Pois paha pöhö

Eilen oli taas neuvola. Aluksi niitä odotti ja tuntui, että seuraavaan neuvolaan oli aina ihan ikuisuus - nyt siellä saa juosta koko ajan. Sitä paitsi seuraavan kerran jälkeen käynnit tihentyy entisestään.

Fyysisesti kaikki oli kunnossa, vaikka nestettä oli kertynyt vajaassa kahdessa viikossa 1,5 kiloa! Tunsin kyllä sormissani ja jaloissani, että päällä on melkoinen nestepöhö, mutta voi herranjestas, että se vaaka alkaa ahdistaa. Joo joo kuuluu asiaan ja neste lähtee äkkiä ja niin edelleen, mutta kyllä mulla on vaan päässä sellainen henkinen raja, että silmissä sumenee kun näkee näitä lukuja. Onneks täti oli ihana ja lohdutti, että se katoaa kyllä jo laitokselle ja että turvotus ei näy kasvoissa ja että kaikki on hyvin, kun verenpaine on kohdallaan (110/70) eikä pissassakaan näy mitään.

Sf-mitta jatkoi suunnilleen sillä keskikäyrällä (taisi nyt olla puoli milliä käyrän yläpuolella) ja vauvan painoksi täti arvioi 2,3 kiloa. Siellä se taas mönki ja punkesi, ja liikkeistä tuli siis ++.

Ainoa suru-uutinen oli se, että nyt ihana täti jää lomalle ja viimeisistä neuvolakäynneistä huolehtii joku ihan vieras ihminen. Mitä jos se on joku kamala? En kestä. Tuntui kyllä hullulta, kun täti toivotteli onnea synnytykseen. Siis onnea synnytykseen, mulle ja meille?!?!? Ihan niin kuin joillekin aikuisille. Kääk.

Eilisen hyviin uutisiin kuuluu myös se, että bebben huone on nyt loppusiivousta vaille remontoitu. Kohta pääsen sisustushommiin, jei! Palkitsin ahkeran remonttiduunarini isyyspakkauksella, joka meni aika lailla nappiin. Mies oli aidosti yllättynyt ja riemuissaan.

Selitysosasto: minusta isyyspakkaus on hauska idea, ja halusin antaa miehellekin jotain, kun koko tämä homma pyörii muuten niin vahvasti minun ympärilläni. Minusta isyyspakkauksessa ei ole kyse mistään äitiyspakkauksen vastineesta, koska se äitiyspakkaus nyt on, kuten miljoona ihmistä ennen mua on todennut, enemmänkin vauvapakkaus tai perhepakkaus. Samalla on pakko todeta, että minusta nimestä vääntäminen on melkoisen tiukkapipoista - sehän tulee historiasta. Suurempi ongelma kuin äitiyspakkauksen nimi on se, jos joku todella tulkitsee sitä kirjaimellisesti.

Mutta anyways, minä tiedän, että tuossa meillä asuvassa miehessä asuu edelleen pieni poika, joka rakastaa yllätyksiä ja etenkin sellaisia paketteja, joissa riittää tutkimista pitkäksi aikaa.

Jaa mitä siellä paketissa sitten oli? Kun mjies tuli illalla suihkusta, peiton alta löytyi pahvilaatikko, jonka kannessa oli kuva kahdesta kylpyankasta (sisäpiirin juttu), isosta ja pienestä sekä teksti "Isyyspakkaus - Faderskapsförpackning". Päällimmäisenä oli sisällysluettelo, joka vapaasti käännettynä kertoi paketin sisältävän seuraavaa:

Vaipan vaihtamisen taito - starttipaketti aloittelijoille
- hengityssuojaimia
- kumihanskat
- sadeviitta (suojaamaan roiskeilta)
- suojalasit
- ekopuhdistuspyyhkeitä vauvalle
- Reilun Kaupan pumpulitikkuja navan puhdistukseen
- puhdistussuihke ympäristön siistimiseen
- Gråt inte över spilld mjölk -tekstillä varustettu siivousrätti
- kuvalliset vaipanvaihto-ohjeet

Vaatteita:
- Min pappa är starkare än din pappa -body
- Motskari-leikkipuku (Kuva ja puku täältä)
- Bebelle valkoinen body, jonka rinnassa on musta siluettikuva poikaansa kolmipyöräisellä polkupyörällä työntavästä isästä ja selässä oranssi Superbaby-logo sekä papi-to-be:lle samanlainen American Apparelin T-paita, jossa tosin on Superbaby-logon sijaan vasemmassa hihassa pienempi oranssi Superdad-logo (teetin nämä täällä)

Hauskaa molemmille:
- 2 cd-levyä (Arne Alligator & Djungelrumman + Paukkumaissin Popkornitorni)
- pimeässä hohtava kylpyankkasaippua
- moottoripyörälehdet molemmille (MP-Maailma + Fräcka motorcyklar & bilar -kuvakirja)
- Prutt!-kuvakirja, jossa joka sivulla on nappi, jota painamalla kuuluu hauska ääni (mm. kikatus, paukku ja haukotus)

Muuta hyödyllistä:
- kaksi äänenvaimenninta (tutteja)
- korvatulppia
- tulitikkuja silmien aukipitämiseen
- Muumi-laastareita pikkuhaavereita varten
- Kom ihåg -tarra eli tarra, jossa lukee "Plånbok, Nycklar, Telefon" (mies käyttää joka aamu aikaa sen miettimiseen, mitä pitää ottaa mukaan, ja joka aamu vastaus on nuo samat kolme asiaa)

Bara åt pappa:
- hyvä sikari (ainakin Stockan sedän mukaan se on hyvä sellainen)
- sikarileikkuri
- Red Bullia
- Baby Blues -sarjakuvakirja
- Våga fråga -kirja, jossa on vastauksia mahdottomiin kysymyksiin (esim. mikä on Jeesuksen sukunimi ja montako uimaria tarvitaan hinaamaan loistoristeilijää)

Käytin melkoisesti aikaa metsästäessäni asioita netistä ja kaupoista, mutta se ei mennyt hukkaan. Mulla oli hauskaa ja mies oli yllättynyt ja tohkeissaan ja suunnitteli tulevia tekemisiä vauvan kanssa. Niin ja kaupan päälle pussaili mua kovin, heh. <3

Ihmepakkaus ja korkokateus

Se äitiyspakkaus siis tuli vihdoinkin! Loppujen lopuksi lähetys oli perillä nopeasti: päätös oli tehty 14.5., kirjattu 15.5. ja lähetetty maanantaina 18.5. Ilmoitus paketin saapumisesta tuli jo saman viikon perjantaina, vaikka välissä oli yksi pyhäpäivä.

Päästiin kuitenkin hakemaan paketti vasta eilen, kun oltiin koko pitkä viikonloppu landella nauttimassa saaristoilmasta (ja kylläpäs se kuulkaa tuoksuikin hyvältä, ihanaa kun tulee kesä!). Mies sai kunnian kantaa paketin kotiin asti. Mietin kyllä, että mites se paketinhaku mahtaa onnistua esim. yksin odottavilta, multa ei nimittäin olis tässä vaiheessa enää irronnut edes lyhyehkö kävelymatka melkein 9 kilon laatikon kanssa.

Jännä hetki koitti illalla, kun päästiin kotiin yksistä edustuskekkereistä. Pakkohan se paketti oli vielä avata, vaikka kello oli lähempänä puoltayötä. Taivasteltiin siinä sitten juhlaasuissamme, mitä kaikkea sieltä löytyikään. Ainoastaan se hailakka persikanoranssi oloasu sai allekirjoittaneelta täystyrmäyksen, muuten tykkään paketin neutraaleista väreistä ja perusvaatteista. Jostain syystä perusvaatteita enemmän mua kiehtoo kuitenkin paketin muu sisältö: makuupussi, kestovaipat, retrohelistin jne. Bodyja, potkareita ja muita vaatteita meillä on jo tuolla hmm... melkoisesti ihan omasta takaa. Jotenkin kaikki vauvan tarvikkeet tekevät taas tästä asiasta pikkuisen konkreettisemman. Suunniteltiin jo, miten laatikosta tulee täksi kesäksi hyvä matkasänky landelle. Oi valmistuis tää meidän remontti, niin pääsisin pesemään ja laittamaan noita kaikkia vaatehommia!

Vaatehommista puheenollen, mainitsinkin jo lyhyesti eiliset kekkerit. Ne oli firman juhlat, ja pukukoodi oli juhlava, joskin vapaasti määriteltynä eli ei iltapukupakkoa sentään. Lyhyet mekot eivät kuitenkaan oikein innosta tällä nilkkaturvotuksella, joten käytin eilen useamman tunnin pitkän mekon metsästykseen. Löysinkin lopulta sellaisen, jolle vois olla käyttöä myös mahakauden mentyä. Muotihan on tällä hetkellä siinä mielessä kivaa, että raskaanakin on mahdollista löytää vaatteita ihan tavallisista kaupoista (housuja nyt ehkä lukuunottamatta). Kivaa oli sekin, että ennen kemuja meillä oli ammattimeikkaajat ja -kampaajat laittamassa firman leidit hohdokkaiksi. Tykkäsin erityisesti tukasta, joka oli sellainen vähän toispuoleinen kiharapöheikköhärdelli.

Ilta oli yllättävänkin viihtyisä. Innostuttiin jopa tanssahtelemaan armaan avecini kanssa, mikä kyllä tuntuu tänään aika maukkaasti jaloissa. Eikä mulla edes ollut kunnon korkoja! Se kaiveli kyllä: mulle iski kamala korkokateus, kun muut askelsivat elegantisti kymmensenttisillään. Listani "Asioita, joita kaipaan raskaana ollessa ja joista otan kyllä ilon irti heti kun mahdollista" kasvoi taas yhdellä asialla: korkokengät. (Muita ovat mm. viini, vatsallaan makoilu, sushi, kyky kumartua ja liikkua normaalisti sekä sormukset.)

Samoissa juhlissa oli muuten myös mallituomari-Saimi (onko hän nyt sit Hoyer vai Nousiainen?). Jos ei muuten oma koko ahdista, niin käykääpä huviksenne hetki seisoskelemassa rouvan vierustalla. Päätin, etten jatkossa väistä kaduillakaan mitään täysperävaunurekkaa pienempää, koska mä olen mitä ilmeisimmin kaikkea muuta suurempi. (Tosin mulla on tietysti tähän keskivartalokertymään parempi syy kuin useimmilla keski-ikäisillä suomalaismiehillä.) Meinasin ihan kevennykseksi käydä kysäisemässä, josko pääsisin vielä mustana hevosena mukaan Huippumalli haussa -kilpailuun. Ajattelin sitten kuitenkin, että ehkä mulla ei pituus riitä, varsinkaan kun en niitä korkkareita oikein toistaiseksi kykene käyttämään.

Keskikäyrien kulkija

Kävin tänään lääkärillä ultrassa katsomassa, että tyyppi on kasvanut sopivasti ja varmistamassa senkin, että se köllii varmasti ylösalaisin, kuten kiltin vauvan kuuluukin.

Oikeastaan lääkäri vain vahvisti sen, mitä neuvolassa oli jo sanottu käsikopelolta: tällä hetkellä vauva painaa noin 2,1 kiloa (2087 grammaa, jos tarkkoja ollaan) ja arvioitu syntymäpaino laskettuna aikana olisi siis 3,6 kiloa. Kaikki mitat - pään halkaisija ja ympärysmitta (n. 8 cm ja 30 cm), reisiluun pituus (6,6 cm) sekä vartalonympärys (28,6 cm) kulkevat nätisti keskiarvokäyriä pitkin. Lapsivettä on normaalisti ja muutenkin kaikki näytti kuulemma oikein hyvältä. Eikä sukupuolesta tällä kertaa jäänyt epäilystäkään, sen verran paljastavassa kuvakulmassa kaveri siellä esitteli kulkusiaan, kuten lääkäri asian ilmoitti. Voi pientä. <3 (Vauvaa, ei lääkäriä!)

Tuleva exitreitti oli toistaiseksi vielä täysimittainen ja kiinni, joten ihan näinä päivinä ei olla vielä menossa synnyttämään, vaan haudutushommat jatkuvat toistaiseksi suunnitelmien mukaan. Seuraavaksi tällä rintamalla on vuorossa neuvola ensi viikolla.

Töissäkin kävin tänään olemassa puolisen päivää, mutta sitten luovutin, kun hanuri oli aivan tuusannuuskana siitä työtuolissa istumisesta. Onneks on tämä kesäloma. :) Vielä on tarkoitus hoitaa loppuun muutama juttu, mutta parin viikon päästä luovun jo ihan suosiolla niistäkin.

Jaa niin, rattaat on nyt muuten tilattu! Koska saatiin valita itse, eikä kukaan kaikkitietävä ilonpilaaja ollut kertomassa, että "ihan älytön tollanen vaalea väri jäkäjäkä", niin tilattiin uhallammekin nätit, joskin epäilemättä melko usein pesua vaativat kärrit. Mutta välillä on pakko saada pyllistää kaikille järkipuheille, ja valita juttuja, joista tulee hyvä mieli, nih. Toimitusaika on kuutisen viikkoa, joten tsägällä vaunut ehtivät meille ennen vauvaa. Mun isi oli kuulemma jo ollut kovin huolissaan, että ei ikinä saada sitä asiaa hoidetuksi. Täytyykin soittaa sille ja kertoa, että vaari (hah) voi nukkua yönsä rauhassa ainakin tältä osin.

Eikä siinä vielä kaikki: myös Kela on vihdoin ja viimein päättänyt suuressa viisaudessaan myöntää minulle äitiysavustuksen ja -rahan. Pakkaus on kuulemma laitettu postiin eilen - saas nähdä, kuinka kauan sen saapuminen kestää. Jänskättää jo vähän!

Gratulationer Norge!

Mun vatsassa mellastaa pieni varttinorjalainen, ja Rybakin voittokappale saakin siellä käyntiin melkoisen hallingtanssin potkuineen päivineen. (Halling on siis norjalaista tanhuamista, sitä, mitä ne Rybakin taustatanssijat esitti.)

Tässä huushollissa Euroviisu-voitot on nyt 1-1 (joskin mies yrittää väittää kaksoiskansalaisuutensa takia voittaneensa sekä nyt että Lordin vuonna). Norjalla oli kyllä loistava show ja valloittava esiintyjä eli hyvä paketti kaikinpuolin. Waldo taas oli niin laimea, että hyvä, kun pääsi edes finaaliin. Keski-ikäinen mieshenkilön habitus yhdistettynä ysäridanceen, väärinpäin päässä keikkuvaan lippikseen ja noloihin joujou-käsimerkkeihin ei välttämättä ole maailman toimivin kokonaisuus. Henkilökohtaisesti annoin kuitenkin 12 pistettä saksalaiselle tyylitajulle ja maan miespuolisen edustajan tiukoille, hopeisille paljettitrikoille. Uuh, Euroviisuja on pakko rakastaa!

Tänään rakastuttaa moni muukin asia. Aurinko paistaa, syötiin kaikessa rauhassa aamiaista ja Anna Puu soi. Olen ihastunut siihen Melankolian riemut -biisiin. Sitä paitsi mulla tuntuu pitkästä aikaa olevan paljon energiaa, eikä mihinkään koske ihan kamalasti. Kohta maalataan vauvanhuoneen seinät, ja eka kerroksen kuivumisajaksi meinaan mennä terassilimulle. Kevätkevätkevät! Jei! Ja sitten kesäkesäkesä!

Mistä tuli mieleeni, että laskettuun aikaan on enää alle kahdeksan viikkoa, ja pitäis tehdä vielä vaikka mitä. Ehkäpä me tänään saataisiin tilattua ne vaunutkin. Pitkän harkinnan jälkeen päädyttiin Gessleinin f6 -malliin, vaikka tämän takia pitikin tutkia vielä kerran myös Briot. Mutta tykkään enemmän Gessleinin värityksistä, ja niistä vaihdettavista renkaista.

Vaunujen valintakriteerit olivat seuraavat:
- pitää mahtua kaikkiin ratikoihin eli maksimileveys 62 cm
- ei erillistä vaunukoppaa ja ratasosaa, vaan puolikova tai pehmeä kantokassi, joka laitetaan ratasosaan, koska rattaat pitää jättää alakertaan varastoon, ja painavan kopan kantaminen portaissa + hississä edestakaisin ei oikein houkuta (tämä siis karsi pois Bugaboot, niisk).
- kätevänkokoiset ja näppärät käännellä myös Stockalla eli kääntyvät etupyörät
- pitää toimia myös maastossa, landella ja lumisohjossa (vaihdettavat etupyörät vastaa tähän erinomaisesti)
- kokoontaitettuna mahdollisimman pienet, jotta ei tarvii vaihtaa autoa
- kivannäköiset (luonnollisesti!)
- mieluiten heittoaisa (vaikka en tiedä, onko sillä oikeasti käyttöä, mutta se kuulostaa kivalta :)

Eli Gesslein it is. Nyt vaan (miehen) Visa vinkumaan. Ja ennen kuin joku siellä miettii, että törkeää hyväksikäyttöä ja sukupuoleen liittyvien valtarakenteiden vahvistamista, niin puolustaudun sillä, että mä maksan ultrat ja lääkärit ja vauvavakuutuksen, joista tulee about sama summa.

----

Ajatus katkesi, kun puhelin soi... Mitenköhän mä olin ajatellut vetää yhteen Euroviisut, sunnuntaifiilikset, tasa-arvopohdinnan ja vaunujen valintaperusteet? Luultavasti en ollut, joten onnea vaan minulle erinomaisen sekavasta ajatuksenjuoksusta. No, oli miten oli, nyt lopetan sekoilun, vedän päälle maalausvaatteet ja alan sutimaan. Ihanaa sunnuntaita myös juuri Sinulle!

Arviolta 2,1 kiloa ehtaa vauvaa

Käytiin taas neuvolassa. Tädin mukaan bebbe mesoo raivotarjonnassa jalat mun oikeassa kyljessä. peppu oikealla pikkuisen kylkiluista alaspäin, selkä vasemmalla ja pää kiinnittyneenä lantioon. Mieskin pääsi kokeilemaan, missä tuntuu vauvan peppu ja hartiat ja selkä.

Painoarvio oli 2,1 kiloa nyt (minkä vuoksi mulla vaan soi päässä se YouTube-hitti kahen kilon siika :) ja 3,6 kg "valmiina". Ens viikolla on lääkäri ja ultra, hauska kuulla, mitä siellä arvioidaan!

Mulla painonlisäystä oli 150 g/vko, ei mitään kummoista siis. Sormet on kyllä niin turvoksissa, että en olis ihmetellyt vaikka olis tullut enemmänkin. Sf-mitta on edelleen oikeastaan tismalleen keskikäyrällä, mutta yläpaine oli pikkuisen noussut edellisestä (nyt 130/70, viimeks 117/78. Tosin mulla se kyllä näyttää aina ensin korkeempia lukemia, kunnes ehdin hetken hengähtää.

Yhyy, mun ihana neuvolantäti jää kolmen viikon päästä kesälomalle ja viimeiset käynnit ennen laskettua aikaa hoitaa sijainen. Ehditään kuitenkin nähdä vielä kerran silloin parin viikon päästä.

Tällä hetkellä olo on aurinkoinen, vaikka viime yö oli ihan tuskaa. Iskiashermo jomotti, lantioon koski eikä sopivaa asentoa löytynyt millään. Heti, kun sain itseni sellaiseen asentoon, että selkään sattui vähemmän, alkoi lapsi protestoida niin maan perusteellisesti, ettei nukkumisesta tullut mitään. Kärsin, huokailin ja kitisin, kunnes tajusin ottaa särkylääkettä. Ens kerralla voisi ehkä muistaa sen olemassaolon jo vähän aikaisemmin...

Nyt aion yrittää saada ajan sinne synnytysosastolle tutustumiseen, jos ne vaan suostuis vastaamaan puhelimeen siellä. Ja sitten käyn taas kerran Kelan sivuilla kyttäämässä, josko ne vihdoin sais sen päätöksen tehtyä. En jaksa enää odottaa!! Vakuutusvarauspäätös tuli sentään eilen postissa, joten ainakin se on kunnossa.

Ja kun asiat on hoidettu, vois olla pienten nokkaunien aika. Aah, mitä ylellisyyttä!

Edit 12.20: Ihan hyvä, että soitin Naistenklinikalle, sillä seuraava vapaa tutustumisaika oli 24.6.! Siis juhannuksen jälkeen, kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Jos olisin vielä jäänyt odottelemaan, niin eihän me oltais ehditty sinne ollenkaan ennen tositoimia.

Daytime-tv:n armoille

Toista päivää kesälomalla. Olo on lievästikin hämmentynyt. En oikein osaa ryhtyä mihinkään, eikä täällä kotona voi oikein mitään valtavaa tehdäkään, kun remontti on vallannut melkein koko asunnon. Telkkarin päivätarjonta on tullut tutuksi jo parissa päivässä.

Tuleva vauvanhuone on parin viimeisen tapettivuodan (eka ostoerä ei ihan riittänyt...) kiinnittämistä ja maalaamista vaille valmis. Siis remontoinnin osalta. Sitten oikeastaan on vasta se hauska vaihe, sisustaminen. Olen kuluttanut ahkerasti internetiä etsien verhoja ja muuta. Yksi asia on ihan varma: huoneeseen tulee Aarnion oranssi Puppy. Verhoiksi katselin vähän tuota Marimekon Karkuteillä-kuosia. Sänkynä on mun (!) vanha Muuramen valkoinen pinnasänky, ja lisäksi huoneeseen tulee sohva, mutta muut kalusteet pitää vielä hankkia. Listalla on ainaskin joku hoitopöytäratkaisu ja säilytystilaa vauvan leluille, vaatteille ja muille asioille.

Postissa on tullut lisää hankintoja, joita olen tehnyt nettikaupoista. Allekirjoittanut sai elämänsä ensimmäiset imetysliivit (kuulostaa seksikkäältä...). Tilasin Englannista Bebesin sivuilla ja muuallakin kovasti kehutut Bravado The Body silk seamless -liivit. Hintaa sieltä tuli postikuluineen kahdelle parille alle 60 euroa, kun tuolla Bebesissä samat kannattimet kustantaa melkein 50 e/kpl. Näitä on kehuttu kovasti myös raskausajan liiveinä, ja täytyy myöntää, että ensi kokemukset on positiivisia: liivit eivät paina eivätkä purista, mutta tuntuvat silti tukevilta päällä.

Lisäksi posti toi bebbelle kesäasioita: BabyBanzin aurinkolasit mallia Retro ja aurinkosuojahatun. Oletan siis, että päästään vielä loppukesästä saaristoon, ja että aurinko paistaa. Ja tokihan noille on käyttöä sitten viimeistään ensi vuoden alkupuolella, jos ja kun toivon mukaan päästään sille pidemmälle reissulle, jota ollaan kovasti suunniteltu.

Niin tosiaan, viikkokin vaihtui ja nyt on laskettuun aikaa jäljellä reilut 8 viikkoa. En osaa päättää, onko se paljon vai vähän. Tyyppi tuntuu kasvaneen, koska jumppahetket on melkoista muljumista ja koko vatsa heiluu ja tärisee, kun hän siellä oikoo jäseniään. Kuvittelen bonganneeni ensimmäistä kertaa hikan sunnuntaiaamuna, en ainakaan keksinyt muuta selitystä sille rytmikkäälle tärähtelylle, jonka tunsin.

Itse voin tällä hetkellä ihanan hyvin, mihin on varmaan vaikutusta sillä, että olen saanut nukkua pitkiä yöunia ja päälle pieniä päiväunia. Perjantain tapetinnyhtämis- ja paklaussessio lähti vähän käsistä, kun olin niin tohkeissani, että kykin lopulta lattianrajassa mitä kummallisimmissa asioissa. Se kostautui seuraavana päivänä: lauantaina kaikki liikkuminen oli todella tuskallista ja lantio huusi hoosiannaa ihan kaikesta. Onneksi nyt pystyy taas kävelemäänkin. Taidankin hiippailla tästä kauppaan, postiin ja apteekkiin hoitamaan asioita. Siitä tulee toivottavasti sellainen olo, että olen tehnyt edes jotain!

(Onneks mulla on tähän lomailuun pehmeä lasku, kun lupasin vielä tehdä muutamia juttuja valmiiksi töissä. Huomenna pääsen siis päiväksi aikuisten maailmaan.)

Tapetinraavintaa ja shoppailua

Tauti on voitettu, töitä on jäljellä enää reilut KAKSI PÄIVÄÄ (iik!) ja olo on pitkästä aikaa melko energinen (tokikin kaikki on suhteellista). Voimien palautumista edesauttanee se, että olen taas parin viikon tauon jälkeen aloittanut rautakuurin (ne tabut pääsivät loppumaan enkä vaan saanut aikaiseksi ostaa uusia) sekä se, että annoin periksi ja aloin käyttää Anita-tukivyötä ja katsos - liikkuminen on helpompaa ja lantioon/alaselkään koskee paljon vähemmän.

Reippaana tyttönä revin eilen tapetteja tulevan vauvanhuoneen seiniltä, ja enpä olis uskonut, kuinka hyvä fiilis siitä voi tulla. Pääsin purkamaan aggressioita pitkästä aikaa johonkin konkreettiseen tekemiseen, risusavotat ja muut normaalikeinot kun ovat toistaiseksi pannassa. Oli jotenkin hyvin puhdistavaa repiä paksua tapettia irti seinistä isoina paloina. (Ja niitä vihaamiani boordeja.) Mieskin tuli hyvälle tuulelle seurattuaan touhuani, ja remontin alku sujui paljon paremmin kuin odotin. Melkein kuin leffoissa, kun touhuttiin siellä kaksin ja mietittiin tulevaisuutta.

Tänään palkitsin itseni kaikesta tähänastisesta (esim. vappusairastamisesta, aloitetusta remontista, melkein loppuun asti viedystä työhommasta, siitä, että kestin talven ja painostavan pomon, siitä, että olen jaksanut tehdä hommia hyvällä draivilla loppuun asti, siitä, että silitin aamulla miehen paidan jne.) nettishoppaamalla itselleni Marc by Marc Jacobsin laukun ja korun. Kauheeta tuhlausta, I know, pitäis ostaa rattaita ja hoitopöytää ja remonttiasioita, I know, ihan tarpeetonta, I know - mutta voi jessus, että tuli hyvä mieli!

Ja tavallaan ostostelin tietysti vain lapseni etua ajatellen - eikös se mene niin, että kun äiti voi hyvin, niin lapsikin voi hyvin (seliseli :)...

Edit: Sitä piti vielä, että Kela tiedottaa aloittaneensa uuden äitiyspakkauksen jakamisen. Mistä tuli mieleeni, että mitenkähän kauan sen päätöksen saaminen kestää? Anyone?

Isn't it ironic?

Täytyy nostaa hattua jonkun ylemmän tahon ironian tajulle: vappuyö meni vatsataudissa posliiniposkea pussaillessa. Tultiin vappuaaton vietosta kotiin ennen puoltayötä, kun mua sattui vatsaan, ja ah mikä riemu siitä repesi. Eilen jäi siis vappubrunssit ja muut väliin, kun mä makasin puolikuolleena sohvassa raahautuen vain välillä vessaan yökkimään. Mies oli ihana ja haki mulle limua, Mäkkärin pirtelöä ja kaurapuuroa (+ pesi ikkunat!!!). Muuta en saanut alas, ja noistakin suurin osa taisi tulla ulos yläkautta...

Onhan mulla toki ollut vatsatauti ennenkin, mutta oman lisämausteensa tähän toi kyllä se, että mua potkittiin napakasti sisäpuolelta samaan aikaan kun yökötys kiersi vatsassa. Lapsiparka oli varmaan ihan sekaisin, että mitä siellä oikein tapahtuu, kun koko asumus kramppaa ja kuuluu outoja ääniä. Toisaalta kyllä lohdutti se, että ainakaan sillä ei tuntunut olevan suurempaa hätää mun pahoinvoinnista huolimatta.

Vatsataudin ainoa hyvä puoli on se, että yleensä tauti hellittää vuorokaudessa. Niin nytkin. Tänään oli jo herätessä aivan eri meininki, ja aamiainen maistui. Elämä voittaa!

Ja asiasta kukkaruukkuun: luin tänään Naamakirjasta, että yksi tuttu oli saanut vauvan. Ei siinä muuten mitään, mutta kun sillä oli laskettu aika kolme viikkoa ennen mua! Siis periaatteessa sama, jos tää tulis ulos kolmen viikon päästä. Scary.

Sijaistädillä

Mun ihana neuvolantäti oli pipi! Buhuu, en saanut erikoiskehuja... Käytiin siis sijaistädillä, tai oikeastaan -tytöllä, se oli varmaan mua nuorempi. Mulla oli keskenäni niin hauskaa, kun se ja mies (joka oli tällä kertaa mukana) puhui keskenään suomea samalla tavalla väärin, eikä kumpikaan tainnut tajuta, että ruotsiksi vaihtamalla kommunikaatio olis mennyt paljon sujuvammin. En sitten jaksanut vaihtaa minäkään, kunhan mielessäni salaa kikattelin joillekin luoville ilmauksille. Hyväntahtoisesti tietenkin, ei mullakaan mee aina kaikki ihan putkeen edes suomeksi, ruotsista puhumattakaan.

Käynti oli lyhyt ja ytimekäs, sf-mitta oli tismalleen keskikäyrällä, verenpaine ok, painoa oli tullut pari kiloa lisää (veikkaan kyllä, että suurin osa on turvotusta, sormet oli taas aamulla ihan nakit!), vauva liikkui ahkerasti ja tasainen syke pomppi siellä sadanviidenkympin tuntumassa.

Lantio on taas aika helv*tin kipeä, mutta en valita paljon, kun ilonaiheita on niin monta:

- bebbe voi hyvin
- mulla on kotona maailman rakkain mies
- aurinko paistaa
- töitä on enää viikko
- menen tänään dayspahan kasvohoitoon
- illalla syödään tapaksia ja nähdään kavereita
- huomenna brunsseillaan toisten kavereiden luona ISOLLA porukalla
- mulla on aika kivat vaatteet vapuksi
- saan valita tapetit vauvan huoneeseen viikonloppuna
- skumppaa saa myös alkoholittomana

Aurinkoista ja hyvävointista vappua kaikille!

Aurinkoa!

Ihanaa, että paistaa. Ihanaa, että vihdoin ja viimein tuntuu keväältä. Innostuin ja ostin ihanan keltaisen laukun ja huivin, pakko saada päällekin jotain aurinkoista.

Nukuin yksin, keskellä sänkyä neljän tyynyn tukemana ja melkein kellon ympäri. Mies on viemässä osaa huonekaluista varastoon vanhempiensa landelle, remontoidaan työhuoneesta lastenhuone, kun ei ole löydetty sopivaa asuntoa. Hyvin me tässäkin mahdutaan olemaan, neliöitä on kuitenkin sata, ja ehkä se ensimmäinen vauvavuosi on ihan kivakin olla täällä, mistä on kävelymatka Stockalle?

Työhuoneen lisäksi laitetaan seinät olkkarista ja eteisestä. Kolmen vuoden antiboorditaisteluni on vihdoin ja viimein päättymässä - voittoon! Wohoo! (On väännetty oikeastaan mun tänne muutosta siitä, remontoidaanko vai eikö vai muutetaanko vai mitä tehdään, enkä ole siksi päässyt eroon vihaamistani boordeista tuolla katonrajassa.)

Harmi vaan, että mun mahdollisuudet osallistua fyysisesti on melkoisen rajalliset. Mieskään ei taida ihan aina tajuta, että en vaan aidosti kykene ihan kaikkeen - eilen se kysyi ihan tosissaan, josko saisin kannettua yhden pöydän viisi kerrosta alaspäin. Luultavasti joo, mutta jätin kuitenkin väliin, kun portaiden nousu tai vähän reippaampi kävelykin aiheuttavat supistuksia ja muita ikäviä tuntemuksia. Ehkä se kuvittelee, että jätän asioita tekemättä ihan laiskuuttani...

No, oli miten oli, saan aloittaa tämän ihanan lauantaipäivän tekemällä töitä. Viimeiset puristukset tässä, jäljellä on enää 9 työpäivää! Hurjaa. Tosin mulle on varattu vielä yksi strategiaworkshop sinne viimeiselle työpäivälle, joten mitään kovin pehmeää laskua tässä ei ole luvassa. Pikkuisen välillä meinaa tulla outo olo: asioita tapahtuu jo nyt ilman mua. Mitäs sitten kun ne työt loppuu? Kuka minä sitten olen? Vaikka äkkiä siihen kai tottuu, ja viimeistään heinäkuussa ei varmaan sitten ehdi moisia edes miettimään.

Nyt aamiaista, sitten pari tuntia töitä ja sitten vapaus. Suunnitelmissa joko vuoden ensimmäinen reissu saareen tai sitten grillaamista kavereilla, ei paha juttu kumpikaan!

PS. Tänään alkoi 30. viikko!

Taas paukkuu sataset

Siis huomenna raskautta on kestänyt 200 päivää. Täytyy iloita näistä osasaavutuksista, ettei iske epätoivo! Joskus tuntuu, että heinäkuuhun on ikuisuus, joskus (lähinnä silloin, kun miettii, mitä kaikkea pitäis vielä tehdä) taas tuntuu, että siihen on tosi lyhyt aika.

Tyyppi jatkaa innokkaita potkuharjoituksiaan. Eilen, kun lojuin sohvalla (en oikein jaksa työpäivän päälle juuri muuta tehdäkään), ja käsivarsi oli siinä vatsan päällä, se alkoi tökkiä mua oikein urakalla. Heti, kun siirsin käteni pois, se lopetti. Mutta kun uskalsin laittaa sen takaisin, alkoi taas hirmuinen protestointi. Ja kappas, huomasin antavani periksi syntymättömälle lapselleni. :)

Töissä on hassua, kun kalenteri loppuu reilun kahden viikon päähän. Edelleen mulla on hämmästyttävän hyvä draivi päällä, ja melkein vähän iski kriisi, kun tajusin, että mulla ei olekaan sitä työminää ja työjuttuja kohta. Mun sijainen (joka kylläkin rekrytoitiin ihan vakituiseksi) on tosi hyvä, eikä sillä lailla kyllä huoleta jättää hommia. Enkä oikeastaan ole mustasukkainenkaan, itse asiassa aloin olla isoimpiin asiakkuuksiini muutenkin jo vähän leipiintynyt, ja sikälikin on ihan kiva, että joku muu alkaa hoitaa niitä. Mutta haluaisin olla mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa organisaatiota koskevia suunnitelmia. Lisäksi meille on rekrytty viime aikoina hyviä ihmisiä, ja olisi kiva päästä tekemään töitä yhdessä.

Vielä muutama kuukausi sitten olin ihan varma, että en ikinä halua palata tuonne äitiysloman jälkeen. Nyt fiilikset on aika erilaiset. Outoa.

Myös kokoahdistus on helpottanut. Ensinnäkin olen alkanut syödä päivittäin ananasta ja/tai mansikoita ja juoda vihreää teetä, mikä on auttanut hurjasti turvotukseen. Toiseksi näin tänään pitkästä aikaa (= eka kerran tammikuun jälkeen) yhtä ystävää, joka tietämättään osasi sanoa juuri oikeat sanat, kun valitin kömpelöyttäni: "Ehkä sulla on itsellä sellainen olo, mutta et sä kyllä päällepäin mitenkään kamalan isolta näytä". Musta tuntui heti paljon sutjakammalta!

Uni paras lääke on

Nukuin varmaan 11 tuntia, heräsin vain pari kertaa vessaan koko yönä. Ah. Heräsin kymmeneltä, söin aamiaista ja sitten olen vaan loikoillut sohvalla ja bondannut tuon vatsassa hilluvan kanssa. Se potkii ja mellastaa niin, että koko kumpu heiluu ja tärisee. Uusin huvini on laittaa kaukosäädin siihen päälle keikkumaan, se näyttää pienimmätkin liikkeet.

Ulkona paistaa aurinko, mutta jotenkin ei tee mieli ulkomaailmaan. Jotenkin tänään on kovin epäsosiaalinen olo, on ihana vaan levätä ja olla tekemättä mitään. Ihmetyksen ihmetys, menossa on jo 29. viikko, eikä siihen heinäkuuhun loppujen lopuksi ole niin kovin pitkä aika.

Paitsi joidenkin puolituntemattomien ihmisten mielestä, joilla on tarve arvioida vatsani kokoa. Olen tässä muutaman kerran kuullut olevani "valtava" raskauden kestoon nähden, ja joka kerta se vituttaa ja aiheuttaa mielipahaa. Neuvolantädin, painonkehityksen, sf-mitan ja omien silmien mukaan vatsa on aika lailla keskikokoa - toki joillain on paljon pienempi, mutta myös suurempi. Sitä paitsi tässä varressa vauvalla ei ole kovin paljon tilaa kasvaa pituussuuntaan - totta helvetissä se vatsa on pienempi, jos pituutta on 175 cm kuin hädin tuskin 160.

Vihaan muutenkin sitä, kun etenkin iltaisin olo on kömpelö, liitoksiin sattuu eikä liikkuminen vaan ole ihan normaalin sujuvaa. Siihen kun joku saatanan idiootti tulee vielä taivastelemaan, että kauhee kun sulla on iso maha, niin kylläpä sitä tunteekin itsensä hehkeäksi ja hehkuvaksi. Onneks sentään ulkonäöstä tulee kehuviakin kommentteja, muuten en varmaan liikkuisi kotoani muualle kuin Naistenklinikalle sitten heinäkuussa...

No, onneks tämä nyt kuitenkin on vain väliaikaista. Muuten en ole kovin huolissani esimerkiksi painosta, sen nousu nyt vaan kuuluu asiaan. Toki jotkut selviää pienemmilläkin kilomäärillä, mutta mitä sitten - kai ne muutamat kilot on aika pieni murhe kunhan vaan vauva on terve ja itsekin selviää touhusta suuremmitta vahingoitta. En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi vauvansaantiinkin pitää yhdistää jatkuva kilojen kyttäys, jota on koko maailma tulvillaan muutenkin. Toki on tärkeää seurata, ettei painosta aiheudu terveydelle haittaa, mutta eikö se riitä, että sitä seurataan siellä neuvolassa?

Itku ja hammastenkiristys

Päivät ovat kadonneet, pääsiäinen oli ja meni ja siihen perään tämä hurja hässäkkäviikko töissä. Onneksi on perjantai! Nämä hippasen pitkiksi venyneet päivät on käyneet aika lailla voimille, ja olen saanut pari kivat itkupotkuraivarit iltaisin. Esim. toissapäivänä istuin miehen kotiin tulessa lattialla itkemässä, kun kaadoin vettä lattialle, ja sen kuivaaminen kumarassa sattui ja ahdisti. Ja eilen itkuraivosin, kun yritin siivota melkoiseen kaaokseen päässyttä asuntoa, eikä taaskaan meinannut kunto kestää siihen vajaan 10 tunnin työpäivän päälle. Mun on vaan välillä niin kovin, kovin vaikea sulattaa sitä, että en jaksa tehdä asioita niin kuin normaalisti.

Mutta nyt on yksi iso, unettomia öitä aiheuttanut tarjous pulkassa ja jätetty saajalleen (kokonaista minuuttia etuajassa sitä paitsi!), ja sitä paitsi ehdin hoitaa pois kaikenlaisia roikkumaan jääneitä pikkuasioitakin. Ah. Seuraavaksi on työkaverin läksiäiset, luvassa siis hyvää ruokaa (ja toisille toki juomaakin). Vielä kun saan päälle kunnon yöunet näiden viime öisten työunien sijaan, niin oletettavasti elämä hymyilee taas ihan eri tavalla.

Paniikki x 2

Vietän tässä viimeistä päivää kakskytplussana, voi kristus mä täytän huomenna 30. Kriisi iski tiistaina, jotenkin symbolisesti alkoi ahdistaa vastuu ja aikuisuus ja kaikki. Oikeastihan en vaihtaisi mistään hinnasta miestä ja vatsaa ja tätä kaikkea siihen, mitä oli 10 vuotta sitten, mutta olen viime päivinä ajatellut kaiholla vapautta ja valoisia kesäöitä. Sitä fiilistä kun hiipii himaan aamunkoitteessa alusvaatteet käsilaukussa, kikatuttaa ja pää on pyörällä. Koko ihanan pinnallista lepattamista.

Todellisuudessahan suurin osa ajasta oli jotain ihan muuta, arkea ja rahapulaa ja sunnuntaiahdistusta ja asioita, jotka olis voineet jäädä tekemättä, enkä silti olisi vähemmän onnellinen. Mutta ne unohtuu armeliaasti, ja muistoissa elää vain se fiilis, kun on nuori ja vastustamaton ja kaikki on mahdollista.

Nostalgiavellontaani haittaa Nelosen Sairaala-sarja, jota mun ei pitäisi katsoa. Siellä näytettiin synnytystä, ja mä tuijotin sitä ruutua epäuskoisena ja itkin ääneen. Se oli niin kovin... brutaalia. Ja fyysistä. Ja vähän rumaa ja paljon pelottavaa. En saa ihan kiinni siitä, mikä siinä kauhistuttaa - luotan vain siihen, että oma pää on silloin jotenkin eri tilassa kuin näin ulkopuolisena touhua katsellessa.

Vain ysiysi!

Viimeinen satanen pyörähti rikki. Tänään päiviä laskettuun aikaa on jäljellä simovaatehuoneeltamaisesti 99.

Ehkä sen kunniaksi Kela julkisti uuden äitiyspakkauksen! Sivuilla vaan tuntuu käyvän sellainen kuhina, etteivät kuvat meinaa aueta millään. En oikein osaa päättää, tykkäänkö enemmän tuosta vai viimevuotisesta. Niistä persikanvärisistä jutuista siinä uudessa en oikein välitä, ja jotenkin olen taipuvainen pitämään enemmän vuoden 2008 luonnonvalkoisesta toppapuvusta, mutta on tuossa uudessa paljon kivojakin juttuja. Taidan laittaa paperit eteenpäin tänään ja jättää kohtalon päätettäväksi, kumpi paketti sieltä sitten lopulta tulee.

Apropå, olen ehkä vähän seonnut noiden pikkuvaatteiden kanssa, niitä on jo melkoinen varasto (eri kokoja tosin, kaikkea välillä 50-68 cm). Mutku ne on vaan niin ihaneja! Ja sitä paitsi tää on mun eka vauva, mä tahdon ostella sille juttuja!

Suurin osa on (luullakseni) ihan järkeviä, bodyja ja pöksyjä ja yöpukuja ja sellaisia. Eilen en voinut vastustaa kiusausta, vaan tuhlasin Stockalla (olin eka kertaa Hulluilla Päivillä varmaan viiteen vuoteen) kahteen ihanuuteen: pikkuruiseen Burberryn bodyyn ja puolivuotiaalle sopiviin samanmerkkisiin farkkuihin. Onhan tää beibe kuitenkin puoliksi suomenruotsalainen. :)

Kuukausitarkastus

Kävin tänään neuvolassa
sympatiaa hakemassa.
Paino on noussut maltilla
vaikka olen elänyt karkilla.
Lapsivettä on normaalisti,
ja vauva liikkuu eloisasti.
Liikkeitä tulee seurailla,
niiden pitäis päivittäin tuntua.
SF-mittakin otettiin,
keskikäyrille sijoituttiin.
Täti tutki ja totesi
että teillä on tekeillä hyvä lapsi.
Seuraavan kerran kun tavataan,
melkein jo vappua juhlitaan.
Siihen asti kiitos ja hei
ei ole syytä huoleen, ei.

Ja sama neuvolakielellä
Paino + 2 kg, turvotusta sormissa, ei onneks kasvoissa!
Syke +, liikkeet ++, kohdunpohjan korkeus 24,5 cm (että hyvin sulla tättähäärä olis tilaa tulla ylemmäskin ja lakata potkimasta mua sinne virtsarakon seudulle, vinkvink!)
Verenpaine tais olla 116/68 tai sinne päin. Lukema jäi tädiltä merkitsemättä, mutta selvästi edellistä alempi se oli, salmiakinsyönnistä huolimatta.
Seuraava käynti on 30.4., ja sen jälkeen aletaankin kuulemma tavata useammin, kun raskaus on jo niin pitkällä!

Laiskottaa

Mitäs sitten, jos ei enää yhtään jaksais käydä töissä/tehdä töitä/innostua mistään työjutuista? Mun seuraaja aloitti tänään, ja muutenkin vaihteleva motivaationi tipahti heti entisestään. Todellisuudessa ylpeys ei tietenkään anna periksi jäädä laakereille lepäilemään tai sluibailemaan, mutta korvan takana joku kuiskii miettimään, että why do I care. Nolostuttaakin moinen.

Huomenna on neuvola. Saas nähdä, miten mun viimeaikainen liikkumisrajoittuneisuus yhdistettynä suklaa- ja salmiakkikuuriin on vaikuttanut. Huoh. Onneksi vatsassa tuntuu riittävän liikettä senkin edestä.

Nyt unta, kauhee jet lag iski vaikka kelloja siirrettiin vaan tunti!

Hyvää 23-viikkoispäivää sinulle vauva!

Enää viisi päivää, ja days to go -laskuri pyörähtää alle sadan. Hurjaa, aivan juurihan mä odotin, että tulis sata täyteen sillä days so far -puolella. Eikä ole enää kovinkaan montaa viikkoa siihen, kun toinen kolmannes kääntyy kolmanneksi - ja viimeiseksi. Kääk.

Tiivistettynä voisi sanoa, että kun en osannut nauttia raskaudesta henkisesti, se oli helppoa fyysisesti - ja päinvastoin. Ensimmäisinä kuukausina mietin jatkuvasti, onko siellä kaikki hyvin, ja koko homma tuntui kovin epävarmalta ja epätodelliselta. Yritin ylipäätään sopeutua ajatukseen melkoisena yllätyksenä tulleesta elämänmuutoksesta. Olimme juuri ehtineet sopia, että pikkuhiljaa voisimme antaa vauvalle mahdollisuuden, ja bang - testi näytti plussaa.

Totta kai ymmärrän, että olemme varsin onnellisessa asemassa. Olen seurannut läheltä useampaakin rakasta ihmistä, jotka ovat haaveilleet lapsesta paljon meitä kauemmin, ja haaveilevat - ja surevat - asiaa edelleen. Tietenkään en haluaisi vaihtaa tätä siihen. Sydän särkyy jo sivustakatsojan ja kuuntelijan roolissa.

Silti alkuvaihe oli minusta rankkaa. En ollut ehtinyt käsitellä päässäni montaakaan asiaa, ja kadehdin asiaan valmistautuneita tulevia äitejä, joiden ensimmäinen reaktio oli jotain muuta kuin hysteerinen paniikki ja epäusko. Ja tiedän, että jokainen käy läpi epävarmoja tunteita, mutta silti väitän, että yllätysraskaudessa päälle iskee vielä isompi aalto ristiriitaisia ajatuksia.

Samaan aikaan hermoilin siitä, jatkuuko epätodelliselta tuntuva raskaus. Välillä tuntui, että ehkä jotain kamalaa tapahtuu, koska omat ajatukseni ovat niin sekaisin. Että jos edes vahingossa mietin jotain negatiivista, minua rankaistaan ja tämä alkanut elämä otetaan minulta pois. Eikä tilannetta helpottanut se, että asiaa piti salailla ja jouduin valehtelemaan vähän sinne sun tänne.

Puolivälin jälkeen olen alkanut nauttia raskaudesta henkisesti ihan eri tavalla. Beibe potkii ja myllertää niin vilkkaasti, että ainakaan kovin pitkiä epätoivon hetkiä vauvan hyvinvoinnista tulee enää harvoin. Olen alkanut odottaa kovasti sitä hetkeä, kun saan syliini meidän tekemän pienen olennon - en mitä tahansa lasta, vaan juuri tämän vauvan, joka kasvaa minun sisälläni.

Sitä mukaa, kun henkisesti helpottaa, fyysisesti homma vaikeutuu. Liitoskivut herättävät yöllä kylkeä kääntäessä, ja välillä hermostuminen kipuun ja omaan kömpelyyteen nostaa kyyneleet silmiin. Selkä jumittaa. Hengästyttää ja turvottaa. Eikä tämä mitä ilmeisimmin ainakaan tulevien kuukausien aikana. Ärsyttää pyytää kavereita hidastamaan kävelytahtia ja ärsyttää pyytää miestä nostamaan sitä, antamaan tätä ja auttamaan yhdessä sun toisessa asiassa. (Esimerkiksi bikinirajojen siistimisessä, toim.huom.)

Mieluummin silti kaikki vaivat ja kolotukset kuin se kamala päänsisäinen sotku. Totta kai epävarmuuksia ja ihmetyksiä pyörii päässä nytkin, mutta ne ovat jotenkin hallittavissa. Sitä paitsi vatsan sisäiset bileet saavat mut takuuvarmasti hymyilemään. Olisi ihanaa pystyä tekemään asioita myös raskauden loppupuolella. Olisi ihanaa olla hyvinvoiva ja seesteinen ja tuntea itsensä sensuelliksi ja kauniiksi ja harrastaa säännöllisesti kiihkeää seksiä. Olisi ihanaa, jos viimeiset kuukaudet kuluisivat nopeasti ja vaivattomasti.

Kaikista eniten toivon kuitenkin, että saamme heinäkuussa nuuhkia meidän ikiomaa pientä ihmistä, jolla on edessään koko ihana, kamala elämä. Muusta viis, pääasia että saadaan "lilla Z" terveenä kotiin. Kyllä mä tämän loppuajan vielä kestän, vaikka vähän valitankin. :)

Siellä se köllii..

...tai ennemminkin hilluu. Tänään oli keskiraskauden lääkärintarkastus. Valitsin julkisen palvelun sijaan yksityisen lääkärin, enkä voinut vastustaa kiusausta, kun kysyttiin, että ultrataanko. Lääkäri kyllä sanoi, että ei oo mitenkään välttämätöntä ja että se maksaa ekstraa, mutta kun edellisestä kerrasta oli niin pitkä aika ja seli seli...

Mutta oli kiva nähdä beibe siellä vilkkaana ja hyvinvoivana, pää ylöspäin ja varpaat alhaalla vasemmalla. Sain jopa melko hyvän näkymän kasvoista, selvät vauvaisat piirteet sillä oli, iiks. Ja sitten se aukoi suutaan ja nieleskeli vettä ja heilutteli päätään. Ja potki mua, kun lääkäri tökki vatsaa ultrausvehkeellä. Painoarvio oli 704 grammaa, ja kaikki mitat menivät nätisti keskikäyrillä.

Kuten edellä olevasta varmaan voi päätellä, kaikki oli hyvin. Uloskäynti oli täysimittainen ja tiukasti kiinni. Oli helpottavaa tietää, että liitoskivut ja viime aikojen supistukset eivät ole tehneet mitään tuhoja.

Viime yö oli ensimmäinen koko viikolla, kun pystyin nukkumaan heräämättä kipuun joka kerta liikahtaessani. Lääkärin määräyksestä minulla on kuitenkin lupa valittaa ikävistä kivuista, jos ja kun ne taas pahenevat. :) Kovin paljon muuta asialle ei voi tehdä.

Nyt vielä vähän töitä ja sitten viikonlopun viettoon! Tarkoitus olis käydä vähän potkimassa renkaita Lauttasaaren siinä vaunuliikkeessä, jonka nimeä en nyt muista. Minen jaksais tehdä yhtään töitä enää, tahtoisin jo sinne lomalle. Onneksi on sentään viikonloppu!

Aijaijaijai!

En ole koskaan ollut kovin kärsivällinen, tähän maailmaankin tungin väkisin kolme viikkoa etuajassa. Etenkään en ole kärsivällinen, jos olo on epämukava - on liian kuuma tai kylmä, nälkä, sattuu tms.

En ole myöskään koskaan ollut kovin hyvä aloittamaan asioita ajoissa, vaan olen ennemminkin kannattanut viime tipassa -metodia.

Joten minkähän hemmetin takia ihmeellinen kroppani on siis päättänyt valmistautua synnytykseen reilut kolme kuukautta etukäteen niin, että en kykene kunnolla kävelemään ja asennon vaihtaminen sängyssä nostaa kyyneleet silmiin?!? Ja arvatkaa, kuinka paljon se kiristää päätä, kun sanotaan, että kärsivällisesti vaan, se helpottaa heti heinäkuussa?!?!?

Kyllä, on käsittämätöntä, että oma kroppa, tämä sama joka mulla on ollut aina, osaa tämän kaiken. Kyllä, on ihmeellistä, miten luonto on suunnitellut koko homman. Mutta pikkuisen tuotekehitystä ei silti olisi haitaksi.

Minä kun kuvittelin, että raskaus olisi raskasta vasta ihan loppuvaiheessa. Mutta jos tämä jatkuu, niin mies saa tosiaan hankkia mun kuskaamiseen ne kottikärryt, joista vähän aikaa sitten vitsailtiin. Onneksi sentään viime viikon vääntömaratonista on siirrytty takas normaaliin päiväjärjestykseen ja meitä naurattaa taas.