taas tuntuu sellainen hassu pieni tärinä. Ja äsken kans tässä työpöydän ääressä naurukohtauksen päälle tuli taas kevyttä täristystä, hips hips hips.
Voisko se olla vai kuvittelenko vaan? Ei kai se vielä voi olla, eikös ensikertalaisen pitäis tuntea joskus tulevilla viikoilla vasta? Vai voisko sittenkin?
Aika jännää.
Voisko se olla vai kuvittelenko vaan? Ei kai se vielä voi olla, eikös ensikertalaisen pitäis tuntea joskus tulevilla viikoilla vasta? Vai voisko sittenkin?
Aika jännää.
18.1.2009
Sateen jälkeen paistaa aina aurinko
Eiliseen huipentunut ahdistusputki on toistaiseksi ohi. Hurraa! Itkin ja nyyhkin vielä kaikenlaista, esimerkiksi sitä, miten paljon ahdistaa asiasta tietävien ihmisten vihjailevat viestit Facebookissa. En nyt kuitenkaan halua huudella tätä siellä, koska siellä on sellaisia kavereita, joille haluan kertoa ihan itse, mutta en ole vielä ehtinyt. Ja muutenkin, enhän mä ole edes puolessavälissä vielä. Jos jotain kamalaa sattuu, pitäiskö sekin sit ilmoittaa statuksessa? Jotain rajaa siinä touhussa, kiitos vaan.
Mies - oi tuo ihana, ihana mies, miten ihmeessä mulle onkin sattunut tollainen <3 <3 - pelasti päiväni ja mielenterveyteni paljastamalla, että on suunnitellut meille matkaa, joka on myös mun 30-vuotissynttärilahja. Mennään näillä näkymin 4 viikon päästä viikoksi Koh Samuille! Olen lueskellut, että nyt on vielä hyvä aika matkustaa, ja olis kyllä aivan loistavaa päästä vielä kerran kahdestaan reissuun. Seuraava mahdollisuus kun on varmaan aika kaukana.
Podin aivan järkyttävän huonoa omatuntoa kuullessani yllätyksestä kaiken nitinäni jälkeen, mutta olen parhaani mukaan yrittänyt paikata aiempaa hankaluuttani ja ollut miehelle kaikinpuolin unelmapuolisko. (Siis silloin, kun en ole googlannut Thaimaa-tietoa, etsinyt hotellia ja haaveillut auringosta.)
Nyt on onnellinen olo. Maailma ei taida sittenkään olla niin kamala paikka kuin musta vielä eilen tuntui.
Mies - oi tuo ihana, ihana mies, miten ihmeessä mulle onkin sattunut tollainen <3 <3 - pelasti päiväni ja mielenterveyteni paljastamalla, että on suunnitellut meille matkaa, joka on myös mun 30-vuotissynttärilahja. Mennään näillä näkymin 4 viikon päästä viikoksi Koh Samuille! Olen lueskellut, että nyt on vielä hyvä aika matkustaa, ja olis kyllä aivan loistavaa päästä vielä kerran kahdestaan reissuun. Seuraava mahdollisuus kun on varmaan aika kaukana.
Podin aivan järkyttävän huonoa omatuntoa kuullessani yllätyksestä kaiken nitinäni jälkeen, mutta olen parhaani mukaan yrittänyt paikata aiempaa hankaluuttani ja ollut miehelle kaikinpuolin unelmapuolisko. (Siis silloin, kun en ole googlannut Thaimaa-tietoa, etsinyt hotellia ja haaveillut auringosta.)
Nyt on onnellinen olo. Maailma ei taida sittenkään olla niin kamala paikka kuin musta vielä eilen tuntui.
17.1.2009
Hajotus
En tiedä, mikä on, mutta pää hajoo. Ällöttää oma olemus, ällöttää ulkomaailma, ällöttää kaikki ihmiset, jotka on alkaneet kohdella mua vain raskaana olevana ihan kuin mua ei enää oliskaan, ällöttää, etten pääse reissaamaan, ällöttää, etten voi ottaa punkkua vitutukseen, ällöttää kaikki lapsensaantiongelmista kärsivät, jotka saa mut potemaan huonoa omaatuntoa siitä, että satuin tulemaan raskaaksi ilman vuosien odotusta, tuskaa ja hormonihoitoja, ällöttää mies, joka ei tajua ahdistusta, ällöttää vaan koko homma.
I feel wonderful.
I feel wonderful.
14.1.2009
Kiitti letuist, tana.
Ärsyttää. Mulle tarjottiin töissä joskus ennen joulua mahdollisuutta yhteen kiinnostavaan koulutukseen, joka on ensi viikolla. Tänään vara-tj tuli ja sanoi, että toivoisi (lue: määräys on), että koulutukseen menee joku muu, kun mä jään pois jo (!) toukokuussa. Firman etua ajatellen kannattaa kouluttaa sellaista, joka ei tee lapsia.
Että kivat teille ja reilu meininki. Miks mä oikeastaan edes teen töitä enää (tälläkin viikolla vasta 30 tuntia kolmessa päivässä), kun kuitenkin jään pois. Työmotivaatio on vakavassa vaarassa loppua ennen aikojaan.
Että kivat teille ja reilu meininki. Miks mä oikeastaan edes teen töitä enää (tälläkin viikolla vasta 30 tuntia kolmessa päivässä), kun kuitenkin jään pois. Työmotivaatio on vakavassa vaarassa loppua ennen aikojaan.
12.1.2009
Hei hei vyötärö!
Vatsa on jotenkin villiintynyt ihan muutaman päivän sisällä. Säikähdän joka kerta, kun nään itseni peilistä, ja yritän epätoivoisesti vetää vatsaa sisään, mutta mitään ei tapahdu. Siinä se kellottaa. Mies haluaa, että kävelen päin seinää nähdäkseen, osuuko siihen ensiksi tissit vai maha. Toistaiseksi ensin mainitut on voittaneet tämän kovin jännittävän kisan, mutta kuinka kauan niiden ylivoima jatkuu, jää nähtäväksi. Vatsa on kuitenkin ottanut hurjasti kiinni tissien alunperin varsin reipasta etumatkaa.
Töissäkin kerroin tänään ihan virallisesti kaikille aamupalaverissa. Yksi kollega kertoi katsoneensa joululoman jälkeen, että onpas mulle maistunut ruoka jouluna. Heh. Onneks tälle nyt on muukin syy kuin ylensyönti.
Menossa on siis 15. viikko, ja odottelen jännityksellä, milloin alan oikeasti tuntea liikkeitä. Välillä olen tuntevinani jotain, mutta voi ne olla eksyneitä ilmavaivojakin, mistäs näistä tietää.
Taisin unohtaa senkin kirjata, että pari viikkoa sitten onnistuin pari kertaa laattaamaankin - ironista kyllä juuri sillä viikolla, kun olon piti maagisesti parantua. Huijausta, sanon minä! Onneks sentään pääsin siitä marras-joulukuun kaikennielevästä väsymyksestä.
Ehkä tähän raskaana-statukseenkin tottuu pikkuhiljaa?
Töissäkin kerroin tänään ihan virallisesti kaikille aamupalaverissa. Yksi kollega kertoi katsoneensa joululoman jälkeen, että onpas mulle maistunut ruoka jouluna. Heh. Onneks tälle nyt on muukin syy kuin ylensyönti.
Menossa on siis 15. viikko, ja odottelen jännityksellä, milloin alan oikeasti tuntea liikkeitä. Välillä olen tuntevinani jotain, mutta voi ne olla eksyneitä ilmavaivojakin, mistäs näistä tietää.
Taisin unohtaa senkin kirjata, että pari viikkoa sitten onnistuin pari kertaa laattaamaankin - ironista kyllä juuri sillä viikolla, kun olon piti maagisesti parantua. Huijausta, sanon minä! Onneks sentään pääsin siitä marras-joulukuun kaikennielevästä väsymyksestä.
Ehkä tähän raskaana-statukseenkin tottuu pikkuhiljaa?
6.1.2009
They say I'm a bit moody
Sain äsken jopa mun mittakaavassa aika järkyttävän raivokohtauksen, koska mies oli syönyt loppuun yhden juuston. Räyhäsin miehelle sekä suomeksi että ruotsiksi (jos olen tosi vihainen, alan riehua suomeksi, vaikka muuten me puhutaan kotona ruotsia). Paiskasin jääkaapin oven kiinni niin, että ovessa olleesta mehupurkista läiskyi yli ja heitin juustohöylän lattiaan. Nolottaa.
Mies katsoi hillumistani aivan järkyttyneenä ja ilmoitti sitten menevänsä ostamaan mulle juustoa. (Ei ihan noin lakonisesti, vaan melkoisen terävästi. Saattoi se ehkä mainita jotain ylireagoimisestakin.) Minä aloin itkeä, että etkä mene ja että minä taidan olla tulossa hulluksi. Toivottavasti tämä johtuu hormoneista. I mean, en mä nyt ennenkään mikään kovin tasainen ihminen ole ollut, mutta tää ampuu pikkuisen yli jopa mun mittakaavassa.
Päivällä oltiin luistelemassa, ja pyllähdin vähän. Alkoi itkettää, että mitäs jos sille tapahtuu jotain. Vaikka haloo, mentiin tosi hissuksiin ja kai se nyt vielä on muutenkin melkoisen suojassa siellä. Mutta ei auttanut järki, kun itketti vaan. Ja nauratti samalla myös, kun näköjään en kykene tällä hetkellä hallitsemaan päätäni ollenkaan. Eniten oma panikointi nolotti illemmalla, kun näin telkkarista, miten raskaana oleva Eva Wahlström keikkui trapetsilla.
Miesparka. Ei käy sitäkään kateeksi. Mun täytyy olla sille überkiltti, kunhan se on tuonut mulle sen juuston (se lähti sit kuitenkin hakemaan sitä, hullu sekin on) ja rutistella sitä kovasti.
Mies katsoi hillumistani aivan järkyttyneenä ja ilmoitti sitten menevänsä ostamaan mulle juustoa. (Ei ihan noin lakonisesti, vaan melkoisen terävästi. Saattoi se ehkä mainita jotain ylireagoimisestakin.) Minä aloin itkeä, että etkä mene ja että minä taidan olla tulossa hulluksi. Toivottavasti tämä johtuu hormoneista. I mean, en mä nyt ennenkään mikään kovin tasainen ihminen ole ollut, mutta tää ampuu pikkuisen yli jopa mun mittakaavassa.
Päivällä oltiin luistelemassa, ja pyllähdin vähän. Alkoi itkettää, että mitäs jos sille tapahtuu jotain. Vaikka haloo, mentiin tosi hissuksiin ja kai se nyt vielä on muutenkin melkoisen suojassa siellä. Mutta ei auttanut järki, kun itketti vaan. Ja nauratti samalla myös, kun näköjään en kykene tällä hetkellä hallitsemaan päätäni ollenkaan. Eniten oma panikointi nolotti illemmalla, kun näin telkkarista, miten raskaana oleva Eva Wahlström keikkui trapetsilla.
Miesparka. Ei käy sitäkään kateeksi. Mun täytyy olla sille überkiltti, kunhan se on tuonut mulle sen juuston (se lähti sit kuitenkin hakemaan sitä, hullu sekin on) ja rutistella sitä kovasti.
4.1.2009
Työ- ja vyötäröahdistus
Viikko vaihtui taas, nyt mennään siis jo neljättätoista. Viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet tosi nopeasti. Epäilen, että lomalla saattaa olla asiaan osuutta. Huomenna pitää mennä töihin, mutta jos saisin valita, jatkaisin lomailua. Olen onnistunut kehittämään itselleni aivan tolkuttoman stressin ensi keväästä ja siitä, miten helv**tissä kaikki hommat tulee tehdyksi. Koko viime yönkin näin aivan päättömiä painajaisia konttorilta.
Firman kannalta tilanne näyttää erinomaiselta: kevään asiakastilanne on parempi kuin ehkä koskaan tässä vaiheessa vuotta, vaikka markkinointiviestintäalalla yleisesti menee heikommin. Mutta uusia ihmisiä ei uskalleta palkata, kun ei tiedetä, mihin suuntaan talous menee, ja äitiyslomalle jäävän pomoni tai kahden syksyn aikana työpaikkaa vaihtaneen tilalle ei ole otettu ketään.
Uudenvuodenlupaukseni on, että älyttömille ylityömäärille ja viikonlopputöille tulee nyt piste. Ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa homman kusta vaan, jos suunnilleen normaali työaika riitä. Niin kauan kuin kaikki hoituu, tilanteelle ei tehdä mitään - se nähtiin jo syksyn aikana.
Toki poikkeustapauksissa joustoa löytyy, mutta ylitöiden pitää olla poikkeus, ei sääntö. Nih.
Vuoden alkajaisiksi pitäisi vielä riemastuttaa johtoa kertomalla, että oletettavasti allekirjoittanut on vahvuudessa vain toukokuulle asti. Samaan aikaan tiedän vielä, että ainakin yksi työkaveri kantaa samaa salaisuutta, joka paljastunee tuossa tammikuun lopulla. Tällä hetkellä seitsemänhenkisen yksikkömme kuudesta naisesta on raskaana kolme. Jokaisen työnantajan unelmatilanne siis!
Omaa oloa sen verran, että uusien housujen ostaminen on todella ajankohtaista. Eilen oltiin nautiskelemassa upeasta talvipäivästä, ja jouduin köyttämään toppahousut päälle kuminauhan avulla. Lisäksi toppatakin vetoketju antoi periksi vatsan aiheuttamalle kiristykselle ja hajosi. (No oli siellä alla kyllä melkoinen määrä fleeceä, villapaitaa ja muuta lämmikettäkin.)
En vaan tiedä, mikä vaivaa, kun ennen olen aina rakastanut uusien vaatteiden ostamista. Nyt ajatus sovituskopista vaan ahdistaa, vaikka olis pakko hankkia vaatteita, jotka mahtuu päälle. Tulis nyt nopeesti semmonen kunnollinen vauvavatsa, niin vois antaa sen vaan rauhassa pömpöttää. Nyt tekis mieli selitellä kaikille, että hei, siellä on vauva eikä pelkiä jouluherkkuja.
Firman kannalta tilanne näyttää erinomaiselta: kevään asiakastilanne on parempi kuin ehkä koskaan tässä vaiheessa vuotta, vaikka markkinointiviestintäalalla yleisesti menee heikommin. Mutta uusia ihmisiä ei uskalleta palkata, kun ei tiedetä, mihin suuntaan talous menee, ja äitiyslomalle jäävän pomoni tai kahden syksyn aikana työpaikkaa vaihtaneen tilalle ei ole otettu ketään.
Uudenvuodenlupaukseni on, että älyttömille ylityömäärille ja viikonlopputöille tulee nyt piste. Ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa homman kusta vaan, jos suunnilleen normaali työaika riitä. Niin kauan kuin kaikki hoituu, tilanteelle ei tehdä mitään - se nähtiin jo syksyn aikana.
Toki poikkeustapauksissa joustoa löytyy, mutta ylitöiden pitää olla poikkeus, ei sääntö. Nih.
Vuoden alkajaisiksi pitäisi vielä riemastuttaa johtoa kertomalla, että oletettavasti allekirjoittanut on vahvuudessa vain toukokuulle asti. Samaan aikaan tiedän vielä, että ainakin yksi työkaveri kantaa samaa salaisuutta, joka paljastunee tuossa tammikuun lopulla. Tällä hetkellä seitsemänhenkisen yksikkömme kuudesta naisesta on raskaana kolme. Jokaisen työnantajan unelmatilanne siis!
Omaa oloa sen verran, että uusien housujen ostaminen on todella ajankohtaista. Eilen oltiin nautiskelemassa upeasta talvipäivästä, ja jouduin köyttämään toppahousut päälle kuminauhan avulla. Lisäksi toppatakin vetoketju antoi periksi vatsan aiheuttamalle kiristykselle ja hajosi. (No oli siellä alla kyllä melkoinen määrä fleeceä, villapaitaa ja muuta lämmikettäkin.)
En vaan tiedä, mikä vaivaa, kun ennen olen aina rakastanut uusien vaatteiden ostamista. Nyt ajatus sovituskopista vaan ahdistaa, vaikka olis pakko hankkia vaatteita, jotka mahtuu päälle. Tulis nyt nopeesti semmonen kunnollinen vauvavatsa, niin vois antaa sen vaan rauhassa pömpöttää. Nyt tekis mieli selitellä kaikille, että hei, siellä on vauva eikä pelkiä jouluherkkuja.
29.12.2008
Mitäs nyt?
Se kaivattu 12 viikkoa tuli täyteen. Mitäs nyt sitten? Alkaisko odottaa sitä rakenneultraa? Siihen on vielä vajaat pari kuukautta.
Hullua oli lukea jostain, että "olet nyt neljännellä kuulla raskaana". Se kuulostaa jotenkin paljolta. Pitäiskös tässä nyt sitten ihan tosissaan alkaa ainakin ajatuksen tasolla varautumaan siihen, että meille tulee hyvin todennäköisesti ensi kesänä vauva?
Tulevilla tädeillä ja isovanhemmilla ei tunnu olevan asian kanssa vastaavaa ongelmaa. Papana sai jo ensimmäisen lahjansa, pyyhkeen ja pesulapun. Mua alkaa aina itkettää, kun nään ne. Ja äitikin oli "ihan sattumalta" jo osunut Marimekon sivuille lastenvaatteita katselemaan. Miehen vanhemmat huolehtivat, etten liukastele jäisissä portaissa ja antoivat lahjaksi vauvakirjoja.
Aika moni mun kaveri on sanonut uutisen kuullessaan, että ihanaa, mutta pitää vähän totutella. Jep, sehän on juurikin teidän elämänne, joka tässä on muuttumassa... Eikä tämän kai pitäisi NIIN ihmeellistä olla, mulla tulee keväällä täyteen 30 ja mies on 8 vuotta vanhempi. Ei meistä nyt suoranaisesti mitään teinivanhempia tule! Mutta toisaalta ihan mun lähimmistä ystävistä aika harva on vielä ryhtynyt lisääntymään - joskin veikkaan, että homma muuttuu lähivuosina radikaalisti.
Mitäs vielä? Papana on siis reilut 10 viikkoa vanha, ja osaa joidenkin lähteiden mukaan jo imeskellä peukaloaan. Hänen taitavuutensa ei vaan lakkaa hämmästyttämästä. Vatsa tuntuu jotenkin ryöstäytyvän käsistä, alavatsalla tuntuu selvästi kovahko pallo, joka ei ole ennen ollut siellä. Taidankin lähteä alennusmyynteihin katselemaan, josko löytyisi lisää housuja ja mahdollisesti vähän nykyistä väljempi takki. Nykyiset alkaa olla vähän ahtaita vyötäröltä.
Hullua oli lukea jostain, että "olet nyt neljännellä kuulla raskaana". Se kuulostaa jotenkin paljolta. Pitäiskös tässä nyt sitten ihan tosissaan alkaa ainakin ajatuksen tasolla varautumaan siihen, että meille tulee hyvin todennäköisesti ensi kesänä vauva?
Tulevilla tädeillä ja isovanhemmilla ei tunnu olevan asian kanssa vastaavaa ongelmaa. Papana sai jo ensimmäisen lahjansa, pyyhkeen ja pesulapun. Mua alkaa aina itkettää, kun nään ne. Ja äitikin oli "ihan sattumalta" jo osunut Marimekon sivuille lastenvaatteita katselemaan. Miehen vanhemmat huolehtivat, etten liukastele jäisissä portaissa ja antoivat lahjaksi vauvakirjoja.
Aika moni mun kaveri on sanonut uutisen kuullessaan, että ihanaa, mutta pitää vähän totutella. Jep, sehän on juurikin teidän elämänne, joka tässä on muuttumassa... Eikä tämän kai pitäisi NIIN ihmeellistä olla, mulla tulee keväällä täyteen 30 ja mies on 8 vuotta vanhempi. Ei meistä nyt suoranaisesti mitään teinivanhempia tule! Mutta toisaalta ihan mun lähimmistä ystävistä aika harva on vielä ryhtynyt lisääntymään - joskin veikkaan, että homma muuttuu lähivuosina radikaalisti.
Mitäs vielä? Papana on siis reilut 10 viikkoa vanha, ja osaa joidenkin lähteiden mukaan jo imeskellä peukaloaan. Hänen taitavuutensa ei vaan lakkaa hämmästyttämästä. Vatsa tuntuu jotenkin ryöstäytyvän käsistä, alavatsalla tuntuu selvästi kovahko pallo, joka ei ole ennen ollut siellä. Taidankin lähteä alennusmyynteihin katselemaan, josko löytyisi lisää housuja ja mahdollisesti vähän nykyistä väljempi takki. Nykyiset alkaa olla vähän ahtaita vyötäröltä.
23.12.2008
Listeriaa ja hysteriaa
Tuli mieleen tästä kommenttikeskustelusta nuo ruoka-asiat. Kun sain tietää vatsassani muhivasta pikku yllätyksestä, lopetin alkoholinkäytön siihen. Testin tehtyäni poltin hermostuksissani muutaman tupakan - ja myönnettäköön, että sen jälkeenkin olen polttanut kerran yhden, nimittäin kaoottisella Göteborgin reissulla. Muuten olen säilynyt savuttomana ilman suurempia tuskia.
Neuvolakäyntiin asti söin ihan kaikkea. Ajattelin, että kyllähän ne suositukset sitten siellä selviää, ja siihen asti voin teeskennellä onnellisen tietämätöntä. Jos alkaa noudattaa kaikkia netin ohjeita, niin syödä saa suunnilleen kaurapuuroa, jos sitäkään.
Salmiakkia syön edelleen, jos ja kun mieli tekee niin paljon kuin maistuu. Suomalaisia juustoja olen syönyt ihan niin kuin ennenkin, joskin haisevimmat ulkomaiset herkut olen jättänyt toistaiseksi pois. Mätiä olen maistanut, mutta sillä herkuttelun aion siirtää tulevaisuuteen - etenkin kun useimmiten on vaikeaa tietää, mistä se on peräisin ja missä ja miten kauan sitä on säilytetty. Vakuumipakatut kalat olen jättänyt väliin. Pakastevadelmia en ehdoin tahdoin syö, mutta jos jossain tarjotaan esim. jogurttia ja marjoja, niin en ole jaksanut nipottaa. Pakastevihannekset, sikäli kun niitä käytän (lähinnä herneet) olen kuumentanut, mutta saattaahan niitäkin joskus mennä jossain salaatissa kuumentamattakin. Maksaa en syö muutenkaan.
Eli olen syönyt aika lailla niin kuin ennenkin. Joitakin riskiruokia pyrin välttämään mahdollisuuksien mukaan, mutta en ole suurta paniikkia ottanut, jos tulen syöneeksi esimerkiksi jonkun onnettoman pakasteherneen. Silti välillä tulee leimatuksi hysteeriseksi, jos jätän esim. sen tarjotun graavikalan väliin, kun en tiedä, mistä se on peräisin.
Minä ajattelen asian niin, että muutama kuukausi on lyhyt aika olla syömättä joitakin asioita, vaikka se olisikin turhaa, sillä entäs jos jotain tapahtuisi? Entäs jos saisinkin vaikka listerian ja siksi keskenmenon? Vaikka riski on pieni, minusta sitä on turha ehdoin tahdoin ottaa. Se ei kai ole hysteriaa, vaan ihan tervettä toimintaa.
Neuvolakäyntiin asti söin ihan kaikkea. Ajattelin, että kyllähän ne suositukset sitten siellä selviää, ja siihen asti voin teeskennellä onnellisen tietämätöntä. Jos alkaa noudattaa kaikkia netin ohjeita, niin syödä saa suunnilleen kaurapuuroa, jos sitäkään.
Salmiakkia syön edelleen, jos ja kun mieli tekee niin paljon kuin maistuu. Suomalaisia juustoja olen syönyt ihan niin kuin ennenkin, joskin haisevimmat ulkomaiset herkut olen jättänyt toistaiseksi pois. Mätiä olen maistanut, mutta sillä herkuttelun aion siirtää tulevaisuuteen - etenkin kun useimmiten on vaikeaa tietää, mistä se on peräisin ja missä ja miten kauan sitä on säilytetty. Vakuumipakatut kalat olen jättänyt väliin. Pakastevadelmia en ehdoin tahdoin syö, mutta jos jossain tarjotaan esim. jogurttia ja marjoja, niin en ole jaksanut nipottaa. Pakastevihannekset, sikäli kun niitä käytän (lähinnä herneet) olen kuumentanut, mutta saattaahan niitäkin joskus mennä jossain salaatissa kuumentamattakin. Maksaa en syö muutenkaan.
Eli olen syönyt aika lailla niin kuin ennenkin. Joitakin riskiruokia pyrin välttämään mahdollisuuksien mukaan, mutta en ole suurta paniikkia ottanut, jos tulen syöneeksi esimerkiksi jonkun onnettoman pakasteherneen. Silti välillä tulee leimatuksi hysteeriseksi, jos jätän esim. sen tarjotun graavikalan väliin, kun en tiedä, mistä se on peräisin.
Minä ajattelen asian niin, että muutama kuukausi on lyhyt aika olla syömättä joitakin asioita, vaikka se olisikin turhaa, sillä entäs jos jotain tapahtuisi? Entäs jos saisinkin vaikka listerian ja siksi keskenmenon? Vaikka riski on pieni, minusta sitä on turha ehdoin tahdoin ottaa. Se ei kai ole hysteriaa, vaan ihan tervettä toimintaa.
Olo on kuin joulukinkulla
No niin, uutinen on kerrottu ja otettu ilolla vastaan. Itselläni vaan on vaikeuksia suhtautua siihen, että siitä papanasta puhutaan ihan yleisesti. En ole ollenkaan ajatellut vielä sinne kesään asti, esimerkiksi synnytys tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta - itse vauvasta puhumattakaan.
Olo on ihan ok, kuvotus iskee enää satunnaisesti ja pahin väsymyskin tuntuu hellittäneen, mutta olen niin turvoksissa, että olo on kuin jouluksi lihotetulla sialla. Omena suuhun vaan ja sinappihuntu niskaan. Yök. Tunnen itseni harvinaisen epäviehättäväksi, koska näytän lähinnä siltä, että olen lihonut. Ehkä tää helpottaa, kunhan keskivartalolihavuus iskee kunnolla, ja syyn siihen tunnistaa katsomalla.
En osaa vieläkään sanoa luontevasti ääneen, että "olen raskaana" saati puhua siitä, että minusta tulee äiti. Se kuulostaa niin oudolta. Hämmentää kaikki sellaiset, jotka solahtaa rooliinsa täysin sujuvasti samalla hetkellä, kun testi näyttää positiivista.
Olo on ihan ok, kuvotus iskee enää satunnaisesti ja pahin väsymyskin tuntuu hellittäneen, mutta olen niin turvoksissa, että olo on kuin jouluksi lihotetulla sialla. Omena suuhun vaan ja sinappihuntu niskaan. Yök. Tunnen itseni harvinaisen epäviehättäväksi, koska näytän lähinnä siltä, että olen lihonut. Ehkä tää helpottaa, kunhan keskivartalolihavuus iskee kunnolla, ja syyn siihen tunnistaa katsomalla.
En osaa vieläkään sanoa luontevasti ääneen, että "olen raskaana" saati puhua siitä, että minusta tulee äiti. Se kuulostaa niin oudolta. Hämmentää kaikki sellaiset, jotka solahtaa rooliinsa täysin sujuvasti samalla hetkellä, kun testi näyttää positiivista.
22.12.2008
Vatsakunnassa kaikki hyvin
Eka "virallinen" ultra on takana. Papana oli tuplannut kokonsa kahdessa viikossa (!) ja pää-peppu-mitta oli komeasti vajaat viisi senttiä. Jalkoja ja käsiä näkyi kaksi, sydän sykki ja kuulemma aivojen rakennekin näytti siltä kuin näillä viikoilla kuuluisikin. Se suuresti hermoilemani niskapoimu oli 0,7 mm eli siitäkin tuli puhtaat pisteet.
Heräsin aamulla 5.40 panikoimaan ultraa, joka oli kahdeksalta. Mietin, että miten selviän seuraavista 20 vuodesta, kun jatkuvasti pitää huolehtia, että onhan sillä jälkeläisellä kaikki hyvin. Kätilö lohdutteli, että huoli kuuluu asiaan ja sen kanssa oppii elämään.
Papana-reppana taitaa periä äitinsä unenlahjat, se oli onnellisesti unten mailla vielä, kunnes ilkeä täti tökki vatsaa. Silloin pienet jalat alkoivat heilua aivan vimmatusti.
On aikas onnellinen olo. Tänään suunnataan joulun viettoon, ja kerrotaan uutinen myös mun vanhemmille. Voi kun siellä tiedettäisiin, millainen jouluyllätys on tulossa. :)
Heräsin aamulla 5.40 panikoimaan ultraa, joka oli kahdeksalta. Mietin, että miten selviän seuraavista 20 vuodesta, kun jatkuvasti pitää huolehtia, että onhan sillä jälkeläisellä kaikki hyvin. Kätilö lohdutteli, että huoli kuuluu asiaan ja sen kanssa oppii elämään.
Papana-reppana taitaa periä äitinsä unenlahjat, se oli onnellisesti unten mailla vielä, kunnes ilkeä täti tökki vatsaa. Silloin pienet jalat alkoivat heilua aivan vimmatusti.
On aikas onnellinen olo. Tänään suunnataan joulun viettoon, ja kerrotaan uutinen myös mun vanhemmille. Voi kun siellä tiedettäisiin, millainen jouluyllätys on tulossa. :)
13.12.2008
Kymppi täynnä
Tänään viikkoja on kasassa tasan 10, eli yhdestoista on aluillaan. Papana on kolmisen senttiä pitkä ja osaa jo muun muassa potkia ja niellä! Oi, taitava lapsi. :)
Valvetilassa olo siitä, että tämä jatkuu ja tulee todeksi, on jo paljon varmempi erityisesti sen ultran ansiosta. Unissa ei aina ole niin, viime yönä näin unta keskenmenosta. Kauhu ja epäuskoisuus siitä, että tätä tulevaisuutta ei enää olisi, oli aitoa. Harvoin olen ollut niin helpottunut siitä, että heräsin.
Mies meni aamulla kauppaan hakemaan aamiaistarvikkeita, ja tuli takaisin ison kukkakimpun kanssa. Halusi kuulemma tuoda mulle kukkia, koska olen raskaana. Mua alkoi taas itkettää.
Mistä pääsemmekin siihen, että olen aina ollut melko herkkä nyyhkimään esimerkiksi tv-ohjelmien tai leffojen liikuttavissa kohdissa, mutta viime viikkoina touhu on karannut lapasesta aivan totaalisesti. Kyynelillä ei näytä olevan mitään rajaa, vaan vetistelen milloin millekin. Jouduin paljastamaan salaisuuden työkaverillekin, kun aloin nyyhkiä ihan käsittämätöntä asiaa, ja se näytti siltä, että olenko mä menettänyt järkeni.
Miehen vanhemmille kerrottiin myös. Siellä korkattiin heti shamppanjapullo, tosin mies sai (vaihteeksi) juoda myös mun lasini. Famulle tämä on ensimmäinen lapsenlapsi, fafalla on jo kokemusta useammastakin, mutta tuoreinkin heistä täyttää jo 18. Siskollenikin kerroin, ja siellä alkoi kiljunta: mitämitämitä??!! Oli reppana herännyt keskellä yötäkin miettimään, että oliko mun puhelu totta. Omille vanhemmille ajattelin säästää uutisen jouluun, kun silloin nähdään kasvotusten. Silloin on jo taas yksi iso virstanpylväs eli np-ultrakin (toivon mukaan onnellisesti) takana.
Valvetilassa olo siitä, että tämä jatkuu ja tulee todeksi, on jo paljon varmempi erityisesti sen ultran ansiosta. Unissa ei aina ole niin, viime yönä näin unta keskenmenosta. Kauhu ja epäuskoisuus siitä, että tätä tulevaisuutta ei enää olisi, oli aitoa. Harvoin olen ollut niin helpottunut siitä, että heräsin.
Mies meni aamulla kauppaan hakemaan aamiaistarvikkeita, ja tuli takaisin ison kukkakimpun kanssa. Halusi kuulemma tuoda mulle kukkia, koska olen raskaana. Mua alkoi taas itkettää.
Mistä pääsemmekin siihen, että olen aina ollut melko herkkä nyyhkimään esimerkiksi tv-ohjelmien tai leffojen liikuttavissa kohdissa, mutta viime viikkoina touhu on karannut lapasesta aivan totaalisesti. Kyynelillä ei näytä olevan mitään rajaa, vaan vetistelen milloin millekin. Jouduin paljastamaan salaisuuden työkaverillekin, kun aloin nyyhkiä ihan käsittämätöntä asiaa, ja se näytti siltä, että olenko mä menettänyt järkeni.
Miehen vanhemmille kerrottiin myös. Siellä korkattiin heti shamppanjapullo, tosin mies sai (vaihteeksi) juoda myös mun lasini. Famulle tämä on ensimmäinen lapsenlapsi, fafalla on jo kokemusta useammastakin, mutta tuoreinkin heistä täyttää jo 18. Siskollenikin kerroin, ja siellä alkoi kiljunta: mitämitämitä??!! Oli reppana herännyt keskellä yötäkin miettimään, että oliko mun puhelu totta. Omille vanhemmille ajattelin säästää uutisen jouluun, kun silloin nähdään kasvotusten. Silloin on jo taas yksi iso virstanpylväs eli np-ultrakin (toivon mukaan onnellisesti) takana.
9.12.2008
It's alive!
Oltiin ultrassa, ja siellä se papana köllöttää! Hullua. Pää-peppu-mitta vastaa viikkoja 9+3 niin kuin olin itsekin laskeskellut. Pieni sydän hakkasi 177 lyöntiä minuutissa, ja allekirjoittaneen varmaan saman verran. Mies seisoi vierellä pää pyörällä, ensiksi siitä, että naiset todella ovat gynellä ilman housuja vehkeet levällään lääkärin naaman korkeudella ja toiseksi - ja oletettavasti kuitenkin vähän enemmän - siitä, että siellä näkyi ihmisen alku.
Itse en edes ehtinyt itkemään hämmennyksen keskellä, vaikka kyyneliä on muuten riittänyt melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen viime aikoina.
Oli ihanaa nähdä, että siellä on kaikki hyvin ja kuulla lääkärin suusta, että todennäköisyys sille, että kaikki menee hyvin loppuun asti, on yli 95 prosenttia. Kuulemma se 12 viikon raja on ihan höpinää, sillä siinä on mukana tuulimunaraskaudet, jotka menevät kesken kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Nyt uskaltaa jo vähän nauttiakin tästä ja keskittyä kasvattamaan papanaa.
Iik. Se on siellä ja se elää ja voi hyvin. Iik. Iik. Iik.
Iik!
Itse en edes ehtinyt itkemään hämmennyksen keskellä, vaikka kyyneliä on muuten riittänyt melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen viime aikoina.
Oli ihanaa nähdä, että siellä on kaikki hyvin ja kuulla lääkärin suusta, että todennäköisyys sille, että kaikki menee hyvin loppuun asti, on yli 95 prosenttia. Kuulemma se 12 viikon raja on ihan höpinää, sillä siinä on mukana tuulimunaraskaudet, jotka menevät kesken kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Nyt uskaltaa jo vähän nauttiakin tästä ja keskittyä kasvattamaan papanaa.
Iik. Se on siellä ja se elää ja voi hyvin. Iik. Iik. Iik.
Iik!
Pelotus ja kauhistus
Ultrakutsu tipahti eilen postilaatikosta, virallinen np-ultra on Naistenklinikalla 22.12. Otin kuitenkin varaslähdön ja mennään tänään yksityiselle ultraan. Sattuneista syistä (mies joi raukka viikonloppuna perheensä joululounaalla vaivihkaa kaikki minunkin viinilasilliseni, kun emme vielä halunneet paljastaa salaisuutta. Arvatkaas kuinka kävi? No tuli melkoinen tuiske, ja nyt ei ole ihan varmaa, saattoiko hän ehkä vihjaista äidilleen asiasta...) halusimme varmistuksen tälle hommalle mahdollisimman pian. Päätin luottaa siihen Vauva-lehden (tai Kaksplussan tai jonkun vastaavan, mitä näitä on) eri puolilla lainattuun tietoon, että jos 7. viikon jälkeen ultrassa on kaikki hyvin, raskaus jatkuu 99,5 prosentin todennäköisyydellä hyvin siitä eteenpäinkin.
Mutta nyt siis panikoin, että mitä siellä näkyy ja näkyykö siellä mitään? Viikkoja on kasassa neuvolan mukaan 9+6 ja omien laskujen mukaan 9+3, niihinkin kai tulee selvyys tuolla.
Huihuihuihuihuihuihuihuihuihuihui. Jänskättää aivan tolkuttomasti.
Mutta nyt siis panikoin, että mitä siellä näkyy ja näkyykö siellä mitään? Viikkoja on kasassa neuvolan mukaan 9+6 ja omien laskujen mukaan 9+3, niihinkin kai tulee selvyys tuolla.
Huihuihuihuihuihuihuihuihuihuihui. Jänskättää aivan tolkuttomasti.
5.12.2008
Kärsimättömyyttä
Taas yksi viikko vähemmän joululomaan. Luojan kiitos. Viime viikot on olleet töissä tosi kiireisiä, eikä helpotusta näy ennen joulua. Kaksi viikkoa vielä... Kun vaan saisi hommat jotenkin pakettiin, että voisi sitten nautiskella lomasta kaikessa rauhassa.
Neuvolasta on aikaa 1,5 viikkoa eikä sitä hiivatin ultrakutsua ole tullut vieläkään. Neuvolantäti sanoi, että ultra olisi 18. päivä, mutta olen tässä alkanut miettiä, että mistä se sen voi luvata? Entä jos me ei päästäkään sinne ultraan ennen joulua? Entä jos ne yrittää antaa jotain aikaa aatonaattona, kun meidän pitäisi olla vajaan 400 kilometrin päässä? Haluan saada tähän hommaan varmuuden ennen sitä, että voidaan yllättää mun vanhemmat uutisella.
Ja sitä paitsi, miten ne voi venyttää sitä ajan ilmoittamista näin kauaksi? Olen yrittänyt säästellä sitä 18. päivää kalenterissani, mutta kaikki muut päivät sillä viikolla alkaa olla aika täynnä tapaamisia. Enkä oikein voi perua asiakastapaamisia kertomatta pätevää syytä.
En jaksa odottaa!!! Mulle kaikki heti nyt!!! Tämä todella on ODOTUSTA - ensin menkkojen, sitten testituloksen, sitten oireiden, neuvolan, ultran, 12 viikon täyttymisen, toisen ultran ja ties minkä virstanpylvään ja ihan viimeiseksi tietysti sitten synnytyksen. Ja odottaminen jos mikä sopii mun luonteelle todella huonosti. Puh.
Neuvolasta on aikaa 1,5 viikkoa eikä sitä hiivatin ultrakutsua ole tullut vieläkään. Neuvolantäti sanoi, että ultra olisi 18. päivä, mutta olen tässä alkanut miettiä, että mistä se sen voi luvata? Entä jos me ei päästäkään sinne ultraan ennen joulua? Entä jos ne yrittää antaa jotain aikaa aatonaattona, kun meidän pitäisi olla vajaan 400 kilometrin päässä? Haluan saada tähän hommaan varmuuden ennen sitä, että voidaan yllättää mun vanhemmat uutisella.
Ja sitä paitsi, miten ne voi venyttää sitä ajan ilmoittamista näin kauaksi? Olen yrittänyt säästellä sitä 18. päivää kalenterissani, mutta kaikki muut päivät sillä viikolla alkaa olla aika täynnä tapaamisia. Enkä oikein voi perua asiakastapaamisia kertomatta pätevää syytä.
En jaksa odottaa!!! Mulle kaikki heti nyt!!! Tämä todella on ODOTUSTA - ensin menkkojen, sitten testituloksen, sitten oireiden, neuvolan, ultran, 12 viikon täyttymisen, toisen ultran ja ties minkä virstanpylvään ja ihan viimeiseksi tietysti sitten synnytyksen. Ja odottaminen jos mikä sopii mun luonteelle todella huonosti. Puh.
2.12.2008
Se on vissiin juomavedessä
Pari uutta ihmistä tietää salaisuudesta: pomo ja ex-kämppis (10 vuoden jälkeenkin kutsun sitä siksi, vaikka ehkä ystävä olis oikeampi ilmaisu!).
Pomolle oli pakko paljastaa, koska se pyysi mut eilen huoneeseensa ja pyysi kertomaan, mikä mulla on hullusti, kun olen niin kuolemanväsynyt ja herkkä. (On tullut parit kyynelet vuodatettua hieman omituisista asioista tässä.) Ajattelin, että parempi kertoa totuus, muuten ne lykkää mut jonnekin burnout-lomalle ja lataamoon... Pomo huudahti, että ihanaa ja tuli halaamaan - hän on itsekin jäämässä äitiyslomalle helmikuun alussa. Vannotin kuitenkin, ettei asiasta saa puhua vielä julkisesti ennen kuin se ultra on käyty. Meillä on pikkujoulut 19.12. joten viimeistään silloin taidan paljastaa salaisuuden töissäkin, ettei tarvitse peitellä juomattomuuttaan (eli olla käänteinen alkoholisti :).
Ystäväni M taas soitti tänään, että on työkeikalla Helsingissä ja kysyi, ehdinkö lounaalle. Mietin juuri eilen, että mikähän siellä on tilanne, kesällä kun oli puhetta että he suunnittelivat vauvahommia ihan tosissaan. Arvasin heti hymystä, mistä on kyse, kun kysyin että mitäs kuuluu. Hän ilmoitti olevansa raskaana, mihin minä, että sama täällä. Huvittavaa. Lasketussa ajassa on reilun kolmen viikon ero, M:n tapaus on siis vielä tuoreempi kuin minun.
Tosi omituista, että kymmenen vuoden takaisesta bailausporukasta 75 % on raskaana as we speak. Enää tarvittaisiin yksi vauvauutinen, niin prosentti olisi sata.
Muistiin kirjattakoon myös, että vatsaa turvottaa etenkin iltaisin niin, että kumpu on aivan selkeä. Löysä tunika on ainoa kelvollinen paitamalli, ellei halua laittaa juoruja liikkeelle oikein tosissaan. Kattelin netistä vauvavatsojen kuvia, ja ei tätä montaa viikkoa taida voida enää piilottaakaan!
Pomolle oli pakko paljastaa, koska se pyysi mut eilen huoneeseensa ja pyysi kertomaan, mikä mulla on hullusti, kun olen niin kuolemanväsynyt ja herkkä. (On tullut parit kyynelet vuodatettua hieman omituisista asioista tässä.) Ajattelin, että parempi kertoa totuus, muuten ne lykkää mut jonnekin burnout-lomalle ja lataamoon... Pomo huudahti, että ihanaa ja tuli halaamaan - hän on itsekin jäämässä äitiyslomalle helmikuun alussa. Vannotin kuitenkin, ettei asiasta saa puhua vielä julkisesti ennen kuin se ultra on käyty. Meillä on pikkujoulut 19.12. joten viimeistään silloin taidan paljastaa salaisuuden töissäkin, ettei tarvitse peitellä juomattomuuttaan (eli olla käänteinen alkoholisti :).
Ystäväni M taas soitti tänään, että on työkeikalla Helsingissä ja kysyi, ehdinkö lounaalle. Mietin juuri eilen, että mikähän siellä on tilanne, kesällä kun oli puhetta että he suunnittelivat vauvahommia ihan tosissaan. Arvasin heti hymystä, mistä on kyse, kun kysyin että mitäs kuuluu. Hän ilmoitti olevansa raskaana, mihin minä, että sama täällä. Huvittavaa. Lasketussa ajassa on reilun kolmen viikon ero, M:n tapaus on siis vielä tuoreempi kuin minun.
Tosi omituista, että kymmenen vuoden takaisesta bailausporukasta 75 % on raskaana as we speak. Enää tarvittaisiin yksi vauvauutinen, niin prosentti olisi sata.
Muistiin kirjattakoon myös, että vatsaa turvottaa etenkin iltaisin niin, että kumpu on aivan selkeä. Löysä tunika on ainoa kelvollinen paitamalli, ellei halua laittaa juoruja liikkeelle oikein tosissaan. Kattelin netistä vauvavatsojen kuvia, ja ei tätä montaa viikkoa taida voida enää piilottaakaan!
30.11.2008
Neuvolauutisia ja valitusta
Yleisön pyynnöstä... :) Eka neuvola oli keskiviikkona, eikä siellä oikein tapahtunut mitään. Kiva täti antoi lasketuksi ajaksi 8.7., itse olin laskeskellut, että 11.7. No, ultrassahan se sitten selviää. Ultraan pitäisi päästä 18.12. tienoilla, kutsu tulee postissa.
Hämmentävintä oli valita synnytyssairaala. Jotenkin ajanlaskuni päättyy tällä hetkellä siihen 12 viikkoon, enkä ole edes ajatellut koko synnytystä. Päädyttiin sitten Naistenklinikkaan, kun tuleva pappakin (meillä eletään siis kaksikielistä arkea) on syntynyt siellä. Haikaranpesä-systeemi on kuulemma Suomessa romutettu jo aikoja sitten (siis se, että sama kätilö olisi mukana sekä ennen synnytystä, synnytyksessä että synnytyksen jälkeen), ja perhehuoneita löytyy molemmista. Naistenklinikallekin on kuulemma vastikään tehty uusia.
Vaa'assa piti käydä, ja siinä meinas tulla pyörrytys: 7 kiloa vajaassa kahdessa kuukaudessa. Täti rauhoitteli, että joillekin käy niin, siitä on iso osa turvotusta, ei huolta, mutta nieleskelin silti jonkin aikaa. Pakko on kuitenkin puputtaa jotakin koko ajan, kun muuten tulee paha olo. Tuntuu sitä paitsi, että kaikki kilot on vatsalla.
Verikokeeseen en jaksanut jäädä jonottamaan, täytyy käydä joku toinen päivä. Siellä tutkitaan kuulemma kuppa ja HIV ainakin. Pissanäytteestä katsottiin valkuainen ja proteiini, ne oli kunnossa ja sitten otettiin verenpaine, mistä tuli erityiskehuja.
Arvon silti edelleen, että pitäiskö siirtyä sinne yksityiselle. Julkisella esimerkiksi pissanäyte, paino ja verenpaine otetaan itsepalveluna. Ja se pissa testataankin itse uittamalla siellä sellaista raskaustestiä muistuttavaa tikkua. Verikokeisiin oli kamala jono. Seuraava neuvolakäynti olisi ohjeiden mukaan vasta MAALISKUUSSA, kun olen nuori ja terve, mutta täti lupasi, että saadaan kuitenkin tulla jo tammikuun lopulla.
Olo on ihan ok, tänään ei edes kuvota kovin pahasti. Tällä viikolla pahinta on ollut aivan jumalaton väsymys. Töissä on kiire ja stressi ja kaaos, mikä ei ainakaan auta. Nukun huonosti, kun päässä pyörii kaikki, ja lisäksi ravaan jatkuvasti vessassa. Eniten ahdistaa nyt se, että tiedän kahden myynti-ihmisen työsuhteen loppuvan koeajalla maanantaiaamuna. Onneksi en sentään joudu sanomaan kumpaakaan irti itse. Sitä paitsi olen eri mieltä toisesta tapauksesta, enkä oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Olen viihtynyt työssäni hyvin, mutta viime aikoina on tapahtunut sellaisia muutoksia, että saattaisin hyvinkin etsiä uutta paikkaa, jos ei olisi tätä salaisuutta.
Pomokin huomautteli väsymyksestäni. Esimiesasemassa ei kuulemma saa näyttää siltä, että prakaa hetkellä millä hyvänsä. Voi kun voisin jo kertoa, miksi väsyttää. Viikonlopun olenkin lähinnä nukkunut, vaikka tänään pitäisi vielä tehdä töitä - viime viikko meni sekaisin, kun olin maanantain jumissa siellä Arlandalla.
Mutta on tässä viikonlopussa jotain hauskaakin! Mies oli eilen lelukaupassa ostamassa lahjoja sukulaislapsille. Se tuli kotiin paitsi lahjusten, myös valtavan autoradan kanssa. Vietettiin siis lauantai-ilta rakentamalla autorataa ja ajamalla kilpaa. Samalla naurettiin itsemme tärviölle. Se teki hyvää, ja tänään on paljon pirteämpi olo kuin eilen.
Hämmentävintä oli valita synnytyssairaala. Jotenkin ajanlaskuni päättyy tällä hetkellä siihen 12 viikkoon, enkä ole edes ajatellut koko synnytystä. Päädyttiin sitten Naistenklinikkaan, kun tuleva pappakin (meillä eletään siis kaksikielistä arkea) on syntynyt siellä. Haikaranpesä-systeemi on kuulemma Suomessa romutettu jo aikoja sitten (siis se, että sama kätilö olisi mukana sekä ennen synnytystä, synnytyksessä että synnytyksen jälkeen), ja perhehuoneita löytyy molemmista. Naistenklinikallekin on kuulemma vastikään tehty uusia.
Vaa'assa piti käydä, ja siinä meinas tulla pyörrytys: 7 kiloa vajaassa kahdessa kuukaudessa. Täti rauhoitteli, että joillekin käy niin, siitä on iso osa turvotusta, ei huolta, mutta nieleskelin silti jonkin aikaa. Pakko on kuitenkin puputtaa jotakin koko ajan, kun muuten tulee paha olo. Tuntuu sitä paitsi, että kaikki kilot on vatsalla.
Verikokeeseen en jaksanut jäädä jonottamaan, täytyy käydä joku toinen päivä. Siellä tutkitaan kuulemma kuppa ja HIV ainakin. Pissanäytteestä katsottiin valkuainen ja proteiini, ne oli kunnossa ja sitten otettiin verenpaine, mistä tuli erityiskehuja.
Arvon silti edelleen, että pitäiskö siirtyä sinne yksityiselle. Julkisella esimerkiksi pissanäyte, paino ja verenpaine otetaan itsepalveluna. Ja se pissa testataankin itse uittamalla siellä sellaista raskaustestiä muistuttavaa tikkua. Verikokeisiin oli kamala jono. Seuraava neuvolakäynti olisi ohjeiden mukaan vasta MAALISKUUSSA, kun olen nuori ja terve, mutta täti lupasi, että saadaan kuitenkin tulla jo tammikuun lopulla.
Olo on ihan ok, tänään ei edes kuvota kovin pahasti. Tällä viikolla pahinta on ollut aivan jumalaton väsymys. Töissä on kiire ja stressi ja kaaos, mikä ei ainakaan auta. Nukun huonosti, kun päässä pyörii kaikki, ja lisäksi ravaan jatkuvasti vessassa. Eniten ahdistaa nyt se, että tiedän kahden myynti-ihmisen työsuhteen loppuvan koeajalla maanantaiaamuna. Onneksi en sentään joudu sanomaan kumpaakaan irti itse. Sitä paitsi olen eri mieltä toisesta tapauksesta, enkä oikein tiedä, mitä pitäisi ajatella. Olen viihtynyt työssäni hyvin, mutta viime aikoina on tapahtunut sellaisia muutoksia, että saattaisin hyvinkin etsiä uutta paikkaa, jos ei olisi tätä salaisuutta.
Pomokin huomautteli väsymyksestäni. Esimiesasemassa ei kuulemma saa näyttää siltä, että prakaa hetkellä millä hyvänsä. Voi kun voisin jo kertoa, miksi väsyttää. Viikonlopun olenkin lähinnä nukkunut, vaikka tänään pitäisi vielä tehdä töitä - viime viikko meni sekaisin, kun olin maanantain jumissa siellä Arlandalla.
Mutta on tässä viikonlopussa jotain hauskaakin! Mies oli eilen lelukaupassa ostamassa lahjoja sukulaislapsille. Se tuli kotiin paitsi lahjusten, myös valtavan autoradan kanssa. Vietettiin siis lauantai-ilta rakentamalla autorataa ja ajamalla kilpaa. Samalla naurettiin itsemme tärviölle. Se teki hyvää, ja tänään on paljon pirteämpi olo kuin eilen.
25.11.2008
Hui huominen ja huh himassa
Huomenna aamulla on ensimmäinen neuvola. Jänskää, vaikka ei kai siellä mitään kovin kummallista tapahdu. Mun mielestä siihen pitäisi ehdottomasti kuulua myös ultra - mistä ihmeestä mä muuten saan varmuuden, että tuolla tapahtuu muutakin kuin ruuansulatusta? (Paitsi niistä neljästä raskaustestistä ehkä.)
Oli muuten aivan käsittämätön reissu. Viikonloppureissuun mahtui kolme peruttua lentoa (kaksi menomatkalla, yksi tulomatkalla), viiden tunnin bussikuljetus vessattomassa bussissa, hajonnut bussi, ylimääräinen hotelliyö, loputtomia tunteja lentokenttien jonoissa ja lopulta kotiinpaluu lähes vuorokautta myöhässä. Muuten meni hyvin, mutta jossain vaiheessa hermo petti ja sain klassisen itkukohtauksen. Nolottaa hieman, mutta syytän hormoneja.
Pari kertaa olin lähellä vetää "olen raskaana, enkä voi enää jonottaa, koska verensokeri laskee ja alan oksentaa" -kortin, mutta en sitten viitsinyt - ehkä siksi, että vieläkin epäilen koko asiaa. Ja pelkään jokaista vessakäyntiä. Varsinkin, koska (pahoittelen jo valmiiksi tulevaa ällötysfaktoria, älä lue, jos eritteet ahdistaa) pöksyt kostuu valkovuodosta, mitä ei ennen juurikaan ollut.
Vatsaa nipistelee ja sattuu välillä, ei kovaa, mutta huomattavasti. Oletan sen kuuluvan asiaan. Kohtu on ilmeisesti jo greipin kokoinen, sehän on aika paljon! Turvottaa niin pirusti, ja varmaan myös lopetetulla tupakoinnilla on osansa siihen, että housut ahdistaa. Ei ole kovin notkea olo.
Kuvotuskohtaukset tulee ja menee, tunnistettavina, mutta hyvinkin kestettävinä. Yleisesti ottaen olo on kovin normaali - pelottavankin normaali. Voi kun siellä mahamakkaroiden alla olis kaikki kunnossa! Google ja internet tekee ihmisen hulluksi, kaikki oireet voi tarkoittaa mitä vaan, kertojasta riippuen ja kauhutarinoita riittää niin, että itsekin tulee aivan vainoharhaiseksi. Pitäisi ehkä lopettaa noiden keskustelupalstojen lukeminen.
Oli muuten aivan käsittämätön reissu. Viikonloppureissuun mahtui kolme peruttua lentoa (kaksi menomatkalla, yksi tulomatkalla), viiden tunnin bussikuljetus vessattomassa bussissa, hajonnut bussi, ylimääräinen hotelliyö, loputtomia tunteja lentokenttien jonoissa ja lopulta kotiinpaluu lähes vuorokautta myöhässä. Muuten meni hyvin, mutta jossain vaiheessa hermo petti ja sain klassisen itkukohtauksen. Nolottaa hieman, mutta syytän hormoneja.
Pari kertaa olin lähellä vetää "olen raskaana, enkä voi enää jonottaa, koska verensokeri laskee ja alan oksentaa" -kortin, mutta en sitten viitsinyt - ehkä siksi, että vieläkin epäilen koko asiaa. Ja pelkään jokaista vessakäyntiä. Varsinkin, koska (pahoittelen jo valmiiksi tulevaa ällötysfaktoria, älä lue, jos eritteet ahdistaa) pöksyt kostuu valkovuodosta, mitä ei ennen juurikaan ollut.
Vatsaa nipistelee ja sattuu välillä, ei kovaa, mutta huomattavasti. Oletan sen kuuluvan asiaan. Kohtu on ilmeisesti jo greipin kokoinen, sehän on aika paljon! Turvottaa niin pirusti, ja varmaan myös lopetetulla tupakoinnilla on osansa siihen, että housut ahdistaa. Ei ole kovin notkea olo.
Kuvotuskohtaukset tulee ja menee, tunnistettavina, mutta hyvinkin kestettävinä. Yleisesti ottaen olo on kovin normaali - pelottavankin normaali. Voi kun siellä mahamakkaroiden alla olis kaikki kunnossa! Google ja internet tekee ihmisen hulluksi, kaikki oireet voi tarkoittaa mitä vaan, kertojasta riippuen ja kauhutarinoita riittää niin, että itsekin tulee aivan vainoharhaiseksi. Pitäisi ehkä lopettaa noiden keskustelupalstojen lukeminen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)